Kuka blogia lukee? Iloisena yllätyksenä ilmeni, että varsinaisesti forssalaisuus ei ollutkaan lukijakuntaamme rajaava tekijä, vaan valtaosa kyselyyn vastanneista olivat kotoisin muualta Lounais-Hämeestä. Lienevätkö taustat Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistyksen pitkässä historiassa, jonka perustuksilta myös Forssan museo on aikanaan saanut alkunsa? Hienona kyselyssä ilmenneenä lisänä ovat lukijamme, jotka tulevat hieman kauempaa, muualta Suomesta. Blogipohjaisen viestinnän vahvuus taitaakin piillä juuri siinä, että välimatkalla ja fyysisellä sijainnilla ei ole juurikaan merkitystä - asioiden äärelle pääsee vaikka kesämökin terassilta käsin tablettia selaillen.
Kiinnostuksen kohteita lukijoillamme on mahtavan kirjava valikoima. Onko lukija kotiseutuihminen, käsi- ja tekstiilitöiden harrastaja, museodiggari, historianharrastaja, taiteilija taikka vahingossa sivuille päätynyt uusi lukija? Kuuluko hän henkilökunnan tuttavapiiriin? Vai onko hän kenties museoammattilainen? Iloksemme voimme kyselytulosten perusteella todeta lukijoidemme olevan KAIKKEA TÄTÄ! Vaikka enemmistö lukeutuu selvästi historian ja kulttuurin harrastajiin, tavoittaa Vorssammuseo 3.0 ihmisiä erilaisista taustoista huolimatta.
Vastaukset kysymykseen: OLEN MYÖS... |
Miten blogia sitten luetaan? Vaikka Vorssammuseo 3.0-blogilla riittää lukijoita on lukijoiden blogissa vieraileminen varsin satunnaista, suurimman osan päätyessä lukemaan blogia silloin tällöin aina esimerkiksi kiintoisan aiheen ilmaantuessa. Kyselyn aikana saimme joukkoomme myös uusia lukijoita, joka blogikyselyn myötä vierailivat sivuilla ensimmäistä kertaa. Tervetuloa mukaan!
Miksi ihmiset palaavat Vorssammuseo 3.0-blogin äärelle? Yleisimpiä vastauksia siivittävät ihmiselle tyypilliset taipumukset uteliaisuuteen sekä tarve uuden tiedon hankkimiseen - oppimiseen. Mutta käydään blogin sivuilla vierailemassa kirjaimellisesti myös ihan huvin vuoksi ja hyvä niin.
Vastaukset kysymykseen: LUEN BLOGIPOSTAUKSEN... |
Sisällöissä olemme tuntuneet osuvan varsin oikeaan. Esimerkiksi vuoden 2015 aikana blogissa on julkaistu tekstejä Forssan museon matkoista ulkomaita myöten - Re3-projektin Puolan vierailusta aina Glasgowssa huipentuneeseen kilpaan vuoden eurooppalaisen museon palkinnosta. Blogissa on kirjoitettu valokuvaamisesta, nestuukeista, juustokehistä, kokoelmatyöstä, aineettoman kuttuuriperinnön tallentamisen haasteista, kansallispuvuista ja monesta muusta. Museossa tehtävä työ, esineet ja niiden tarinat toimivat niin meitä, Forssan museon työntekijöitä kuin myös Teitä, blogin lukijoita inspiroivina kertomuksina. Vorssammuseo 3.0-blogi on kanava juuri tällaisten tarinoiden jakamista varten.
Vastaukset kysymykseen: LUKISIN MIELELLÄNI... |
Mistä blogin löytää? Blogi toimii itsenäisen oman nettiosoitteen takana, mutta kirjoittajan on itse tunnustettava hakeutuvansa Vorssammuseo 3.0-blogiin nimenomaan Forssan museon nettisuvujen etusivulta - oikeassa ylänurkassa olevan B-symbolin kautta (samaa polkua pääsee myös vierailemaan Forssan museon muissa sosiaalisen media kanavissa). Kysely paljasti, että toisin kuin itseni, suurimman osan lukijoista blogi tavoittaa Facebookin kautta. Forssan museon toiminta sosiaalisessa mediassa on ollut tietoisen aktiivista. Olemalla läsnä niin Facebookissa, Twitterissä, kuin Pinterestissä Forssan museo haluaa avata toimintaansa ja täällä tehtävää työtä suuremmalle yleisölle tavoitettavaksi.
Kirjoittanut: Tuuli Ravantti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti