Vastauksia kysymyksiin

Blogikyselyn yhteydessä Forssan museolle esitettiin kommentteja ja kysymyksiä liittyen muun muassa näyttelyyn ja museokauppatoimintaan. Tässä poimintoja vastauksineen:

Forssan museolta kyseltiin Forssan historiaan liittyvien ja näyttelyssä käytettyjen aineistojen, kuten kuvien, karttojen ja rakennuspiirustusten ostomahdollisuuksista museokaupasta, taikka internetistä. Myös Kirjavan kankaan kaupunki -perusnäyttelyn kosketusnäyttöjen sisällöt herättivät kävijöittemme mielenkiinnon.

Museo vastaa: Museon kokoelmatietokannan asiakasliittymä www.piipunjuurella.fi sisältää Forssaan ja Forssan seutuun liittyvää aineistoa, joka täydentyy vähitellen kokoelmatyön edetessä. Sivujen aineistot ovat vapaasti selailtavissa ja Piipunjuurella on myös mahdollisuus ostaa tulosteita osoitteessa http://www.piipunjuurella.fi/imageUsage.php tai tietyin rajoituksin myös digikuvia, joista voi itse toteuttaa haluamansa tuotteen omaan käyttöön. Nettisivun linkin takaa löydät ohjeet tilaamiselle, sekä kuvien ja tuotteiden hinnastot.

Piipunjuurella.fi tietokannasta voit tilata aineistoja digitaalisessa muodossa omaan käyttöösi!

Jotkin sisällöt ovat Forssan museolla lainassa, eikä meillä tällöin ole oikeuksia niiden käyttöön muutoin, kuin näyttelytarkoituksessa. Esimerkiksi yksityishenkilöitä koskevat aineistot tai Elinkeinoelämän keskusarkistosta Elkasta lainatut aineistot eivät ole Forssan museon hallinnassa. Aineistoa voi pyytää Elkasta tai muusta aineistojen alkuperäisestä lähdearkistosta.

Museolla ei valitettavasti ole taloudellisia mahdollisuuksia tuottaa ja pitää laajoja myyntituotevarastoja, joten olemme profiloituneet kotiseutukirjallisuuden ja Forssan perintöön liittyvien käsityötuotteiden jälleenmyyntiin. Postikorttien kysyntä on nykyään vähäistä, joten suurten inventaarioiden tilaaminen ei ole mielekästä. Meillä on kuitenkin myynnissä vaihtuva valikoima Forssasta ja forssalaisista kertovaa kuvamateriaalia korttien, tulosteiden ja kirjojen muodossa aina mahdollisuuksien mukaan.

Toinen kysymyksiä herättänyt aihe, oli museon näyttelytoiminta. Tiedusteluja tuli mm. näyttelyn sisällöstä, johon toivottiin Jokioisten alueen historiaa ja kyläkertomuksia. 

Museo vastaa: Kirjavan kankaan kaupunki –perusnäyttelyssä on tulokulmaksi tällä kertaa valittu Forssan tehdaskylän historia, edellisen näyttelyn esiteltyä Lounais-Hämeen aluetta laajemmin jo 35 vuoden ajan. Jonain päivänä tulevaisuudessa valmistamme uuden näyttelyn, johon taas voi valita laajemman seudullisen näkökulman, jos se tuntuu siinä tilanteessa sopivalta. On myös mahdollista koota yksittäisistä aiheista oma erityisnäyttelynsä. Jokainen näyttely vaatii kuitenkin tekijänsä ja rahoituksensa, joten Jokiois-näyttelyä emme voi tässä hetkessä luvata. Tuleva näyttää millaisia projekteja museossa pyörähtelee käyntiin.

Forssan museon museokaupasta löydät kotiseutukirjallisuutta ja Forssan historiaan liittyviä teoksia.

Kirjoittanut: Tuuli Ravantti

Kaksi viikkoa sukkahousut päässä

 ja muita pimeitä kertomuksia

Forssassa on jo vuonna 1887 ryhdytty toimiin sähkövalon hankkimiseksi. Elokuussa 1888 kaikki Forssan Kehräämön laitokset siirtyivät kaasuvalosta sähkövaloon. Oudosteltiin kovin, kun ”tyhjä paloi”. Aikoinaan suurena ihmeenä pidetty kaasuvalo tuli vanhanaikaiseksi ja kaasumiehet joutuivat muihin töihin. Sähkövalo oli paljon halvempaa kuin kaasu, ja sähkövalo tuli myös Wiksbergin tehtaisiin (Kutomolle) 1889.

Vuonna 1907 yhtiön sähkövaloverkosto ulotettiin hotelliin, puotihuoneistoon, sairaalaan, kirjastoon ja kartanon talousrakennuksiin. Lisäksi sähkövaloa sai saivat kohtuullista maksua vastaan yhtiön virkamiehet ja muut paikkakuntalaiset. 

Kauppakatu yöllä. Kuvaaja Esko Aaltonen. 

Yllättäen 127 vuotta myöhemmin, syksyllä 2015 Forssan museolla Kehräämöllä, sähköt olivat kaksi viikkoa pois. Pyysimme pimeään avuksi esi- ja alakoululaisia taskulamppujen kanssa, sillä museon henkilökunta oli jäänyt perusnäyttelyyn pimeän keskelle.

Sytytetään tasku- ja otsalamput ja kivutaan varovarovasti museon toiseen kerrokseen:

- Löyty, joku huutaa. 

- Täälä se on. 

- Tai ei ookkaan. 

- Tää on nukke. 

- Sillä on jalat ihan väärään suuntaan. 

- No onhan se. 

- Ei oo. Kato ny. 

- Mua vähän pelottaa.

- No täällä se ainakin on. Mä löysin.

Ensimmäinen museotäti on löytynyt Kirjavan kankaan kaupungin kätköistä. Joukko kerääntyy pöydän ympärille kuulemaan mitä tädillä on sanottavaa.

- Haluatteko kuulla tarinan, museotäti kysyy.

Sillä välin kolmannessa kerroksessa on melkein ihan pimeää. Kuunnellaan kun ryhmä siirtyy etsimään toisen kerroksen toista tätiä. Rättäkitti tai Tuulispää tarinat kuuluvat hyvin lattian alta. 

Aikaa kuluu, sitten jostain kauempaa tulee valoa. Taskulamppujoukot lähestyvät. 

Tuvassa kuullaan tarina Mekliinistä, joka johdattaa museotontunkin jäljille. Se on jättänyt jälkeensä syödyn omenan ja viuhahtaa nopeasti luukusta.

Vielä yksi museotäti löydettävänä. Missä se on?

- Mennään yhtenä ryhmänä, kuuluu opettajan ääni.

Täti löytyy joko krinoliinien luota tai välillä kaupasta. Joukko pysähtyy, sammuttaa valot ja kuulee uuden tarinan.

Kaupassa punnitsemme vanhalla vaa´alla paljonko taskulamput painavat. Vaaka menee vaateriin kun toisella puolella on puolen kilon punnus ja toisella puolella viisi taskulamppua. Taskulamppujen kilohinta on kymmenen euroa, joten lamput maksavat vain viisi euroa.

- Mustakin tuli pissijä.

- Mä oon klupu.

Ammattionnenpyörässä on jonoa.

   Pimeässä museo ja esineet näyttävät vähän erilaisilta.

 Kuudesluokkalaisten kanssa kokeillaan valomaalausta:

Kierros kahdessa pimeässä museokerroksessa on koettu. Palataan varovasti portaat ala-aulaan. Esikoululaiset saavat rintaansa roikkumaan Kirjavan kankaan kaupungin pimeyden ritareiden urhoollisuusmitalit. Eskarit kantoivat mitaleitaan monta päivää museossa käynnin jälkeen:

Vihreät saivat vihreäsävyiset urhoollisuusmitalit.

Sähköt palasivat. Pimeät viikot ovat ohi. Valkeus tuli. Mustat säkit kootaan pois peittämästä ikkunoita, museotonttu Wilhelm siivoaa omenanrankansa pois.

- Lapset ovat välillä niin huonoja uskomaan, että jotain todisteita on jätettävä, Wilhelm pohtii.

Mutta jotain jää, vielä hetkeksi, ei niin pimeää, mutta kuorsaavaa; Heteka-Erkki jää vielä hetkeksi alivuokralaiseksi Muolaa-osastolle. Sen villasukan pohjassa on reikä, Wilhelm sanoo ja kutittaa reiästä. Erkin kuorsaus katkeaa hetkeksi.

Ne tarinan sukkahousut:

Pirjon, Timon ja Svetlanan kahvitauko

Vaakatasossa säilytettävät kartat inventoi Pirjo. Svetlana seuraa, Kristiina taustailee. 

Forssan museon kahvihuoneen pöydällä on kahvitermos ja pikkuleipälautasella muutama tuc-keksi rivissä.  Keskustelu porisee, joku nousee kaatamaan muille kahvia. Mitä tapahtuu?

