Huipulla, huimaa

Hytisen pilvenpiirtäjän katolla. Kädessäni on mikrofoni. Olen luvannut pitää konsertin. Muistan vain ”hämähämähäkki kiipes langalle...” Huimaa.

Viikko sitten Forssan museo valittiin Vuoden museoksi, ja siitä lähtien museon väki on saanut paistatella suosionosoituksissa ja onnitteluissa. Nautimme! Iloitsemme! Ja jaamme kiitoksia auliisti eteenpäin, sillä saatu ICOMin ja Museoliiton jakama tunnustus on ryhmätyön tulos. Malja teille, lukuisat näyttelyn ja museon tekoon ja arkeen osallistuneet forssalaiset. Kippis Kristiina Huttunen, Sanna Kattelus, Taina Väisänen, Marketta Havola, Markku Saviniemi, Ilppo Aaltonen, Maria Vanha-Similä sekä Wahrenin jälkipolvi. Ja vielä kerran KIITOS!

Keijo Koskimies, Pekka Kauhasen "Esko" ja Kati Kivimäki Olavinlinnan gaalatunnelmissa. Kuva Anne Kurki.

Vuoden museo –kiertopalkintona on Pekka Kauhasen pronssiveistos Esko. Miten osuvaa! Forssalaisen museotoiminnan isä on Esko Aaltonen (1893-1966),  mies jolla sanotaan olleen monta elämää. Hän mm. perusti Forssan Lehden, Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistyksen, toimi Gummeruksen toimitusjohtajana, Turun yliopiston sosiologian professorina sekä monissa luottamuselimissä. Hän oli myös taitava valokuvaaja, jonka kuvissa elää 1920-50-lukujen Lounais-Häme. Esko Aaltosen jalanjäljissä on ollut helppo hahmotella yhteiseen tekemiseen perustuvaa toimintamallia.

Onnittelujen ohessa on muistuteltu , että tämä tunnustus pitää nyt käyttää hyväksi, takoa kun rauta on kuuma. Pitää houkutella lisää matkailijoita Forssaan ja museolle. Saada paremmat kokoelmatilat. Vauhdittaa kattoremontteja. Perustaa museon tulevaisuutta, että nyt saatu tunnustus ei jäisi vain satunnaiseksi onnenkantamoiseksi. Onneksi ”Eskolla” on kolme jalkaa, joilla vipeltää, kolme kättä, joilla tehdä töitä, ja kolme hattua, joihin kauhoa jäitä.

Kuva Tanja Härmä.

Ensi viikolla alkaa kesä: museoilla on luvassa kesäteatteria, toritapahtumia, yhteislaulua, kirjoitustapahtumia, näyttelyitä… Tule nauttimaan Forssan holjasta menosta ja toteamaan, miksi museomme sai hienon tunnustuksen.

Forssa Museum became The Finnish Museum of the Year! A proud and happy staff has been receiving so much congratulations - thank you everybody. We have been working a lot to raise our regional museum to the 21st century, and it is really such a good feeling to receive acknowledgement from colleagues. A great recognition gives a also good chance to improve the museum and Forssa tourism. Luckily, the challenge statue "Esko" by Pekka Kauhanen has three hands to work with and three legs to run!

Äyskäröintimuseoon vai grillaamaan?

Kesä on tulossa ja Lidl:n mainoksessa ehdotetaan äyskäröintimuseon sijaan grillaamista. Grilliherkut ovat hyviä, mutta nykyään simulaattorit ja tekniikan käyttö on hieman edistyneempää ja tekniikkaa hyödyntävämpää museoissa, mitä mainoksessa. Näin ainakin on Forssan museossa.

Kävin itse Museot mediakasvattajina seminaarissa Helsingissä ja WAU, mitä kaikkea Suomen museoissa on nykyään meneillään. Yllättävää oli myös, että vaikka käytetään uutta teknologiaa, se ei välttämättä tarvitse suurta rahallista satsausta vaan esim. Mollan kuvatarinakoulussa, videoita  on tehty IPadin avulla. Mitä parasta Forssan museoltakin löytyy se tarvittava IPad eli me voimme myös järjestää jotain vastaavaa asiakkaillemme.

Kiinnostavaa seminaarissa oli erilaiset mahdollisuudet ja ideat, mitä esiteltiin. Kuinka instagramia voi hyödyntää myös museotyössä, ihmiset voivat suunnistaa ja valokuvata kaupungilla ja otetut valokuvat näkyvät reaaliajassa museolla. Ihmiset voivat grillata ja näkyä museossa samaan aikaan.

Miten kuvan/esineen tunnistamalla, siihen voidaan saada lisättyä ja vahvennettua todellisuutta. Miten kuvaan voidaan lisätä tekstiä, tehdä siitä sarjakuvia. Miten luodaan erilaisia elokuvia tai vaikkapa mainoksia. Oikeastaan voisi sanoa, että luovuus on rajana, teknologian hyödyntämiselle työssämme ja siinä, miten museossa toteutetaan mediakasvatusta.

Keskeisenä punaisena lankana metodeista, tekniikasta tai museosta riippumatta nousi, että kerrotaan tarina. Mutta sitähän me ihmiset haluamme tehdä, kertoa tarinan itsestämme tai meitä koskettavista asioista ja haluamme muiden kuulevan sen. Tarinat ovat osa identiteettiämme. Tästä innostuneena, päätin haastaa teidät lukijat kesällä: kertomaan parhaimman grillireseptin sijaan parhaimmasta museovierailustanne sosiaalisessa mediassa tai grillaushistoriastanne… voisihan sitä grillausmuseon perustaa, jos ei muuta niin pelimaailmaan:

Kuva: bilZ, XVII century museum

 

 

Teksti: Minna Lehtola

Lisää tietoa mediakasvatuksesta:
www.mediakasvatus.fi
http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2013/liitteet/OKM11.pdf
http://www.museoliitto.fi/index.php?k=11549&hakustr=museo

 

Facebookin arkikuvahaaste Forssan museossa

Facebookissa levinnyt arkikuvahaaste on herättänyt ihmisissä ristiriitaisia tunteita. Osa on ärsyyntynyt tuttavien glamour-arkikuvista, toisaalta arkikuvahaaste on aktivoinut osan hiljaisistakin facebookin käyttäjistä. Minut pyydettiin myös mukaan arkikuvahaasteeseen, mutta oman arkeni sijaan päätin toteuttaa arkikuvahaasteen museon näkökulmasta.

Toteutan arkikuvahaasteen museon näkökulmasta sekä facebookissa että museon blogissa. Facebookiin toteutan arkikuvahaasteen viiden päivän ajan käyttäen museon arkiston valokuvia 1900-luvun alkupuolelta. Ajatuksella, millainen arki ihmisillä oli Forssassa noin 100 vuotta sitten?

Tänne museon blogiin ajattelin toteuttaa arkikuvahaasteen teemalla museon arki huhtikuussa 2014. Millaista työ museossa on?

Tirkistä arkeemme:

Arkikuvahaaste kuva 1/5: Forssan kaupungin taideteosten inventointi: taideteosten dokumentointia mm. valokuvausta ja mittausta kaupungintalon alakerrassa ja eri toimipisteissä.

 

Arkikuvahaaste kuva 2/5: Tietokoneen ääressä ahertamista. Kalenteri täynnä arjen työtehtäviä, opastuksia, kokouksia ja tapaamisia.

 

Arkikuvahaaste 3/5: Finlaysonin -Forssan kankaiden hyödyntämistä museon käyttöön lasten istuintyynyiksi tai museokaupan tuotteiksi kahvia nautiskellen.

 

 

Arkikuvahaaste 4/5: Kesän lähestyessä töihin kuuluu myös Ronttismäen tehtaalaismuseon pihan haravointi ja yleensä museon siistiminen kuntoon kesän vieraita ja toimintaa varten.

Arkikuvahaaste 5/5: Kertoa vierailijoille Forssan historiasta, tekstiiliperinnöstä ja A. W. Wahrenista.

 

Kuuli kulkija kohinan,

laulun laajan lainehista,

näki välkyn vaahtipäisen,

kuullot kummat kinahmissa,

myllyn siiven sirpehessä.

 

Nousivat totiset tornit,

piiput pilviä harasi

Loimijoen laakson tiestä,

Kikkeräisen kalliosta.

Kiersi kehrä kummemmasti

sukkula sutena suihki

rukin rihmoja keräsi,

värttinäisen vääntämiä.

Hepo höyry hengitteli.

 

(Esko Aaltonen: Entisajan Forssaa ja sen väkeä 1984)

Blogin teksti: Minna Lehtola

Ei jäniksen selässä vaan jäniksenä matkassa

Kevättä vielä odotellessa Suomessa, on ihana astua lentokoneeseen ja siirtyä lämpimän auringon paisteeseen, vihertävien puiden ja kukkivien nurmikoiden keskelle Saksan Apoldaan. Seitsemän henkilön ryhmä lähti Forssan museolta matkalle 1.4.2014.

Matkalle lähti museon Re³ -projektiin osallistuneet aktiivit. Projektin tavoitteena on aktivoida yhteisöä mukaan museon toimintaan ja vaalia tekstiiliperintöä. Projektin yhteistyökumppanit ovat Puolan Bialystokista ja Saksan Apoldasta. Oli aika vierailla Saksan yhteistyökumppaneiden luona ja nähdä paikan päällä heidän toimintaansa sekä luoda uusia suhteita.

Opastuskierros paikallishistoriaan ja perinteisiin. Kuva: Tanja Härmä

Paikkakuntana Apolda on samanlainen kuin Forssa eli ”kaikki on kävelymatkan päässä” ja ”kaupungilla on vankka perinne teollisuudessa”. Apoldan katumaisemassa ei kuitenkaan ole näkyvillä puutaloja kuten Forssassa, mutta kaupunki on värien kyllästämä ja kaupungin bussipysäkeistä huomaa, että asukkailla on aina pilke silmäkulmassa.

Apoldan bussipysäkkitaide. Kuva: Tanja Härmä

Ensi silmäyksellä kaupunki vaikuttaa hiljaiselta, mutta ainakin vierailumme aikana kaupungissa uutisoitiin pankkiryöstäjän takaa-ajosta, Saharan hiekkamyrskyn vaikutuksista aina vuoden 2014 Apolda European Design Award gaalaan.

Vierailu antoi vilauksen paikallisista tämän päivän yrittäjistä ja elämästä Saksassa. Tutustuimme Strickhic tekstiiliyrityksen toimintaan, jonka asiakkaina on jopa Hollywoodin suuria nimiä, persoonalliseen muotiin erikoistuneeseen Strickatelier Landgraft yrityksen toimintaan, joka tarjoaa räätälöityjä palveluja asiakkaille ja on toimintamalliltaan uniikki jopa Saksan alueella. Vierailimme myös yrittäjän luona, jonka Kasee yrityksessä innovaatioissa ja koulutuksessa on suomalaisia vaikutteita. Apolda tarjoaa persoonallisia, monikäyttöisiä ja laadukkaita asusteita halukkaalle.

Matkan aikana vierailimme myös Apoldan ulkopuolella, kävimme pienessä kylässä nimeltä Neckerode, joka järjestää vuosittain elokuussa värjäys- ja käsityöfestivaalit. Festivaaleilla vierailee tuhansia ihmisiä ja tapahtuma työllistää kaikki kylän asukkaat, joita on yhteensä sata. Neckerode on pieni, mutta viihtyisä kylä, jossa vaalitaan kasveilla värjäämisen perinteitä.

Kaikki hyvä loppu kuitenkin aikanaan. Matkan loppuhuipennuksena saimme mahdollisuuden osallistua European Design Award gaalaan, jossa osallistujia oli ympäri Eurooppaa. Saimme ihastella nuorten suunnittelijoiden uusia luomuksia. Niissä näkyi myös vanhoja vaikutteita, esim. vyölaukut ovat tekemässä uutta tuloaan. Tilaisuudessa palkittiin ansiokkaimmat suunnittelijat ja palkittujen joukossa oli myös suomalaisia Aalto-yliopiston opiskelijoita. Saimme onnitella Ilona Hackenbergiä henkilökohtaisesti saavutuksestaan ja tanssahdella catwalkilla.

Museo vaalii historiaa ja kulttuuriperintöä, mutta elää tässä päivässä.

Ylimääräinen matkustaja. Kuva: Tanja Härmä

 

 

Blogin teksti: Minna Lehtola

Naisen kengissä

Naiset kävelevät nykyään sandaaleissa, kumpareissa, korkokengissä ja tennareissa ennen naisia on nähty kulkevan taniaisissa eli virsuissa, pula-ajan kengissä ja koreampia kenkiä on ollut vain varakkailla. Ennen Forssassa maalaispojat lauloivat Forssan tytöistä seuraavasti: ” Toisessa kengässä ei oo korkoo, toisesa ei oo pohjaa”

Moron-/situmi-tossu eli ramelus.

 Jalkineet olivat ennen kalliita ja jo kaksi kenkäparia tekivät tytöstä ns. paremman, nykyään 2000-luvulla kenkäpareja saattaa olla kaapissa tytöllä kuin tytöllä vähintään viisi kappaletta.

Hattuja on myös nykyään enemmän käytössä kuin ennen. Hattu oli aikoinaan ylellisyysesine ja Forssassa ensimmäisinä säädystään hatussa koreilivat Qvarnströmin Tuura, Lönnin Liinu ja Bensinin Sandra.

Henkilöitä on liitettävissä esineisiin ja esineet kertovat käyttäjästään. Kirjavan Kankaan Kaupunki näyttelystä myös esineiden kautta löytää erilaisia tarinoita naisista.

Yhtä merkittävä kuin miehensä on Emilie Wahren, A. W. Wahrenin puoliso. Emilie Wahren oli tyttönimeltään Klebek ja hän syntyi vuonna 1812 Itävalta-Unkarissa. Axel Wahrenin hän kohtasi Wahrenin kisällikierroksilla ja siitä yhteiselo alkoi. Näyttelyssä on esillä Emilie Wahrenin damastisidoksiset pyyheliinat ja perheen rukki.

Näyttelyssä tulee myös esille tehtaannaiset. Keitä siis olivat Träskin Maria, Silanderska ja Vahlbergin leski sekä Holstika? He olivat tehtaannaisia ja heistä käytettiin nimeä ”skööterska”. Skööterskat olivat työväen asuntojen järjestyksen pitäjiä, he herättivät lapset aamuisin töihin, lämmittivät huoneita, huolehtivat siisteydestä ja sängynolkien vaihdosta kerran kuussa. Nämä naiset olivat myös leskiä. Naisista on myös hymyn suulle tuovia muistoja:

”- Meillä oli tehtaan puolesta asunnossamme myös valvoja, ”sööterska”, jonka tehtävänä oli pitää huoli mm. siitä, että heräsimme aamulla ajoissa työhön ja katsoa perään, että elimme ihmisiksi. Sattui kerran niin, että söterska oli nukkunut itse liikaa. Tytöt olivat kylläkin heränneet aikanansa ja lähteneet työhön ja yövuorolaiset puolestaan tulleet nukkumaan, mutta sitä ”sööterska” ei tiennyt, vaan tuli tuohtuneena huutamaan, että miksi ette ole menneet tehtaaseen, pilli on jo aikoja huutanut. Vaivalloisesti heräsimme ja ihmettelimme, miksi oli niin raskasta nousta ylös. Silloin joku puolinukuksissa sopersi, että emmekös me jo olleet työssä?”  Esko Viljani, Miina Sillanpään haastattelu Forssan lehdessä 9.11.1948.

Tehtaassa oli monenlaista työtä tarjolla naisille ja tytöille. Yhtiö perusti Ison Puodin 1855 ja siellä myytin kaikkea tarpeellista elintarvikkeista tehtaan omiin tuotteisiin, joihin naisillakin oli työn myötä varaa laittaa rahaa. Naiset ostivat mm. runokirjoja, kangasta ja teräsvanteita. Vuonna 1902 myynti puodissa keskitettiin ainoastaan tehtaan tuotteisiin ja vuonna 1922 Forssaan perustettiin Osuuskauppa Tammi ja sinne asiakkaita palvelemaan palkattiin Helmi Vuori.

 

Näyttelystä löytyy myös Iida Mäkelän kaappi, Tyyne Määtän avainnippu ja esineitä, joita naiset historiassa ovat käyttäneet työssään. Kenties sinäkin löydät niistä tuttuja esineitä tai kosketusnäyttöjen valokuvista suvun jäseniä.

 

Naistenpäivän kunniaksi Forssan museolla oli lauantaina 8.3 Naisen kengissä -yleisöopastus.

Blogin teksti: Minna Lehtola

Erilainen kohtaaminen

Istuin eräänä päivänä asiakaspalvelupisteessä ja museoon tuli vierailulle perhe. Perheessä oli kaksi tyttöä, isä ja isoisä.  Toinen perheen kahdesta tyttärestä katsoi minua, tuli luokseni ja nosti tiskille eteeni muovisen leluhevosen. Hetken kuluttua tyttö kysyi minulta: ”onko tälle hevoselle hyviä taustoja täällä museossa?”

Minulla meni tovi, että pääsin saamalle aaltopituudelle tärkeän asiakkaan edessä. Tiesin, että tämä oli vakava kysymys ja vastaus piti antaa harkiten. Mietin hetken ja aloitin luettelemaan eri kerroksista, mitä vasten leluhevosta voisi valokuvata ja lopuksi totesin: ”Tämä on hieman erilainen museo eli kaikkeen, missä ei lue ei saa koskea, saa koskea ja niissä kohdissa voi vapaasti testailla eri taustoja hevoselle.”

Perheellä kului aikaa museossa, mutta kierroksen tehtyään he saapuivat takaisin asiakaspalvelupisteeseen juttelemaan ja pyysin, että saisin nähdä, millaisia valokuvia perheen tytöt olivat ottaneet kamerallaan hevosesta museossa.

