Vorssammuseo 3.0

torstai 29. maaliskuuta 2018

Kuosien kaupunki selvitti: Historialliset ympäristöt ja puistot ❤, puolityhjät 1970-luvun kauppakiinteistöt 👎

Forssan tekstiilimuseon uuden tulemisen toinen kärki eli kuosien levittäytyminen kaupungille starttasi pääsiäisviikolla Tero Annanollin ja Ella Kauton ohjaamilla neljällä KickOff-tilaisuudella. Osallistujia kaupungintalon valtuustosalin, kuviskoulun, kansalaisopiston ja yrityskehityksen työpajoihin saatiin 58. Mukaan tuli kaupunkilaisia erilaisista taustoista: joukossa oli yrittäjiä, kuntapäättäjiä, virkamiesjohtoa, taiteilijoita, lapsia, nuoria ja monenikäisiä aikuisia. Oli hienoa olla mukana keskustelussa, jossa kohtasi niin monenlaisia näkökulmia yhteiseen ja kaikkia kiinnostavaan aiheeseen: meidän kaupunkiimme.

Forssalaisten lempi- ja inhokkipaikat kartalla.

Taiteilijat kyselivät forssalaisilta maptionnaire –karttakyselysovelluksen avulla lempi- ja inhokkipaikoista. Samalla pohdittiin, millaisia mieluisat paikat ylipäätään ovat. Paikkojen merkitsemisen jälkeen kokoonnuttiin ryhmissä miettimään, miten joitakin kehittämisen kohteiksi toivottuja paikkoja lähdettäisiin parantamaan.

Kyselyn ja työpajojen tuloksiin pohjaten taiteilijat luovat huhtikuun aikana visualisoinnin siitä, millä tavoin kuosit voisivat parantaa Forssaa, ja mihin kohteisiin niitä voitaisiin ajatella. Tulisivatko ne piristämään ankeata, vai korostamaan jo kauniina pidettyä?
 
Linja-autoasema ideointipöydällä. Kuva Ella Kautto.
Ideoita tuli hurjasti. Siis todella paljon. Kekseliäisyydestä ei tosiaankaan ole pulaa. Selvää on myös, että kuosien potentiaali avautui osallistujille vaivatta, ja että kuosien kuvittelu kaupunkitilaan on hauskaa.

Tyhjien liiketilojen somistus ikkunakuosein. Ankeiden alikulkujen somistaminen valoin ja kuosein. Kuosi-selfiepiste torille matkailijoita varten. Valokuoseja seiniin ja katuihin. Jouluvalot kuosiin. Jäätelökiskat. Roskapöntöt. Leikkipuistot. Puistonpenkit. Bussit. Harja-autot. Bussiaseman asfalttiin kuviot. Viljasiiloon muraali. Sillanalukset. Yritysten sisustukset. Lukuisat pientuotteet. #ForssaKuosienKaupunki ja instagram-julkisuus.

Kuviskoululaiset uudistavat Säästöpankinkadun lähes tyhjää liiketaloa. Kuva Tero Annanolli.
Kuosit olivat keskustelun lähtökohta, mutta vielä enemmän puhuttiin kaupungin yleiskuvasta. Puhuttiin kauniiden paikkojen kauneudesta ja siitä, millä tavoin rauhattomina tai pelottavina pidettyjä paikkoja kaupungissa voitaisiin parantaa. Miten luoda omaksi koettavia ympäristöjä hengailevalle nuorisolle tai pussikaljaporukoille ja samalla turvata se, että yksinään asioivat muut ihmiset eivät kokisi turvattomuutta sakkeja ohittaessaan.
 
Merja Isotalo esittelee ryhmänsä tori-ideoita Tero Annanollille. Kuva Kati Kivimäki.






















