Vorssammuseo 3.0

torstai 26. kesäkuuta 2014

Korvikeleivän kannassa kiinni!

Kehräämön Ehtootorin teemana 26.6. on lähiruoka ja luomu, ja toria emännöi HAMKin Ruokis -lähiruokaprojekti. Museollekin teema sopi kuin margariini pettuleivälle. 

Entisaikaan tarjolla ei ole aina ollut runsaasti ruoka-aineita ja ruoka on ollut pääasiassa lähiruokaa. Suomessa ulkomaalaisia tuotteita on enemmissä määrin totuttu käyttämään vasta 1900-luvulla ja 1800-luvulla korvikeleipä oli osa säännöllistä ruokavaliota. Ainekset korvikeleipään saatiin luonnonkasveista tai sellaisista viljeltyjen kasvien osista, joita ei yleensä kelpuutettu ruokapöytään.
Historiassa tunnettuja kriisikausia ovat mm. olleet ”suuri nälkä” 1542–45,”olkivuosi” 1601–02, ”isot kuolovuodet” 1695–97, ”kato- ja nälkävuodet” 1867–68 ja ”pula-aika” 1939–1954. Hätäleivistä tunnetuin on pettu eli petäjäinen, muita ovat olleet vehkaleipä, marjaleipä, jäkäläleipä sekä kerta- ja akanaleipä.
Pettu tehtiin männyn eli petäjän jältästä, joka kerättiin yleensä toukokuusta juhannukseen. Puun kuori kiskottiin irti kaadetusta puusta katajaisella nylkimellä ja levyt kuivatettiin kesällä auringossa. Kuivattamisen jälkeen niistä koputeltiin irti kaarnaa ja pihkaa, paahdettiin uunin lämmössä ruskeiksi ja hienonnettiin huhmaressa sekä jauhettiin käsikivillä jauhoiksi. Ennen paistamista pettu saatettiin keittää pehmeäksi.
Forssan museon näyttelyn korvikeleivän kanta.
Hätäleipien valmistusmateriaaleja käsiteltiin aina ennen käyttöä, leivästä riippumatta. Aineesta riippuen niitä pestiin, puhdistettiin, keitettiin, kuivattiin ja jauhettiin. Makoisaa hätäleipää oli etenkin marjaleipä. Se valmistettiin mustikka- tai puolukkahillosta jauhoilla saostaen.
Vanhoista lähteistä ja internetistä löytyy runsaasti ohjeita pettuleivän ja muiden hätäleipien valmistamiseen. Kokeilunhaluinen kokkaaja voi siis loihtia hätäleipää myös 2000-luvun ruokapöytään. 


Teksti: Minna Lehtola
Kuva: Janne Ylitalo
Lähde: Toivo Vuorela, Suomalainen kansankulttuuri, 1977.

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Missä lehmä luuraa?

Forssan tori on kesälauantaisin, mitä parhainta viihdettä. Kulttuuri-Axel ry tarjoaa musiikkia, kirjastoauto palvelee lukuhaluisia, torimyyjien pöydät notkuvat mehevää lähiluomua (keltaiset tomaatit, aahh..), on kolme kahvilaa, leikkipuisto ja ankkalampi sorsineen ja joutsenineen, sekä tori-infon reipas Lotta matkailijoita palvelemassa.

Sata vuotta sitten nykyisen torin paikalla oli Forssan kartanon laidunmaata, tori oli toisaalla. Kun Tykkää Tyykikylästä -projektin Irina Kujanpää pyysi museota tuomaan torikansan huviksi jotakin, päätimme koota torin historiaan liittyvän suunnistuksen. Aineisto löytyi kuvakokoelmasta, jossa on teollisuuskaupungin kuvakokoelmaksi erikoisen monta kuvaa lehmistä. Ja mikä ettei olisi, toimihan kaupungin keskustassa aina 1960-luvulle saakka yhtiön kartano navettoineen, talleineen ja asuinrakennuksineen. Tehtaan työväki piti ruokkia, ja jossain vaiheessa jopa kokeiltiin voin viemistä Englantiin. "Maatalous ja teollisuus kulkevat käsi kädessä" lausui Axel Wahren aikanaan.

Forssan Uudenkartanon lehmä.

Forssa-yhtiön 1860-luvulla perustaman Uusikartanon suuri ja komea navetta, tallit ja muut talousrakennukset sijaitsivat nykyisen kauppakeskus Kartanokeskuksen ja linja-autoaseman kohdalla. 

Viljelysmaita kartanolla oli laajimmillaan 1930-luvun lopulla 310 hehtaaria ja navetassa oli tällöin 141 lypsävää lehmää. Forssa oli kauppala, jonka keskustassa leijaili vieno lehmänpaskan haju. Kartanon toiminta loppui vuonna 1965, jolloin tilan talousrakennukset hävitettiin ja kalusto huutokaupattiin. Jäljellä olleet viljelysmaat vuokrattiin.
 
Missä lehmä luuraa? -suunnistus kertoo lisää kartanon historiasta. Voit bongailla Forssan komeita lehmiä torin ja Ankkalammin ympäristössä lauantaina 28.6. Forssan museon filminurkassa (2krs.) pyörii vuoden 1929 maatalousnäyttelyn taltiointi. Elävä kuva menneen maailman porsaista, lehmistä ja lypsäjistä on ihmeen kiehtovaa katseltavaa.
 
