Forssaa sanotaan punaiseksi, koska…

Itsenäisyyden juhlavuosi on päättymässä ja taittumassa sisällissodan muistovuodeksi. Vuoden viimeiset viikot Forssassa on saatu seurata kiinnostavaa historiaa koskevaa keskustelua, jonka lonkerot ulottuvat aina sisällissotaan saakka. Marraskuussa paikallinen Lottaperinneyhdistys teki kaupunginhallitukselle aloitteen torille sijoitettavasta Lotta-patsaasta. Ajatuksen taustalla oli halu kunnioittaa sodan käyneiden sukupolvien työtä ja naisten osuutta sota-ajan yhteiskunnassa. Aloite herätti kuitenkin voimakkaita tunteita ja avasi sadan vuoden takaisia arpia. Sen tiimoilta on käyty tiiviitä keskusteluja toreilla, lukijanpalstoilla, lehden tekstiviestipalstoilla, somessa - nimellä ja nimettömänä. Joissain kommenteissa on pyrkimystä objektiivisuuteen, joissain mennään rivakasti henkilökohtaisuuksiin. Kaupunginhallitus päätti olla osoittamatta paikkaa veistokselle.

Forssan tori oli vuonna 1928 Hämeentien alkupäässä. Taustalla Tammelan Säästöpankin
konttori eli Piparkakkutalo, joka purettiin 1970-luvulla Tori-keskuksen alta. Kuva piipunjuurella.fi 

Tori on kaupungin keskeisin paikka. Toreilla on usein suurten vaikuttajien näköisveistoksia ja yhä useammin sympaattisia koko kansan veistoksia. Forssan keskustelussa on päädytty aika vakaviinkin sävyihin, kun keskustelu on roihunnut julkisen tilan omistajuuden kysymyksen ympärillä. Kenellä on oikeus tulla kunnioitetuksi torilla ja kuka sen määrittelee? Voiko syvän vasemmistotaustaisessa kaupungissa torille nousta oikeistolainen muistomerkki? Onko aatteellisella historialla väliä, ja millä tavoin? Sodassa toimineista naisista vain puolet oli lottia - miksi juuri heitä kunnioitettaisiin julkisesti? Jos torille nousee lotta-patsas, poljetaanko samalla forssalaista työväenhistoriaa? Toisaalta, miksi vain työväestöä saisi nostaa esiin, kuuluuhan seudun historiaan myös suurpääoma ja kartanonomistajat? Lotta-patsas katalysoi mitä tehokkaimmalla tavalla keskustelua siitä, kenen kaupunki Forssa on ollut. Mutta antoiko se aineksia kysymykseen siitä, kenen kaupunki Forssa on nyt tai tulevaisuudessa? Eri ikäpolvet tuntuvat tulkitsevan historiaa eri tavalla. Moni lotta-patsaan taustatoimija on alle 30-vuotias, mikä on varsin kiinnostavaa. 

Kaupunkitilan julkiset teokset kertovat kaupungin historiasta, tärkeistä arvoista ja identiteetistä. Syksyn aikana on myös paljon puhuttu Forssan brändistä. Mille historialle/ajatukselle rakennetaan kaupungin mielikuva, brändi? Onko mielikuvien rakentamisessa sijaa ristiriidoille? Miten tuoda moniarvoisuus brändiksi? Brändihän on eräänlainen identiteetin yhteenveto, joka luo asialleen positiivista lisäarvoa.

Punakuosi tekstiiliarkistosta. Kuva www.piipunjuurella.fi

Brändi-pulmaan on museolla hyvä ehdotus. Forssalla on menneisyyteensä liittyvä ristiriidaton ja visuaalisesti rikas identiteettivaranto, eli tekstiiliarkiston painokuosikokoelma lukemattomine värikkäine painokankaineen. Siinä lepää koko teollisen tekstiilin perintö ja Forssan historia. Tyykistä tulevaisuuteen –hankkeessa on syksyn ajan koottu ajatuksia ja visioita siitä, miten tämä kuosikokoelma saataisiin parempaan ja tuloksekkaampaan käyttöön.  Voisiko kuosikokoelman esiintulo kaupunkitilassa olla se bränditekijä, joilla Forssa erottuisi kaikista muista Suomen kaupungeista? Forssan kuoseihin on 160-vuoden ajan puettu sotilaat ja äidit, oikeisto ja vasemmisto, lapset ja vanhukset, köyhät ja rikkaat.

”Forssaa sanotaan punaiseksi, koska täällä on niin paljon punaisia rakennuksia.” Näin vastasi eräs koululainen, kun kysyttiin, mitä oli oppinut museosta. Sisällissota punaisine ja valkoisineen on nykynuorille yhtä tuttua kuin hattujen sota.

Tervetuloa museoon tutustumaan punaiseen, valkoiseen, siniseen ja vihreään Forssaan. 

Olemme  avoinna pe 22.12. klo 10-16, avoinna 27.-29.12. ko 10-16 ja 30.12. klo 10-14.

Museo on suljettu 23.-26.12., 31.12.-1.1. ja 6.1.2018

Forssan museo toivottaa kuosikasta joulua ja värikästä uutta vuotta!

Ulla Nummikosken kuosi vuodelta 1960. www.piipunjuurella.fi

Teksti: Kati Kivimäki

Kuvat: www.piipunjuurella.fi

Kurkistuksia rautaoven taakse

Mittasimme lokakuussa yhteisömme pulssia aiheesta tekstiiliperinnön arvo ja millaisena se nähdään.

Pari viikkoa sitten tässä blogissa kerrottiin, miksi Kehräämön alueella, kosken laidalla, sijaitseva entinen Tekstiilimuseo Tyyki on kiinni. Siinä ohessa sivuttiin asiaan oleellisesti liittyvää Forssan museon tekstiiliarkistoa.

Päätimme avata lokakuussa tekstiiliarkiston painavat ovet viikon ajaksi. Opaskierrosten kautta halusimme näyttää, minkälaisissa säilytystiloissa teollisen painokankaan historia Forssassa tällä hetkellä sijaitsee.