Olemme Kokoelmat Kuntoon* -projektin kahvitauolla. Projektin osallistujat, työkuntoutumisjaksolla museossa olevat Timo, Svetlana ja Pirjo syövät eväsleipiään ja juovat kello yhdentoista kahveja. Tauon jälkeen Timo palaa skannerin ääreen, Pirjo inventoimaan karttoja ja Svetlana järjestämään kuosiluonnoksia.

Kuinka yhdistää pitkäaikaistyöttömien tukeminen ja museon perustehtävät, niin että keskiössä on ihminen ja hänen osaamisensa vahvistaminen? Sitä mietittiin Forssan museon projektissa, jonka ensimmäinen jakso on päätöksessään ihan kohta. On itsereflektion ja palautteen aika. 

Mitä mielipiteitä, Kokoelmat Kuntoon-projektissa mukana olleet Pirjo, Timo ja Svetlana?

Svetlana:  Omasta puolestani voin sanoa, että olen tosi tyytyväinen.

Pirjo: Kyllä, samaa mieltä.

Timo: Joo, ihan okei.

Timo avaa karttaa Kehräämön väistötilassa. Kohta päivä keskeytyy kahvitaukoon... ja työtehtävä vaihtuu,.

Timo, olet skannannut kuvia, järjestellyt arkistotavaraa, poistanut luetteloimattomia aineistoja ja ollut monenlaisena apuna. Svetlana taas olet ollut kuvausjärjestäjänä, inventoinut karttoja ja järjestellyt luonnoksia. Pirjo, olet  täydentänyt pääkirjaa, inventoinut ja digitoinut asiakirja-aineistoja. Suurin osa töistänne menee otsakkeen ”kokoelmatyö” alle. Mitä mieltä olette työtehtävistänne?

Svetlana: - Hyvä, kun on annettu erilaisia vaihtoehtoja. Tänään tehdään tälläistä keskittymistä vaativaa työtä, huomenna ollaan tilkkupajassa Wirralla – pfiuu – ajatus lentää, voi jutella, ei vaadi keskittymistä.

Pirjo: - Se tuntuu kivalta, kun kysytte [mielipidettä] ,mitä  haluaa tehdä. Yllättävän monipuolisia töitä täällä on ollut. Olen ollut positiivisesti yllättynyt.

Timo: - Joo. Näin on.

Olisiko jotain kehitettävää?

Pirjo: - No ei, hyvä on se, ettei ole tarvinnut tehdä sellaista työtä missä ei ole ollut omimmillaan. Sai vaihtaa, niin kuin se tiskillä oleminen, joka ei ollut minun juttuni.

Oletteko saaneet tänä syksynä työkaluja tulevaisuuden suunnitteluun tai elämään ylipäänsä?

Timo: - Kokemusta on saanut. Se on hyvä asia.  

Pirjo: - En osaa sanoa mitä hyötyä silleen, mutta on ollut tärkeää kun on se tietty työpaikka ja tuttu työkaveri. Ja että käydään kahvilla näin keskellä päivää, jutellaan yhdessä, on yhteishenkeä.  

Svetlana: - Niin, tärkeää on sosiaalinen ympäristö.

Pirjo: - Plus että olen saanut paljon ahaaelämyksiä esimerkiksi rahoihin ja karttoihin liittyvästä esinetutkimuksesta.  

Kiitoksia teille kolmesta kuukaudesta, Svetlana, Pirjo ja Timo, ja onnea uusiin haasteisiin. Tärkeä tavoite  Kokoelmat Kuntoon- hankkeelle on ollut mukanaolijoiden eteenpäin saattaminen työllistymisen ja työllisyystaitojen kehittämisen rintamalla ja tämä asia on ensimmäisen ”kauden” osallistujien osalta toteutunut: uusia haasteita ja portaikon seuraavia askeleita on edessä. Toivottavasti näemme teitä jatkossa myös museolla!

Teksti: Kristiina Huttunen. Kuvat: Tanja Härmä. 

Kokoelmat Kuntoon, osa yksi. Forssan museo. Ken yltää korkeimmalle arkistohuoneessa eli ns. umpiperässä?

*
Kokoelmat Kuntoon on Opetus- ja Kulttuuriministeriön Veikkausvoittovaroilla tukema vuoden kestävä hanke, jossa pitkäaikaistyöttömiä otetaan museon kokoelmatyöhön liittyvälle  kolme kuukautta kestävälle työkokeilujaksolle niin, että jaksolla on kerralla mukana 3-4 työkuntoutujaa. Toiminta on verrattavissa työllisyyskurssitoimintaan, niillä reunaehdoilla, että museossa tehtävät työt edistävät sekä museon kokoelmatoimintaa että mukana olevan työkuntoutujan omia tavotteita.  Työtä museossa ohjaa projektikoordinaattori, tärkeä yhteistyökumppani projektikoordinaattorille on sekä museon kokoelma-amanuenssi ja muut museon työntekijät. Työtehtävät räätälöidään yksilöllisesti ja niitä suoritetaan kolmena päivänä viikossa neljä tuntia per päivä. Tärkeä osa kuntoutumisjaksoa on yhteisöllisyyden luominen, opastus ja ohjaus museosisältöihin. 

"Museoblogi on hieno idea!" - Blogikyselyn saldoa

Syyskuun aikana Vorssammuseo 3.0-blogissa kyseltiin lukijoiden kiinnostuksenkohteista, taustoista sekä mietteistä ja toiveista blogia ja sen sisältöjä koskien. Suuri kiitos Teille kaikille kyselyyn vastanneille!

Kuka blogia lukee? Iloisena yllätyksenä ilmeni, että varsinaisesti forssalaisuus ei ollutkaan lukijakuntaamme rajaava tekijä, vaan valtaosa kyselyyn vastanneista olivat kotoisin muualta Lounais-Hämeestä. Lienevätkö taustat Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistyksen pitkässä historiassa, jonka perustuksilta myös Forssan museo on aikanaan saanut alkunsa? Hienona kyselyssä ilmenneenä lisänä ovat lukijamme, jotka tulevat hieman kauempaa, muualta Suomesta. Blogipohjaisen viestinnän vahvuus taitaakin piillä juuri siinä, että välimatkalla ja fyysisellä sijainnilla ei ole juurikaan merkitystä - asioiden äärelle pääsee vaikka kesämökin terassilta käsin tablettia selaillen.

Kiinnostuksen kohteita lukijoillamme on mahtavan kirjava valikoima. Onko lukija kotiseutuihminen, käsi- ja tekstiilitöiden harrastaja, museodiggari, historianharrastaja, taiteilija taikka vahingossa sivuille päätynyt uusi lukija? Kuuluko hän henkilökunnan tuttavapiiriin? Vai onko hän kenties museoammattilainen? Iloksemme voimme kyselytulosten perusteella todeta lukijoidemme olevan KAIKKEA TÄTÄ! Vaikka enemmistö lukeutuu selvästi historian ja kulttuurin harrastajiin, tavoittaa Vorssammuseo 3.0 ihmisiä erilaisista taustoista huolimatta.

Vastaukset kysymykseen: OLEN MYÖS...

Miten blogia sitten luetaan? Vaikka Vorssammuseo 3.0-blogilla riittää lukijoita on lukijoiden blogissa vieraileminen varsin satunnaista, suurimman osan päätyessä lukemaan blogia silloin tällöin aina esimerkiksi kiintoisan aiheen ilmaantuessa. Kyselyn aikana saimme joukkoomme myös uusia lukijoita, joka blogikyselyn myötä vierailivat sivuilla ensimmäistä kertaa. Tervetuloa mukaan!

Miksi ihmiset palaavat Vorssammuseo 3.0-blogin äärelle? Yleisimpiä vastauksia siivittävät ihmiselle tyypilliset taipumukset uteliaisuuteen sekä tarve uuden tiedon hankkimiseen - oppimiseen. Mutta käydään blogin sivuilla vierailemassa kirjaimellisesti myös ihan huvin vuoksi ja hyvä niin.

Vastaukset kysymykseen: LUEN BLOGIPOSTAUKSEN...

Sisällöissä olemme tuntuneet osuvan varsin oikeaan. Esimerkiksi vuoden 2015 aikana blogissa on julkaistu tekstejä Forssan museon matkoista ulkomaita myöten - Re3-projektin Puolan vierailusta aina Glasgowssa huipentuneeseen kilpaan vuoden eurooppalaisen museon palkinnosta. Blogissa on kirjoitettu valokuvaamisesta, nestuukeista, juustokehistä, kokoelmatyöstä, aineettoman kuttuuriperinnön tallentamisen haasteista, kansallispuvuista ja monesta muusta. Museossa tehtävä työ, esineet ja niiden tarinat toimivat niin meitä, Forssan museon työntekijöitä kuin myös Teitä, blogin lukijoita inspiroivina kertomuksina. Vorssammuseo 3.0-blogi on kanava juuri tällaisten tarinoiden jakamista varten.

Vastaukset kysymykseen: LUKISIN MIELELLÄNI...