Lempi- ja inhokkipaikkojen merkitsemisen jälkeen kartta paljasti, että mieluisia olivat puistot ja historialliset alueet, kun taas tyhjenneet 1970-luvun betoniset liiketilat olivat epämieluisia. Linja-autoasemaa - Forssan porttia - jotkut pitivät kauniina, toiset rumana. Selvää on, että sille pitäisi tehdä jotain, sillä nykyasussaan se ei ole kutsuva, vaikka onkin pari vuotta sitten hienosti kunnostettu. Tuotaisiinko sinne 1950-lukua (rakennettu v. 1957) vahvasti esille ikkunateippauksiin, liikkeiden yhtenäistetetyn mainosgrafiikan avulla ja sisälle näyttelynä? Vai olisiko siellä kulttuurikioski, matkailuinfon ja lippupalvelun yhdistelmä? Vaiko nuorisolle tiloja?

Valaistuksen merkitys tuli esiin monessa ryhmässä. Kahdessa porukassa mietittiin, että mitä jos palkattaisiin taitava valosuunnittelija suunnittelemaan Forssaan kuosikas valaistuskokonaisuus jouluvaloineen ja sitä lähdettäisiin vähitellen toteuttamaan?

Tärkeänä huomiona tuli se, että toteutukselle pitää luoda pitkäntähtäimen suunnitelma ja sitä vähitellen toteuttaa. Kaiken ei tule ole oltava valmiina heti. Yhden mielipide painotti sitä, että on ajateltava isosti: esimerkkinä nyt vaikka piskuinen Mänttä, josta kukaan ei tietäisi ilman Kuvataideviikkoja ja Serlachiuksen taidemuseota. Vaikka Mäntän apuna on upporikas Serlachiuksen säätiö, niin kaikessa ei aina ole kyse rahasta.

Näin juuri. Jotta Kuosien kaupunki oikeasti lähtisi toteutumaan, on meidän sitouduttava vuosien työhön ja yhteiseen tavoitteeseen. Kun jotain rakennetaan, uudistetaan tai hankitaan, muistetaan kuosit ja niiden tarina Forssasta. Monessa paikassa kauniisti kuositettu pinta syntyy lähes samalla rahalla kuin tyhjä pinta, ja samalla se antaa tilaan oman tarinansa. Ratkaisut ovat kestäviä kun ne tehdään tarpeeseen taidolla suunnitellusti eikä päälleliimattuna. Tai jos on tarve liimata päälle, niin tehdään se tyylillä.
 
Ella Kautto kuuntelee herkällä korvalla Antti Niemen ryhmän ideoita alikulkuihin. Kuva Kati Kivimäki.
Työpajojen anti oli todella suuri. Kiitos Ellalle ja Terolle! Oli kiva saada osallistua etevästi ohjattuun työpajaan ja nähdä, miten museon sisällöt voivat elää nykyhetkessä. Ehkäpä vuosia sitten lausuttu visio “Historiassa on Forssan tulevaisuus” voi todella lähteä toteutumaan.

Ennen kuin ensimmäinenkään kuosi näkyy kaupungilla puserrumme irti pullonkaulasta. Kuoseja on satojatuhansia, ellei miljoonia. Mitkä valita, kuvata, antaa graafikon työstettäväksi ja siitä eteenpäin tarvitsijoille? Tämä pulma on nyt työlistan kärjessä.
 
Ella ja Tero Aini Vaarin kuosiluonnoksen ääressä. Kuva Jaana Lindfors.









Vielä ehdit osallistua Kuosien kaupungin suunnitteluun, sillä sähköinen kysely Forssan hyvistä ja huonoista paikoista on auki pääsiäisen yli eli 6.4. saakka osoitteessa: https://app.maptionnaire.com/fi/4041

Hyvää pääsiäistä!

sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Kuosikuorma heiluu vaan ei kaadu


Tapauskertomus kuoseista lumisella Kehräämöllä alkaa jo viime vuoden puolella. Silloin Forssan museo tiedustelee muotoilualan kouluilta kiinnostusta kehitellä jotain yhteistä tekstiiliarkiston kuosiperinnön puitteissa. Helsingin Metropolia -ammattikorkeakoulusta huikkailee heti kaksi kiinnostunutta tekstiilisuunnittelun lehtoria, Tuiti Paju ja Tiina Karhu. He haluavat tuoda opiskelijansa tutustumaan eri aikojen forssalaiseen - ja siten myös suomalaiseen - painokangassuunnitteluun.   