Valokuvat olivat hyviä ideoita täynnä, mutta yksi valokuvista loisti muista. Tytöt näyttivät minulle valokuvan, jossa he olivat asettaneet hevosen Sepänhaan pienoismallin lasin päälle. Valokuvassa näytti siltä, että hevonen lentää taivaalla. Hevosen alla oli pieniä rakennuksia ja valo asettui hevoseen näyttelyssä niin, että siitä heijastui varjo pienoismallin rakennusten päälle. Hevonen todellakin lensi. Mielikuvitus antoi hevoselle kirjaimellisesti siivet.

Tämä kyseinen perhe, sai minut innostumaan ja etsimään oman lapsenmielisyyteni esiin. Otin kameran ja lähdin selvittämään, mitä museon oma Petra Heikkilän luoma pumpulienkeli voisi tehdä museossa?

Tämä kohtaaminen sai minut tajuamaan, että museo on paikka erilaisille kohtaamisille, jokaisella asiakkaalla on oma tarinansa, omat veikeät tarpeensa museolta ja vieraillessaan museossa, he tuovat aina tullessaan mukanaan uuden tarinan. Yllä kertomani kohtaamisen, minä muistan pitkään. Mitä se innostaa sinut tekemään?

Kuva Minna Lehtola.

Blogin teksti: Minna Lehtola

Kintuissa vipinää

Tytöt esittelevät Sjöströmin Annelle
lempparinsa näyttelystä. Kuva Tanja Härmä. 

Ei olla täällä Forssassa nukahdettu, vaikka edellisessä blogissa museoon laskeutuikin pimeys, ja siitä on jo melkein kuukausi. Ehei! Pitenevät päivät ovat olleet niin täynnä touhua ja puuhaa, ettei vaan olla ehditty kirjoittaa. Hengästyttävän monta hyvää ja yhdessä tehtävää juttua on ponnahtanut liikkeelle.

Arvaatte varmaan, kuinka ollaan hihkuttu ja hehkuteltu, kun saatiin kuulla päässeemme Vuoden museo –kisan loppusuoralle. Ihan mahtavaa mainetta museolle ja Forssalle! Komeassa seurassa saamme kisata, kun kumppaneitamme ovat Helsingin kaupunginmuseon Lasten kaupunki –näyttely, Suomen Käsityön museo Jyväskylässä ja Keravan taidemuseo. Hauskoja yhtymäkohtia löytyy näihin kaikkiin. Lasten kaupunkia kävimme tutkimassa varsin tarkkaan, ettei vaan tehdä samaa, mutta huomataan hyvät ideat varastaa. Käsityön museoon soitamme, kun tulee kysymyksiä tekstiilikonservoinnista tai kansallispuvuista. Keravan taidemuseo on tuttu ketteränä ja fiksuna nykytaiteen museona, ja yhteisötaiteen ideat ovat ravinneet Forssan museotakin.

Forssan Varhaiskasvatuksen Juuret ja Siivet –näyttely tuli ja meni. Näyttely koostui Reggio Emilia –pedagogiikan hengessä tehdyistä tutkimuksista Forssan historiaan ja luontoon. 400 päiväkotilasta kävi leikkimässä näyttelyn läpi. Vähänkö meillä oli vilkkaita aamupäiviä!

Parhaillaan Härmän Tanja ja Kuhankosken killan vapaaehtoiset ovat inventoimassa kaupungin taidekokoelmia. Noin 500 teoksen edellinen inventointi on vuodelta 1996. Kaikki kaupungin kiinteistöt käydään läpi ja niistä löytyvä taide mitataan, kuvataan ja kunto todetaan päällisin puolin. Samalla pohjustetaan elokuun Art Häme ’14 –tapahtumaan järjestettävää kokoelmanäyttelyä.  

Re3 tekstiiliperintöprojekti on käynnistynyt. Olemme kokoontuneet jo muutaman kerran, ja idearikkaat vapaaehtoisemme ovat kehittäneet loistavia toimintamalleja siihen, miten joukkoistaa kuosien tunnistusta, tuotteistaa Forssan tekstiiliperintöä, ja elvyttää moron-tossun teko. Moron-tossu on tuohivirsumainen kankaasta punottu tossu. Tehoryhmä lähtee Saksan Apoldaan huhtikuun alussa viemään Forssan terveisiä ja tuomaan Apoldan tunnelmia Forssaan.

Viime viikolla saimme uuden voimanpesän joukkoomme, kun Minna Lehtola aloitti asiakastyön projektivastaavana ja pian myös uutena bloggarinamme. Tervetuloa Minna!

Heikan koulun 4b-luokka valmiina esittelemään näyttelyä museoarvioitsijoille. Kuva Tanja Härmä.