Vorssammuseo 3.0

perjantai 25. toukokuuta 2018

Saammeko luvan astua Rapolan Linnavuorelle?

Keväisenä perjantaina Mullankaivajat hyppäsi linja-autoon Heikan koululta. Kello oli 8.30 aamulla. Suuntasimme tutustumaan Rapolan linnavuoreen ja Päivääniemen kalmistoon. Päivän aikana koululaisillemme tulisi selviämään, millaisina arkeologiset kohteet näyttäytyvät luonnossa. Tunnistaisitko sinä muinaisjäännöksen metsässä?

Suomessa tunnetaan noin 100 muinaislinnaa ja Rapolan linna on yksi niistä. Rapolan linna on osa muinaista linnaketjua. Muinaislinnat ovat yleensä vaikeakulkuisia paikkoja suurine korkeuseroineen, mutta reippaana paikallisen oppaan johdattamana saavuimme linnan porteille ja pyysimme lupaa astua sisään. Hiljaisuus vallitsi. Kieltävää vastausta ei kuulunut, joten astuimme sisään ja aloitimme matkan muinaislinnan tarinaan.
Rapolan muinaislinnaa ovat ympäröineet hirrestä valmistetut vallit, joihin tutustumiseta alkoi matkamme linnavuorelle oppaan johdolla. Kuva: Minna Lehtola

Rapolan linna on ollut käytössä n. 700-1100 jKr. Se on ollut pakolinna, jonne on tultu turvaan vaaran uhatessa. Se on ollut myös käräjä- ja kauppapaikka. Nykyisin monipuolinen ja runsaspuinen luonnonympäristö on linnan käytön aikana ollut täysin puutonta. Puuttomuus on helpottanut paikan puolustamista vihollisia vastaan. Talvella jyrkille rinteille on kaadettu vettä, joka on jäätynyt liukkaiksi jäävalleiksi. Muinaislinnoja on kutsuttu myös jäälinnoiksi.
Harjun näköalapaikan turistiposeeraus. Kuva: Kaisla Haarlo

Vietimme Rapolan linnavuorella tutustuen mielenkiintoisen puolitoistatuntisen. Oppaan tarinat uunimaisista tulisijoista, "hautaroista" eli mahdollisista asumusten jäänteistä, kalmistoista, sudenkuopista ja Harmaasta Rouvasta sekä uhrikivistä pitivät Heikan koulun 5. luokkalaisten kiinnostuksen yllä.
Oppaamme varoitti, että linnavuoren alueella asustaa paljon kyykäärmeitä. Bongasimme yhden opastuksen päätteeksi. Kuva: Kaisla Haarlo

Rapolan linnavuori on lain suojaama, eikä alueella saa leiriytyä, mutta se on tosiaankin kiehtova tutustumiskohde ja avoinna kaikille. Matkalla pois linnavuorelta kaadoimme vielä uhrikiveen vesiuhrimme. Kiitokset oppaalle ja suunta kohti Päivääniemen kalmistoaluetta!
Kuppikiven rekonstruktio, johon ryhmämme uhrasi vettä helteisenä kevätpäivänä. Kuva: Kaisla Haarlo

Päivääniemen kalmisto on Suomen suurimpia ja tunnetuimpia kalmistoalueita. Se sijaitsee Lempäälässä n. 20 minuutin ajomatkan päässä Rapolan linnavuorelta. Alue ajoittuu vuosiin 300-1000 jKr ja sieltä on löydetty monipuolista hautaesineistöä, mm. kuninkaanhaudaksi kutsutusta hautaröykkiöstä löytynyt komea miekka. Kiviröykkiöhaudat ovat muodoltaan pyöreitä, soikeita tai neliskulmaisia. Osaan niistä on todennäköisimmin haudattu useita henkilöitä.
Röykkiöhauta Päivääniemen kalmistoalueella. Kuva: Kaisla Haarlo
Päiväretki arkeologisille kohteille näytti oppilaille, mitä kaikkea luonnossa esiintyvien "kivikasojen ja kuoppien" taakse kätkeytyy. Kasa kiviä voi kertoa menneisyydestämme enemmän kuin usein arvaisimmekaan. Heikan koulun 5. luokkalaisten on nyt luonnossa kulkiessaan helpompi pitää silmät avoinna muinaisuuden mahdollisuuksille. Ei muuta kuin innolla odottamaan omia kenttätöitämme Forssan Yhtiönpuistossa.


Minna Lehtola
Mullankaivajat

sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Mullankaivajat luokkahuoneessa

Keskiviikkona 18.4.2018 vierailimme ensimmäistä kertaa Heikan koululla Mullankaivajat –hankkeen pilottiluokassa. Tapaamisen tavoitteena oli konkretisoida arkeologiaa koululaisille ja haastaa heitä miettimään, mitä arkeologia on.



Aloitustehtävässä koululaiset saivat määritellä sijaintinsa luokassa. Kävimme läpi ilmansuuntia ja niiden käyttöä arkeologiassa. Ryhmät saivat nimensä ilmansuuntien mukaan.
Kuvaaja: Minna Lehtola
Ennen työpajan alkua koulussa pidettiin yhteinen päivänavaus, jossa käytiin läpi mobiililaitteiden käyttöä kouluaikana ja asiallista käyttäytymistä sosiaalisessa mediassa. Tämä oli hyvä aloitus myös tukemaan Mullankaivajien työskentelyä, jonka yhtenä välineenä on tämä blogi! Kävimmekin aivan alussa oppilaiden kanssa läpi: miksi meillä ohjaajilla on mobiililaite mukana. Selväksi tehtiin myös pelisäännöt kuvien julkaisun suhteen ja oppilaat saivat sanoa, mikäli eivät halunneet kuvaansa julkaistavaksi blogissa. Mullankaivajat -luokka pääsee myöhemmin myös itse bloggaamaan. Ensin kuitenkin käydään läpi arkeologian perusteita.


Työvälineenä tehtävissä käytettiin myös tabletteja.
Kuvaaja: Minna Lehtola
Arkeologia on menneisyyden tutkimista. Se sisältää paljon tiedon etsimistä erilaisista lähteistä. Keskiviikkoisessa työpajassa oppilaille oli suunniteltu 8 erilaista tehtävää, jotka oli piilotettu luokkatilaan. Ensimmäinen tehtävä oli löytää ne. Tehtävissä oli kysymyksiä vihjeineen: mitä arkeologia on, mitä se tutkii, mitkä ovat sen lähteitä, mitä kivakaudella syötiin, mitä meistä jää jälkeen tulevaisuuteen, esineiden tunnistamista. Pohdimme yhdessä myös arkeologiaa yleensä sekä tulevia kenttätöitä Forssassa.


Kuvat ja kirjat olivat avuksi tehtävien ratkaisemisessa.
Kuvaaja: Minna Lehtola
Olimme iloisia siitä, kuinka hyvin koululaiset lähtivät mukaan tehtäviin. Hauskaa oli kuulla myös kommentti ”kiva” palautteen joukosta. Sana ”epistä” lensi myös ilmaan, sillä arkeologisten löytöjen tunnistusrastille ehti muodostua ruuhkaa jonoksi asti. Töitä tehtiin hyvällä energialla ja odotamme jo seuraavaa viikkoa. Seuraavaksi tutkitaan vanhoja karttoja ja valokuvia.


Mullankaivajat
-Minna Lehtola

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Mullankaivajat Yhtiönpuiston arkeologista historiaa tutkimassa

On tullut aika tempaista teidät mukaan Mullankaivajien Yhtiönpuiston arkeologiseen tutkimukseen! Yhtiönpuisto on tärkeä osa seutukunnan historiaa. Forssa on yksi Suomen varhaisimmista teollisuusyhdyskunnista ja puiston poluilla ovat kulkeneet A. W. Wahren ja Pumpulienkelit. Oletko koskaan puistossa kävellessäsi miettinyt, miten puisto on muuttunut ajassa? Kenen jalanjäljillä kuljet?


Yhtiönpuiston yhteydessä oli myös puutarha. Avomaalla ja kasvihuoneissa kasvatettiin hyöty- ja koristekasveja niin forssalaisille kuin ulkopuolisillekin. Kuva: Forssan museo


Ennen teollisuutta Yhtiönpuiston alueella viljeltiin maata. Forssan Kehräämön perustamisen yhteydessä puisto sai alkunsa 1850-luvulla ja puistoa lähdettiin kehittämään esteettiseksi iloksi ja hyödyksi, jota se nykyäänkin on. 1800 -luvulla Yhtiönpuistoon tehtiin kasvihuoneita ja höyty- ja kauppapuutarha. Alueella sijaitsi G. Th. Chiewitzin suunnittelema tehtaan pääkonttori (1851), Forssan Klubi (1855), tehtaanlääkärin talo (1856) ja tehtaankoulu (1861-1862). Yli sadan vuoden aikana puisto on muuttunut: hyötypuutarha ei enää ole, tehtaankoulun ja Wahrenin patsaan sijaintia on siirretty ja osa rakennuksista on palanut, jopa puiston polkuverkosto on muuttunut ajassa.




Heikan koulun 5.luokan oppilaiden kanssa lähdetään keväällä 2018 selvittämään arkeologisin menetelmin: millainen Yhtiönpuisto oli 1800 -luvulla, miten polut puistossa kiersivät, mihin keilarata sijoittui? Kysymyksiä ilman vastauksia on lukuisia.

Hankkeen aluksi koululaiset saavat perehtyä siihen, mitä arkeologia on. Lukuvuoden päätteeksi teemme oikean arkeologisen kaivauksen Yhtiönpuistossa. Yhteistyökoulu valittiin hankkeeseen avoimen haun kautta. Hankkeen etenemisestä voi lukea täältä blogista. Järjestämme myös avoimia tilaisuuksia yleisölle - seuraa museon tiedotusta!

Teksti: Minna Lehtola

Forssan Kehräämöalueen ja Yhtiönpuiston käsittävä kartta vuodelta 1871.
Kuva: Elinkeinoelämän Keskusarkisto









Mullankaivajat on Suomen Kulttuurirahaston apuraha arkeologian työryhmille tai alan rekisteröidyille yhteisöille kuten museoille. Hankkeella tarjotaan koululaisille tilaisuus osallistua arkeologiseen tutkimukseen kotiseudullaan. Forssan museo kutsui Kulttuuriyhdistys Kuvio ry:n mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan hanketta Forssan Yhtiönpuistossa. Hankkeesta vastaa Forssan museon arkeologi HuK Tuuli Ravantti ja Kulttuuriyhdistys Kuvio ry:n arkeologi FM Minna Lehtola.


















torstai 29. maaliskuuta 2018

Kuosien kaupunki selvitti: Historialliset ympäristöt ja puistot ❤, puolityhjät 1970-luvun kauppakiinteistöt 👎

Forssan tekstiilimuseon uuden tulemisen toinen kärki eli kuosien levittäytyminen kaupungille starttasi pääsiäisviikolla Tero Annanollin ja Ella Kauton ohjaamilla neljällä KickOff-tilaisuudella. Osallistujia kaupungintalon valtuustosalin, kuviskoulun, kansalaisopiston ja yrityskehityksen työpajoihin saatiin 58. Mukaan tuli kaupunkilaisia erilaisista taustoista: joukossa oli yrittäjiä, kuntapäättäjiä, virkamiesjohtoa, taiteilijoita, lapsia, nuoria ja monenikäisiä aikuisia. Oli hienoa olla mukana keskustelussa, jossa kohtasi niin monenlaisia näkökulmia yhteiseen ja kaikkia kiinnostavaan aiheeseen: meidän kaupunkiimme.

Forssalaisten lempi- ja inhokkipaikat kartalla.

Taiteilijat kyselivät forssalaisilta maptionnaire –karttakyselysovelluksen avulla lempi- ja inhokkipaikoista. Samalla pohdittiin, millaisia mieluisat paikat ylipäätään ovat. Paikkojen merkitsemisen jälkeen kokoonnuttiin ryhmissä miettimään, miten joitakin kehittämisen kohteiksi toivottuja paikkoja lähdettäisiin parantamaan.

Kyselyn ja työpajojen tuloksiin pohjaten taiteilijat luovat huhtikuun aikana visualisoinnin siitä, millä tavoin kuosit voisivat parantaa Forssaa, ja mihin kohteisiin niitä voitaisiin ajatella. Tulisivatko ne piristämään ankeata, vai korostamaan jo kauniina pidettyä?
 
Linja-autoasema ideointipöydällä. Kuva Ella Kautto.
Ideoita tuli hurjasti. Siis todella paljon. Kekseliäisyydestä ei tosiaankaan ole pulaa. Selvää on myös, että kuosien potentiaali avautui osallistujille vaivatta, ja että kuosien kuvittelu kaupunkitilaan on hauskaa.

Tyhjien liiketilojen somistus ikkunakuosein. Ankeiden alikulkujen somistaminen valoin ja kuosein. Kuosi-selfiepiste torille matkailijoita varten. Valokuoseja seiniin ja katuihin. Jouluvalot kuosiin. Jäätelökiskat. Roskapöntöt. Leikkipuistot. Puistonpenkit. Bussit. Harja-autot. Bussiaseman asfalttiin kuviot. Viljasiiloon muraali. Sillanalukset. Yritysten sisustukset. Lukuisat pientuotteet. #ForssaKuosienKaupunki ja instagram-julkisuus.

Kuviskoululaiset uudistavat Säästöpankinkadun lähes tyhjää liiketaloa. Kuva Tero Annanolli.
Kuosit olivat keskustelun lähtökohta, mutta vielä enemmän puhuttiin kaupungin yleiskuvasta. Puhuttiin kauniiden paikkojen kauneudesta ja siitä, millä tavoin rauhattomina tai pelottavina pidettyjä paikkoja kaupungissa voitaisiin parantaa. Miten luoda omaksi koettavia ympäristöjä hengailevalle nuorisolle tai pussikaljaporukoille ja samalla turvata se, että yksinään asioivat muut ihmiset eivät kokisi turvattomuutta sakkeja ohittaessaan.
 
Merja Isotalo esittelee ryhmänsä tori-ideoita Tero Annanollille. Kuva Kati Kivimäki.






















Lempi- ja inhokkipaikkojen merkitsemisen jälkeen kartta paljasti, että mieluisia olivat puistot ja historialliset alueet, kun taas tyhjenneet 1970-luvun betoniset liiketilat olivat epämieluisia. Linja-autoasemaa - Forssan porttia - jotkut pitivät kauniina, toiset rumana. Selvää on, että sille pitäisi tehdä jotain, sillä nykyasussaan se ei ole kutsuva, vaikka onkin pari vuotta sitten hienosti kunnostettu. Tuotaisiinko sinne 1950-lukua (rakennettu v. 1957) vahvasti esille ikkunateippauksiin, liikkeiden yhtenäistetetyn mainosgrafiikan avulla ja sisälle näyttelynä? Vai olisiko siellä kulttuurikioski, matkailuinfon ja lippupalvelun yhdistelmä? Vaiko nuorisolle tiloja?

Valaistuksen merkitys tuli esiin monessa ryhmässä. Kahdessa porukassa mietittiin, että mitä jos palkattaisiin taitava valosuunnittelija suunnittelemaan Forssaan kuosikas valaistuskokonaisuus jouluvaloineen ja sitä lähdettäisiin vähitellen toteuttamaan?

Tärkeänä huomiona tuli se, että toteutukselle pitää luoda pitkäntähtäimen suunnitelma ja sitä vähitellen toteuttaa. Kaiken ei tule ole oltava valmiina heti. Yhden mielipide painotti sitä, että on ajateltava isosti: esimerkkinä nyt vaikka piskuinen Mänttä, josta kukaan ei tietäisi ilman Kuvataideviikkoja ja Serlachiuksen taidemuseota. Vaikka Mäntän apuna on upporikas Serlachiuksen säätiö, niin kaikessa ei aina ole kyse rahasta.