Vuoden alkukuukausina viestittelemme Metropolian opettajien kanssa sitä, millainen aineisto palvelisi opiskelijoiden tiedontarvetta eniten. Saamme toiveen eri vuosikymmenien kuoseista, joista opiskelijoiden on määrä tehdä ryhmätöitä.

Koska tekstiiliarkiston tilat tällä hetkellä ovat mitä ovat, tarvitaan esittelytila, johon kankaita saa levittää katsottavaksi. Saamme tuurilla käyttöömme Wahren-opiston tekstiililuokan Kehräämön pohjakerroksesta.

Kokoelma-amanuenssi Asta Louhelo etsii aineistoa, kerää pakkausmateriaalia ja pakkaa herkkiä kankaita, mallikirjoja ja luonnoksia ennakoivasti usean päivän aikana. Sähköpostit lentelevät Metropoliaan: tätä ei löytynyt, mutta tällaista löytyi, kiinnostaisiko? Yläpeukku kulkee sähköpostissa edes taas.

Vierailuaamuna lainaamme Forssan pääkirjastolta mahdollisimman tukevan kärryn. Seuraamme tihenevää lumisadetta huolestuneena. Tekstiiliarkiston ja Kehräämön pääoven välimatka on lyhyehkö, mutta huojuva ja tutiseva kuljetus lumisella pihamaalla on riskejä täynnä. Päätyykö 1920-luvun avantgardistinen kuosinäyte sohjolätäkköön? Saadaanko varjeltua 1950-luvun kappalepainettuja pyyheliinoja lumisateelta? Kuplamuovi, silkkipaperi ja pahvi ovat ystäviämme.

Kuljetus kasataan ja tekstiiliarkiston ovi avautuu. Siirtokärryn pyörät jumittuvat heti paksuun sohjolumeen. Eipä hätää: toinen museolainen vetää, toinen työntää! Välillä kerromme huvittuneille sivusta seuraajille, että Suomen painokangashistoria tässä kulkee leveällä kuljetuksella, Helsingistä asti haluavat tulla Forssaan näitä katsomaan.

Kaikista se on tosi hieno juttu! 

Tällä tarinalla on onnellinen loppu. Mikään ei tipu kyydistä. Luonnokset eivät taitu. Kankaat eivät kastu. Mustelmitta ja revähdyksittä selviävät myös kuljettajat. Kun vieraat saapuvat, historialliset museokuosit ovat valmiina esillä Kehräämön alakerran luokkatilassa. Opiskelijat kerääntyvät niiden ympärille ja vetävät museohansikkaita käsiin.




Forssan museossa laaditaan palvelukonseptia sille, kuinka tulevaisuudessa painokankaiden historiaa voitaisiin esitellä. Oli hienoa saada tänne asiantunteva ja kiinnostunut koekäyttäjäryhmä Metropolian tekstiilisuunnittelun opiskelijoista.  

Esiselvitys teollisen kankaan kokoelman tulevaisuudesta on käynnissä. Museo visioi kuosikeskusta, jossa alkuperäisaineisto on järjestyksessä siirtohyllyissä – tilavan ja kiinnostavasti sisustetun esittelytilan välittömässä läheisyydessä. Silloin tämänkaltaisia vierailuja voidaan toteuttaa päivittäin, vailla usean päivän etukäteisjärjestelyjä ja kuljetuksia.

Kehräämön piippuaukio pysyy idyllisenä paikkana, jossa otetaan kuvia historiallisesta ympäristöstä ja vieraillaan eri toimipisteissä – eikä pelätä kuosiperinnön kaatumista sohjoon. 

 psst!... Osa esiselvitystä on myös aloite Kuosien kaupungista. Tsekkaa Kick off-tapahtumat 28. ja 29.3. & tule mukaan potkaisemaan kuosit liikkeelle yhdessä muiden kaupunkilaisten ja taiteilijoiden kanssa!
  















Teksti: Kristiina Huttunen

Tyykistä tulevaisuuteen-hanke suunnittelee tekstiiliarkiston tulevaisuutta. Hanketta rahoittaa
maaseuturahaston Leader-ryhmä LounaPlussa ry.