Kulttuuriperintöä Suomessa tallentavat museot, kirjastot ja
arkistot.
Arkistoaineistoa tyypillisimmillään, Elka, Mikkeli. |
Karkeasti tyypitellen kirjastot tallentavat julkaistua, museot esineellistä kulttuuriperintöä, kun taas arkistoissa säilytetään asiakirja-aineistoa. Voisi ajatella että tallennusalojen erot ovat helppoja.
Mutta ovatko ne?
Kulttuuriperinnön pelastuksen ABC-hankkeessa tutkitaan pelastusdokumentoinnin käytäntöjä museoissa. Kuinka toimia tilanteessa,
jossa tallennusalan tai -alueen yritystoimija muuttaa toimintaansa tai jossa
toiminta kokonaan loppuu. Haaste ei koske yksin museoita vaan myös arkistoja. Oman alansa tai alueensa yritysten perintöä
tallentaa moni museo Suomessa. Yritysten
arkistot sijoittuvat sen sijaan pääosin yhteen arkistoon - Mikkelissä
sijaitsevaan Elinkeinoelämän keskusarkistoon.
Jarmo Luoma-aho |
”Yritysten aineistojen vastaanotto ja käsittely on meidän
perustoimintaamme. Tänäkin vuonna on ollut jo yli 50 yhteydenottoa. Ja lisää
tulee – viikottain”, vastaa Jarmo Luoma-aho, Elkan johtaja, kysymykseen Elkan
toiminnan painopisteistä . ”Yritykset tarjoavat
usein aineistojaan itse. Mutta jatkuva palvelujen markkinointi on tärkeää.”
Joskus arkistojen ja museoiden rajapinnalla kohdataan tehtäväkenttien
määrittelyyn liittyvää aallonreunakuohua. Forssassa tämä koettiin vuonna 1984,
kun Forssan Oy:n arkistot siirrettiin Suomen Elinkeinoelämän Keskusarkistoon
esineiden jäädessä Forssaan. Arkistonsiirtoa vastustettiin Forssassa voimakkaasti.
Tämän päivän näkökulmasta siirto ei ollut
huono asia. Mikkelin olosuhdevalvoituissa tiloissa säilytettyjen arkkitehtuuripiirustusten
digitoidut kopiot vilahtavat tietoverkoissa Mikkelistä maailmalle lyhyemmässä
ajassa kuin tutkija istahtaa alas tuolille. Digitalisaatio auttaa voittamaan
maantieteelliset esteet – jos ei aina niin monesti.
"Elka ottaa vastaan asiakirjoja kohderyhmältään, käytännössä yrityksiltä”, Jarmo Luoma-aho toteaa asiasta puhuttaessa. “Jos yritysaineistoa halutaan säilyttää jossain muualla, toki se käy. Olennaista on se, että vastaanotettava aineisto olisi asianmukaisessa hoidossa, arkistoperiaatteiden mukaisena kokonaisuutena.”
Museokentällä arkistojen seulontaperiaatteet mietityttävät. Pelkona on se, että kun arkisto seuloo
aineistoa, eli valikoi epäolennaiset ainekset pois säilytettävistä, katoaa ei-sanallista mutta museoille tärkeää, tutkittavissa ja tulkittavissa
olevaa tietoa tallennettavasta kohteesta.
”Seulonta on aina hankalaa”, Jarmo Luoma-aho myöntää. ”Mutta
kyllä se pyritään tekemään objektiivisilla reunaehdoilla. Kaiken kaikkiaan
pitäisin parhaimpana ratkaisuna sitä, että sekä museot että arkistot kävisivät tärkeän
molempia kiinnostavan aineiston läpi omien periaatteidensa mukaisesti, yhdessä
sopien. Tällöin myös arkistojen kokonaissäilytykseen liittyen voitaisiin tehdä
harkittuja ratkaisuja, jossa molempien organisaatioiden tallennustarpeet ja -periaatteet
tulevat kuuluksi.”
Yhteistyössä on siis voimaa. Mutta mitä muuta museot
voisivat arkistoilta oppia – tai arkistot museoilta? Myös niitä asioita
käsitellään nyt meneillään olevassa hankkeessa.
Lisää museokentältä nousevista pelastusdokumentointeihin liittyvistä
oivalluksista, kipukohdista tai ratkaisumalleista Tekniikan alan museopäivillä
Tekniikan museossa Helsingissä. 30.11. Ilmoittaudu ja tule mukaan keskustelemaan!
Teksti ja kuvat: Kristiina Huttunen