Istuin eräänä päivänä asiakaspalvelupisteessä ja museoon
tuli vierailulle perhe. Perheessä oli kaksi tyttöä, isä ja isoisä. Toinen perheen kahdesta tyttärestä katsoi
minua, tuli luokseni ja nosti tiskille eteeni muovisen leluhevosen. Hetken
kuluttua tyttö kysyi minulta: ”onko tälle hevoselle hyviä taustoja täällä
museossa?”
Blogin teksti: Minna Lehtola
Minulla meni tovi, että pääsin saamalle aaltopituudelle
tärkeän asiakkaan edessä. Tiesin, että tämä oli vakava kysymys ja vastaus piti
antaa harkiten. Mietin hetken ja aloitin luettelemaan eri kerroksista, mitä
vasten leluhevosta voisi valokuvata ja lopuksi totesin: ”Tämä on hieman
erilainen museo eli kaikkeen, missä ei lue ei saa koskea, saa koskea ja niissä
kohdissa voi vapaasti testailla eri taustoja hevoselle.”
Perheellä kului aikaa museossa, mutta kierroksen tehtyään he
saapuivat takaisin asiakaspalvelupisteeseen juttelemaan ja pyysin, että saisin
nähdä, millaisia valokuvia perheen tytöt olivat ottaneet kamerallaan hevosesta
museossa.
Valokuvat olivat hyviä ideoita täynnä, mutta yksi
valokuvista loisti muista. Tytöt näyttivät minulle valokuvan, jossa he olivat
asettaneet hevosen Sepänhaan pienoismallin lasin päälle. Valokuvassa näytti
siltä, että hevonen lentää taivaalla. Hevosen alla oli pieniä rakennuksia ja
valo asettui hevoseen näyttelyssä niin, että siitä heijastui varjo pienoismallin
rakennusten päälle. Hevonen todellakin lensi. Mielikuvitus antoi hevoselle
kirjaimellisesti siivet.
Tämä kyseinen perhe, sai minut innostumaan ja etsimään oman
lapsenmielisyyteni esiin. Otin kameran ja lähdin selvittämään, mitä museon oma
Petra Heikkilän luoma pumpulienkeli voisi tehdä museossa?
Tämä kohtaaminen sai minut tajuamaan, että museo on paikka
erilaisille kohtaamisille, jokaisella asiakkaalla on oma tarinansa, omat
veikeät tarpeensa museolta ja vieraillessaan museossa, he tuovat aina
tullessaan mukanaan uuden tarinan. Yllä kertomani kohtaamisen, minä muistan
pitkään. Mitä se innostaa sinut tekemään?
Kuva Minna Lehtola.