Vorssammuseo 3.0

perjantai 29. heinäkuuta 2016

Jackson Pollock Forssassa

Forssan tekstiiliarkistossa on mallikappaleet kaikesta Forssassa valmistetusta kankaasta. Riemastuttavin osa arkistosta ovat 1950- ja 1960-lukujen kuosit. Finlaysonin Forssan suunnitteluateljee perustettiin vuonna 1951, ja sitä seuranneet vuosikymmenet olivat ennakkoluulottoman kokeilun ja innostuksen aikaa painokankaiden suunnittelussa.

Sacramenton tekstiilimessuilla myönnetyt kultamitalit luovutettiin 26.10.1966 Finlayson-Forssan tehtaiden ateljeen työntekijöille. Henkilöt vas. Solveig Lygdman, Arja  Mattila, Helena Perheentupa, Pirkko Hammarberg, Ulla Perho (myöh. Nummikoski) ja Aini Vaari. Lähde: www.piipunjuurella.fi

Forssassa asuva Aini Vaari (s. 1931) oli ensimmäisten joukossa aloittamassa ateljeen toimintaa. Hänellä on paljon hauskoja ja kiinnostavia tarinoita tekstiilisuunnittelun alkuvaiheista. Aini Vaari valittiin ateljeeseen harjoittelijaksi heti ensimmäisenä vuonna. Forssan tehtaan yhteydessä toimiva ateljee oli se ympäristö, jossa hän sai eväät tekstiilitaiteilijan uralle. Hyvät eväät saikin, sillä Aini Vaari tunnetaan Finlaysonin rakastettujen klassikkokuosien suunnittelijana. Nykyisin tuotannossa olevat kuosit ovat vain murto-osa hänen tuotannostaan.

Viime vuosina Aini on saanut nähdä muutamien 1950-luvun kuosiensa uuden tulemisen. Tiettyyn kangaslaatuun, käyttöön ja aikakauteen suunnitellut kuosit ovat lähteneet elämään omaa elämäänsä. Kuosi on kuin sävellys tai käsikirjoitus, josta luodaan uusia tulkintoja. Kuten Coronnaa vessapaperina. Hämmästyttävintä ja riemastuttavinta on ollut japanilaisten versiointi: on Taimi-kuosia pitsiverhona, kävelykeppinä tai pyyhkeenä ja Coronnaa käyntikorttikuorissa.

Kävimme tapaamassa Aini Vaaria, ja erityisesti kuulemassa ihan tietystä vuoden 1957 kuosista. Se muistuttaa kumman paljon amerikkalaista taidemaalaria Jackson Pollockia… Miksi ihmeessä, Aini Vaari?

Aini Vaarin suunnittelema leninkikangas vuodelta 1957, neljänä eri väriyhdistelmänä. Forssan tekstiiliarkisto.
Olimme hyvin tietoisia taiteen uutuuksista ja kaikenlaista kokeiltiin. Me maalattiin, hierottiin kynttilää, tussattiin, pestiin, ja lopuksi kysyttiin insinööri (Heikki) Houtulta: pystytkö painamaan? ”No jos sä saat tehtyä raportin*, niin kyllä se painaminen onnistuu”. Oli niin ihmeellistä, että sattui yhteen ihmiset, joilla oli samanlainen suhde työhön: koitetaan! Toisen ideoita ei tyrmätty, vaan vietiin yhdessä eteenpäin tyylillä ”Jos saat hiukan muutettua tuota kohtaa, niin eiköhän se onnistu.”

Meillä oli hyvä henki, ja tultiin hyvin toimeen keskenämme. Ateljeen alku oli suuri mahdollisuus. Se oli ainutlaatuista, se kokeiluhenki ja uuden luominen - sellainen ei enää toistu. Olin kerran kolme kuukautta töissä yhdessä pariisilaisessa ateljeessa, ja siellä tehtiin töitä niska limassa. Siellä oli upeita taidekirjoja, joista kopioitiin ideoita. Ne jopa repi taidekirjoista sivuja – meidän ateljeessa ei taidekirjoja tosiaankaan revitty, ne oli kalliita aarteita.

Tämä kuosi on vuodelta 1957, se on kestokäsitelty leninkikangas, jota painettiin useissa väreissä. Käytin siveltimenä heinänkortta. Ei ihme, jos muistuttaa Jackson Pollockia - kyllä me taidetta tunnettiin, ja 1950-luvulla oli sellainen trendi, että hyödynnettiin modernia taidetta.  Kerrankin tehtiin Pollockin tyyliin niin, että yksi piti värikuppia, toiselta sidottiin silmät ja kolmas piti pahvia ylhäällä. Sokko roiski väriä pahville. Lopputuloksesta jopa painettiin kangas – design Clara (Nordfors), Helena (Perheentupa) & Aini!

Vinkiksi muuten Forssassa kulkeville: tämä jacksonpollockmainen leninkikangas on esillä Torikeskuksen käytävän vitriinissä, Forssan Scandicin rakennuksessa.



* raportti = kankaassa toistuva kuvioaihe, joka on sommiteltu niin, että kuvio jatkuu valmiissa tuotteessa katkotta


keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Aamupäivä Aukustin, Joosepin ja Nestorin kanssa

Me kävellään Aukustin, Joosepin ja Nestorin kanssa Kehräämön pihan läpi. On normaali suomalainen heinäkuinen päivä, aurinko paistaa, ei sada, muttei oo lämminkään. Pojilla on paljaat varpaat ja housut ulottuu vähän polven alle.

Pojat ovat rakentaneet pienen siipirattaan, jota vesi pyörittää. Paikassa Hykkilä tai Lunkaa. Kuva Esko Aaltonen.
- Nää on vähän semmoset kesähousut, tiekkö. Joku niistä kolmesta sanoo. En osaa nimetä vielä heitä sekoittamatta. Nopeita ovat, osaavat katsoa joka paikan. Kiipeilevät ja poukkivat sinne tänne.
- Mitä te teitte täällä? kysyn.
- Herättiin hirrveen aikasin. Herättiin me aikasin kotonakin, mutta täälä ei ollu happee.
- Meirän äiti on oikeen surullinen, kun se joutu laittaan meirät tänne. Se itki kun me lährettiin. Se päästi meirät, mutta siskoo ei, vaikka se oli vanhempi. Se oli jotain kuullu.
- Me ei ennen voitu kävellä tälläi täällä pihalla vaan. Noi ovet oli kiinni, sillai ettei päässy. Ja sielä oli pimee ja pölystä. Silmiä ei parantunu hieroo.
- Rasseleihin yritettiin pyyhitä käsiä, ettei vaatteita mee pilalle niin paljoo. Kun me ei päästy jonottaan mitään kankaita, kun ne vanhemmat ja paremmat sai. Ja kuka meille ois ne täälä ommellu, emmää tierä, kotio ne ois pitäny lähettää ja eine sielä tienny miten paljon me kasvetaan koko ajan.



Kalle Aaltonen 1932.


Taulun taustakirjoitus.


Me päästään Kehräämön alakertaan. Siellä Iäisyyden puolella on studio, missä kuvataan Kotiseutu- ja museoyhdistyksen taidekokoelmaa. 

- Määkin osaan tämmösen tehrä. Kato ny, Aukusti näyttää yhtä tauluista. Tartteeks kaikkee tehrä, mitä ei oikeesti tartte.
- Mää nukahran tähän ny hetkeks, Jooseppi sanoo väsyneenä. Aattele, täälä ennen saanu nukkua, ny kukaan ei sano mitään, eikä huura. Muttei mun tartte enää nukkuakkaan.
- Kuka toi on? Mää oon nähnyt ton tuolla kylällä, Nestori sanoo ja kattoo yhtä taulua.
- Täälä on vieläkin kylmät lattiat. Mulla ny mitään riepuja jaloissa oo. Ne näytti rumilta, tieksää, ja sitten kun ne tuli ihan rasvaan, kun sielä koneitten välissä oli. 

Forssan Osake Yhtiön lastentarhan pojat päivälevolla. Yhtiö tarjosi työntekijöiden lapsille puolipäiväistä hoitoa. Kokopäiväryhmä perustettiin vuonna 1921. Kuva Valokuvaamo Hellas.
Pojat alko tutkiin mun kassia, missä oli välipalapatukoita ja limpsapullon jämät.
- Nälkä täälä oli. Kotona sai enemmän ruokaa, vaikka kaikki oli tyytyväisiä täällä. Yritti olla.
- Jos ehti syömään, aina ei jaksanu. Aattele jos me sillai nukuttas ku nykysin meirän ikäset.
- Se oli aika surullista, kun nyt kattoo, ne naiset ja lapset kulki vaan sitä ympyrää kotoo töihin ja töistä kotiin. Kun ne tuli kauempaa, ne ehti just kotona kääntyyn. Jos ne ois asunu täällä niillä ois puolikuuta menny vuokraan.
- Mut mä opin eilen melkein lukeen. Kun mä vaan pääsen käymään kotona, mä opetan niillekkin.
- Ei me voira mihinkään kotio mennä, ennekun me voiraan vierä jotain mukanakin.
- Tää on ihan pelkkää sokeria tää täällä pullossa. En jua. Maistakaa ny.
- Eihän meillä oo kohta hampaita. Sit ne nauraa kovaan ääneen.

Ilmastointi hurisee sen verran, etten koko aikaa kuule, mitä pojat puhuvat. Ne kattelee läpi kaikki kelkat ja astiat ja sovittelee kauimmaisessa nurkassa hattuja päähänsä, niin että välillä pelästyn, kun ne juoksee ohi käytävälle leikkiin jotain kylällä näkemäänsä ihmistä. 

Yksityiskohta Kalle Aaltosen kuvasta Karjusilta.

Pojat jää alakertaan nauraan ja katteleen Aaltosen Kallen töitä.
- Me tultiin tosta Karjusillasta sillon yli, kun me tänne tultiin, kuulen yhden pojista vielä sanovan, kun Kehräämön ovi menee takanani kiinni. Näemme ja kuulemme jälleen seuraavassa jaksossa.




torstai 16. kesäkuuta 2016

Reilut 400 tuntia tekstiilipölyä ja skannerin välkettä

Kädet kokoavat psykedeelisiä kuvioita sisältäviä kuositilkkuja nipuiksi ja käärivät päälle vyötteen, jossa lukee "Mallineidin mieluisat". Toisaalla kädet ojentuvat, avaavat skannerin kannen ja asettavat lasilevylle valokuvavedoksen. Valokuvassa työmiehet seuraavat, kuinka rakennusnosturi nostaa painavaa betonielementtiä. Kirkas valo välkähtää. Tarkka käsi piirtää kuosiluonnoksen ääriviivat kalvopaperin läpi, lähellä kädet kehivät puuvillanauhaa tossumuotin nauloihin. Jossain joku opettelee ulkoa runoa "Kukkia pumpulienkelille" tai sitä vuotta, jolloin Forssa sai ensimmäisen lukutuvan. Eräässä huoneessa hahmo on kumartunut värikkään guasseilla tehdyn kuosiluonnoksen ääreen, irrottaa sen hellävaraisesti vahingoittuneesta taustapaperista, tarkastaa, että tiedot säilyvät uniikissa luonnoksessa ja siirtää luonnoksen tekijän mukaiseen arkistokansioon. Kuosikorttien lajittelija oikaisee selkänsä, kuuntelee nuorten ääniä ja ajattelee numeroita. 

Sitten keitetään kahvit. 

Forssan museon vapaaehtoistoiminta alkoi kuluvan vuoden alussa Kokoelmat kuntoon-projektin osana. Sähköinen ilmoittautumislomake keräsi noin kahdenkymmenen vapaaehtoistyöstä ja torottimen, tietonikkarin tai näprääjän tehtävistä kiinnostuneen vastaukset, joista reilusti yli puolen kanssa aikataulut osuivat yksiin ja vapaaehtoistyö alkoi.

Vapaaehtoisohjelma oli jään kokeilua kepillä. Kiinnostuvatko ihmiset kulttuuriperintötyöstä paikallismuseossa? Riittääkö aika kaikkien ohjaamiseen? Riittävätkö ohjaustaidot, työpisteet, järkevät työtehtävät? Saavatko vapaaehtoistyöntekijät itselleen tunteen, että heidän panoksensa museoyhteisöön on tärkeä? Projektikoordinaattori rullasi toimintaa eteenpäin, mutta päivinä, jolloin museon eri työpisteissä työskenteli useita vapaaeehtoistyöntekijöitä tai työt vaativat spesiaalia ohjausta, ohjaustyöt jakaantuivat usealle museon työntekijälle. 

Tilkuista korteiksi. Vapaaehtoistyöhön osallistuneen Maija Uusitalon kädentaitoa myytävänä museokaupassa. Kuva: Tanja Härmä 




Vertaisoppaat Finalyson-Forssan miljoonasydän-kuosissa
Forssan museon vapaaehtoiset olivat kevätkaudella varsin naisvaltainen ryhmä, mutta tasapainoa toivat kaksi valokuvia digitoivaa herraa. Jotkut, kuten Rakennusvalmisteen kuvia digitoineet herrasmiehet, tiesivät heti, mitä haluavat tehdä, jotkut kokeilivat useaa työtehtävää ennen kuin löysivät omansa. Työskentelyaikojen rajaamisella pyrittiin saamaan useampi kuin yksi vapaaehtoinen työhön samanaikaisesti. Kaksi jämptiä vapaaehtoista hoiti kuosikorttien numeroluettelointia. Kuositilkkujen ja luonnosten järjestelylle altistuivat lyyriset, väreille herkät henkilöt. Osa heistä valmisti myös morontossuja ja pinssejä, joista edelliset päätyvät eskareiden jalkoihin museovierailujen aikana tulevana syksynä. Toiminnan kruununa aivan kohta ilmestyy Finlayson-Forssan kuosiluonnoksista ammentava värityskirja, joka tuo esiin forssalaista tekstiiliperintöä omalla tavallaan ja joka ehkä olisi syntynyt paljon, paljon hitaammin ja puutteellisemmin ilman teräväkynäisiä, lahjakkaita vapaaehtoisia. Museon yleisötoiminta puolestaan rikastui vertaisopastuksilla, joista ensimmäinen, järjestettiin toukokuussa ja toinen pidetään kesäkuussa.

Vapaaehtoistyön puolivuotista pilottikautta juhlttiin keskiviikkoiltana 15.6  Axelin kapsäkki-esityksellä, kahvittelulla ja vuoden vapaaehtoistyöntekijän valinnalla. Valinta osui Leena Miettiseen, josta on julkaistu erillinen blogikirjoitus vuoden alussa. Leena on omalla pioneeritoiminnallaan laajentanut museotyöntekijöiden kuvaa siitä, mitä museon vapaaehtoistyö ja museoharrastaminen voivat olla.

Forssan museon vapaaehtoiset tekivät kevään aikana vapaaehtoistyötä neulekahvila ja morontossukoulutus mukaan luettuna reilu sata kertaa keskimäärin neljä tuntia kerralla. Aikamoinen lahja osallistujilta paikallisen kulttuuriperinnön hyväksi. Vasta kevät ja puutarhatyöt, ruohonleikkuut ja muu elämä ovat hiljentäneet vapaaehtoiskalenterin. On hengähtämisen aika. Syksyllä sitten taas, ovat hyvästelyt kuuluneet. Päättelemme tästä, että sisällöt ovat kiinnostaneet ja paikka museoyhteisössä löytynyt. Kulttuuriperintö kiinnostaa ja sen vaaliminen yhdessä toimimalla, omia lahjoja käyttäen, tuo merkitystä elämään.

Kiitokset Ulla, Maija, Anni, Leena, Reika, Minja, Olli, Matti, Tetta, Irmeli, Outi, Terttu, Annika, kuten myös Opetus-ja kulttuuriministeriö,  jonka jakamalla veikkausvoittorahalla vapaaehtoispilotti toteutui. Ensi syksynä vapaaehtoistoiminta jatkuu hieman eri puitteissa: kuluneen vuoden kokemuksia soveltaen, osana museon perustoimintaa. Tervetuloa mukaan!  

Lopetuskahvit museon "puutarhassa" takaoven edessä lehvistön vilpoisessa varjossa. Kuva: Asta Louhelo.





















Teksti: Kristiina Huttunen

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Miina Sillanpään 150-vuotisjuhlanäyttely starttaa Jokioisten kunnankirjastolta

Vuosi 2016 on Miina Sillanpään juhlavuosi. Kesäkuun 4. päivänä tulee Miinan syntymästä kuluneeksi 150 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi Forssan museolla on vuoden 2016 alusta lähtien valmisteltu Miinan elämästä kertovaa näyttelyä.

Toukokuun loppu toi mukanaan kauan odotetun hetken. Miina Sillanpään 150-vuotisjuhlanäyttelyn valmiit materiaalit saapuivat Forssan museolle. Ei muuta kun avaamaan paketteja. Onko ny joulu? Ajatus käväisee malttamattoman museotyöntekijän mielessä samalla kun sakset leikkaavat ensimmäisen pakkausteipillä suljetun paketin sauman auki. Kaikki on valmiina pystytystä varten.
Paketeista paljastuvat Miinan juhlavuoden näyttelyn valmiit materiaalit. Nyt jännittää!

1.6.2016
On koittanut se päivä, kun Miinan juhlavuoden kunniaksi koottu näyttely näkee päivänvalon. TÄNÄÄN kesäkuun 1. päivänä näyttely aloittaa kierron Kanta-Hämeen kirjastoissa. Näyttelykierroksen starttaa itseoikeutetusti Miinan synnyinpitäjän Jokioisten kunnankirjasto.


Kello: 9.00.
Keskiviikkoaamuna kurvaan kirjaston oven eteen. Huolella paketoidut pahvilaatikot, yksi, toinen, kolmas, neljäs… kannetaan vuorollaan sisälle. Ensin on kasattava telineet. Sitten on näyttelyn tulosteiden vuoro. Aikaa kirjaston ovien avautumiseen on vielä reilut kolme tuntia. Näyttely alkaa muotoutua. Pian se on valmis vastaanottamaan ensimmäiset uteliaat katsojansa. Välillä sommitellaan telineitä paikoilleen, ruuvataan ja kiristetään, ripustetaan ja asetellaan. Sitten askel taaksepäin: ”Miltä nyt näyttää?”, ”Onko tämä liian korkealla?”, ”Vai, menisikö tuo sittenkin tuonne?”. Yritetään uudestaan.Siinä!

Kello 13.00 

Jokioisten kunnankirjasto avaa ovensa. Miina Sillanpään 150-vuotisjuhlanäyttely on avoinna yleisölle kirjaston normaalien aukioloaikojen mukaisesti 30.6. saakka. 




KESÄN JA SYKSYN NÄYTTELYAIKATAULU
1.6. – 30.6.2016                                     Jokioisten kunnankirjasto
5.7. – 28.7.2016                                     Humppilan kunnankirjasto
2.8. – 18.8.2016                                     Ypäjän kunnankirjasto
22.8. – 30.9.2016                                  Näyttelytila Vinkkeli, Forssan kirjastotalo
4.10. – 27.10.2016                                 Tammelan kunnankirjasto
1.11. – 30.11.2016                                   Hämeenlinnan kaupunginkirjasto
5.12. – 29.12.2016                                  Janakkalan kunnankirjasto
 

Vuonna 2017 näyttely jatkaa kiertoaan Kanta-Hämeen kirjastoissa sekä aloittaa kierron Helsingin kaupunginkirjaston yksiköissä. Näyttely on osa Suomi 100 -vuoden ohjelmaa vuonna 2017.

Katso Miinan juhlavuoden tapahtumakalenteri Miina Sillanpään Seuran sivuilta:
http://miinasillanpaaseura.fi/tapahtumakalenteri/



Kirjoittanut: Tuuli Ravantti
Kuvat: Stiina-Liisa Pirkkamaa





perjantai 6. toukokuuta 2016

Äidit, teille omistetaan tämä päivä juhlineen ja muistoineen


Onkin oikein, että omistetaan edes yksi päivä vuodessa äideille, jotka useimmiten unohdetaan, vaikka he huolehtivat kaikista, ovat koko perheen sielu, mutta samalla palvelija, huolehtien perheenjäsenten tarpeista ja hyvinvoinnista. Vasta sitten, kun äidin pää kaatuu, huomataan, mikä aarre äiti oikeastaan on ollut, kun kaikki työt jää tekemättä ja perheen sisäinen järjestys hoitamatta.

Toivottavasti yleinen äitienpäivän vietto herättää niissä perheenjäsenissä, jotka eivät ole aikaisemmin kiinnittäneet huomiota äitien asemaan, lämmintä kunnioitusta äitiä kohtaan.
- Miina Sillanpää 1945

Miina Sillanpään 150-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Vorssammuseo 3.0 osallistuu juhlintaan blogikirjoitusten muodossa. Viime kerralla tutustuimme nuoren Miina Riktigin tarinaan, jonka lopputulemana Jokioisilta matkansa kohti Porvoota, ja toisenlaista elämää, aloitti nuori 18-vuotias Miina Sillanpää.

Piikavuosiensa aikana Miinan tie vei pääkaupunkiin Helsinkiin. Palvelijataryhdistyksen ja Sosiaalidemokraattisen Naisyhdistyksen kautta Miina päätyi asettumaan ehdolle Suomen ensimmäisiin, myös naisille avoimiin vaaleihin, ja tulikin valituksi vuoden 1907 eduskuntaan.

Nyt käsillä oleva äitienpäivä tarjoaa meille oivallisen tilaisuuden sukeltaa yhteen Miinan sydäntä lähellä olleeseen aiheeseen, nimittäin äitien ja lasten hyvinvointiin.

Miinan kenties kaikkein pitkäaikaisin päämäärä oli aviottomien lasten ja heidän äitiensä auttaminen. Tähän tarpeeseen vastaamaan perustettiin Miinan aloitteesta vuonna 1942 ovensa avannut Suomen ensimmäinen Ensikoti Helsingin Vallilaan. Ensikoti toimii alkuperäisellä paikallaan yhä tänäkin päivänä.

Helsingin Ensikoti tarjosi tukea, turvaa, opastusta ja majapaikan yksinäisille äideille, joita tuon ajan yhteiskunnassa hyljeksittiin. Miinan ja ensikotien toiminnan taustalla on ajatus, jonka mukaan pelastamalla äiti, voidaan pelastaa myös lapsi. Ja Miinan omien sanojen mukaan, jokainen lapsi on pelastettava elämälle.

Helsingin Ensikoti oli lajissaan ensimmäinen, mutta sen jälkeen perässä seurasivat pian Oulun, Tampereen, Turun, Jyväskylän, Lahden, Imatran ja Rovaniemen Ensikodit.


Kevään saapuessa

Jo auringon kehrä käy korkealle
ja kinos sen loisteessa kimmeltävi.
Jo tuulonen kuiskivi metsikön puille:
Jo kohta on voitettu pakkasen valta,
jo kohta taas nietosten hankien alta
käy esiin tuore, tuoksuva multa.
- Kevät pohjolaan kohta jo saapuvi.

Jo kohta nestehet, mahlajat virtaa,
käy hiirenkorvalle koivu ja vaahder
ja lehdikkö muukin. Kohta jo soittaa
kultaista soitinta leivot ja rastaat.
Satakielet, pääskyset, käköset armaat
lemmenlaulunsa laulavi parhaat.
- Saa kukkasvaipan kohta taas auer.

Luo kohta jo jäisen peitteensä järvi
ja sininen laine taas vapaana välkkää,
ja ulapan ulpu taas aukaisevi
terälehtensä, päivyen hyväiltäväksi;
käy joutsenlaulut taas kiehtoviksi,
ja aallokon allit käy  armastaviksi.
- Kevään kantelo heljänä helkkää.

(Katkelma vuoden 1935 Toveritar -lehdessä äitienpäivänä julkaistusta runosta. Miina toimi tuohon aikaan Toveritar-lehden vastaavan virassa.)


Muistakaa äitiä, pojat ja tyttäret. Ei vain tänään, vaan vielä huomennakin.
- Miina Sillanpää, äitienpäivänä 13.5.1945

Teksti: Tuuli Ravantti



keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Riktigin Vilhelmiina Jokioisista

Vilhelmiina Riktig syntyi Jokioisten Ojaisilla, vuoden 1866 kesällä, keskelle katovuosia. Hän oli köyhän torpparin lapsi. Lapsia tähän Sillanpääksi nimettyyn torppaan syntyi kaikkiaan yhdeksän, Miina oli järjestyksessä seitsemäs. Vanhemmat sisarukset auttoivat lastenhoidossa ja kävivät paimenessa. Ajan tyylin mukaan kukin lähti myös vuorollaan ansiotyöhön, joko Jokioisten suuren kartanon hommiin, taikka seudun tehtaille. Miinakin meni puuvillatehtaaseen Forssaan spinnflickaksi jo 12-vuotiaana.
Forssan Tehtaiden puuvillakehräämö vuonna 1879 Jokioisten rannalta kuvattuna. Tältä rannalta 12-vuotias Miina katseli tulevaa työpaikkaansa aloittaessaan tehtaalla vuonna 1878. (Kuva: Forssan museo)
Tehtaassa työ oli rankka ja päivät pitkiä. Työvuoron alkaessa ovet laitettiin lukkoon, eikä pois päässyt ennen vuoron päättymistä. Viikot asuttiin muiden lasten kanssa yhteisissä asuntoloissa ja syömässä käytiin Kosthollin ruokalassa. Koulua käytiin yötyöviikoilla työvuorojen välissä. Forssan tehtaiden koulu rakennettiin vuosina 1861-62 ja se aloitti toimintansa vuonna 1867. Miinan aloittaessa kehräämössä vuonna 1878 päästiin mm. suomenkieltä, laskentoa, kirjoitusta, luonnonoppia ja uskontoa opiskelemaan tässä G. TH. Chiewitzin suunnittelemassa Tehtaankouluksi nimetyssä rakennuksessa. Tehtaankoulu on edelleen paikallaan Forssan Yhtiönpuistossa.

Miina kävi tehtaassa töissä ollessaan Tehtaankoulua. Rakennus sijaitsee Forssan Yhtiönpuistossa. (Kuva: Forssan museo)
Yhtenä päivänä tehtaassa Miinalle sattui vahinko. Hän loukkasi jalkansa tehdassalin lattialla lojuneessa lankussa pystyssä törröttäneeseen ruosteiseen rautanaulaan. Ongelmia oli myös yksipuolisen ravinnon vuoksi, eikä nuoren tytön terveys ollut kohdillaan. Kipeän jalan kanssa ei päässyt kulkemaan kotoa tehtaaseen ja lopulta 3,5 työvuoden jälkeen Miina jäi kokonaan pois Forssan tehtaalta.

Töihin oli kuitenkin palattava, tällä kertaa lähemmäs kotia Jokioisten naulatehtaalle. Uutena tulokkaana Miina joutui naulojen lajittelijaksi ja naulapussien leimaajaksi. Lajittelu rasitti käsiä ja ennen työhön tottumista nuoren tytön ranteet turposivat ja kädet kipeytyivät. Tämän huomatessaan tuli työnjohtaja Miinan luokse ja neuvoi: "Halkase silakka ja pane päälle ja pysy kotona, kunnes käsi on terve". Näillä ohjeilla särky helpotti kolmessa päivässä. Vaikka työhön tottui, ei se silti ollut mukavaa ja Miina halusi pois tehtaasta.

Mahdollisuus tähän koitti, kun eräänä päivänä Miinalle saapui kutsu lähteä Povooseen piikomaan. Kutsujana oli Jokioisilla syntynt Alma Suppanen (os. Bonsdorff), joka kaipasi kotiapulaista taloonsa. Alman syntymä oli vaatinut tämän äidin hengen. Vastasyntyneelle Almalle oli tarvittu sijaisäiti vauvaa imettämään. Tähän kutsuun oli vastannut Miinan äiti Leena Riktig, joten Miinan ja Alman perheet olivat jo entuudestaan tuttuja. Miinan isosisko Fiiukin oli ollut Suppasten piikana.

Miinan perhettä. Vanha Leena-äiti istuu kuvan eturivissä toisena vasemmalta. Miina on äitinsä oikealla puolella alarivissä. (Kuva: Työväen arkisto)  
Niin Miina pakkasi vähän omaisuutensa - matkassa mukana oli yksi alusvaatekerta ja työpuku. Lähtiessään Jokioisilta Miina kävi kylän pappilan kautta ja haki mukaansa muuttokirjeen. Tähän dokumenttiin kirjattiin Jokioisten tytölle ensi kertaa nimi, jonka hän omien sanojensa mukaan osaisi jopa itse lausua. Matkaan lähteväksi kirjattiin papereihin Miina Sillanpää.

Vuosi 2016 on Miina Sillanpään juhlavuosi! Kesäkuun 4. päivä tulee Miinan syntymästä kuluneeksi 150 vuotta ja merkkipäivää juhlistetaan erilaisin tapahtumin ympäri vuoden. Kulttuuriyhdistys Kuvio ry järjestää Miina Sillanpään juhlavuoden kunniaksi huomenna 14.4. Jokioisten Tietotalolla Lastenkulttuuriseminaarin.

Lisää juhlavuoden tapahtumia löytyy Miina Sillanpään seuran verkkosivuilta.



keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Kummaa kolinaa kolmannessa kerroksessa...?!