Mielenkiintoista nähdä tämä todellisuus.

Ahdasta on. Ei ole hyvä työskentelytila.

Ilma on kauhea. En saa henkeä.

Tekstiilejä olisin kuvitellut näkeväni enemmän. Nyt näin pahvilaatikoita.

Syy opaskierroksille oli seuraava: ajattelimme, että kehollinen kokemus tekstiiliarkiston ahtaudesta, kylmyydestä, kelmeästä valosta ja irtoilevasta rappauksesta kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Sillä tavalla pystymme myös tuomaan esiin sen, miksi kukaan ei tiedä tekstiiliarkistosta juuri mitään ja miksi sen sisältöjä ei ole pystytty kunnolla käymään läpi.

Kokoelma-amanuenssi kaivoi hauistaan säästämättä esiin sen verran arkistojen aarteita kun tekstiiliarkiston ahtaassa tilassa pystyi turvallisesti esittämään. Kangasta, luonnoksia, kuosikortteja, mallikirjoja ja riippunäytteitä. Niiden avulla halusimme näyttää tekstiiliperinnön valtavan potentiaalin. Selittää sen, miksi haluamme sen paremmin esille ja kunnolla läpikäydyksi, avoimeen tekstiiliarkistoon, johon myös asiakkaat olisivat tervetulleita – ja josta tarvittavat aineistot löytyisivät helposti. Niin digitaalisesti kuin fyysisesti.

Vasemmalla myydyimmät kuosit kesä 1966, oikealla yksityiskohta mallikirjasta vuodelta 1965. Kuvat: Tekstiiliarkisto, Forssan museo. Piipunjuurella.fi. 

Kuosin imu on suuri

Opaskierroksille osallistui paikallisia museon ystäviä, harvemmin museossa käyviä, tekstiiliteollisuudessa työskennelleitä tai tekstiilin parissa nyt työtään tekeviä ihmisiä. Myös kauempaa tultiin.

Olen tekstiilialan opettaja pääkaupunkiseudulta. Olen vieraillut useissa tekstiiliarkistoissa, aihe kiinnostaa. Jos saisitte avoimen tekstiiliarkiston aikaiseksi, ehdottomasti kiinnostaisi tulla opiskelijoiden kanssa.

Tultiin Hämeenlinnasta. Ei meillä ole mitään sidettä Forssaan. Mutta sukumme historiassa kankaalla on ollut suuri rooli, koska mummu työskenteli tilausompelijana. Nämä kankaat herättävät ne muistot esiin.

Me ollaan Forssasta. Meitä kiinnostaa lähitekstiili. Päälläni on Marjatta Metsovaaran poncho. Kirpputorilta löysin. Me pukeudumme vain kotimaisiin vaatteisiin.

Sykettä on!

Kierroksille ei osallistunut ketään, joka antaisi nykytilan jatkua. Tekstiiliperinnön arvo tunnistettiin. Se koettiin henkilökohtaisesti tärkeäksi. Ja se haluttiin paremmin esille.

Iittala ja Nuutajärvi tunnetaan lasista. Forssa voisi olla tunnettu nimenomaan tekstiiliperinnöstä. Tällä on matkailullista arvoa. Eivätkö päättäjät tiedä tästä?

Kun muutin Forssaan, tajusin: kaikki täällä on tekstiilin kyllästämää. Se erottaa tämän paikan muista. Sen pitäisi näkyä kaikkialla: että täällä arvostetaan tekstiiliperintöä. Siis konkreettisesti, visuaalisesti!

Minua kiinnostaa teidän tekstiiliarkistossa eniten kaikki: kuosit, suunnittelijoiden nimet, ennakkotilausmäärät. Nyt tuli sellainen olo, että on kuin kirjastossa, jossa kaikki kirjojen kannet on liimattu kiinni. Haluaisin lukea niitä. Haluaisin ne esille. Meillä oli muuten kotona tuossa kuositaulussa olevaa kangasta verhot.

Perintö rahoiksi

Kierrokselle osallistui myös koululaisia Forssan Tölön koulusta. Siellä osuttiin ytimeen, kun mietittiin, miten kangasmalleja ja kuosiluonnoksia voisi käyttää nykyajassa.

Jos tämä kaikki olisi mun niin ottaisin kuvia näistä värikkäistä kankaista. Digikuvia. Sitten tulostaisin kuvat ja leikkaisin niitä. Sitten yhdistelisin palasista taideteoksen. Ja möisin kalliilla!

Teksti ja kuvat: Kristiina Huttunen

Aiheesta lisää:

"Satoja hyllymetrejä arvokkaita Finlaysonin kankaita lepää surkeissa oloissa Forssassa –"Näistä tulee ihmisille niin paljon muistoja" Yle Häme 17.10.2017

Tv-uutiset, Yle Häme, 16.10.2017

"Forssan sielu ja ydin on tyykissä" Forssan lehti, 10.10.2017

Miksi Forssan tekstiilimuseo ei ole auki yleisölle? Vorssammuseo-blogi 3.10.2017

Tekstiiliarkiston opastuskierrokset järjestettiin osana Tyykistä tulevaisuuteen-esiselvityshanketta. Hankkeessa konseptoidaan tekstiiliarkiston tuleva toimintamalli avoimena tekstiiliarkistona, selvitellään arkistoaineistolle sopivia tiloja, toiminnan rahoitusta sekä laaditaan tiekartta avoimen tekstiiliarkiston toteuttamiseksi. Tyykistä tulevaisuuteen-hanke on saanut rahoitusta maaseuturahastosta Leader-ryhmä LounaPlussa ry:ltä. 

Museonosturilla on arvonsa – ja hintansa

Kaupunginhallituksen kokouksessa maanantaina 9.10. on käsittelyssä Parma Oy:n aie lahjoittaa Puolimatkan 1960-luvun Wolff-nosturi Forssan kaupungin ylläpidettäväksi.

Nosturi vuonna 1988. Kuva: Piipunjuurella.fi

Nosturi sijoitettiin 2-tien varteen vuonna 1997 muistoksi Armas Puolimatkan elämäntyöstä. Nosturi on nykymittapuun mukaan pieni ja vaatimaton, mutta sen historiallinen arvo on suuri. Se symboloi rakennemuutoksen, kaupungistumisen, lähiörakentamisen ja Forssan kukoistuksen aikakautta. Puolimatka sitä paitsi toi Suomeen ensimmäisen nosturin.

Mutta. Nosturilla on myös hintansa. 50-vuotiaan rautarakennelman korjaaminen tai purkaminen ei ole ilmaista. Tuleekin mieleen, olisiko lahjoituksen motiivina välttää korjauskustannukset? Ajan nakertamana nosturi tulee olemaan ympäristölleen vaarallinen.

Harmillisen usein tapahtuu niin, että yritysten tarpeettomaksi käynyttä kulttuuriperintöä sysätään yhteiskunnan vastuulle ilman myötäjäisiä. Tuotantoa tallentavissa museoissa tämä ongelma on niin ilmeinen, että sen ennaltaehkäisemiseksi on Forssassa laadittu yrityksille ja museoille suunnatut ohjeet.  

Vastuu kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille, sanoo Suomen perustuslaki. Miksi se ei siis kuuluisi myös yrityksille? 

Nosturin tarina-arvo on suurin Parma Oy:lle. Tässä olisi menestyvälle yritykselle hieno ja trendikäs mahdollisuus rakentaa omaa julkisuuskuvaa. Jos Parma haluaa lahjoittaa nosturin, niin miksipä siis Parma ja Forssa eivät solmisi vastikkeellista yhteistyösopimusta? Parma maksaisi esim. vuotuisen sponsoroinnin kulttuuriperinnön ylläpitoon. Tekninen toimi voi suunnata korvauksen vaikkapa tekstiilimuseon korjaukseen. Yhteistyön voisi kruunata klassikkokuosien siirtyminen betoniin jossain paikallisessa rakennuskohteessa? Museo voi myös nostaa forssalaisen rakennusteollisuuden historiaa näkyviin omilla menetelmillään. Parma saisi vastineeksi sekä Nosturin tarinan että verovähennyskelpoisen goodwill-arvon ja mainiota synergiaa. 

Kaupungilla on Forssan museon kautta myös Finlaysonin kanssa sopimus, jonka mukaan yritys maksaa pienen vuotuisen tuen tekstiiliperinnön ylläpitoon. Vaikka summalla ei tiloja remontoida, se antaa vahvan viestin yrityksen kulttuuritahdosta.

Forssan museon valokuvakokoelmissa on tuhansia kuvia Rakennusvalmisteelta, sekä kaksi aktiivista vapaaehtoistyöntekijää digitoimassa ja luetteloimassa niitä – katso saalista Piipunjuurelta.fi:stä!  Forssan museon perusnäyttelyn Puolimatka-osastoon voit kurkata vaikkapa tämän videoklipin avulla! 

Teksti: Kati Kivimäki

Miksi Forssan tekstiilimuseo ei ole auki yleisölle?

Vaikka kulttuurimatkailu on kasvava elinkeino, ja Forssa ruuhka-Suomen keskipisteessä, on tekstiilimuseo - yksi kaupungin matkailun vetonauloista - ollut jo vuosia suljettuna. Syynä on tilaongelma. Kun Forssan museo uudistettiin vuonna 2013, Tekstiilimuseo Tyykin näyttelytila otettiin väistötilaksi, jonne vanhan perusnäyttelyn esineet siirrettiin. Vielä tänäkin päivänä Tyyki on puolillaan esineitä ja säilytyshyllyjä, ja lopputila on otettu museon kokoelmatyön käyttöön. Ongelma on myös tilan kunnossa. Tekstiilimuseon eli v. 1873 rakennetun Valimon katosta putoilee ötököitä, elukoiden jätöksiä ja muuta roskaa. Tila on vetoisa energiasyöppö, ja siellä on valimonaikainen kaasuvalaistus. Surisevassa viheriäisessä kaasuvalossa Forssan värikylläinen tekstiiliperintö näyttää kelmeältä. Kokoelman säilytystilat puolestaan ovat Kehräämöllä sähköpässin vanhassa tallissa. Laastia ropisevan katon alla on näytteet Forssassa valmistetuista kankaista 1800-luvulta 2000-luvulle.

Tekstiilimuseo Tyyki.

Finlayson luovutti kokoelman museon hoitoon 1980-ja -90-luvuilla. Tekstiilimuseo Tyyki avattiin 1997. Kuoseja on miljoonia, ja niihin kohdistuu nykyään suuri kiinnostus mm. sen ansiosta, että Finlayson Oy on ottanut historian yhdeksi bränditekijäkseen. Me museolla harmittelemme sitä, että Forssa ei pysty hyödyntämään yleistä retrotrendiä, historiamatkailijavirtaa eikä Finlaysonin julkisuusarvoa siksi, että tekstiilikokoelmamme lojuu hämärässä varastossa, jonne ei kehtaa päästää ihmisiä, ja siksi, että kokoelman esittelyyn tarkoitettu tila vaatisi kunnostusta.

Tekstiilikokoelman ylläpito on maksanut Forssan kaupungille 20 vuoden aikana jo satojatuhansia euroja. Tämä on ollut investointi tulevaisuuteen. Nyt elämme sitä tulevaisuutta, jossa kaikki keinot seudun elinvoiman lisäämiseksi on otettava käyttöön. Onko Forssalla varaa olla hyödyntämättä tällaista kulttuurivarantoa?

Lasten työpaja tekstiilimuseossa v. 2011.

