Vorssammuseo 3.0

tiistai 17. joulukuuta 2013

Kymmenen hyvää syytä

Joulu on edessä. On aika vilkaista taaksepäin niihin kahteen vuoteen, jonka aikana Vorssammuseo 3.0-projekti, jonka tiedotuskanavaksi tämäkin blogi syntyi, kasvoi ja sai aikaan yhtä ja toista. Nyt projekti on saamassa päätöksensä. 

Vorssammuseon taustalla on koko ajan ollut 2010-luvulla elävä ja hengittävä Forssa. Me kaksi projektityöntekijää, Sanna Kattelus ja tämän kirjoittaja, Kristiina Huttunen, tulimme tänne vieraina & ihastuimme.  

Näin vuoden lopuksi haluan kirjata ylös kymmenen painavaa syytä, miksi Forssaan kannattaa tulla - Autokeidasta pidemmälle siis.  Lista on koottu henkilökohtaisesta perspektiivistä eikä tällä kertaa sisällä historiallisia tarinantynkiä (kovinkaan paljon). Sen sijaan se sisältää huudahduksia ja lainausmerkkejä sekä yhden varoituksen. Tässä ne siis tulevat: kymmenen vierailunarvoista paikkaa Forssassa ( ja rapiat päälle ).

Kehräämö hiljenee jouluun.  Kuva: Tanja Härmä


1. Ensimmäisenä itsestäänselvästi Kehräämö, tiilinen tehdasaluehelmi täynnä kulttuuritoimintaa. Kierrä isokehruu ja koeta huutaa yli Kuhalankosken pauhun.  Kysy kalamiehiltä että nappaako. Älä tipu koskeen. Moni on sinne kuollut, eikä tämä ole vale.

2. Kutomo-kokonaisuus. Automaattikutomon haitarikatto taittoi kutomon helvetillistä melua. Nyt rakennuksessa on Cittari. Vieressä Kutomon liikekeskus, jossa voit tutustua Tasapainon työtilamyymälään.  Hörppää sumpit Prisman vieressä Wanhassa koulussa.


3. Sepänhaka. Suurin osa Sepänhakaa jyrättiin matalaksi 1970-luvuilla. Käy vilkaisemassa Forssan museon  pienoismallista, miltä käsityöläiskaupunginosa näytti silloin ennen. Nykyisestä Sepänhaasta löydät Suomen vanhimman yhä toimivan elokuvateatterin. Kirpputorifriikeille: Elävienkuvien Teatterin vieressä on Syöpäyhdistyksen kirppis. Ei huono.

4. Koijärvi. Jos rakastat maaseutua ja olet jo nähnyt Tammelan, ja olet autolla liikkellä: Suuntaa kohti Urjalan asemaa. Koijärven tunnistaa siitä että keväisin pellot tulvivat ja siellä on paljon lampaita. Ja lintuja. 

5. Palattava Kehräämölle, koska Kirjaston Kahvila vaatii oman numeronsa. Valitse oma ruusukuppisi ja lösähdä alas laiskanlinnaan. Ja miten voi puhua Kahvilasta mainitsematta Forssan kaupunginkirjastoa? Vilkaise Vinkkelin näyttelytarjontaa. Lue, les.  Hyvä levähdyspaikka, kun jalkoja alkaa väsyttää.

6. Sigrid! Kehräämön Käsityökeskus Sigridistä löydät keramiikkaa, lankaa, koruja. Muunmuassa. Eikä kannata vieroksua Hushållskaa Wahreninkadun alkupäässä.

7. Ronttismäki, erityisesti II linjan tehtaalaiskotimuseo. Hae kahvi & karkkipussi R-kioskista & tee piknikki Ronttismäen museokorttelin kalliolle. Talojen sisällä tuoksuu mummoloiden mummola. Täällä työväenaate syntyi - ainakin joidenkin kauan sitten eläneiden forssalaisten sydämiin. 

8. Vanha tie Tammelasta Forssaan. Kun Kutomon piippu kohoaa, sydän jysähtää. Aisti, miltä Kuuston Aukustasta tuntui, kun hän heitti virsut mäkeen ja lähti Vorssan tehtaille pumpulienkeliksi.

9. Ihmiset. Kun projektitutkija tuli aikanaan Forssaan töihin, forssalaiset epäilivät että kuinkahan täällä mahtaa kukaan viihtyä, kun ”ollaan vähän tälläisiä sisäänpäin kääntyneitä”. Tulijan tuomio: sydämellisiä ovat.Tulkaa Forssaan, töihin, asumaan tai käymään. Kannattaa. 

10. Forssan museo ja Tekstiilimuseo Tyyki. Perusteluja kaipaava voi lukea kaikki edelliset tämän blogin postaukset. 

Nyt projektityöntekijä pakkaa kipsunsa & kampsunsa, luovuttaa tittelinsä ja lähtee pitkin Hämeen Härkätietä kohti kaukana kajastavaa Hämeenlinnaa. Siellä odottavat uudet haasteet. Hyvää jatkoa Forssa ja forssalaiset. Pysytte tässä sydämessä aina!



... Ja erinomaisen Hyvää Joulua!   

1 kommentti:

  1. Kylläpä Forssassa syntyneen sydäntä lämmittivät kehut! Kiitos kivasta blogista. Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista