Vorssammuseo 3.0

perjantai 18. joulukuuta 2015

Kun forssanlikka Lontooseen lähti

Pari viikkoa sitten museolle soitti englantia pohjoismaisittain murtava nainen. Hän kertoi etsivänsä tietoja isoäidistään, Helvi Annikki Rintalasta, joka oli syntynyt Somerolla v. 1916, asunut lapsena ja nuorena täällä Forssassa osoitteessa Tölöntie 1, käynyt koulua Kuhalan kansakoulussa, opiskellut Forssan yhteiskoulussa 1927-32  ja Helsingissä Liikemiesten kauppaopistossa 1932-33, muuttanut Lontooseen n. 1934-36  ja edelleen New Yorkiin v. 1947. Lontoosta kantautui Forssan lehteen 28.11.1938 uutinen nuoren naisen urasta revyytaiteilijana. 

Kuhalan koulu, 19.2.1924. Helvi vasemmalla nuolen alla.

Ennen lähtöään New Yorkiin Helvi sai kaksi lasta, joista toinen varttui isovanhempien luona Helsingissä, toinen isänsä perheessä Lontoossa. Hän oli kolme kertaa naimisissa. Jälkipolvi on hajaantunut moniin maihin, eikä yhteyttä ole pidetty puolin eikä toisin.

Helvi Rintala-Hartpence-Kalman kuoli joitain vuosia sitten yli 90-vuotiaana. Tyttärentytärtä oli alkanut kiinnostaa tämä hänelle itselleen tuntemattomaksi jäänyt isoäiti, jonka tarina vaikutti perin kiintoisalta niiden tiedonmurusten perusteella, joita hänestä löytyi.

Millainen oli Forssa Helvin lapsuudessa? Millainen lapsi oli Helvi itse? Millainen perheensä, kenen kanssa hän leikki, millaisia lauluja lauloi?  Millaisena suuri maailma näyttäytyi Kuhalan kansakoululaisille? Helvin isä J.A. Rintala oli vaikutusvaltainen mies Forssassa: osuuskaupanjohtaja, Esko Aaltosen lähipiirissä ja kauppalanhallituksen jäsen vuosina 1923-38, jonka jälkeen muutti Helsinkiin.

Forssan ensimmäinen kauppalanhallitus. Takana vasemmalla Antti Rintala. FotoHellas 1922. 
Forssassa asui 1920-luvulla yli 8000 ihmistä. Tuore kauppala oli kasvukeskus, ja puuvillatehtaat sen suurin työllistäjä. Muutakin jo oli tullut: Forssan lehti, kauppoja ja palveluita, puhelinlaitos, linja-autoasema. Elämänmeno oli kaupunkimaista ja vapaampaa kuin maaseudulla. Työväki vaihtui ja kaupungissa oli paljon nuorta väkeä. Vuosikymmen huipentui Maakuntajuhliin ja kauppalassa järjestettyyn suureen maatalousnäyttelyyn v. 1929.

Ilmakuva Forssasta 1927. Vasemmassa alanurkassa Kuhalan koulu, oikeassa alanurkassa Tölöntie, jossa Helvi asui.
Forssan yhteislyseon historiikki vuodelta 1952 kertoo Helvi Rintalasta seuraavaa: Hartpence, os. Rintala, Helvi Annikki, rouva, Lontoo. Puoliso v:sta 1947 Arnold Hartpence. Käynyt liikemiesten kauppaopiston, ollut opintomatkoilla Englannissa, Hollannissa ja Ranskassa. Toiminut sanomalehtien palveluksessa: Daily Express, Keystone Press, United Press, Century Press.

Lähteiden perusteella Helvi vaikuttaa olleen rohkea ja älykäs nainen, jonka elämästä ei puuttunut yllättäviä käänteitä. Millainen oli ihminen näiden ratkaisujen takana, mikä hänet oli muokannut? Oliko hän onnellinen ja tasapainoinen, vai oliko elämällä myös synkät puolensa? Tyttärentytär etsii tietoja, taustoja, yksityiskohtia ja niiden kautta ymmärrystä perheensä tarinaan. Aikaa on kulunut, mutta kenties joku vielä muistaa. Tunnetko jonkun, joka olisi tuntenut Helvi Rintalan? Jos tunnet, niin ota yhteys museolle, p. 040-181 6263.

Kirjoitti Kati Kivimäki

Forssan lehti 28.11.1938


Lähteet: 
Helvi Rintalan perheen arkistot 
Forssan museon kuvakokoelmat
Daily Mirror 7.11.1938
Forssan lehti 28.11.1938
Risto Peltovuori: Forssan historia, Forssa 1993. 
Forssan Yhteiskoulu 1899-1949, Historiikki ja matrikkelit.Toim. Esko Aaltonen, Forssan Kirjapaino 1957.


tiistai 8. joulukuuta 2015

Tie Matkusta Forssaan tekee agronomista pianistin eli miten Sibelius liittyy Talsolan kartanoon


Talsolan Herrankartano.

Vuonna 1870 muutti Ruotsista Jokioisille Alfred Paul. Hän vuokrasi Jokioisten kartanoon kuuluvan sivutilan, Talsolan Herrankartanon, 20 vuodeksi. Tilalle rakennettiin uusi päärakennus kallioisen mäen päälle (nykyiseen Talsoilan puistoon). Paikalle antoivat venäläiset kartoittajat myöhemmin nimen Charlottenburg. Mäen korkeimmalle kohdalle nousi puinen päärakennus, alemmas suuri tiilinen navetta. (Kerrotaan, että navetan muuraustyössä apulaisena eli hanslankarina oli nainen: työmiehenvaimo Justiina Korsberg Talsolasta. Hän sai palkkiokseen hamekankaan hyvin suoritetusta työstä.)

Kuva sisältä Talsolan kartanosta.
Paul oli innokas ja ammattitaitoinen maanviljelijä. Lehmiä oli satakunta, työhevosia 15 ja muutama ratsukko vielä isännän käyttöön. Paulin eli Poolen aikaan tinkimaitoa myytiin kyläläisillekin. Vuokra-ajan loppupuolella maanviljelys väheni ja työväkeä siirtyi ajureiksi, mm. ajamaan halkoja Forssan tehtaille. Vanha Paul kuoli vuokra-ajan päättymisen tienoilla ja perhe muutti pois Forssasta. Kaunis päärakennus paloi syksyllä 1896 (1894??) maan tasalle. Jokioisten kartano huolehti tilanhoidosta tämän jälkeen.


Akseli Gallen-Kallelan maalaama
muotokuva Adolf Paulista 1903.
 http://halooakseli.fi/collections/en/adolf-paul


Alfred Paulin poika Adolf Paul (1863-1943) tutustui säveltäjä Jean Sibeliukseen opiskellessaan 1886–1889 Helsingin konservatoriossa pianisti Ferruccio Busonin oppilaana. 
Ajatus pianistiksi ryhtymisestä oli syntynyt matkalla Matkun rautatieasemalta Forssaan. Paulin matkaseuraksi osuneen taiteilijaAlbert Edelfeltin innoittava kertomus värikkäästä elämästä Pariisissa sai Mustialasta agronomiksi valmistuneen nuoren miehen muuttamaan elämänsä suuntaa. 
Pianistia Adolfista ei lopultakaan tullut, vaan kirjallinen ura aukeni Berliinissä. Adolfin on kerrottu suorastaan jumaloineen Sibbeä ja ystävyys jatkuikin läpi vuosikymmenten. 
Ystävyksien railakkaista nuoruusvuosista kertoo Paulin vuonna 1891 julkaisema omaelämäkerrallinen teos En bok om en människa. Kirjan päähenkilöt muistuttavat todellisia esikuviaan niin elävästi, että Sibelius oli valitellut kirjan ”tärvelleen hänen luottonsa”. 
Toinen Paulin tunnettu teos on näytelmä Kuningas Kristian II (1898), johon Sibelius sävelsi musiikin. Paulin puoliso vuodesta 1897 oli Nathalie Brehmer.






Adolf Paulin talousasiat Berliinissä olivat luultavasti samalla tolalla, kuin Sibeliuksenkin. Kerrotaan, että Janne kävi Berliinissä tapaamassa entistä leskoviitti-veljeään 1920-luvun puolivälissä. Adolf ei voinut tällöin esiintyä julkisella paikalla, sillä oli käteisvarojen puutteessa joutunut panttaamaan pitovaatteensa. Sibelius kävi lunastamassa ystävänsä puvun ja iloinen jälleennäkeminen tapahtui Paulin kotona.

Kun Paul kuoli syksyllä 1943, totesi Sibelius päiväkirjassaan olevansa hyvin masentunut, sillä ”Adolf Paul, ystäväni nuoruuden päivistä asti, on kuollut”.





Lähteet

Hannu Lahtonen: Mustialan agronomi Sibeliuksen aseenkantajana (L-H Joulu 1996)

Kotiseutukuvauksia Lounais-Hämeestä XX


perjantai 4. joulukuuta 2015

Reika Vesala ja Aini Vaari: Tarve inspiroi



Forssan museon tekstiiliarkiston ovi avautuu naristen. Tulija odottaa pimeyden vyörähtävän vasten kasvoja, kuten yleensä käy ennen kuin käsi ehtii hapuilla pimeydestä valonappulaa, mutta nyt kaukaa hyllymeren periltä kajastaa keltainen, heikko valo. Siellä, tekstiiliarkiston pöydän ääressä, tikapuiden, arkistolaatikoiden ja kuosiluonnosten välistä löytyy kameran ja muistiinpanolehtiön kanssa työskentelevä Reika Vesala.

Reika Vesala Forssan museon tekstiiliarkistossa.
Reika, mitä teet täällä?

−  Opiskelen Hämeen ammattikorkeakoulun tekstiilimuotoilun koulutusohjelmassa ja olen Finlaysonin ateljeessa työharjoittelussa. Asun Forssassa, joten oli luonnollista, että harjoitteluprojektini liittyy Forssan museon tekstiiliarkistoon, johon on tallennettu Finlaysonin ateljeen ja Forssan tekstiilitehtaiden tuotanto. Finlayson on kiinnostunut arkistosta, ja poimin täältä aiheita, joita on mahdollista hyödyntää nykyisen malliston suunnittelussa.

Oletko kiinnostunut jostain tietystä aikakaudesta tai suunnittelijasta?

−  Monet suunnittelijat ovat kiinnostavia, mutta tällä kertaa keskityn Aini Vaariin ja hänen tuotantoonsa. Erityisesti Japanissa Aini Vaarin kädenjälkeä arvostetaan. Japanissa kuositarinat ovat tärkeitä. Koska Aini asuu Forssassa, olen voinut haastatella häntä. Ja saanut selville ihania kuositarinoita ja muistoja ateljeesta. 

Kuva otettu sivulta: http://www.ilovefinlayson.com/

Reika Vesala on tuttu hahmo forssalaisille. Hänen taustansa on taiteessa, ja se myös toi hänet aikanaan Forssaan. Miksi, Reika, siirryitkin tekstiilisuunnittelun opintojen pariin?

−  Oi, se on tämä tekstiilin henki täällä Forssassa. Se on aistittavissa täällä kaikkialla. Oli luonnollista kiinnostua siitä. Tutustuin tekstiilin tekemiseen kansalaisopistossa ja opiskelin myös tekstiili- ja vaatetusalan artesaaniksi. Sitten jatkoin ammattikorkeakouluun tekstiilimuotoilun koulutusohjelmaan. Neljäs vuosi on nyt menossa, ja tiedän olevani oikealla tiellä.

Miten löysit yhteyden Finlaysoniin?

−  Se oli sattumaa! Finlaysonin henkilökunta toi japanilaisia agentteja tutustumaan Forssan museon tekstiiliarkiston sisältöön. Koska puhun japania ja tunnen kulttuurin, olin mukana tapaamisessa. Japanissa kiinnostaa se pelkistyneisyys ja puhtaus, joka on tunnusomaista suomalaiselle suunnittelulle. Koska finlaysonilaiset olivat todella kivan oloisia, uskalsin kysyä heiltä työharjoittelupaikkaa ja se järjestyi.

Vielä lopuksi - luuletko että tästä tekstiiliarkistoon liittyvästä sukelluksesta jää vaikutteita omaan taiteelliseen työhösi? Tai suunnittelutyöhösi?

− Kyllä niin voi olla. Tosin täytyy muistaa, että taiteen tekeminen ja suunnittelutyö ovat erilaista työtä, vaikka niillä on yhtymäkohtiakin. Kerran kysyin Ainilta, että mikä hänet on saanut tekemään niin paljon hienoja suunnitelmia.  Hän kertoi, että häntä inspiroi tarve. Se herätti minussa muiston: kun olin kymmenvuotias tyttö, odotin äitini kanssa junaa Osakassa. Muistan sen, koska sillä kerralla äiti yllätti minut ja osti automaatista maitokahvin. Sellaisen maitokahvin, josta pidin, ja joka oli äidin mielestä kauhean sokeripitoista ja epäterveellistä. Maitokahvin saaminen oli siis juhlaa, ei ollenkaan hänen tapaistaan! Kun äiti antoi purkin minulle, hän sanoi: tämän pakkauksen on sinun sukulaisesi suunnitellut.  Menimme junaan, pitelin peltistä purkkia. Katselin sitä ja mietin, että miksi hän on valinnut juuri tämän värin… tämän viivan, nämä kirjaimet tällä tavalla pinossa. Mikä hänet on saanut valitsemaan juuri nämä muodot ja värit. Kun Aini Vaari sanoi: tarve inspiroi, koin tunnistamisen tunteen. Hän kertoi mielestäni suunnittelutyön ydinajatuksen ja toi mieleen oman, ensimmäisen kosketuspintani suunnittelun maailmaan  −  lapsena, pienen maitokahvipurkin välityksellä. 

Tekstiiliarkiston hyllyistä löytyy hyllymetreittäin mm. PMK:n mallikirjoja.

Haastatteli: Kristiina Huttunen. Kuvat: Kati Kivimäki. Forssan museo lokakuu 2015.