Haluaisimme järjestää asiat niin, että tekstiilikokoelma ja tilat sen esittelylle olisivat kustannustehokkaasti saman katon alla. Haluaisimme kuosit  tehokkaasti esille ja käyttöön. Haluaisimme, että lämpö-valo-olosuhteet säilytykselle, työskentelylle ja aineistojen esittelylle sopivat ja riittävät. Ja että kokoelman parissa tapahtuva työskentely olisi uutta luovaa ja paikkakunnan imagoa ja vetovoimaa vahvistavaa. Ja että se tapahtuisi yhteistyössä eri tahojen kesken. Tämän kaiken toteuttaminen on vain järjestelykysymys: kaikki ainekset ovat olemassa. Tilan tarve ei lisäänny, mutta sen laatu pitäisi olla parempaa. Haluamme, että kaupunkilaisten yhteisestä kulttuuriperinnöstä ja historiallisesta kiinteistöomaisuudesta pidetään huoli.

Tekstiilimuseo/arkiston perinpohjainen uudistaminen avoimeksi tekstiiliarkistoksi ei ole sen suurempi urakka kuin Forssan museon uudistus muutama vuosi sitten. Uudistaminen maksoi kaupungille 370 000 euroa, ja varovaisesti arvioiden se on tuonut kaupunkiin 500 000-600 000 matkailijaeuroa (kts. tutkimus museoiden taloudellisesta vaikuttavuudesta). Museoiden taloudellinen hyöty kohdistuu paikkakunnan ravintoloihin, kahviloihin, majoitusliikkeisiin ja muihin yrityksiin. Museoidensa kautta kunta tukee yrittäjyyttä ja kunnan elinvoimaa. Uudistus on myös tuonut kosolti hyvää mainetta, kiitos Vuoden museo 2014 -palkinnon. 

Paloja ja pakkoja -näyttely tekstiilimuseossa v. 2009.

Kutsumme nyt teitä lukijat, kuntalaiset, päättäjät, osallistumaan Forssan tekstiilimuseon tulevaisuutta koskevaan kyselyyn.

Voit tutustua arkistomme nykytilaan Tyykistä tulevaisuuteen –kierroksilla 9.-13.10. klo 13. Kierroksille mahtuu vain muutama osallistuja kerrallaan, joten ilmoittautuminen on pakollinen. 

Kuosit leviävät ääniksi

Forssan museo tekee kulttuuriperinnön merkeissä yhteistyötä sekä paikallisesti, kansallisesti että kansainvälisesti.

Museon talvenselkää 2016/17 hallinnut tekstiiliperintöprojekti Wear and Share huipentui tänä syksynä projektikumppanien yhteistapaamiseen ensin Ruotsin Södertäljessä, sitten Tanska Struerissa.

Mitä matkalla opittiin?

Forssan oma projektiosuus päättyi viime keväänä Revitään tekstiilistä -seminaariin ja Puuvillapäiväkirjat-näyttelyyn. Näyttelyyn liittyvät blogitekstit ovat tämän blogin historian suosituimmat, kurkista niitä, jos et ole vielä ehtinyt!

Puuvillapäiväkirjat-näyttelyn tarinat on koottu prpjektikoordinaattori Tanja Härmän kokoamaan Sirosäkkimuistoja-julkaisuun, löytyy Forssan museon kaupasta! 

Södertäljen Torekjälbergetin osuudessa nuoret tutkivat pukuhistoriaa, haastattelivat edellistä sukupolvea, valitsivat tämän päivän nuoren asun museon kokoelmiin ja valmistivat versioita historiallisista puvuista. Struerin museo toteutti voimauttavan, muotiin, identiteettiin ja itse-esittämiseen keskittyvän valokuvausprojektin ”Sjelvdesignere”, jossa yksi Tanskan tunnetuimmista muotivalokuvaajista, Andreas Houmann, kuvasi paikallisia nuoria.

Södertäljen Wear and Share-osuudessa nuoret valitsivat
tämän ajan nuoren tyypillisimmät vaatteet - tytölle ja pojalle.

Projektikumppanimme tutustuivat Forssan projektiosuuteen Forssan museon vieraina viime keväänä. Samassa hengessä Forssasta vierailtiin kumppanimuseoissa. Vierailuihin kiteytyi yksi projektin keskeinen tavoite: toistemme työstä ja saavutuksista oppiminen ja uusien työmetodien ja ideoiden omaksuminen.

Opimme Södertäljen Torekällbergetin ulkoilmamuseossa seuraavaa. Suuressakin museossa töitä on aina enemmän kuin tekijöitä. Resurssimuutokset voivat olla äkkinäisiä, joten parasta valmistautua niihin tulevaisuuteen uskoen. Museon työntekijän työsarka, kulttuuriperintö, on maasta toiseen samanlainen, vaikka tarkka kohde vaihtelee. Vapaaehtoiset, työkaverit, verkostot museon ympärillä ovat yhtä tärkeitä kuin museo itse. Oman työn ja omien palvelujen kehittäminen ei ole itsetarkoitus vaan keino kohdata asiakkaiden ja uusien viiteryhmien tarpeet – päivittää tapoja tuoda kulttuuriperintöä tutuksi uusille yleisöille, uusille yhteistyökumppaneille.

 Struer sijaitsee Tanskan Jyllannin luoteisosassa, Pohjanmeren sisälahden rannalla. Struerin museo vastaa sekä paikkakunnalla syntyneen Bang  & Olufsenin että kaupungin historian säilyttämisestä ja esittämisestä. Struerin museon periaatteena on esittää kulttuuriperintöä siinä ympäristössä, jossa se on syntynyt ja ollut elävää: pop up -kauppa, jota hoitavat eläköityneet myymälähoitajat parin tunnin viikkotahdilla, toimii kaupungin keskustassa. Veturimuseo ja pientelakka ovat niin ikään vapaaehtoisten avulla museoituja kohteita, joiden suuret, rakenteelliset perusparannukset johdetaan museolta käsin.  

Struerin uusi museorakennus ja museoitu Johannes Buchholzin talo sijaitsevat
vierekkäin. Kuvassa Forssan Tuuli, Södertäljen Stefan ja Nina sekä Sturerin
Thomas ja Jesper

Synestesiaa!

Södertäljen Torekällbergetin kulttuuriperinnön ytimessä on Södertälje ennen ja nyt. Struerissa kaupungin historiaan tuo oman vivahteensa kansallisesti tärkeä kirjailija Johannes Buchholz – ja tietenkin B & O, kuningattaren audiolaitteiston hovihankkija, yritys, joka ymmärsi, että tekniset ominaisuudet ja design kulkevat käsi kädessä.

