Minua niin pelottaa syysillan pimetessä

Fiktiivinen konteksti sanojen ympärille, mutta saako museossa keksiä tarinoita

(Kaikesta sinkoilevuudesta huolimatta tämä on ennen kaikkea kirjoitustehtävä.)

Syksy on tuonut Forssan museoon Kokoelmat kuntoon –projektin ja sen myötä olemme paenneet Kehräämön alimpaan kerrokseen yhdessä mm. lukemattomien taulujen ja kuvien kanssa. Mielenkiintoisempia Forssa-aiheisia ja muita mielenkiintoisia kuvia olemme jakaneet melko päivittäin museon facebook-sivulla.

Taulujen joukossa on kehystetty valokuva Tampereen Pellavatehtaan Konepajan Valimon työntekijöistä 6.12.1898. Valokuvassa on tummiin työvaatteisiin pukeutuneita miehiä, aina nuorista pojista vanhempiin miehiin. Kaikilla on lakit/hatut päässä, viiksimuoti on kiinnostavan leveää. Selvä: taulu mitataan, kuvataan kehyksineen, rajaten, takaa. Takaa!?

Taulun takana on merkintöjä, jotka on kirjoitettu lyijykynällä. Nämä varmasti selventävät, miksi Forssan museon kokoelmissa on kuva Tampereen Pellavatehtaan Konepajan valimon työntekijöistä.

Laitamme väistösuojan valot päälle; kääntelemme taulua eri kulmiin niin, että lyijykynäkiilto aukeaa.

”Oma rakas lapsosein

oi missä on minun lapsonen

tänä iltana ????”

Mielikuvitus herää nopeasti muodostaen useita kysymyksiä ja keksien omia lyhytjänteisiä vastauksienkin kysymyksiä, ilman järkeistämistä;

Miten teksti liittyy kuvassa oleviin miehiin? Kuka on tämä lapsi? Missä lapsi on? Onko lapsi kuvassa? Mitä kirjoittaja odottaa tänä iltana tapahtuvan? Tuleeko joku? Mitä jos kukaan ei koskaan tule? Onko hän yksin? Onko kirjoittaja nainen? Missä hänen lapsensa on? Onko lapsi syntynyt? Onko hän äiti? Onko hänen lapsensa lähtenyt tehtaaseen töihin? Onko lapsi avioton? Millaista on saada lapsi yksin? Odottaako hän miestä? 

Miksi ajattelen lohduttoman suomifilmimäisesti, mutta kuitenkin niin että tarinalla on onnellinen loppu? Näen miten Niskavuoren naiset –elokuvassa Aarne hiihtää salaa pimeällä opettajan luo… Miksi keksin, jos en tiedä? Miksi hän on kirjoittanut tekstin taulun taakse? Saako museossa keksiä tarinoita? Mitä valokuva- ja negatiivinumeron tiedot kertovat kuvasta? Kuka taulun on lahjoittanut? Liittyykö se hänen sukuunsa? Millaista Tampereen Pellavatehtaan Konepajan valimossa oli vuonna 1898? Miten kuva on kulkeutunut Forssaan?

Taulun yläosaan on vielä liimattu lappu, jossa on myös lyijykynällä kirjoitettua kaunokirjoitusta, mutta teksti on toisinpäin. Käännämme taulun:

”Minua niin pelottaa 1925 syysillan pimetessä.”

Miten tekstit liittyvät yhteen? Miksi niiden pitäisi liittyä yhteen?

Huomioimatta lainkaan, että käsialat voivat olla eri henkilön kirjoittamia, jatkan katkeamatta ajatuskulkua edellisistä kysymyksistä pohjautuen. Lasken, että vuosien 1898 ja 1925 välissä on 27 vuotta. Onko vuosiluvuilla mitään yhteistä merkitystä? Mikä yhteys kuvalla ja tekstillä on? 