Näin juuri. Jotta Kuosien kaupunki oikeasti lähtisi toteutumaan, on meidän sitouduttava vuosien työhön ja yhteiseen tavoitteeseen. Kun jotain rakennetaan, uudistetaan tai hankitaan, muistetaan kuosit ja niiden tarina Forssasta. Monessa paikassa kauniisti kuositettu pinta syntyy lähes samalla rahalla kuin tyhjä pinta, ja samalla se antaa tilaan oman tarinansa. Ratkaisut ovat kestäviä kun ne tehdään tarpeeseen taidolla suunnitellusti eikä päälleliimattuna. Tai jos on tarve liimata päälle, niin tehdään se tyylillä.
 
Ella Kautto kuuntelee herkällä korvalla Antti Niemen ryhmän ideoita alikulkuihin. Kuva Kati Kivimäki.
Työpajojen anti oli todella suuri. Kiitos Ellalle ja Terolle! Oli kiva saada osallistua etevästi ohjattuun työpajaan ja nähdä, miten museon sisällöt voivat elää nykyhetkessä. Ehkäpä vuosia sitten lausuttu visio “Historiassa on Forssan tulevaisuus” voi todella lähteä toteutumaan.

Ennen kuin ensimmäinenkään kuosi näkyy kaupungilla puserrumme irti pullonkaulasta. Kuoseja on satojatuhansia, ellei miljoonia. Mitkä valita, kuvata, antaa graafikon työstettäväksi ja siitä eteenpäin tarvitsijoille? Tämä pulma on nyt työlistan kärjessä.
 
Ella ja Tero Aini Vaarin kuosiluonnoksen ääressä. Kuva Jaana Lindfors.









Vielä ehdit osallistua Kuosien kaupungin suunnitteluun, sillä sähköinen kysely Forssan hyvistä ja huonoista paikoista on auki pääsiäisen yli eli 6.4. saakka osoitteessa: https://app.maptionnaire.com/fi/4041

Hyvää pääsiäistä!

sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Kuosikuorma heiluu vaan ei kaadu


Tapauskertomus kuoseista lumisella Kehräämöllä alkaa jo viime vuoden puolella. Silloin Forssan museo tiedustelee muotoilualan kouluilta kiinnostusta kehitellä jotain yhteistä tekstiiliarkiston kuosiperinnön puitteissa. Helsingin Metropolia -ammattikorkeakoulusta huikkailee heti kaksi kiinnostunutta tekstiilisuunnittelun lehtoria, Tuiti Paju ja Tiina Karhu. He haluavat tuoda opiskelijansa tutustumaan eri aikojen forssalaiseen - ja siten myös suomalaiseen - painokangassuunnitteluun.   

Vuoden alkukuukausina viestittelemme Metropolian opettajien kanssa sitä, millainen aineisto palvelisi opiskelijoiden tiedontarvetta eniten. Saamme toiveen eri vuosikymmenien kuoseista, joista opiskelijoiden on määrä tehdä ryhmätöitä.

Koska tekstiiliarkiston tilat tällä hetkellä ovat mitä ovat, tarvitaan esittelytila, johon kankaita saa levittää katsottavaksi. Saamme tuurilla käyttöömme Wahren-opiston tekstiililuokan Kehräämön pohjakerroksesta.

Kokoelma-amanuenssi Asta Louhelo etsii aineistoa, kerää pakkausmateriaalia ja pakkaa herkkiä kankaita, mallikirjoja ja luonnoksia ennakoivasti usean päivän aikana. Sähköpostit lentelevät Metropoliaan: tätä ei löytynyt, mutta tällaista löytyi, kiinnostaisiko? Yläpeukku kulkee sähköpostissa edes taas.

Vierailuaamuna lainaamme Forssan pääkirjastolta mahdollisimman tukevan kärryn. Seuraamme tihenevää lumisadetta huolestuneena. Tekstiiliarkiston ja Kehräämön pääoven välimatka on lyhyehkö, mutta huojuva ja tutiseva kuljetus lumisella pihamaalla on riskejä täynnä. Päätyykö 1920-luvun avantgardistinen kuosinäyte sohjolätäkköön? Saadaanko varjeltua 1950-luvun kappalepainettuja pyyheliinoja lumisateelta? Kuplamuovi, silkkipaperi ja pahvi ovat ystäviämme.