Forssan museon ”ääni” ovat painokangaskuosit ja tekstiiliperintö. Millaista olisi tulkita omia kulttuuriperintöjämme toisen museon näkökulmasta tai siitä mediumista käsin, jota museo säilyttää? Mitä yhteistä on 1860-luvun huvilakaupunki Södertäljellä ja  saman ajan Forssan tehdasyhteisöllä? ( Ainakin ajan hittileivonnainen rinkeli – ja krinoliinit.)

Entä Struerin äänentoiston historia – ja samalla muotoilun historia? Äänentoistolaitteiden muotoilun kultakausi, 50-luku, asettuu samoihin aikaraameihin Forssan tehtaiden tekstiiliateljeen perustamisen ja painokangaskuosien suunnittelun tason nousun kanssa.

Vaan mennäänkö vielä syvemmälle? Helsingissä sijaitseva Tekniikan museo tutkii loka-marraskuussa 2017 koneita tanssin avulla.

Millaista olisi tehdä kuoseista ääntä? 

Millaista ääntä erilaisista kuoseista voisi syntyä?

Odotamme mielenkiinnolla kokeiluja ja kokeiluehdotuksia!  

Kuvat ja teksti: Kristiina Huttunen 

Absolutely Fabulous!

Aika: 26.8. klo 16

Paikka: Jokioisten tietotalo

Järjestäjä: Kulttuuriyhdistys Kuvio

Musiikki: Kari Mäkiranta + yhtye

Lavasteet: Jenni Kalsola

On Stage: taiteilijoita, käsityöläisiä, harrastajia Forssasta ja maailmalta.

Kulttuuriyhdistys Kuvion idearikas ydinjoukko päätti puolitoista vuotta sitten lähteä kokoamaan puettavan taiteen tapahtumaa. Suunnitelmat ovat eläneet kotiympyröissä ja kansainvälisissä kohtaamisissa, ja tiivistyivät nyt noin tunnin upeaksi muotinäytökseksi Jokioisten tietotalolla. Yhdistäväksi teemaksi oli valittu kierrätettävät materiaalit – mikä paremmin sopisikaan järkivihreälle Forssan seudulle. Lopputuloksissa oli huumoria, vakavuutta, luontomystiikkaa, oivalluksia, karmeutta ja hienostunutta tyyliä. Tapahtumassa huipentui yhdistyksen ”Creative Connections – luovia yhteyksiä” –innovaatioviikko, jonka aikana kansainvälisten vieraiden kanssa perehdyttiin kierrätysmateriaalien luoviin käyttömahdollisuuksiin. 

Avantgarde Fashion show'ssa oli aito muotinäytöstunnelma musiikkeineen, valoineen ja catwalkeineen.

Forssan museo seurasi tapahtumaviikkoa kiinnostuksella, ja pääsi muotinäytöksen catwalkillekin tilkkujen kautta. Muotinäytöksen nimittäin päättivät neljä taitavaa ja mielikuvituksekasta naista, joiden puvuissa hyödynnetty Forssan tekstiiliarkiston käyttökokoelman kuositilkkuja. Kampaamo Tazzi loihti pukujen kantajille fantasiakampaukset ja optikko Kirkassilmä varusti heidät muodikkailla aurinkolaseilla. Pääsivätpä Finlaysonin 1960-70-lukujen kuositilkut totisesti pölyistään!

Marja Leena Kangasniemi-Saaren musta nahka-asu oli somistettu pinkein rusetein ja saanut kruunukseen noitamaisen tötterön. Hykerryttävä lopputulos toi mieleen Harry Potterista Bellatrix Lestrangen. Meiju Vettenrannan maanruskeasta iltapuvusta hehkuivat keltaiset auringonkukat, ja hiuksetkin olivat kuin aurinkokuningattaren - lopputulos oli hehkuvan säteilevä. Teija Laurosen puvun palloisa väri-ilo jatkui hiusten värikkäinä tilkkusilppupalloina ja hahmottui jännästi Lasten Forssa-ohjelmamme logoksi. Ja sehän sopii: ovathan kaikki kolme luovaa naista siviilissä Forssan kaupungin sivistystoimen virkanaisia. Hieman erilaista business-pukeutumista tämä! Joukon vahvistuksena oli toisessa kaupungissa virkanaisena toimiva Päivi Tiesmaa, jonka maalauksellisen asun täydensi lumikuningattaren kruunua muistuttava hiuksisto.

Yhdelle roska - toiselle käyttökelpoista materiaalia. Teija Laurosen asun täydensivät kengät, jotka hän oli valmistanut asuunsa käyttämiensä pyörylöiden ylijäämistä.

Näinkin voi siis museotekstiili herätä henkiin: uusina luomuksina museon poistomateriaaleista. Mutta muitakin tapoja on, ja niihin aikoo sukeltaa Forssan museon uusi hanke Tyykistä tulevaisuuteen, joka luo suuntaviivat Forssan tekstiilimuseon uudelle tulemiselle. Avanti! Eteenpäin!

Vasemmalta: Päivi Tiesmaa, Teija Lauronen, Marru Kangasniemi-Saari, Meiju Vettenranta.

Värikkään kaupan värikäs rouva

Forssan tehtaankylän ensimmäisen kaupan perusti A.W Wahren 1860-luvulla. Pian tehtaankauppa vakiintui Forssa-yhtiön omistamaksi sekatavarakaupaksi, jossa myytiin tehtaiden tuotteiden lisäksi kaikkea sitä, mitä pienen tehdaskylän asukkaat saattaisivat tarvita. 1900-luvun myötä tehtaanmyymälä muuntui Forssa-yhtiön tuotteiden myymäläksi, josta sai niin sorsettia kuin vistramusliiniakin. Ja tehtaalaisille tarjolla oli ikisuosittuja sirosäkkejä.

