Kotijuustoja, vormuja ja kartanomeijereitä 1200-luvulta tähän päivään.

Olen Tuuli – Savossa syntynyt, Helsingissä kasvanut ja Hämeeseen muuttanut.  Aloitin tammikuun alussa korkeakouluharjoittelijana Forssan museossa. Ensimmäisenä tehtävänäni sain sukeltaa suoraan museon esine- ja kokoelmatyön syövereihin, syvälle hämäläiseen talonpoikaiskulttuuriin ja rakastamani aiheen, juustojen pariin. Tähän asti vain tästä mainiosta elintarvikkeesta pääasiassa nauttineena, koin aikamoisen yllätyksen huomatessani, että uuden kotiseutuni historia nivoutuu todella vahvasti kyseisen tuotteen ympärille. Juusto on ajaton ja siitä kertoo jo sen pitkä ja vaiheikas historia osana paikallista kulttuuria.

Kehäjuusto, kotijuusto, juoksutinjuusto, maitojuusto, lyöppijuusto, joppijuusto, renginjuusto – tutun ruoka-aineen yleisyydestä kertovat sen saamat monenmoiset nimitykset.

Suomen vanhin ajoitettu juustokehä vuodelta 1710.

Talonpoikaisjuusto on ollut osa suomalaista ruokakulttuuria jo vuosisatojen ajan ja toiminut niin elintarvikkeena, kuin maksuvälineenäkin. Esimerkiksi 1200-luvulla Varsinais-Suomen ja Uudenmaan talonpojat saattoivat maksaa osan kirkollisverostaan juustoina, joita valmistettiin perinteisiä juustokehiä käyttämällä kotioloissa. Lounais-Hämeen kotiseutu- ja museoyhdistyksen kokoelmista on tällä hetkellä luetteloitu sähköiseen piipunjuurella.fi tietokantaan 25 juustokehää, joiden joukkoon lukeutuu myös Suomen vanhimpana pidetty vuodelta 1710 peräisin oleva kehä, joka on paraikaa esillä Forssan museon perusnäyttelyssä. Kokoelman toisena ääripäänä juustokehien joukkoon lukeutuu myös uutukainen 1978 Somerolla koneellisesti valmistettu juustokehän pohja. Kehäjuusto on maassamme varsin lounainen ilmiö, jonka levinneisyyden voidaan laskea ulottuvan Varsinais-Suomen, Ahvenanmaan, Ala-Satakunnan, Uudenmaan ja Hämeen alueille. Kotijuustoa valmistetaan Suomessa edelleen yleisesti ja sen valmistusperiaatteet ja reseptit noudattelevat yhä vuosisatojen aikana hyväksi todettuja ohjeita, tosin juustonjuoksutin ostetaan nykyään valmiina kaupasta, eikä juustoja ole enää tarvetta kuivata niiden säilyttämisen vuoksi. Perinne kuitenkin elää vahvana ja kotijuuston perässä ei tarvitse lähteä kaupan kylmäallasta pidemmälle.

Suomalaiset juustot ovat kautta aikain olleet kilpailukelpoisia aina kansainväliselle tasolle saakka, sillä muun muassa Olaus Magnusin tiedetään vuonna 1550 ilmestyneessä teoksessaan Historia de gentibus septentrionalibus kehuneen suomalaisia juustoja jopa ruotsalaisia paremmiksi. Samassa teoksessa hän vertaa suomalaista juustoa aikansa parhaimmistoon – Hollannin ja Italian juustotuotteisiin.  Tultaessa 1800-luvulle voidaan puhua niin sanotusta kartanomeijereiden kulta-ajasta, sillä jo pelkästään aateliston hallussa oli vuonna 1864 vaikuttavat yli 1640000 hehtaaria viljelymaata, sekä tuotekehityksen edellyttämät kontaktit ulkomaan elintarviketeollisuuden vaikuttajiin.

