Vorssammuseo 3.0

tiistai 30. huhtikuuta 2013

Kun markalla ostaa ja kahrella myy, saa rosentin voittoa!

Huomasitteko maanantain Hesarissa Wulff-Morgenthalerin museostripin?  Kuva esitti tulevaisuuden museon. Keskellä kohosi korkea moderni rakennus, jonka julkisivussa, näyteikkunan ja kaksoisoven yllä luki uljaasti MUSEOKAUPPA. Joukko ihmisiä jonottaa kauppaan ja vain yksi suuntaa katseensa nurkan taakse. Sieltä pilkottaa laudoista kyhätty avoin sisäänkäynti, jonka yllä pieni kyltti MUSEO. Vieressä letkottaa vanhanaikainen kolmiostandi.

Forssalaista vapunviettoa vanhalla torilla 1950-luvulla. Kuva Esko Aaltonen.

Kaupan perusjuttuhan on, että joku myy ja joku ostaa. Etevä myyjä myy paljon ja kerää voittoa. Vaan onko Suomessa olemassa museokauppa, joka oikeasti tuottaisi voittoa? Siis rahaa enemmän kuin tuotteiden sisään osto, tilavuokra, kalusteet, myymälänhoitajan palkka ja mainonta maksavat? En usko! Kyseessähän on yleensä erikoiskirjakaupan, käsityömyymälän ja  lahjatavaraliikkeen risteytys. Tuotteet ovat kalliita sekä myyjälle että ostajalle.

Onko Museokauppa siis vain salanimi e-r-i-t-t-ä-i-n ovelalle ja kylmäveriselle kulttuuriperintökasvatukselle. Kun laitamme markan likoamaan, saamme takaisin hyvällä tuurilla markan ja kolme kävijää, kirjan sohvapöydälle, hiirimaton toimistoon, esiliinan mökkituliaisiksi… ja muutaman twiitin ja facebook-päivityksen. Museokauppoja kas pidetäänkin imagosyistä ja siksi, että halutaan museokävijän vievän kotiinsa muistoja museosta.  Välttämättä ei tarvitse käydä itse museossa ollenkaan. Kauppa on meidän angrybirdimme!

Vuosia sitten Raumalla kutsuin paikallisen AMKin kansainvälisen liiketalouden kurssin opiskelijat miettimään museokaupalle brändiä.  Mitä myydään, kuka valmistaa, miltä se näyttäisi, miten se liittyisi museon toimintaan.  Kansainvälisessä opiskelijajoukossa kulttuurierot kirkastuivat. Kiinalaiset opiskelijat konseptoivat massatuotantoon perustuvan rihkamamyymälän, hollantilaiset ideoivat yhteisöllisen kulttuuripalvelupisteen, suomalaiset visioivat luomuhenkistä käsityöliikettä…

Forssan museon kaupasta saa ensi vappuna viiden euron ilmapalloja museokuvilla – hyvää vappua!


Forssalaista vapunviettoa vuonna 1974.


Monday’s Helsingin Sanomat showed the Future Museum on a strip by Wulff-Morgenthaler.  (Museokauppa = Museum Shop)

The clue of trade is that someone buys and the other one sells. A clever seller sells a lot and wins. But really - is any museum shop in Finland profitable? Perhaps Museum Shop is just a pseudonym to a 
v-e-r-y cunning culture heritage education. When we invest one euro, we may get it back - plus three visitors, book on coffee table, mousepad in office, apron to summer cottage… Shop is our angrybird - it makes us wanted.

Happy 1st of May – next year we promise you can buy 5 euro balloons with museum pictures!

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Breitholtin kaasunaamari




K. Breitholt lahjoitti keväällä 1945 museolle nahkojen käsittelyyn tarkoitetun vuolimen ja kaasunaamarin. 

Miksihän? 