Kuljetus kasataan ja tekstiiliarkiston ovi avautuu. Siirtokärryn pyörät jumittuvat heti paksuun sohjolumeen. Eipä hätää: toinen museolainen vetää, toinen työntää! Välillä kerromme huvittuneille sivusta seuraajille, että Suomen painokangashistoria tässä kulkee leveällä kuljetuksella, Helsingistä asti haluavat tulla Forssaan näitä katsomaan.

Kaikista se on tosi hieno juttu! 

Tällä tarinalla on onnellinen loppu. Mikään ei tipu kyydistä. Luonnokset eivät taitu. Kankaat eivät kastu. Mustelmitta ja revähdyksittä selviävät myös kuljettajat. Kun vieraat saapuvat, historialliset museokuosit ovat valmiina esillä Kehräämön alakerran luokkatilassa. Opiskelijat kerääntyvät niiden ympärille ja vetävät museohansikkaita käsiin.




Forssan museossa laaditaan palvelukonseptia sille, kuinka tulevaisuudessa painokankaiden historiaa voitaisiin esitellä. Oli hienoa saada tänne asiantunteva ja kiinnostunut koekäyttäjäryhmä Metropolian tekstiilisuunnittelun opiskelijoista.  

Esiselvitys teollisen kankaan kokoelman tulevaisuudesta on käynnissä. Museo visioi kuosikeskusta, jossa alkuperäisaineisto on järjestyksessä siirtohyllyissä – tilavan ja kiinnostavasti sisustetun esittelytilan välittömässä läheisyydessä. Silloin tämänkaltaisia vierailuja voidaan toteuttaa päivittäin, vailla usean päivän etukäteisjärjestelyjä ja kuljetuksia.

Kehräämön piippuaukio pysyy idyllisenä paikkana, jossa otetaan kuvia historiallisesta ympäristöstä ja vieraillaan eri toimipisteissä – eikä pelätä kuosiperinnön kaatumista sohjoon. 

 psst!... Osa esiselvitystä on myös aloite Kuosien kaupungista. Tsekkaa Kick off-tapahtumat 28. ja 29.3. & tule mukaan potkaisemaan kuosit liikkeelle yhdessä muiden kaupunkilaisten ja taiteilijoiden kanssa!
  















Teksti: Kristiina Huttunen

Tyykistä tulevaisuuteen-hanke suunnittelee tekstiiliarkiston tulevaisuutta. Hanketta rahoittaa
maaseuturahaston Leader-ryhmä LounaPlussa ry.




perjantai 2. helmikuuta 2018

Kohti kuosikeskusta – kukon askelin, suden askelin, jättiläisen askelin?



Viimeisen reilun puolen vuoden aikana Forssan museossa on selvitetty sitä, millainen on museon tekstiiliarkiston tulevaisuus. Ja ennen kaikkea: kuinka parhaaseen mahdolliseen tulevaisuuteen päästään.
Kukonaskel: nimestä miestä, sarvesta härkää?
Tekstiiliarkisto, atshih! Pölyä! Tekstiiliarkisto on yhtä kuin Kehräämön varastotila, jossa säilytetään museon hoitamaa forssalaisen tekstiiliteollisuuden, erityisesti painokankaan tuotantoon liittyvää historiallista aineistoa. Karkeapiirteisimmillään aineisto koostuu esineistä, paperista ja kankaasta.  Sen yhteinen nimittäjä on forssalainen tekstiiliteollisuus ja suomalaisen painokankaan historia. (Kurkista yksityiskohtaisempaan esittelyyn täältä!)
Forssan museon toimintaohjelmaa tulevalle 5-vuotiskaudelle luonnosteltaessa tekstiiliarkisto-nimeä päätettiin selkeyttää. Aineistoon viittaamme jatkossa sanalla tekstiiliteollisuuskokoelma. Visiota paikasta, jossa aineistoa säilytetään tulevaisuudessa, kutsutaan kuosikeskukseksi. Eli: kuosikeskus ja tekstiiliteollisuuskokoelma, olkaa hyvät!  
Sudenaskel: Kuosien kaupunki!  
Lokakuussa 2017 veimme halukkaita tutustumaan tekstiiliarkistoon ja kysyimme mukanaolijoilta ideoita aineiston esiintuomiselle.