Lounais-Hämeen kaikissa pitäjissä oli jo 1900-luvun alkuun mennessä aktiivista meijeritoimintaa. Forssan kartanon vuonna 1901 rakennuttama vanha meijerirakennus kohoaa edelleen komeana punatiilirakennuksena Loimijoen rannassa Forssan keskustassa. Humppilaan kartanomeijeri perustettiin vuonna 1896 ja Jokioisten kartanolla tiedetään olleen meijeritoimintaa jo vuodesta 1854 lähtien. Jokioisten juustot ovat meijerin alkuaikoina edustaneet perinteisiä talonpoikaisjuustoja: muna-, piimä- ja juoksutejuustoja. Vauhdittuvan juustotuotannon ja kartanon tilusten kasvun aiheuttamana siirryttiin Jokioisilla viimein vuonna 1896 uudistettuun Jokioisten ”suureen” meijeriin, jonne toimitettiin raaka-ainetta alueen pienemmiltä tiloilta Latovainiosta, Kiipulta, Vaulammilta, Huhtaalta ja Palikkalasta. Alueen muita suuria meijereitä edustaa myös 1800-luvun puolivälissä toimintansa aloittanut Someron Åvikin meijeri.

Forssan vanhassa meijerissä toimii nykyisin valokuvaamo Foto Hellas. Kuva: Tanja Härmä

Omaa tarinaansa alueen juustokulttuurin painoarvosta kertoo myös Mustialassa vuonna 1840 toimintansa aloittanut maanviljelyopisto, jonka opetussuunnitelmaan kuului myös juuston valmistus. Varsinainen meijerirakennus valmistui Mustialaan vuonna 1852 ja monet ovatkin pitäneet paikalla tapahtunutta juustonjalostusta maamme ensimmäisenä meijerinä, vaikka sen alkutaival alkoi jo ennen varsinaisen meijerirakennuksen valmistumista. Näiden suurien juustontuottajien lisäksi on alueella toiminut useampia pienempiä tuottajia, joista on mainittava ainakin Urjalan Honkolan kartanon meijeri, sekä Ypäjän Kartanonkylän meijeri.

Juustonvalmistuksella on lounaisessa Suomessa pitkä historiansa, jonka tarina jatkuu yhä tänäkin päivänä. Muun muassa Somerolla, Tampereella, Sastamalassa, Hämeenlinnassa ja Jokioisilla valmistetaan edelleen juustoja paikallisissa pienjuustoloissa.

Juusto on kuulunut hämäläiseen arki- ja pitopöytään vuosisatojen ajan. Kirjoittajan on tässä vaiheessa todettava juustojen kuuluvan myös vahvasti osaksi omaa pito- ja illanistujaispöytää. Kuten jo 1200-luvulta alkaen on myös nykyään tapana viedä juustoja tuliaiseksi, vaikkeivät ne enää olisikaan talon omasta juustomuotista peräisin. Kun kesän maut on jätetty odottamaan seuraavaa kevättä, on aikaa juustolle – pimenevä syksy tai kylmä pakkas-ilta, kynttilät ja rakkaat ystävät, sekä hyvät juustot. Kyllä Hämeessä on osattu ja osataan nauttia edelleen!

Kirjoittaja: Tuuli Ravantti

Lähteet:

Kankare, Veikko & Aapola, Markku. 2002. 160 vuotta juustonvalmistusta Lounais-Hämeessä. Mustialan kypsytetyistä juustoista Jokioisten terveysvaikutteisiin juustoihin.  Teoksessa: Lounais-Hämeen otiseutu- ja museoyhdistys. Vuosikirja 71-2002: 62-88. Forssa 2002.

Pohjakallio, Lauri. 1989. Lounaishämäläinen kehäjuusto ja juustokehä. Teoksessa: Lounais-Hämeen kotiseutu- ja museoyhdistys. Vuosikirja 58-1989: 7-41. Aaltonen, Matti ja Pohjakallio, Lauri. (toim.). Forssa 1989.