Pelkäsikö B. venäläisten invaasiotota, lahjoittiko viimeisetkin rippeet omaisuudestaan ennen kuin pakeni Vapaaseen Länteen? Tai ehkä sittenkin valikoi lahjoittamansa esineet huolellisesti lähettäen omanlaisensa viestin tulevaisuuteen. ( Kuka tuntee forssalaisen K.Breitholtin tarinan? Käsi pystyyn ja viestiä postilaatikkoon! ) 

Esineiden taustatiedot ovat museoissa supertärkeitä. ( Esimerkki hyvin taustoitetusta museoesineestä löytyy täältä. ) Mutta minkäs teet, kun kaasunaamarin vastaanottaja 40-luvulla ei ole kirjannut ylös ”metadataa”? Tai ehkä tietoja ei vain ole saatu? Ehkä lahjoitus on jätetty museonhoitajan oven taakse pehmustetussa laatikossa kuin hylätty lapsi.

Kaasunaamari on ehjä esine. Mallinuken päälle puettaessa varsin vinkeä. Mm. verkkolähteiden ansiosta näyttää vahvasti, että kyseessä on Tampereen Kumitehtaan valmistama rintamasotilaan kaasunaamari. Ehkä Breitholtin oma?

Tulevassa perusnäyttelyssä kaasunaamari on esillä yhdessä jalkarättien, sotatarviketeollisuus- merkkien ja muun pikkuesineistön kanssa. Naamari kumppaneineen esineellistää Forssan 40-lukua. Se kuvittaa kaasuhyökkäyksen torjuntaharjoitusta kauppalan ytimessä toukokuussa 1939, kuten myös tietoa kahdestakymmenestä suojanaamarista, joilla Forssan kauppala siviilinsä varusti. Ennen kaikkea Breitholtin kaasuaamari kertoo ilmapiiristä sodan alla, kun pelättiin uutta kaasusotaa ensimmäisen maailmansodan taistelukaasujen muiston varjossa.

Kaasunaamari on toiminut yhtenä inspiraationlähteenä Forssan Keskuskoulun kahdeksasluokkalaisille, jotka maaliskuussa opettelivat esinekuvausta Tekstiilimuseo Tyykin esinekaaoksessa. Ne teinit. Taitavampia saa hakea. Kevään kuluessa toivomme saavamme nuorten tuotoksia esiin digitaalisesti. Pinterestiä viritellään. Pysykää kanavalla! 

*Päivitys 25.4.2013

Kaasunaamarin lahjoittaja on saanut lisää valoa auraansa - tai sitten ei. 

Amanuenssi Asta Suomisen tiedonlouhinnan sivutuotteena nousi esiin anekdootti Hämeenlinnassa syntyneestä Helmi Breitholtzista, joka toimi Forssan Yhteiskoulussa opettajana 1900-luvun alussa.* Sekä Helmi että hänen sisarensa Aini menivät naimisiin Forssa-yhtiön virkailijoiden kanssa. Breitholtzin sukupuun eri oksien vilistessä silmissä löytyi viimein tieto Helmi Breitholtzin toisen sisaren, Lillin, pojasta, hämeenlinnalaisesta everstiluutnantista Kaarlo Breitholtzista (1899-1951). Tämä K. Breitholtz toimi vuosina 1943-44  Erillinen pataljoona 6:n komentajana. Mahtaako Kaarlo Breitholtz olla kaasunaamarin lahjoittaja? Olisiko kaasunaamari ollut matkassa inkeriläissyntyisten pataljoonan sotilaiden kanssa Kannaksen taisteluissa? Vahva epäilys on, mutta ei vieläkään varmaa tietoa. Niin tai näin, kaasunaamari on oiva esimerkki siitä, miten vuosikymmentenkin jälkeenkin esinetiedot voivat parhaimmillaan täydentyä - pelkän sattuman kautta. 



*Pääkirjan lahjoitussarakkeen nimi Breitholt on epäselvästi kirjoitettu. Se voidaan lukea myös Breithol / Breitholx - tai Breitholz. 