Osallistujat toivoivat lisää näkyvyyttä värikkäille kuosisuunnitelmille. Jo samana vuonna museon perinteisen joulukalenterin aiheeksi valittiin kuosiperintö. Vuoden 2018 alusta Instagramista, Forssan museon tililtä, löytyy joka keskiviikko uusi kuosi tarinoineen. Seuraa hastagia #kuosikeskiviikko.

Entä miten saada värikkäät, arkistokoteloiden sisälle säilytetyt kuosisuunnitelmat ulos arkistotilasta? Parhaillaan museo hakee kuukaudeksi kaupunkitaiteilijaa, muotoilijaa tai arkkitehtia suunnittelemaan ensiaskeleet siihen, että Forssasta saataisiin aito kuosien kaupunki – myös rakennetussa ympäristössä.
Voisiko Kehräämön kuosittaa? Entä Viksbergin? Miltä se näyttäisi? Muokkauksen alla oleva alkuperäiskuva: Tanja Härmä, Forssan museon kuva-arkisto. 



Jättiläisenaskel? Yhteistyötä ja neuvotteluja
Museon kahvihuoneen pöydän ympärille kokoonnutaan monenlaisten neuvonpitojen yhteydessä. Tänä syksynä ja keväänä paikassa on ideoitu tekstiiliperintöön liittyen niin alukehitysasiamiehen, kulttuurialan toimijoiden, eri koulutusorganisaatioiden opiskelijoiden ja opettajien, tekstiiliyrittäjien, matkailutoimijoiden kuin monen muun tahon kanssa. Mitä yhteistä voisimme tehdä niin, että yhtenä tärkeänä tekemisen aineisosana olisi tekstiiliperintöaineisto?
Tärkeitä neuvottelu- ja yhteistyökumppaneita matkalla kohti konkreettista kuosikeskusta  ja sen järjestämistä ovat kaupunkiorganisaation virkamiehet ja asiantuntijat.  Neuvotteluja käydään monenkeskisessä yhteistyössä, positiivisella asenteella.
Tällä välin voinemme luvata seuraavaa: jo ensi kesänä Forssa pukeutuu kuoseihin. Ottaako kaupunkitila ujoja värillisiä varvasaskelia kohti kuositettuja bikineitä vai jotain rohkeampaa -  sen näyttää aika.
Tälläkin tavalla kulttuuriperintö voi näkyä arkiston tai museotilan ulkopuolella. Forssan Citymarketin käytävässä 2000-luvun alussa olleet tulosteet kertoivat kutomon tarinaa.  Kuva: Lauri Pohjakallio. Forssan museon kuva-arkisto.
Osallistu kyselyihin: 

Tekstiiliarkiston tulevaisuutta suunnitellaan  Tyykistä tulevaisuuteen-hankkeessa. Hanke on saanut rahoitusta maaseuturahastosta  Leader-ryhmä LounaPlussa ry:ltä. 







Teksti: Kristiina Huttunen


torstai 21. joulukuuta 2017

Forssaa sanotaan punaiseksi, koska…

Itsenäisyyden juhlavuosi on päättymässä ja taittumassa sisällissodan muistovuodeksi. Vuoden viimeiset viikot Forssassa on saatu seurata kiinnostavaa historiaa koskevaa keskustelua, jonka lonkerot ulottuvat aina sisällissotaan saakka. Marraskuussa paikallinen Lottaperinneyhdistys teki kaupunginhallitukselle aloitteen torille sijoitettavasta Lotta-patsaasta. Ajatuksen taustalla oli halu kunnioittaa sodan käyneiden sukupolvien työtä ja naisten osuutta sota-ajan yhteiskunnassa. Aloite herätti kuitenkin voimakkaita tunteita ja avasi sadan vuoden takaisia arpia. Sen tiimoilta on käyty tiiviitä keskusteluja toreilla, lukijanpalstoilla, lehden tekstiviestipalstoilla, somessa - nimellä ja nimettömänä. Joissain kommenteissa on pyrkimystä objektiivisuuteen, joissain mennään rivakasti henkilökohtaisuuksiin. Kaupunginhallitus päätti olla osoittamatta paikkaa veistokselle.