Forssalainen tekstiiliteollisuus on historiaa, mutta paljon eläviä ja toimivia muistoja siitä on yhä jäljellä. Myös Finlaysonin Forssan tehtaanmyymälän juuret voidaan johtaa ensimmäiseen Forssassa ikinä perustettuun tehtaankauppaan. Vanhan ajan "sekatavaraa", nauloja, neuloja, jauhoja, mustetta, ei ole myyty aikoihin. Kauppa on silti vahvasti toiminnassa – Finlaysonin tehtaanmyymälänä.

Tehtaanmyymälän oma lähihistoria on monivaiheinen ja kartoittaa vanhaa ja uutta Forssaa, siitä on tässäkin blogissa kirjoitettu useasti.1800-luvun kauppatalosta 1960-luvulla torinlaidan Puistolinnaan, Puistolinnasta vanhan yhtiönsaunan yläkertaan, josta vuonna 1979 Kehräämön ja Koskisillan liepeille. Ja siitä muutto Kutomon alueelle vuonna 1984. Kutomolla toimipiste on vaihtunut useampaan otteeseen. Viimeisten vuosikymmenten muutoksia on ollut todistamassa myyjä Sirkka Kujanpää. 

Myyjän työasu kesällä 2017

”Olin 16-vuotias, kun tulin töihin tänne Forssaan - kutomolle siinä vaiheessa. Asuin Karkkilassa silloin. Sain sen idean, että pyrin Finlaysonille töihin, ystävien perässä. Perjantaina soitin työnjohtajalle ja maanantaina olin jo töissä.”

Kutomon työura päättyi vuonna 1992.

”Olin neljä kuukautta vailla työtä. Sitten tulin tuuraamaan äitiyslomansijaisuutta tehtaanmyymälään. Työkaveri tuli takaisin ja minä jäin tänne myös.”

1990-luvun iso juttu oli tietokoneiden vakiintuminen osaksi työtä.

”Ennen sitä meillä oli vanhanaikainen vaaka, jossa oli punnukset ja vanhanaikainen kirjoituskone, jota myymälänhoitaja hoiti. Sitten kun tuli uudet koneet, herranjumala, sanottiin, opetelkaa. Sitten kun oppi sen, niin uudet ohjeet. Koko ajan muuttuu. Inventaarien laskeminen oli työlästä, pakkoja oli hirveästi! ”

Mutta tietokoneet eivät olleet ylivoimaisia - kiitos työkaverien. 

”Vuoronperään opeteltiin, asiakastyön lomassa.”

Sirkan syntymäpaikka on Jäppilä. Sieltä elämä heitti Karkkilaan, ja sieltä Forssaan. Ja tänne hän on jäänyt.

” Ei minulla täältä ole minnekään kiire ollut,

tämä on hyvä työpaikka, mukava työmatka, Kalliomäkeen silloin 16-vuotiaana tulin yhden omakotitalon yläkertaan asumaan ja samassa kaupunginosassa asun yhä.” 

Työ on muuttunut, mutta paljon on pysynyt samana: kankaat ja asiakaspalvelu. Vielä yhden muiston Sirkka heittää, ennen kuin rientää palvelemaan bussikyydillistä matkailijoita:

”70-luvulla, nuorena tyttönä, kun tänne Kutomolle oli korkeat aidat, niin portinvartija aina pysäytti mut ja kysyi että minne oot menossa. Vastasin aina, että ihan töihin oon kuule tulossa. Joka aamu katoin että minkä väristä kangasta värjätään tänään. Isosta putkesta tuli jokeen milloin vihreää, milloin sinistä, milloin punasta. Se on jäänyt mieleen, se joen väri.”

...ja huhtikuussa 1979. Kuva on otettu tehtaanmyymälän Koskisillan pielen myymälän avajaisissa.
Kuva: Forssan museo/  Piipunjuurella.fi.

Sirkan kuva ja teksti: Kristiina Huttunen

Emmi Lintonen päivän poliitikkona: "Tänne voisi vain jäädä katselemaan esineitä"

Suomen museoissa vietettiin Kutsu poliitikko museoon-teemaviikkoa 5.-9.6.  Sen tarkoitus on tutustuttaa poliitikkoja museoiden arkeen - ja lisätä ymmärrystä siitä, miten laajaa ja syvää museoissa tehtävä työ ruohonjuuritasolla on.

Emmi, Tekstiilimuseo Tyykin työ- ja säilytystilana toimiva
näyttelysali sekä Valokuvaamo Hellaksen aineistoa.

Forssan kaupungin kunnallispolitiikassa vaikuttaa useita poliitikkoja poliittisen kentän eri laidoilta - poliitikkoja, joilla on hyvä tietämys kulttuurista, kulttuuriperinnöstä ja museoiden merkityksestä. Kutsu poliitikko museoon -päivään halusimme kutsua nuoren paikallispoliitikon. Kutsuun vastasi kaupunginvaltuutettu Emmi Lintonen, joka vietti perjantaina aamupäivän kanssamme. 

Aamukahvilla Emmi kertoi kuulleensa runsaasti myönteistä palautetta Forssan museosta Vuoden museo 2014 -palkinnon tiimoilta. Kulttuurin merkitys yhteiskunnassa on Emmille myös selviö. Hän kertoi anekdootin, jonka lähde on entinen kulttuuriministeri Pia Viitanen: Yhteiskunta on kuin rantapallo, joka koostuu eri sektoreista. Yksi pieni sektori on kulttuuri. Mutta jos se otetaan pois, ei pallo pysy enää koossa. 

Näinhän se on! 

Emmi Lintonen tuntee Forssan museon näyttelytilat jo lapsuudesta, mutta tänään sukellettiin näyttelyiden sijaan kulissien taakse. Tutuksi tulivat isojen ja pienten esineiden säilytystilat, Iäisyys ja Helvetti. Helvetissä poliitikko seisahtui ja lausahti: "Tänne voisi jäädä vain tuijottelemaan näitä ihania esineitä". 