Mistä blogin löytää? Blogi toimii itsenäisen oman nettiosoitteen takana, mutta kirjoittajan on itse tunnustettava hakeutuvansa Vorssammuseo 3.0-blogiin nimenomaan Forssan museon nettisuvujen etusivulta - oikeassa ylänurkassa olevan B-symbolin kautta (samaa polkua pääsee myös vierailemaan Forssan museon muissa sosiaalisen media kanavissa). Kysely paljasti, että toisin kuin itseni, suurimman osan lukijoista blogi tavoittaa Facebookin kautta. Forssan museon toiminta sosiaalisessa mediassa on ollut tietoisen aktiivista. Olemalla läsnä niin Facebookissa, Twitterissä, kuin Pinterestissä Forssan museo haluaa avata toimintaansa ja täällä tehtävää työtä suuremmalle yleisölle tavoitettavaksi.

Kirjoittanut: Tuuli Ravantti

Minua niin pelottaa syysillan pimetessä

Fiktiivinen konteksti sanojen ympärille, mutta saako museossa keksiä tarinoita

(Kaikesta sinkoilevuudesta huolimatta tämä on ennen kaikkea kirjoitustehtävä.)

Syksy on tuonut Forssan museoon Kokoelmat kuntoon –projektin ja sen myötä olemme paenneet Kehräämön alimpaan kerrokseen yhdessä mm. lukemattomien taulujen ja kuvien kanssa. Mielenkiintoisempia Forssa-aiheisia ja muita mielenkiintoisia kuvia olemme jakaneet melko päivittäin museon facebook-sivulla.

Taulujen joukossa on kehystetty valokuva Tampereen Pellavatehtaan Konepajan Valimon työntekijöistä 6.12.1898. Valokuvassa on tummiin työvaatteisiin pukeutuneita miehiä, aina nuorista pojista vanhempiin miehiin. Kaikilla on lakit/hatut päässä, viiksimuoti on kiinnostavan leveää. Selvä: taulu mitataan, kuvataan kehyksineen, rajaten, takaa. Takaa!?

Taulun takana on merkintöjä, jotka on kirjoitettu lyijykynällä. Nämä varmasti selventävät, miksi Forssan museon kokoelmissa on kuva Tampereen Pellavatehtaan Konepajan valimon työntekijöistä.

Laitamme väistösuojan valot päälle; kääntelemme taulua eri kulmiin niin, että lyijykynäkiilto aukeaa.

”Oma rakas lapsosein

oi missä on minun lapsonen

tänä iltana ????”

Mielikuvitus herää nopeasti muodostaen useita kysymyksiä ja keksien omia lyhytjänteisiä vastauksienkin kysymyksiä, ilman järkeistämistä;

Miten teksti liittyy kuvassa oleviin miehiin? Kuka on tämä lapsi? Missä lapsi on? Onko lapsi kuvassa? Mitä kirjoittaja odottaa tänä iltana tapahtuvan? Tuleeko joku? Mitä jos kukaan ei koskaan tule? Onko hän yksin? Onko kirjoittaja nainen? Missä hänen lapsensa on? Onko lapsi syntynyt? Onko hän äiti? Onko hänen lapsensa lähtenyt tehtaaseen töihin? Onko lapsi avioton? Millaista on saada lapsi yksin? Odottaako hän miestä? 

Miksi ajattelen lohduttoman suomifilmimäisesti, mutta kuitenkin niin että tarinalla on onnellinen loppu? Näen miten Niskavuoren naiset –elokuvassa Aarne hiihtää salaa pimeällä opettajan luo… Miksi keksin, jos en tiedä? Miksi hän on kirjoittanut tekstin taulun taakse? Saako museossa keksiä tarinoita? Mitä valokuva- ja negatiivinumeron tiedot kertovat kuvasta? Kuka taulun on lahjoittanut? Liittyykö se hänen sukuunsa? Millaista Tampereen Pellavatehtaan Konepajan valimossa oli vuonna 1898? Miten kuva on kulkeutunut Forssaan?

Taulun yläosaan on vielä liimattu lappu, jossa on myös lyijykynällä kirjoitettua kaunokirjoitusta, mutta teksti on toisinpäin. Käännämme taulun:

”Minua niin pelottaa 1925 syysillan pimetessä.”

Miten tekstit liittyvät yhteen? Miksi niiden pitäisi liittyä yhteen?

Huomioimatta lainkaan, että käsialat voivat olla eri henkilön kirjoittamia, jatkan katkeamatta ajatuskulkua edellisistä kysymyksistä pohjautuen. Lasken, että vuosien 1898 ja 1925 välissä on 27 vuotta. Onko vuosiluvuilla mitään yhteistä merkitystä? Mikä yhteys kuvalla ja tekstillä on? 