Miksi henkilöä pelottaa? Mitä asioita ihmiset yleensä pelkäävät top10? Eikö joku koskaan tullutkaan? Miksi hän kirjoitti sen syysillan pimetessä taulun taakse? Miksi juuri taulun taakse? Monissa dekkareissa henkilö on jättänyt viimeisen viestinsä taulun taakse ja etsivät osaavat aina löytää viestin taulun takaa. Millaista Forssassa oli vuonna 1925? Millaista oli iltaisin, kun oli pimeää? Oliko kaduilla pitkospuita, että pääsee eteenpäin? Oliko kaduilla valoja? Sellaisia kuin Narniassa? 

Oliko hän tullut Forssaan Tampereelta? Oliko hän muuttanut yhdessä puolison kanssa? Oliko perheestä joku muuttanut työn perään? Tai jostain muusta syystä? Oliko Tampereella tapahtunut jotakin? 

Oliko hänen isänsä kuvassa? Oliko nainen työssä tehtaalla? Pumpulienkeli? Oliko kirjoittaja edelleenkään nainen? Asuiko hän yksin, kun hän pelkäsi? Ajatteliko hän kenties äärettömän lohdutonta tekoa? Miksi hän halusi kirjoittaa viestin piiloon? Oliko hän raskaana ja ajatteli äärettömän lohdutonta tekoa yksin kaiken keskellä? Miksi ajattelen liikaa samanlaisia kysymyksiä? Kyseessä voi olla mitä vaan. 

Miten ne tarinat menivät aviottomien lapsien saaneista naisista tehtaalla? Kaksi sai olla, kolmannen kohdalla harkittiin erottamista? Miten nuhdeltiin? Mitä kirkottaminen oikeastaan oli?

Onko kirjoittaja kopioinut lauseet jostakin romaanista tai lehdestä? Onko kirjoittaja halunnut vain nostaa esiin kysymyksiä ja herättää hämmennystä?

Onko joku perheeseen tai sukuun kuuluva löytänyt tekstit taulun takaa ja ymmärtänyt niiden merkityksen, tiennyt niiden kirjoittajan? Kysymyksistä ei tule loppua.

Millaisen tarinan Sinä kirjoittaisit?

Ja vastauksia on toistaiseksi vähän eli mitä tietoja kuvasta löytyi:

Repro F 6012 kertoo seuraavaa:

6012k Tampereen Pellavatehtaan Konepajan Valimo 6.XII 1898. Kehystetty. Repro L. Pohjakallio 1993.

Sen perään on luetteloitu:

6013k Forssan Walimo 22.6. 1906. Valok Jakob Ljungqvist Hel­singfors. Kehystetty. Repro L. Pohjakallio 1993.

(Ja heti lisää kysymyksiä: 
Onko Tampereen ja Forssan valimon kuvissa kenties joku sama mies?)

Forssan Walimo 22.6.1906

Tampellan historiasta löytyy tieto: Valimon siipirakennus rakennettiin 1898. (Eli samavuosiluku kuin kuvassa.) Valimo purettiin 1980-luvulla.

17.2.1917 Tampereella on palanut valimo

Lisää tauluarvoituksia: Maisemakuva, jossa nuoli. Ei tietoja. 

– Mitä kuvan nuoli osoittaa?

Kaikesta tästä herää jälleen kysymys:

Onko esine arvoton, jos sillä ei ole kontekstitietoja?

Kun tietoarvoa, muuten kuin itse valokuvan antamaa tietoa, mitä katsomalla kuvaa pystymme sanomaan, ei ole – on kenties hyvinkin mahdollista, että esine poistetaan kokoelmista. Tai taulu siirtyy käyttökokoelmaan, edelleen kirvoittamaan museon yhteistyössä olevien kirjoittajapiirien osallistujien mielikuvitusta? 

"Mielikuvitus on tärkeämpää kuin tieto”, sanoi Albert Einstein. Ja: ”On kaksi tapaa elää: joko niin, että mikään ei ole ihmeellistä, tai niin, että kaikki on ihmeellistä.” Onhan tämäkin tarina niin ihmeellistä. Jotain ”totuutta” tähänkin loppuun.

______________________________________________________________

Lisäys 14.10.2015

Palataan oikeaan tarinaan ja oikeisiin tietoihin:

Kimmo Kestinen, Työväenmuseo Werstaalta Tampereelta, vastasi Tampereen Pellavatehtaan Konepajan Valimo –kuvasta seuraavaa:

Tampereen Sanomat kirjoitti 6.12.1898 (sama päivä kuin mikä on kuvassa): "Uusi valimo Tampereen pellava- ja rautateollisuusosakeyhtiön konepajassa on hiljattain valmistunut, ja aletaan siinä työt jo tällä viikolla.

Veturitilausten ja muitten suurempien töitten takia on valimoon tuotetttu Amerikasta kaksi suurta nostokonetta, n.s. "kraanaa", joista toinen nostaa 20,000 ja toinen 10,000 kiloa. Nostokoneita, jotka ovat ainoat laatuaan maamme konepajoissa, käytetään sähkön voimalla."

Suuremmasta kuvassa näemme, että miehet on kuvattu juuri tuon painavamman nostokoneen alla.

Pertti Haapalan mukaan (Tehtaan valossa, s. 274 ja kuvio 30) Tampereelle muuttaneista vain joka toisesta tuli pysyvästi tamperelainen. Vaikka poismuuttaminen oli sekatyöläistaustaisilla yleisempää, myös ammattimiehet ovat saattaneet vaihtaa maisemaa.

On siis täysin mahdollista, että Tampellan konepajasta on voitu muuttaa Forssaan konepajahommiin. Ehkäpä jopa paluumuuttaa?

Muuttoliiketutkimuksen aineistosta selvisi, että noin 750 henkilöstä Tampereen 1890 ja 1910 kohorteista (20-24 vuotiaita kummassakin otoksessa) 4 oli kotoisin Forssan-Someron seuduilta ja kaksi heistä palasi takaisin (molemmat naisia).

Kuvaaja on Hilda Lindfors. Kuka kuvasi -palvelu tuntee nimen, mutta hän on vaikuttanut Mikkelissä. Vapriikilla on muutama hänen ottamansa kuva (kaikki näyttävät liittyvän Tampellaan). Ehkäpä Hilda on aloittanut kuvaajan uransa Tampellan "hovikuvaajana"...

Kiitos Kimmo! Tutkimukset jatkuvat...

V a p a u s KIERRÄTTÄÄ elävää perintöä

Museonjohtajan syyskuuta rikastutti kolme sisällyksekästä museoseminaaria: Norjan ja Viron museopäivät ja suomalaisten museoiden TAKO-kokoelmayhteistyöseminaari. Tapahtumissa puhuttiin yhteiskunnallisuudesta, kierrätyksestä ja aineettomasta kulttuuriperinnöstä. Forssalaisittain siis todella ajankohtaisista asioista.

ArtSiro-kisan satoa, kesä 2014. Kuva Tanja Härmä.

Norjan museopäivillä Hamarissa teemana oli VAPAUS. Museoiden sananvapaus, toiminnanvapaus, rajat ja yhteiskuntasuhteet ja rooli yhteiskunnassa. Näkökulmaa haettiin museoiden ulkopuolelta, sillä puhujiksi ja museoita kommentoimaan oli kutsuttu muita kuin museoväkeä. Museopäivien aiheen avasi kulttuuripolitiikan tutkija Ole Marius Hylland, joka muistutti, että museoita on aina perustettu johonkin yhteiskunnalliseen tilanteeseen ja tarkoitukseen. Yhteiskunnallinen rooli on selviö, mutta aiheen tulkinta muuttuu aikojen muuttuessa. Sen jälkeen toimittajille oli annettu tehtäväksi esitellä itselleen merkityksellisiä museoita. Poliitikot saivat sitten vuorollaan kertoa, miksi museot ovat tärkeitä. Suomalaisia osallistujia innosti kovasti poliitikkojen ja toimittajien kuuleminen, sillä meikäläisten museoalan seminaareissa usein on painopiste oman alan puhujissa.  