Seuraava vierailukohde oli Forssan museon tekstiiliarkisto. Tekstiiliarkisto pitää sisällään ainutlaatuista suomalaisen painokankaan historiaa noin puolen hyllykilometrin verran. Kokoelma-amanuenssi Asta Louhelo kertoi arkiston sisällöstä ja museonjohtaja Kati Kivimäki nykyisen arkistotilan mahdollisuuksista ja museon toiveista tuoda aineistoa esiin yleisölle nykyistä helpommin ja monipuolisemmilla tavoilla – asianmukaisissa tiloissa. 

Matka jatkui Kehräämön toiselle laidalle, Tekstiilimuseo Tyykiin, jossa kokoelmatyöntekijävahvistus Inka Keränen ohjasi Emmi Lintosta kokoelmahoidollisissa toimissa. Valtuutettu kääri Valokuvaamo Hellaksen valokuvapaperilaatikoita arkistokelpoiseen silkkipaperiin lopullista säilytystä varten. Samalla tarkasteltiin Tekstiilimuseo Tyykin suurta salia, joka ennen on ollut näyttelykäytössä muka joka tällä hetkellä tilanahtaudesta johtuen palvelee sekä työtilana, valokuvastudiona että kokoelmatilana. Jo matkalla Tyykiin tutustuimme myös Kehräämöalueen faunaan, kun nuori rusakko juoksenteli pitkin patosiltaa. Fasaaneja ja liejukanoja ei tällä kertaa Tyykin liepeillä näkynyt. Sen sijaan Tyykin salissa kaupunginvaltuutettu vietiin tutustumaan lepakon- ja pulunjätöksiin, joita kattorakenteista tippuu kokoelmien päälle – minkä takia kokoelmat pidetäänkin tiukasti laatikoissa tai valkoisten lakanoiden alla.

Aamupäivän lopuksi kuulimme vielä Emmin mietteitä valtuustotyöskentelystä. Sitten valtuutetun olikin jo aika kiiruhtaa päivätyöhönsä. Hieno päivä, hieno aamu, hieno viikko. Tervetuloa uudestaan Emmi Lintonen – ja muutkin poliitikot!

Teksti ja kuva: KH

Valokuvauksen esineellisen historian äärellä




”Monet ovat tilanteet ja tapahtumat, joihin valokuvaaja urallaan pääsee”, lausahtaa Jaana Lindfors, joka on valokuvaaja ja valokuvaamon omistaja kolmannessa polvessa.  Jo sadan vuoden ajan forssalaiset ovat voineet käydä Lindfrosien nykyisin Foto Hellas –nimeä kantavassa valokuvaamossa, ja yhtä kauan ovat perheenjäsenet Heikki ja Greta Lindfors, Raimo Lindfors sekä Jaana Lindfors kuvanneet Forssan kauppalan ja kaupungin elämää ja muutosta.

Jaana Lindfors pystyttämässä Foto Hellas 100-vuotta -näyttelyä näyttelytila Vinkkelissä.

”Monet ovat tilanteet, joihin museoammattilainen urallaan pääsee”, tokaisen puolestani minä saadessani eteeni valokuvauksen esineellistä historiaa sadan vuoden ajalta.  Olen tullut Forssan museoon käymään läpi Valokuvaamo Hellaksen käytössä olleita tai siellä kaupan olleita kameroita, lamppuja, suurennuslaitteita, valotusmittareita ja kaikkea muuta, mitä valokuvaukseen liittyy. Vanhimmat esineet ovat aivan 1900-luvun alusta, sillä valokuvaamon perustanut Heikki Lindfors osti liikkeen ja sen myötä myös irtaimistoa Jakob Ljunqvistiltä, joka oli perustanut Atelier Reginan toimipisteen Forssaan vuonna 1904. Uudemman ajan aineisto sisältää valokuvausliikkeen myyntituotteita, muun muassa kertakäyttökameroita, filmipaketteja ja valokuvapapereita. Arkistoaineisto puolestaan paljastaa kameravälineistön ja tarvikkeiden matkanneen esimerkiksi Englannista tai Saksasta Forssaan. Esineitä digitoidaan kaikkien saavutettaviksi museon Piipun juurella – tietokantaan.

Kokoelma sisältää muun muassa kameroita, kemikaalipulloja, valokuvapaperi- ja negatiivipakkauksia.

Puuvillahansikkaat kädessä kääntelen puisia kameroita ja kuvittelen, mitä kaikkea varhaisen valokuvan päätyminen museon tietokantaan on vaatinut. Oheinen kuva Forssan kirkosta ja pappilasta on noin 1930-luvulta. Sen on ottanut puisella matkakameralla lasinegatiiville todennäköisesti Heikki Lindfors. Matkakameran, jalustan ja lasinegatiivilaatikon kantaminen mukana kuvauspaikalle vertautuu kenties siihen, että nykypäivänä kannettavan tietokoneen tai tabletin sijaan mukaan otettaisiin pöytätietokone näyttöineen. Matkakameroita ne kuitenkin nykymittapuulla suuresta koostaan huolimatta olivat, erotuksena paikallaan pysyvistä suurista studiokameroista. Lasinegatiivit olivat kuivalevyjä, joissa valoherkkä aine oli valmiina.

Forssan kirkko ja pappila noin 1930. Kuva: Heikki Lindfors.

Valokuvan ottaminen ei käynyt sekään käden käänteessä: kamera aseteltiin jalustalle, linssinsuojus otettiin pois, suoritettiin rajaus ja tarkennus himmeäksi hiotulla tähyslasilla näkyvää kuvaa tarkastelemalla, tumman kankaan alla palkeita liikutellen, linssinsuojus laitettiin takaisin, käännettiin etsinlasi syrjään ja asetettiin lasilevykasetti sen tilalle kameran takaosaan, nostettiin levykasetin suojus pois valoherkän levyn edestä, linssinsuojus poistettiin valotuksen ajaksi ja valotettu levy laitettiin takaisin laatikkoonsa. Kun valokuvauskeikka oli kierretty ja valotettu esimerkiksi kymmenen levyä, kannettiin kaikki takaisin. Alkoi pimeän huoneen työskentely. Kehitysaineet sekoitettiin apteekista ostetuista pulvereista veteen. Lasinegatiivit tuli kehittää saman päivän aikana, vedosten kehittäminen negatiivista onnistui onneksi myöhemminkin (ja edelleen tänä päivänä). Vasta tällöin selvisi, minkälainen kuva oikeastaan tuli otettua. Vedos arkistoitiin esimerkiksi valokuva-albumiin, joka on lahjoitettu museon kokoelmiin. Museon työntekijä on skannannut kuvan ja liittänyt sen tietoineen museon tietokantaan helmikuussa 2017.