Miksi henkilöä pelottaa? Mitä asioita ihmiset yleensä pelkäävät top10? Eikö joku koskaan tullutkaan? Miksi hän kirjoitti sen syysillan pimetessä taulun taakse? Miksi juuri taulun taakse? Monissa dekkareissa henkilö on jättänyt viimeisen viestinsä taulun taakse ja etsivät osaavat aina löytää viestin taulun takaa. Millaista Forssassa oli vuonna 1925? Millaista oli iltaisin, kun oli pimeää? Oliko kaduilla pitkospuita, että pääsee eteenpäin? Oliko kaduilla valoja? Sellaisia kuin Narniassa? 

Oliko hän tullut Forssaan Tampereelta? Oliko hän muuttanut yhdessä puolison kanssa? Oliko perheestä joku muuttanut työn perään? Tai jostain muusta syystä? Oliko Tampereella tapahtunut jotakin? 

Oliko hänen isänsä kuvassa? Oliko nainen työssä tehtaalla? Pumpulienkeli? Oliko kirjoittaja edelleenkään nainen? Asuiko hän yksin, kun hän pelkäsi? Ajatteliko hän kenties äärettömän lohdutonta tekoa? Miksi hän halusi kirjoittaa viestin piiloon? Oliko hän raskaana ja ajatteli äärettömän lohdutonta tekoa yksin kaiken keskellä? Miksi ajattelen liikaa samanlaisia kysymyksiä? Kyseessä voi olla mitä vaan. 

Miten ne tarinat menivät aviottomien lapsien saaneista naisista tehtaalla? Kaksi sai olla, kolmannen kohdalla harkittiin erottamista? Miten nuhdeltiin? Mitä kirkottaminen oikeastaan oli?

Onko kirjoittaja kopioinut lauseet jostakin romaanista tai lehdestä? Onko kirjoittaja halunnut vain nostaa esiin kysymyksiä ja herättää hämmennystä?

Onko joku perheeseen tai sukuun kuuluva löytänyt tekstit taulun takaa ja ymmärtänyt niiden merkityksen, tiennyt niiden kirjoittajan? Kysymyksistä ei tule loppua.

Millaisen tarinan Sinä kirjoittaisit?

Ja vastauksia on toistaiseksi vähän eli mitä tietoja kuvasta löytyi:

Repro F 6012 kertoo seuraavaa:

6012k Tampereen Pellavatehtaan Konepajan Valimo 6.XII 1898. Kehystetty. Repro L. Pohjakallio 1993.

Sen perään on luetteloitu:

6013k Forssan Walimo 22.6. 1906. Valok Jakob Ljungqvist Hel­singfors. Kehystetty. Repro L. Pohjakallio 1993.

(Ja heti lisää kysymyksiä: 
Onko Tampereen ja Forssan valimon kuvissa kenties joku sama mies?)

Forssan Walimo 22.6.1906

Tampellan historiasta löytyy tieto: Valimon siipirakennus rakennettiin 1898. (Eli samavuosiluku kuin kuvassa.) Valimo purettiin 1980-luvulla.

17.2.1917 Tampereella on palanut valimo

Lisää tauluarvoituksia: Maisemakuva, jossa nuoli. Ei tietoja. 

– Mitä kuvan nuoli osoittaa?

Kaikesta tästä herää jälleen kysymys:

Onko esine arvoton, jos sillä ei ole kontekstitietoja?

Kun tietoarvoa, muuten kuin itse valokuvan antamaa tietoa, mitä katsomalla kuvaa pystymme sanomaan, ei ole – on kenties hyvinkin mahdollista, että esine poistetaan kokoelmista. Tai taulu siirtyy käyttökokoelmaan, edelleen kirvoittamaan museon yhteistyössä olevien kirjoittajapiirien osallistujien mielikuvitusta? 

"Mielikuvitus on tärkeämpää kuin tieto”, sanoi Albert Einstein. Ja: ”On kaksi tapaa elää: joko niin, että mikään ei ole ihmeellistä, tai niin, että kaikki on ihmeellistä.” Onhan tämäkin tarina niin ihmeellistä. Jotain ”totuutta” tähänkin loppuun.