Museon kolmannesta kerroksessa riidellään kovaan ääneen. Välillä tanssitaan ja flirttaillaan. Sitten pohditaan bisneksiä. Joojoo, tiedetään että ajat ovat ankarat ja museoiden rahoitus huolettaa, mutta jotain rajaa sentään, palveluammatissa... Onko museoväki kokonaan seonnut? Tuuli Ravantti, mitä ihmettä täällä on tekeillä?

Museossa on tänä vuonna draamaa. Kirjaimellisesti, sillä kolmannen kerroksen mölystä vastaa kolmesta näyttelijästä, äänimiehestä ja ohjaajasta koostuva ryhmä, joka esittää Forssan yläkoululaisille Axelin kapsäkki- nimistä museodraamaa. Esityksessä seurataan nuoren Axelin matkaa kotoa Tukholmasta Euroopan kautta Suomeen, Jokioisille ja Forssaan. Tarinassa käsitellään 1800-luvun maailmaa, perhesuhteita, matkustamista, rakkautta, työtä ja vastuuta osallistavan draaman keinoin.
Nuori Axel (Markku Ihamäki) matkallaan Euroopassa.

Kuka näytelmän on ohjannut, ja ketkä siinä näyttelevät?

Näytelmän on ohjannut Titi Lillqvist ja rooleissa näyttelevät Minna Tiirikainen, Markku Ihamäki, Taruanna Haarlo, Johannes Keskinen ja Tuuli Ravantti. Tekniikasta vastaa Jukka Virtanen.

Harjoitukset aloitettiin talvella 2015 ja esityksiä on ehtinyt pyöriä useamman viikon ajan. Matka on ollut nopeatempoinen alkaen heti ensimmäisistä treeneistä ja käsikirjoitusluonnosten läpikäynnistä viime vuoden puolella. On tanssittu, kaatuiltu ja naurettu. On myös hermoiltu koe-esitystä ja ensi-iltaa, joissa vuorosanat, pukujen ja roolien vaihdot, musiikkien ajoitukset tai yksinkertaisesti näyttelijän omat askeleet voivat mennä vahingossa sekaisin ja solmuun. Kaikesta on selvitty hymy huulilla.

Koska näytelmää voi tulla katsomaan?

Esitysten aikatauluista ja mahdollisista avoimista yleisönäytöksistä on tullut runsaasti kyselyitä. Kevään olemme varanneet Forssan yläkoululaisten esityksille, mutta kesä ja syksy näyttävät minne Axelin tarina meitä kuljettaa.

Eihän tuolla ylhäällä ole mitään katsomoa tai näyttämöä - missä te oikein esiinnytte? Ja mihin yleisö mahtuu?

Näyttämö lavastetaan Forssan museon kolmannen kerroksen torille jokaista esityspäivää varten erikseen ja matkaa tehdään musiikin evästämänä roolinvaihtojen ja puvustuksen kutta. Katsojien oppaana matkalla toimii Forssan tehtaan sööterska (Minna Tiirikainen). Yleisö pääsee esityksen aikana keskustelemaan nuoren Axelin kanssa ja auttamaan häntä matkallaan kohtaamissaan vaikeuksissa. Tarkoitus on luoda kytkös menneen ja nykyisen välille ja herättää ajatuksia 1800-luvun ihmisten elämästä ja Forssan syntyhistoriasta.

Voitko tehdä juonipaljastuksia?

Axel  Wilhelm Wahren aloitti rakennustyöt Kuhalankoskella vuonna 1847. Paikalle kohosi tehdasalue, jossa kehrättiin puuvillasta lankaa. Lankoja värjättiin, kudottiin kankaisiin ja kankaisiin painettiin kauniita ajan muodin mukaisia kuoseja. Tehtaan tuotteita myytiin lähelle ja kauas, aina ulkomaita myöten. Tehdas työllisti alueen ihmisiä ja sen ympärille syntyi työläisten kansoittama kauppala, josta myöhemmin kasvoi Forssan kaupunki. Forssan ja sen tehtaiden historia alkaa Axel Wahrenista, mutta mistä alkaa Axelin tarina? Siihen vastataan näytelmässä.

Axelin eno Adolf  ja isä Wolff kinaavat Tukholman tehtaalla pieleen menneistä kaupoista (Minna Tiirikainen ja Taruanna Haarlo)
Vastaukset: Tuuli Ravantti, haastattelija Kati Kivimäki