WAHREN, WAHREN!

Ensimmäinen asia, jonka perusnäyttelyprojektin tutkija oppi tultuaan Forssaan töihin: Forssan perustajan, tukholmalaissyntyisen A.W Wahrenin nimi lausutaan h-kirjaimen kanssa. Puolellatoista tai kahdella e-vokaalilla. Vorssalaisittain.

Wahrenin nimi on ollut hyvä oppia lausumaan oikein, niin keskeisestä henkilöstä Forssan historiaan liittyen on kysymys. Wahren synnytti kehräämön, kutomon ja monta muuta tuotantolaitosta Loimijoen mutkaan ja lähialueille. Hän perusti ruokalan, koulun, rakennutti asuntoja, tarjosi lääkärinpalvelut. Ja niin edelleen. Wahren oli tyypillinen 1800-luvun patruuna, joka huolehti työläisistään kokonaisvaltaisesti. Vaikka Wahren monen aikalaistodistuksen mukaan oli niin tehtaan kuin työväenkin etua ajatteleva henkilö, monet hänen toimistaan työläisten aseman parantamiseksi olivat lain vaatimia. Yksi näyttelyn keskeisimpiä toimia onkin "nostaa Wahren alas jalustalta", valottaa Wahrenin persoonaa ja Forssan tekstiilitehtaiden alkuvaiheita osana suurempaa kuviota - teollista vallankumousta Suomessa.

Samalla tavalla haasteena on tuoda 1800-luvun tehdastyöläisten, aikuisten ja lasten, arki näyttelyvierasta liki tarinan ja esillepanon tasolla. Omilla rahoilla ostetuilla, uusilla vaatteillaan keikailevan pumpulienkelin elämänkaari
saattoi kaartua moneen suuntaan. Osa solmi löyhiä suhteita tehtaiden vierasmaalaisten mestareiden kanssa epätoivotuinkin seurauksin. Tehtaassa työskentelevien lasten arki koulutusmahdollisuuksineen oli ehkä parempaa kuin mitä se olisi ollut köyhässä kotimökissä. Mutta silti lapsilta vaadittiin paljon - arki oli ankaraa ja ankeaa. Onneksi lapset ovat olleet lapsia historian hämärässäkin. Arkisten, ikävienkin tarinoiden lomassa on monia "ilon kuteita": leikkimieltä, opiniloa, hauskuutta. Ja monen pumpulienkelin tie vei holtittoman elämän sijasta "turvalliseen" avioliiton satamaan oman mielitietyn kanssa, emännäksi omaan hellahuoneeseen.

Silti menneisyyden elämänkohtalot ovat olleet kirjavia. Ja tässä yksi perusnäyttelyprojektin keskeinen kysymys: kaiken, minkä laitamme esille, tulee olla sellaista, johon kaikenikäiset voivat itsenäisesti tutustua. Kuinka olla silottelematta ja sensuroimatta historiaa mutta silti huolehtia siitä, että kaikki näyttelyn materiaali on myös lapsille sopivaa?


.