______________________________________________________________

Lisäys 14.10.2015

Palataan oikeaan tarinaan ja oikeisiin tietoihin:

Kimmo Kestinen, Työväenmuseo Werstaalta Tampereelta, vastasi Tampereen Pellavatehtaan Konepajan Valimo –kuvasta seuraavaa:

Tampereen Sanomat kirjoitti 6.12.1898 (sama päivä kuin mikä on kuvassa): "Uusi valimo Tampereen pellava- ja rautateollisuusosakeyhtiön konepajassa on hiljattain valmistunut, ja aletaan siinä työt jo tällä viikolla.

Veturitilausten ja muitten suurempien töitten takia on valimoon tuotetttu Amerikasta kaksi suurta nostokonetta, n.s. "kraanaa", joista toinen nostaa 20,000 ja toinen 10,000 kiloa. Nostokoneita, jotka ovat ainoat laatuaan maamme konepajoissa, käytetään sähkön voimalla."

Suuremmasta kuvassa näemme, että miehet on kuvattu juuri tuon painavamman nostokoneen alla.

Pertti Haapalan mukaan (Tehtaan valossa, s. 274 ja kuvio 30) Tampereelle muuttaneista vain joka toisesta tuli pysyvästi tamperelainen. Vaikka poismuuttaminen oli sekatyöläistaustaisilla yleisempää, myös ammattimiehet ovat saattaneet vaihtaa maisemaa.

On siis täysin mahdollista, että Tampellan konepajasta on voitu muuttaa Forssaan konepajahommiin. Ehkäpä jopa paluumuuttaa?

Muuttoliiketutkimuksen aineistosta selvisi, että noin 750 henkilöstä Tampereen 1890 ja 1910 kohorteista (20-24 vuotiaita kummassakin otoksessa) 4 oli kotoisin Forssan-Someron seuduilta ja kaksi heistä palasi takaisin (molemmat naisia).

Kuvaaja on Hilda Lindfors. Kuka kuvasi -palvelu tuntee nimen, mutta hän on vaikuttanut Mikkelissä. Vapriikilla on muutama hänen ottamansa kuva (kaikki näyttävät liittyvän Tampellaan). Ehkäpä Hilda on aloittanut kuvaajan uransa Tampellan "hovikuvaajana"...

Kiitos Kimmo! Tutkimukset jatkuvat...

V a p a u s KIERRÄTTÄÄ elävää perintöä

Museonjohtajan syyskuuta rikastutti kolme sisällyksekästä museoseminaaria: Norjan ja Viron museopäivät ja suomalaisten museoiden TAKO-kokoelmayhteistyöseminaari. Tapahtumissa puhuttiin yhteiskunnallisuudesta, kierrätyksestä ja aineettomasta kulttuuriperinnöstä. Forssalaisittain siis todella ajankohtaisista asioista.

ArtSiro-kisan satoa, kesä 2014. Kuva Tanja Härmä.

Norjan museopäivillä Hamarissa teemana oli VAPAUS. Museoiden sananvapaus, toiminnanvapaus, rajat ja yhteiskuntasuhteet ja rooli yhteiskunnassa. Näkökulmaa haettiin museoiden ulkopuolelta, sillä puhujiksi ja museoita kommentoimaan oli kutsuttu muita kuin museoväkeä. Museopäivien aiheen avasi kulttuuripolitiikan tutkija Ole Marius Hylland, joka muistutti, että museoita on aina perustettu johonkin yhteiskunnalliseen tilanteeseen ja tarkoitukseen. Yhteiskunnallinen rooli on selviö, mutta aiheen tulkinta muuttuu aikojen muuttuessa. Sen jälkeen toimittajille oli annettu tehtäväksi esitellä itselleen merkityksellisiä museoita. Poliitikot saivat sitten vuorollaan kertoa, miksi museot ovat tärkeitä. Suomalaisia osallistujia innosti kovasti poliitikkojen ja toimittajien kuuleminen, sillä meikäläisten museoalan seminaareissa usein on painopiste oman alan puhujissa.  

ArtSiro-pussi. Kuva Tanja Härmä.