ArtSiro-pussi. Kuva Tanja Härmä.

Viron museopäivillä Narvassa puhuttiin KIERRÄTYKSESTÄ. Miten ja mitä museoissa kierrätetään, mitä etua kierrätyksestä voi olla museolle. Puhuttiin myös tekstiilin kierrätyksestä designin ja ekologisuuden kannalta. Puhujiksi oli kutsuttu kulttuurintutkija, museoväkeä, yrittäjiä. Kulttuurintutkija Kai Pata puhui siitä, miten kulttuuri itsessään on kierrätystä. Jokin vakiintunut kulttuuritapa kohtaa muutospaineen ja joutuu tulkitsemaan itsensä uudelleen: syntyy uusi kulttuuri. Muotoilija puhui tekstiilikierrätyksen mahdollisuuksista. Yrittäjä siitä, miten pullonkierrätyksestä kanavoidaan rahaa kulttuurille. Forssan museon Re3 –projekti oli kutsuttu esittäytymään tässä yhteydessä, sillä projektissahan hyödynnettiin sekä museon käyttömateriaaleja että TexVexin kierrätystekstiiliä. Suuren maailman tuulahduksen toi Lontoon tiedemuseon Susan Mossman, joka esitteli Rubbish Collection –projektin. Taiteilija Joshua Sofaer'n idean mukaisesti kerättiin kaikki museon roskiksiin päätyneet jätteet yhden elokuun ajalta. Kuukauden aikana museon kohteissa vieraili 300 000 kävijää, ja materiaaliakin kertyi kymmeniä tonneja: se kaikki lajiteltiin, luetteloitiin, käsiteltiin ja järjestettiin näyttelyksi. Miten valtavan paljon jätettä me ihmiset tuotamme! 

Moron-tossun tekotavan elvytys oli elävää perintöä. Kuva Tanja Härmä.

Kansallismuseon TAKO-seminaari oli museoiden kokoelmayhteistyön seminaari, ja sellaisena tietysti hyvin museopitoinen. Leena Marsio esitteli aineettoman kulttuuriperinnön, tai elävän perinnön, käsitteen. Se tarkoittaa tapoja, taitoja, tietoja, rituaaleja ja käytäntöjä, jotka elävät ihmisissä ja yhteisöissä, ja jotka kaikki tunnistavat. Kuten esimerkiksi se, että kesäisin poimitaan mustikoita ja syödään mustikkapiirakkaa. Tai että juhannuksen aikaan hakeudutaan luonnon ääreen juhlimaan. Ja joulua vietetään kodeissa perheen parissa. Paikannimet. Paikkojen merkitykset. Monelle yhteiset muistot. Jokin tietty käsityötaito. Aineettomaan kulttuuriperintöön liittyy myös esineitä, ja sitä kautta teema liittyy luontevasti museotyöhön.  Uuden termin sisäistäminen nosti helpotuksen huokauksen forssalaisten huulille. Hieman hankalaksi, vaikkakin tavattoman kiinnostavaksi, osoittautunut tekstiilimuistojen keruuhan oli nimenomaan tätä elävän perinnön tallentamista. Esinekeskeisenä museona koimme hankalaksi keruun aineettomuuden: mitä tässä oikein tallennamme ja miten? Mutta nyt siis opimme, että ei sovi lannistua, vaan viedä asiaa reippaasti eteenpäin! Olemme trendeissä vahvasti kiinni, vaikka ideat vielä vähän leijuvat.

Kotimatkalla kolmen tapahtuman teemat kiertyivät toistensa ympärille. Päällimmäiseksi ajatukseksi muodostui se, että museot haluavat olla erottamaton osa yhteiskuntaa ja avainasemassa yhteiskunnan vakauden säilyttäjänä tässä suurten muutosten ajassa. Haluamme, ja osaamme.

Blogiasiaa blogissa

Viimeksi pohdimme sitä millainen on tyypillinen museokävijä, ja ennen kaikkea sitä keitä meillä Forssan museossa käy. Tuloksena avautui kuva museosta, jonka kävijät eivät edusta ainoastaan tyypillisintä kävijäryhmää, vaan harrastajista nuoriin innokkaisiin uusiin asiakkaisiin, ystäväseurueisiin ja opastettaviin virkistyspäivien ryhmiin ulottuvaa joukkoa erilaisia ihmisiä.

Tällä kertaa otamme käsittelyyn hieman toisenlaisen yleisön. Huomio käännetään tämän kirjoituksen kautta juuri Teihin – Vorssammuseo 3.0 –blogin lukijoihin, olette sitten ensimmäistä kertaa vierailemassa tällä sivustolla, taikka jo tuttu kävijä ja kommentoija. Jokainen lukee ja selailee blogeja omien mieltymystensä mukaan. Itse lukeudun blogien vapaa-ajan käyttäjiin, seuraten muutamaa suosikiksini valikoitunutta kirjoittajaa niin ammatillisten, kuin elämäntapoihin liittyvien teemojen saralla.

Forssan museon blogilla on myös oma lukijakuntansa, johon me kirjoittajat haluamme nyt tutustua paremmin. Jätäthän siis vastauksesi ja kommenttisi alla olevan linkin takaa löytyvään lukijakyselyyn.

VASTAA LUKIJAKYSELYYN TÄSTÄ

Kysely sulkeutuu 30.9.2015.

Kirjoittanut: Tuuli Ravantti

Nautiskellen ja vlogaten Forssan museossa

Millainen on Suomen museoissa vieraileva museokävijä? Museovirasto on tehnyt asiasta tutkimusta jo 1980-luvulta lähtien. Viimeisin suuri museokävijätutkimus valmistui vuonna 2011. Tämän tutkimuksen perusteella tyypillinen museokävijä on 46 – 65-vuotias nainen Etelä-Suomesta. Hän on työssään menestyvä korkeakoulutettu, ylempi toimihenkilö. Museovierailunsa hän keskittää loma- ja vapaa-aikoihin ja tulee museoon ystäviensä tai perheenjäsentensä seurassa. Hän hakee museolta uutta tietoa, elämyksellisyyttä ja viihtyvyyttä ja kiinnittää itse näyttelyn lisäksi huomiota myös museon muihin palveluihin. Hän valitsee usein vierailukohteeksi jonkin kuuluisan, valtakunnallisesti tunnetun museon. Tyypillinen museokävijä vierailee eri näyttelyissä 1-5 kertaa vuodessa. Vaikka juuri kuvailemani kävijäryhmä edustaakin museokävijöiden enemmistöä, ovat museot onneksi meitä ihan kaikkia varten.

Kuva: Tanja Härmä

Kesä luo piikin kävijämääriin ja monipuolistaa myös Forssan museon kävijäkuntaa. Museo herää henkiin aivan uudella tavalla, kun yläkerroksista kajahtelevat niin korkokenkien kopse, kuin pienien töppösten tomera tepsutus. Vaikka suurimpana kävijäryhmänä saattavatkin olla Museokävijä 2011 – tutkimuksen esille nostamat naiskävijät ystävättärineen ja perheineen, on todettava heidän olevan tosiaan vain yksi osa kaikista kävijöistä – nuorista pariskunnista, lapsiperheistä, eläkeläisistä ja ulkomaalaiskävijöistä ynnä muista. Museoon tunnutaan matkattavan pidemmältäkin, ulkomailta saakka, sillä onhan paikallinen museo mainio tapa tutustua kaupungin historiaan ja tarinoihin. Vahvasti edustettuina ovat olleet myös kävijät, jotka ovat lomamatkallaan päättäneet ajaa Forssan kautta piipahtaakseen museolla ennen jatkamista varsinaiseen valittuun kotimaan lomanviettokohteeseen.

Keitä meillä käy?

Juuri tämä kyseinen kesä on tuonut Forssan museolle myös aivan uudenlaisen kävijäryhmän – museokorttilaiset, joita on yhtä montaa erilaista, kuin on kortinhaltijaakin. Museokorttilaiset ovat kulttuurin ystäviä, museoharrastajia, lomalaisia, perheitä ja tuttavia, jotka poikkeavat nyt museossa, alueella liikkuessaan entistä matalammalla kynnyksellä. Kortti polttelee taskussa ja museon ovi kutsuu tarttumaan kahvaan kiinni.

Yhtenä iloisena yllätyksenä ovat olleet myös kesälomaa viettävät lapset, joita on kesän aikana käynyt Forssan museossa useampia ryhmiä, itsenäisesti, ilman vanhempia. Käväisipä museolla kaksi reipasta koululaista kuvaamassa kesälomansa ratoksi videoblogia, jossa heidän kertomansa mukaan tavoitteena on jakaa oman ikäisilleen tietoa siitä kaikesta, mitä Forssassa on nähtävää ja tehtävää. Eikö olekin upeaa!

Kuva: Tanja Härmä

Kirjoittanut: Tuuli Ravantti

Ensi viikolla käynnistyy Vorssammuseo 3.0 blogissa kysely, jossa kuullaan juuri Teitä, lukijat ja Forssan museon seuraajat. Kannattaa pysyä tutkalla!

Mitä kuuluu, Forssan museo?

Forssan museo piilotteli paketissa koko kesän. Saimme uuden vesikaton.

Kesä. Aika hidastaa ja ladata akkuja. Vorssammuseo –blogi lomaili koko heinäkuun, nästuuki taskussa ja mummola mielessä. Muutoinkin blogimme on tänä vuonna keskittynyt kokoelmien parissa tehtävään työhön ja myös yhteisestä päätöksestä ollut hiljaisempi kuin aiemmin. Kokoelmatyön rinnalla ovat asemiaan vahvistaneet museodraama ja kansainvälisyys.

Minna Tiirikainen Iita ja langan tarinassa.

Titi Lillqvistin ohjaamilla Iita ja langan tarina –nukkekierroksilla Minna Tiirikainen johdatti nukkeoppaan roolissa 15 eskari- ja alakouluryhmää 1800-luvun tehtaantytön  elämään. Keväällä ”ohjelmistoon” tulleita esityksiä saa tilata lapsiryhmille edelleenkin. Draamatyö jatkuu ja kehittyy syksyllä, kun Titi alkaa ohjata yhteisöllistä Wahrenin kapsäkki -näytelmää esitettäväksi yläkoululaisille ensi vuonna.

Raine Immonen, Jarmo Pynnönen, Sami Sulkko ja Kati Kivimäki Mikhail Gnedovskyn (toinen oik.) tentattavana Glasgow'ssa.

Kansainvälisen toukokuun huipputapahtuma oli eurooppalainen museokilpa Glasgow’ssa. Saimme erinomaisen tilaisuuden nostaa Forssaa maailmankartalle sekä oppia ja verrata toimintaamme muihin eurooppalaisiin museoihin. Olisi ollut mahtavaa tuoda pokaali tuliaisina, mutta ei ainakaan huonoille hävitty. Upea Rijkmuseum kaappasi ensimmäisen palkinnon, ja suomalainen luontokeskus Haltia sai erikoismaininnan kestävän kehityksen linjastaan. Muut seitsemän palkittua loistivat kirkkaina kukin omalla tyylillään.

Joukko tekstiiliperinnön vaalijoita Forssasta matkusti Puolan Bialystokiin toukokuussa. Terveisiä!

Heti Glasgow’n perään oli ohjelmassa saksalais-puolalais-suomalaisen Re3 –projektin matka Puolan Bialystokiin. Re3-projektista on kirjoitettu tässä blogissa aiemminkin. Projektin puitteissa on muisteltu, elvytetty tekstiiliperintöä ja luotu uutta. Ja mikä parasta, on luotu pohjaa Forssan tekstiilimuseon tulevaisuudelle pohtimalla yhdessä, mitä kaikkea toimintaa tekstiilimuseossa voisi olla. Re3-projektin, Glasgow’ssa saadun kannustavan palautteen ja Finlaysonin yhteistyökumppanuuden myötä on vahvistunut usko tekstiiliperinnön merkitykseen tulevaisuuden rakennusaineena.

Kesätyöntekijä Julia Malvikko erottelee kuosikorttien kaksoiskappaleita. 

Haastava kysymys on, miten museo voi luontevasti toimia tulevaisuuden rakentajana. Riittääkö historiasta puhuminen ja sen arvostamiseen kasvattaminen? Pitääkö tuoda esiin enemmän käytännön taitoja vrt. moron-tossukurssi? Voisiko museotoiminta generoida esim käsityöläisille työpaikkoja, joista joku saisi elantonsa? Mikä ilmassa surisevista ideoista ja visioista lähtee vetämään?

Nyt on elokuu ja Kokoelmat kuntoon yhteisin voimin –projekti alkaa ensi viikolla. Sen myötä olemme saaneet museon uudistusprojektissa mukana olleen Huttusen Kristiinan takaisin Forssan museolle. Tervetuloa takaisin Kristiina!

Kotona aina kysyttiin: Onko nestuuki mukana?

Luonnos kangasnenäliinaan.

Me ollaan leivottu mummun kanssa pullapitkoo ja kakkoo. Mummu letittää pitkon neljällä letillä, niin nopeasti, etten edes huomaa mikä menee alta ja mikä päältä. Syön pullataikinaa mummun laulaessa, tapan kärpäsiä ja tiputan taikinaa salaa koiralle.

Sitten me pakataan kahvitarpeet pärekoriin; lautasetkin kuppien lisäksi, että saa ryystää. Ja tarpeeksi sokerinpaloja. Saan kantaa toista isoa kahvipannua, mutta varovasti, niin ettei kuuma kahvi loisku.

-Kutittaa paljain jaloin, mummu sanoo ja laitan jalkaan keltaiset varvastossut. Jalkapöytä on täynnä piharatamon lehtiä savimaan kiukkuisten muurahaisten takia. 

Heinäntekoporukka on kellarin takana. Traktorin ääni kuuluu. Me kuljetaan pellonpiennarta ja kuunnellaan heinäsirkkoja. Mummu on onneksi varautunut siihen, että vohkin matkalla pari pitkonpalaa liinan alta.

-Höh, sanon ja näytän isän nenäliinaa. Se on laittanu sen päähänsä niin, että joka kulma on solmittu. Kun kaikki muutkin kulkeutuvat kahvipaikalle heinäseipäiden takaa, kaikilla miehillä on nenäliina päässä.

-Nestuuki pitää aina olla völissä, isä sanoo. Ei sitä koskaan tiedä mitä maailmassa tapahtuu.

Luonnos kangasnenäliinaan.

Lisää nestuukien ja nästyykien kuvia Forssan museon Pinterestissä:

https://www.pinterest.com/forssanmuseo/nestuukit-vai-n%C3%A4styykit/

Sanat ovat kääntyneet kansankielelle ruotsinkielen sanasta näsduk.

 

Yksityiskohta luonnoksesta kangasnenäliinaan.