Forssan tori oli vuonna 1928 Hämeentien alkupäässä. Taustalla Tammelan Säästöpankin
konttori eli Piparkakkutalo, joka purettiin 1970-luvulla Tori-keskuksen alta. Kuva piipunjuurella.fi 


Tori on kaupungin keskeisin paikka. Toreilla on usein suurten vaikuttajien näköisveistoksia ja yhä useammin sympaattisia koko kansan veistoksia. Forssan keskustelussa on päädytty aika vakaviinkin sävyihin, kun keskustelu on roihunnut julkisen tilan omistajuuden kysymyksen ympärillä. Kenellä on oikeus tulla kunnioitetuksi torilla ja kuka sen määrittelee? Voiko syvän vasemmistotaustaisessa kaupungissa torille nousta oikeistolainen muistomerkki? Onko aatteellisella historialla väliä, ja millä tavoin? Sodassa toimineista naisista vain puolet oli lottia - miksi juuri heitä kunnioitettaisiin julkisesti? Jos torille nousee lotta-patsas, poljetaanko samalla forssalaista työväenhistoriaa? Toisaalta, miksi vain työväestöä saisi nostaa esiin, kuuluuhan seudun historiaan myös suurpääoma ja kartanonomistajat? Lotta-patsas katalysoi mitä tehokkaimmalla tavalla keskustelua siitä, kenen kaupunki Forssa on ollut. Mutta antoiko se aineksia kysymykseen siitä, kenen kaupunki Forssa on nyt tai tulevaisuudessa? Eri ikäpolvet tuntuvat tulkitsevan historiaa eri tavalla. Moni lotta-patsaan taustatoimija on alle 30-vuotias, mikä on varsin kiinnostavaa. 

Kaupunkitilan julkiset teokset kertovat kaupungin historiasta, tärkeistä arvoista ja identiteetistä. Syksyn aikana on myös paljon puhuttu Forssan brändistä. Mille historialle/ajatukselle rakennetaan kaupungin mielikuva, brändi? Onko mielikuvien rakentamisessa sijaa ristiriidoille? Miten tuoda moniarvoisuus brändiksi? Brändihän on eräänlainen identiteetin yhteenveto, joka luo asialleen positiivista lisäarvoa.

Punakuosi tekstiiliarkistosta. Kuva www.piipunjuurella.fi


Brändi-pulmaan on museolla hyvä ehdotus. Forssalla on menneisyyteensä liittyvä ristiriidaton ja visuaalisesti rikas identiteettivaranto, eli tekstiiliarkiston painokuosikokoelma lukemattomine värikkäine painokankaineen. Siinä lepää koko teollisen tekstiilin perintö ja Forssan historia. Tyykistä tulevaisuuteen –hankkeessa on syksyn ajan koottu ajatuksia ja visioita siitä, miten tämä kuosikokoelma saataisiin parempaan ja tuloksekkaampaan käyttöön.  Voisiko kuosikokoelman esiintulo kaupunkitilassa olla se bränditekijä, joilla Forssa erottuisi kaikista muista Suomen kaupungeista? Forssan kuoseihin on 160-vuoden ajan puettu sotilaat ja äidit, oikeisto ja vasemmisto, lapset ja vanhukset, köyhät ja rikkaat.

”Forssaa sanotaan punaiseksi, koska täällä on niin paljon punaisia rakennuksia.” Näin vastasi eräs koululainen, kun kysyttiin, mitä oli oppinut museosta. Sisällissota punaisine ja valkoisineen on nykynuorille yhtä tuttua kuin hattujen sota.

Tervetuloa museoon tutustumaan punaiseen, valkoiseen, siniseen ja vihreään Forssaan. 
Olemme  avoinna pe 22.12. klo 10-16, avoinna 27.-29.12. ko 10-16 ja 30.12. klo 10-14.

Museo on suljettu 23.-26.12., 31.12.-1.1. ja 6.1.2018

Forssan museo toivottaa kuosikasta joulua ja värikästä uutta vuotta!


Ulla Nummikosken kuosi vuodelta 1960. www.piipunjuurella.fi

Teksti: Kati Kivimäki
Kuvat: www.piipunjuurella.fi