Viron museopäivillä Narvassa puhuttiin KIERRÄTYKSESTÄ. Miten ja mitä museoissa kierrätetään, mitä etua kierrätyksestä voi olla museolle. Puhuttiin myös tekstiilin kierrätyksestä designin ja ekologisuuden kannalta. Puhujiksi oli kutsuttu kulttuurintutkija, museoväkeä, yrittäjiä. Kulttuurintutkija Kai Pata puhui siitä, miten kulttuuri itsessään on kierrätystä. Jokin vakiintunut kulttuuritapa kohtaa muutospaineen ja joutuu tulkitsemaan itsensä uudelleen: syntyy uusi kulttuuri. Muotoilija puhui tekstiilikierrätyksen mahdollisuuksista. Yrittäjä siitä, miten pullonkierrätyksestä kanavoidaan rahaa kulttuurille. Forssan museon Re3 –projekti oli kutsuttu esittäytymään tässä yhteydessä, sillä projektissahan hyödynnettiin sekä museon käyttömateriaaleja että TexVexin kierrätystekstiiliä. Suuren maailman tuulahduksen toi Lontoon tiedemuseon Susan Mossman, joka esitteli Rubbish Collection –projektin. Taiteilija Joshua Sofaer'n idean mukaisesti kerättiin kaikki museon roskiksiin päätyneet jätteet yhden elokuun ajalta. Kuukauden aikana museon kohteissa vieraili 300 000 kävijää, ja materiaaliakin kertyi kymmeniä tonneja: se kaikki lajiteltiin, luetteloitiin, käsiteltiin ja järjestettiin näyttelyksi. Miten valtavan paljon jätettä me ihmiset tuotamme! 

Moron-tossun tekotavan elvytys oli elävää perintöä. Kuva Tanja Härmä.

Kansallismuseon TAKO-seminaari oli museoiden kokoelmayhteistyön seminaari, ja sellaisena tietysti hyvin museopitoinen. Leena Marsio esitteli aineettoman kulttuuriperinnön, tai elävän perinnön, käsitteen. Se tarkoittaa tapoja, taitoja, tietoja, rituaaleja ja käytäntöjä, jotka elävät ihmisissä ja yhteisöissä, ja jotka kaikki tunnistavat. Kuten esimerkiksi se, että kesäisin poimitaan mustikoita ja syödään mustikkapiirakkaa. Tai että juhannuksen aikaan hakeudutaan luonnon ääreen juhlimaan. Ja joulua vietetään kodeissa perheen parissa. Paikannimet. Paikkojen merkitykset. Monelle yhteiset muistot. Jokin tietty käsityötaito. Aineettomaan kulttuuriperintöön liittyy myös esineitä, ja sitä kautta teema liittyy luontevasti museotyöhön.  Uuden termin sisäistäminen nosti helpotuksen huokauksen forssalaisten huulille. Hieman hankalaksi, vaikkakin tavattoman kiinnostavaksi, osoittautunut tekstiilimuistojen keruuhan oli nimenomaan tätä elävän perinnön tallentamista. Esinekeskeisenä museona koimme hankalaksi keruun aineettomuuden: mitä tässä oikein tallennamme ja miten? Mutta nyt siis opimme, että ei sovi lannistua, vaan viedä asiaa reippaasti eteenpäin! Olemme trendeissä vahvasti kiinni, vaikka ideat vielä vähän leijuvat.

Kotimatkalla kolmen tapahtuman teemat kiertyivät toistensa ympärille. Päällimmäiseksi ajatukseksi muodostui se, että museot haluavat olla erottamaton osa yhteiskuntaa ja avainasemassa yhteiskunnan vakauden säilyttäjänä tässä suurten muutosten ajassa. Haluamme, ja osaamme.

Blogiasiaa blogissa

Viimeksi pohdimme sitä millainen on tyypillinen museokävijä, ja ennen kaikkea sitä keitä meillä Forssan museossa käy. Tuloksena avautui kuva museosta, jonka kävijät eivät edusta ainoastaan tyypillisintä kävijäryhmää, vaan harrastajista nuoriin innokkaisiin uusiin asiakkaisiin, ystäväseurueisiin ja opastettaviin virkistyspäivien ryhmiin ulottuvaa joukkoa erilaisia ihmisiä.

Tällä kertaa otamme käsittelyyn hieman toisenlaisen yleisön. Huomio käännetään tämän kirjoituksen kautta juuri Teihin – Vorssammuseo 3.0 –blogin lukijoihin, olette sitten ensimmäistä kertaa vierailemassa tällä sivustolla, taikka jo tuttu kävijä ja kommentoija. Jokainen lukee ja selailee blogeja omien mieltymystensä mukaan. Itse lukeudun blogien vapaa-ajan käyttäjiin, seuraten muutamaa suosikiksini valikoitunutta kirjoittajaa niin ammatillisten, kuin elämäntapoihin liittyvien teemojen saralla.

Forssan museon blogilla on myös oma lukijakuntansa, johon me kirjoittajat haluamme nyt tutustua paremmin. Jätäthän siis vastauksesi ja kommenttisi alla olevan linkin takaa löytyvään lukijakyselyyn.

VASTAA LUKIJAKYSELYYN TÄSTÄ

Kysely sulkeutuu 30.9.2015.

Kirjoittanut: Tuuli Ravantti