Nenäliina -tuo pieni kankaasta valmistettu esine, jolla yleensä pyyhitään nenää. Varsinainen nenäliina keksittiin 1500-luvun puolivälissä Italiassa, josta se levisi Ranskaan ja edelleen Euroopan ylhäisön pariin arvokkaana asusteena. Sitä ennen ihmiset niistivät vaatteisiinsa tai käsiinsä.

Historiallisesti valkoista nenäliinaa on käytetty valkoisen lipun tilalla antautumisen viestittämiseen tai neuvottelujen aloittamiseksi.

Nykyisin paperinen nenäliina on syrjäyttänyt kangasnenäliinan melkein täysin. Suomessa Serlachius aloitti paperinenäliinojen valmistamisen 1930-luvulla. 

Heinäseipäitä pellolla. Kuva Esko Aaltonen. Tammelan Hykkilän tai Lunkaan kylää.

Lisää kuvia heinänteosta Piipunjuurella.fi: http://bit.ly/1GElFmh

Ja miten heinäseipäitä on ollut keskellä Forssaa:

http://piipunjuurella.fi/imageinfo.php?id=16942&view=lres&prms

We. Are. There.

From 13-16 May, Forssa will be competing in Glasgow for the title of the 2015 European Museum of  the Year. The competition will involve 42 museums from all over Europe.  EMYA-jury member Sirje Helme visited Forssa last autumn to access our validity as a competition entry. It was a very exciting time. As Christmas approached, we received the wonderful news that we had been named as a candidate for the prize. In February, we sent off more images in order to present ourselves. Then I received notice of our order of presentation: we will be one of the final entries. I wonder if the order of presentation is drawn? Or are the favourites left to the last, just like in ski jumping?

Our delegation in Glasgow: Sami Sulkko, Raine Immonen, Kati Kivimäki and Jarmo Pynnönen.

The town administration of Forssa, as well as the Board of Education and the Future stand firmly alongside the museum, allowing the Mayor of Forssa Sami Sulkko, Cultural Manager Jarmo Pynnönen and Chairperson of SiTU Raine Immonen to support the museum director by also travelling to Glasgow. Reports from the trip are promised. Internationalization intensifies: about a week, @vorssammuseo began to tweet away.

Image Tanja Härmä.

What is there to tell about Forssa? When translated, the lyrics of Sininen and Valkoinen (Blue and White) by Jukka Kuoppamäki tell us that ‘Would I tell about the poverty, Wood boards in front of the doors? Or all the richness? Until I knew the answer.’ I would also express that Forssa is a small town with a great history. That the town has faith in the future, determination, wisdom, compassion, community spirit and humour. That our museum is a meeting place for young and old, traditional and modern technology, digitization and handicrafts, creativity and historical data. That all Finns have slept blissfully under sheets made by Finlayson in Forssa. That we at the museum have a strong belief that our history may also very well be the future of our tough little town?

The moment of truth is only two weeks away and to be honest: we are all nervous and excited. The material presenting the activities of the museum is on Susanna Kaharinen’s worktable, and the show outfits are being sewn by Erja Frisk. The outfits will present Finlayson Forssa’s classical patterns: “A million hearts” by Arja Mattila, as well as patterns by Aini Vaari. A recent partnership with Finlayson will provide additional content. It is an honour to be able to fly the flag on behalf of Forssa’s textile heritage, when one is aware that it also has a future.

Is there anything that you would like us “Ambassadors for Forssa” to say for you out there in the world?

Image Tanja Härmä.

Forssa Museum competes for the European Museum of the Year 2015 Award. The winner will be announced in the EMYA Event in Glasgow in May the 13th-16th. There are 42 participants all over Europe: the newest trends, best solutions. Being nominated is already a prize in itself! Forssa Municipality stands bold next to the Museum: the Mayor Sami Sulkko, Cultural Manager Jarmo Pynnönen and Chairman of the Board of Education and the Future Raine Immonen will accompany Museum Manager Kivimäki to Glasgow. Finlayson supports us with classic Forssa patterns. We'll return home with lots of insight in how the best of museums do it.