An old gas mask from our collection have no other information than the name of the donator and the year when the gas mask was donated. The year was 1945, just after the war against Soviet Union had finished. The donator’s name was K. Breitholt. He or she? Probably he. What he did in Forssa? Had he been a frontier solder himself? No idea. We can just guess. The mask will be displayed in our new permanent exhibition anyway. Along with it there will be information about war time in Forssa. And a story about people who feared gas attacks. There were none during the  wars in 1940's. But the fear existed.Town clerks bought 20 masks for the use of Forssa citizens. Where are they now? 

Students from Forssa Keskuskoulu photographed some items from Forssa museum collection last month. The gas mask, too. The results will be shown later this spring. Stay in tune! 


maanantai 8. huhtikuuta 2013

Tarinankertoja Buenos Airesista

Syksyllä 2011 museoomme saapui eloisa argentiinalainen nainen, joka ilmoittautui palvelukseen hauskasti espanjaan taittavalla englannilla. Hän oli Mercedes Pugliese, opettaja, museopedagogi ja tarinankertoja Buenos Airesista. Hän oli saapunut Jokioisille tutkijapuolisonsa kanssa pariksi vuodeksi.

Samoihin aikoihin saimme Hämeen liitolta päätöksen, että  Vorssammuseo 3.0 –projekti saa alkaa. Projektin yksi sisältö on museopedagogisten palveluiden kehittäminen uuden perusnäyttelyn ohelle. Mercedeksen ansiosta saimme napakan lähdön: lokakuussa 2011 hän piti opetushenkilökunnalle ja kulttuuriväelle suunnatun luennon siitä, miten museota voi opetuksessa hyödyntää.

Kuva Forssan museo, Allan Kurka 2011.
Alakoulun opettajana 12 vuotta ja yhtä pitkään museopedagogina toimineella Mercedeksellä on taito synnyttää oivalluksia sekä vahva näkemys museosta oppimistilana. Hän loihti meille tuota pikaa pikkukoululaisille suunnatun esitteen ja näytti, että kyse ei ole resursseista vaan kekseliäisyydestä, luovuudesta ja näkökulmasta. Museoväki, muistakaa pienet oppijat!

Johdantoluennon jälkeen Mercedes koulutti meidät  bloggaamaan, ja syntyi Vorssammuseo -blogi. Mercedes itse kommentoi museoasioita omassa blogissaan espanjaksi. 

Mercedes auttoi täsmentämään ajatuksiamme museopedagogiikasta ja vahvisti meitä alan uusimmilla kansainvälisillä esimerkeillä. Mercedeksen myötävaikutuksella ymmärsimme kertomuksellisuuden suuren merkityksen näyttelyn teossa, perehdyimme Mariana Salgadon Avoimen museon suunnitteluun ja saimme käytännöllistä tietoa näyttelyteksteistä.

Viime viikolla – nyyh! - Mercedes palasi Argentiinaan miehensä ja Suomessa syntyneen poikansa kanssa. Museon pyynnöstä Mercedes ja mediaharjoittelijamme Niklas Gabrielsson valmistivat espanjankielisen matkailuvideon Forssasta – por favor!

video


In autumn 2011 Mercedes Pugliese, teacher, museum educator and storyteller from Buenos Aires, entered Forssa museum and volunteered for service. In the same time, we were starting the Vorssammuseo 3.0 project, in which one aim was to develop museum’s pedagogic services. Mercedes helped us to get about. First she gave a lecture to teachers and museum people : how to utilize museum in education. Then she showed us how to make a blog. See her own blog! She led us to realize the importance of the narrative, the concept of open knowledge, the possibilities of exhibit labels. It is not only about the resources, but  about creativity and point of view.  Museum people, mind the little learners!

Last week Mercedes returned to Argentina with her husband and son who was born in Finland. Thank you for everything you gave us! 

Before leaving, Mercedes and Niklas Gabrielsson (media assistant) created a little travel video from Forssa - por favor!