Valokuvia Forssan muutoksesta sekä valokuvaamon esineistöä on nähtävillä Jaana Lindforsin ja Forssan museon Foto Hellas 100 –vuotta näyttelyssä näyttelytila Vinkkelissä Forssan kirjaston 2. kerroksessa 29.5-30.6.2017. Kirjasto on avoinna ma-to 11-19 ja pe 11-17. Näyttely on osa Suomi 100 –vuoden ohjelmistoa.

Sunnuntaina 11.6.2017 näyttely poikkeuksellisesti avoinna 12-15, jolloin Jaana Lindfors on paikalla esittelemässä näyttelyä.

Näyttely Foto Hellas 100-vuotta näyttelytila Vinkkelissä 29.5.-30.6.2017.

Lähteet:

E. Piirinen (1924) Valokuvausopas. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Kirjan Kirjapaino.

Raimo Lindforsin haastattelu (1992). Forssan museon arkisto.


Teksti ja kuvat: Inka Keränen

Piipulta piipulle - eräiden museoesineiden matkakertomus

Kello on 8.15 torstaiaamuna. Ajan auton Forssan museon kokoelma- ja työtilana toimivan vanhan valimon oville. Kuppi kahvia, arvokas kuorma kyytiin, viimeiset heipat ja hyvästit ja sitten matkaan.

Matkan lähtöpaikkana on Forssan kehräämöalue, jonka maamerkkinä kohoaa korkea punatiilinen tehtaan piippu.

Sinisen Volkswagen Transporterin kyytiin on lastattu yhdeksän lukutelinettä ja kaksi kuljetuslaatikkoa. Laatikoiden sisältö on matkalla Tarinoita piipun juurelta –näyttelyyn, joka on osa Suomi 100- ohjelmaa vuonna 2017. Mistä oikein on kysymys?

Päivän ajoreitti vie kohti koillista.

Kello 9.15 auto on pakattu ja pääsen matkaan Forssan museolta. Käännän auton keulan kohti ensimmäistä määränpäätä. Lähestyessäni kohdetta minut toivottavat tervetulleeksi korkealle kurkottavat komeat punatiiliset tehtaanpiiput, rinnallaan savua tupruttavat siloisen harmaat modernit teräspiiput.

Valkeakosken keskustassa Kanavanranta kolmosessa sijaitsee punatiilinen Myllysaaren museo.

Kello 10.30 kurvaan parkkiin punatiilisen rakennuksen seinustalle. Kyltissä lukee Myllysaaren museo, olen saapunut Valkeakoskelle. Minua ovat vastassa museon amanuenssi sekä museomestari. Nostamme Valkeakosken esineet laatikoissaan auton kyytiin ja saan kutsun kahville. Miksikäs ei, onhan tässä vielä matkaa ajettavana. Kuin tilauksesta eräs museon ystävä on leiponut henkilökunnalle omenapiirakan, josta pääsin onnekkaasti osingoille (sain palasen myös matkaevääksi, nam!). Nyt kelpaa jatkaa matkaa.

Kello 11.00 Valkeakosken esineet kyydissä, otan suunnaksi ensin Tampereen ja sieltä jatkan kohti Jyväskylää. Noin neljän tunnin kokonaisajon jälkeen alkaa kuljettajaa nälättää ja autokin kaipaa tankkausta. Taukopaikka löytyy Jyväskylän kupeesta. Kuski saa lämpimän aterian ja auto polttoainehörpyn. Tauon jälkeen pääsen matkan viimeiselle etapille. Reitti vie koilliseen. Ajettavaa jää vajaat kaksi tuntia, joten olisin perillä juuri ennen iltapäivä neljää.

Lounaan jälkeen maistuu jälkiruoka. Kesäisen päivän valinta on perinteinen Kingis!

Kello on 15.45 ja kaupunkiin sisään ajaessa tehtaiden piiput viitoittavat tien. Peruutan auton kauniin keltaisen kivitalon eteen. Oven yläpuolella lukee Varkauden museo. Nyt on aika purkaa pakettiauton kuorma. Kädet tarttuvat laatikoihin ja kantavat esineet ja telineet yhden kerrallaan sisälle museon näyttelytilaan, jossa ne odottavat pian alkavaa näyttelyn rakentamista.

Matkan päätepisteenä on Varkauden museot.

Varkaus, Valkeakoski ja Forssa: kolme teollisuuskaupunkia, kolme museota, yksi näyttely.

Tarinoita piipun juurelta on kolmen erilaisen teollisuuskaupungin yhteinen tarina osana itsenäisen Suomen teollista historiaa. Museoiden kokoelmista valitut esineet, valokuvat ja näyttelyä varten tuotetut lyhytfilmit ohjaavat teollisuuskaupunkien inhimillisten tarinoiden äärelle.

Tarinoita piipun juurelta aloitti näyttelykierron Varkaudesta, jossa se on esillä 26.5. - 3.9.2017. Syksyllä näyttely siirtyy Valkeakoskelle  9.9. - 15.10.2017. Forssaan näyttely saadaan Suomen 100-vuotisjuhlavuoden päätteeksi 23.10.2017 - 5.1.2018 jolloin näyttely on vapaasti tutustuttavissa Näyttelytila Vinkkelissä (Kaupunginkirjaston 2. kerros).

Tarinoita piipun juurelta starttasi Varkaudesta ja saapuu Valkeakosken kautta Forssaan lokakuun loppupuolella.

Autokuskina ja kirjoittajana: Tuuli Ravantti