Kuva: Forssan museon kuva-arkisto
Teksti: Minna Lehtola ja Kati Kivimäki

torstai 19. kesäkuuta 2014

Nuoren kesätyöntekijän aatteita museotyöstä

Kun kesätöistä puhutaan, ei ole museoapulaisen työ Forssan museolla ollenkaan hassumpi. Se tarjoaa vaihtelua ja on myös pitkälti itsenäistä. Työkuvaan kuuluu opastamisen ohella muun muassa pihan siistimistä Ronttismäen tehtaalaismuseolla ja auttelemista sekä tapahtumissa että Forssan museolla. Kunhan käyttää päätään ja on reipas, pääsee jo pitkälle. Kiinnostus historiaankaan ei olisi pahitteeksi.

Koska työpaikkana on yleensä Ronttismäki, on ilmapiiri tavallisesti rauhallinen ja rento. Näitä ominaisuuksia arvostaville työ on mainio, vaikkakin ahkeruus on aina hyvästä. Museokävijöiden määrä taas joko loistaa poissaolollaan tai sitten heitä tulee solkenaan riippuen ajankohdasta. Hiljaisina päivinä ei kumminkaan ole vaaraa työnpuutteesta, sillä nurmikon leikkuu, ja rikkaruohojen kitkeminen tulee aina tarpeeseen. Kaikenkaikkiaan ei Ronttismäen museolla ole huono työskennellä.


Joskus tarvitsee tarjota auttavaa kättä teatteriesityksissä tai Kehräämöllä järjestettävillä Ehtootoreilla kuin myös muissakin tilaisuuksissa. Silloin vain menee rohkeasti kysymään, voiko auttaa jotenkin. Myöskin lippujen myyminen voi tulla tutuksi siinä samalla. Historiaa harrastaville hieno kesätyöpaikka, mutta sopii se muillekin.


keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Trendivihreä Forssa valloittaa!

Kevään aikana olen museolla ahertanut kehittääkseni yhteistyötä paikallisten toimijoiden kanssa etenkin lähimatkailun lisäämiseksi museoon ja yleensä Forssaan. Kirpeän turkoosi lähimatkailijan postikortti on yksi tämän yhteistyön tuotos. Kortin kartan on suunnitellut Marja Hannula ja piirtänyt Ybi Hannula.

Karttakuva: suunnittelu Marja Hannula ja piirros Ybi Hannula


Projektin tiimoilta olen vieraillut eri kohteissa ideoimassa ja uutena forssalaisena se on avartanut katsomustani siihen, kuinka monipuolinen elämysten tarjonta Forssassa on. Paikallisiin ihmisiin ja eri kahviloihin, ruokaloihin sekä kulttuuri- ja vapaa-aikakohteisiin tutustuminen ei ole tuntunut työltä vaan rikkailta kohtaamisilta. Jos minäkin nautin tästä, niin miksi ei myös matkailijat.
Useampi kuin yksi yhteistyökumppani toivoi markkinointimateriaalia, joka on näppärässä koossa, siinä on kartta ja kohteiden sijainti, aukioloajat sekä yhteystiedot. Pieni juju kortissa on se, että vieraillessaan eri kohteissa asiakas voi pyytää leiman korttiinsa. Saatuaan viisi leimaa korttiin, kerääjä saa valita tahojen tarjoamista eduista itselleen mieluisimman. Edut vaihtelevat alennuksista ilmaisiin sisäänpääsyihin ja kahvikupposeen. Leimoja voi kerätä vuoden loppuun.
Kortin voi halutessaan lähettää postitse läheisilleen ja tutuilleen, merkiksi siitä, että lomakohteena on ollut Forssa. Se on hyvä kutsu mummoille, paapoille, ystäville ja tuttaville tulla Forssaan, kirjavien kankaiden ja elämysten kaupunkiin.
Teksti: Minna Lehtola

 

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Eetlan aatoksia

”Olen Eetla Enqvist. Tulin Turusta tänne Forssaan markkinoille. Olen rihkamakauppias ja olen yösijaa vailla. Tällaisen leskirouvan on porukassa turvallisempaa etsiä yösijaa, lähtekää minun matkaan etsimään kortteeria yöksi.”

Vuosisadan vaihteen Vorssa, 1903 (Forssan museon valokuva-arkisto)
Näin 1800- ja 1900-luvun vaihteessa elänyt roolihahmoni tempaisee Ronttismäen tehtaalaismuseon kesäteatteriyleisön matkaan. Eetlana etsin yösijaa museon jokaisesta kolmesta rakennuksesta Färmistä, Sireenistä ja Järvisen talosta. Tempaan yleisön mukaan lasten leikkiä katsomaan, tehtaantyttöjen haaveita ja kikatusta sekä monilapsisen perheen arkea. Yritän myös myydä tuotteitani ja täytynee kummastella hatuttomia naisia ja muutenkin yleisön vaatetusta.
Aikamatka Ronttismäen arkeen ensi-ilta antoi minulle turvalliset puitteet koittaa näyttelemistä. Eniten jännitti, muistanko vuorosanat oikein, että en sekoita muiden näyttelijöiden roolisuorituksia. Omimpina tuntuivat kuitenkin odottamattomat improvisaatiot, joita tämän tyyppisessä teatteriesityksessä jokainen näyttelijä kohtaa.
Yleisö voi mm. kysyä ”Onko nämä kaikki museorakennuksia”, Etlana luonnollisesti siihen ihmettelen: ”Onko Forssassa museo?”. Museota Forssassa ei ollut vielä vuosisadan vaihteessa ja Ronttismäen asunnoissakin on ollut asukkaita vielä 1970-luvulla.
Esityksen jälkeen sydäntä lämmitti ihmisten aidot kiitokset ja kehut esityksen onnistumisesta. Ronttismäen kesäteatteri on tavanomaisesta poikkeava esitys, aidossa ympäristössä tutustutaan alueen historiaan ja arkeen yli sata vuotta sitten. Museodraama elävöittää museota ja antaa vierailijoilleen uuden sekä ainutlaatuisen elämyksen.
Teksti: Minna Lehtola