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Punainen tupa ja perunamaa


Olemmeko turvassa? Mistä tulemme ja mihin menemme? Millaisia polkuja ollaan tallattu? Kun rakennus tai puu häviää ympäristöstä, ei se kuitenkaan häviä muistoista, Liisa miettii, se on siinä, ja sen ikään kuin tuntee. Mutta muistot eivät periydy, vain tarinat.


Jäljelle jääneen makasiinin seinägraffiti. Kuva Tanja Härmä.


Ihmisen perustarpeisiin kuuluu tarve tietää ja tuntea juurensa. Kuulla tarinoita. Sijoittaa itsensä jatkumoon. Liisa lukee yhä uudelleen ja uudelleen mitä professori Esko Aaltonen on sanonut: 
Jokaiselle, joka tajuaa ympäristönsä todellisuuden ja pääsee sopusointuun sen kanssa, tulee kyky vapautua hetkellisyydestä ja omaksua pitempi aikamitta, johon sisältyvät menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus.”


Liisa on ymmärtänyt lukiessaan Jyväskylän yliopiston museologian professori Janne Vilkunaa, käsityksen suuresta turvajärjestelmästä, joka ympärillämme on. Nyt yhtäkkiä aivan kuin kaikki asiat limittäytyvät sen aiheen piiriin. Ympäristön muistoja halutaan säilyttää, koska se liittyy juuri tähän turvajärjestelmään. Kun näkee kotiseudullaan jälkiä ja todisteita menneestä, ymmärtää, että täällä on ollut ihmisiä ennenkin ja voi määrittää itselleen turvallisen paikan ja osaa suunnitella minne menee tulevaisuudessa.


Hotelli Maakunnan kyltti Keskuskadun puolella. Kuva Tanja Härmä.


Ympäristöministeriön yliarkkitehti Minna Perähuhta kertoi luennollaan; Ikiasukas, tulokas, kulkija –kohtaamisia Forssassa, Forssan elävien kuvien teatterissa (25.3.2013), ihmisen ympäristösuhteesta.
Ikiasukkaan ympäristösuhde on toiminnan ja omistajuuden historiaa. Tulokkaalle ympäristö on aluksi reittejä, palveluja, rakenteita. Tulokas haluaa olla ylpeä ympäristöstään. Ja kulkija etsii Löytöjen lisäksi missä nukkua, syödä, kohdata ihmisiä ja yksi perustarpeista; missä on vessa.
Forssan museolla on alkanut remontti ja tällä hetkellä rakennuksessa ei ole vessoja.
-         Minne museo muuttaa? ihmiset kysyvät kun puhutaan, että kaikki esineet on siirretty.
-         Ei, museo ei muuta. Museo pysyy turvallisesti paikallaan.


Forssan museon remontti on alkanut. Alakerran toimisto- ja wc-tilat uusiutuvat kokonaan. 


On tutkittu, että museoiden läsnäolo sosiaalisissa medioissa ja virtuaalisissa puitteissa ei suinkaan vähennä käyntejä, vaan ihmiset haluavat kokea myös oikean elämyksen itse museossa. Muutenkin sosiaalisesta mediasta on tullut kotiseutuhengen kohottaja. Elämme jollakin tavalla uuden kotiseutuhengen nousua. Välitämme muistoja vanhojen ja uusien kuvien muodossa, keskustelemme iästä riippumatta vapautuneesti ja tallennamme palasia historiasta, jonka olemme valinneet.


Forssan ensimmäinen kerrostalo on edelleen paikoillaan, mutta tyhjänä. Kuva Tanja Härmä.


Kotiseutu on mielentila, Liisa lukee, ja maisema. Rauhan ja turvallisuuden antaja. Ja jatkaa facebookiin lukemaan mitä Vorssankiälisissä uutisissa on keskusteltu.




"Onnea, onnea, onnea vaan
punainen tupa ja perunamaa"

Ja Liisa ajaa viisikymmentä kilometriä länteen, nousee autosta ja hengittää syvään. Ja vaikka talo ei enää ole siinä, sen tuntee. Melkein kuulee äänetkin.