Viittä vaille valmista!

Eilen vietettiin Forssan museon saneerauksen harjannostajaisia. Remontti käynnistyi maaliskuussa ja valmistuu heinäkuun alussa. Arkkitehti- ja valaistussuunnittelutoimisto TAKTin Taina Väisänen ja Seija Kuusinen ovat suunnitelleet muutoksia vanhaa kunnioittaen ja rakennusliike Timo Pekka Oy on toteuttanut suunnitelmat rivakasti ja ammattitaidolla. Remontin aikana museorakennus päivitettiin tähän päivään. Vuoden 1979 sähköjärjestelmä uudistettiin, katto paneloitiin ja lämpöeristystä parannettiin. 

Taina Väisänen ja Seija Kuusinen tarkastelevat kattoa. Kuva Kati Kivimäki.

Edellisessä remontissa talon keskelle avatussa valoaukossa kohoaa nyt sininen hissi. Sininen tietysti siksi, että aikana ennen luonnonsuojelua Loimijoki lainehti milloin sinisenä, milloin vihreänä sen mukaan, millä värillä lankoja kulloinkin värjättiin.

Kuva Kristiina Huttunen.

Hissin lisäksi näkyvimmät muutokset tehtiin alakerran toimisto- ja wc-tiloihin. Toimiston ja wc-tilojen väliset seinät kaadettiin ja entiset hukkaneliöt ovat nyt kokoustila. Kokoustilaa voi hyödyntää työpajoihin, kouluvierailuihin, pienimuotoisiin kursseihin ja tietysti kokouksiin. 70 senttiä  paksu tiiliseinä piti puhkaista uutta ikkunaa varten . Jätelavalta noukimme museon kokoelmiin muutaman tiilenmurikan – ties vaikka itsensä Wahrenin leipomia!

Museonjohtajan käytössä ollut toimisto on muuttunut kaupungin kauheimmasta kauneimmaksi! William Morrisin vuonna 1864 suunnittelema Fruits –seinäpaperi antaa huoneelle oman erityisen tunnelmansa. Uudet tilat inspiroivat ja haastavat: mitä kaikkea kokoustilassa voikaan tehdä? Millaiset toiminnot uuteen viehättävään toimistotilaan nyt sopivat?

Kati Kivimäki ihastelee tapettia. Kuva Kristiina Huttunen.

Uusien tilojen tuomalla innostuksella on hyvä jatkaa näyttelytuotantoon. Muista tilata valaisimet, tarkista kalustesopimus, kysy Tainalta tuvan materiaalit, lähetä graafisen aineiston tarjouspyynnöt ennen lomia…

Yesterday we had roofing celebration of Forssa museum. The renovation is almost finished, and we can already admire the new facilities: meeting room, elevator, beautiful wallpapers in the office. How do these new facilities affect on how and what we shall do at the museum? 

Luuranko ja sisäelimet

Blogi on seurannut Forssan museon perusnäyttelyuudistusta vuoden 2011 lopusta saakka. Blogin aihepiiri on kuin huomaamattaan laajentunut, koska  perusnäyttelyn rakentaminen kulkee tiiviissä käsikynkässä muun museossa tehtävän työn kanssa. Niinpä blogin määrittely on syytä saattaa ajan tasalle: blogi kertoo Forssan museosta. Kaikesta siihen liittyvästä, ei enempää, ei vähempää.

Kuva Vintage printable, CC-BY-SA

Luita kokoamassa - mitä puuttuu?

Näyttelyn luuranko on luotu. Värttinäluu soviteltu kuoppaansa, solisluu löydetty paikoilleen. Projektipäällikkö pitelee rakennelmaa ylhäällä kaikin voimin, huolehtien siitä, ettei pikkuruisinkaan luun palanen pääse putoamaan maahan. Etsien jollain yliluonnollisella aistillaan puutuvat palaset. Amanuenssi huolehtii näyttelyluurangon tärkeistä sisäelimistä, esineistä. Tutkija säntäilee siellä täällä kasailemassa ja istuttamassa lihaksia eli sisältöjä luurangon ympärille. Muut museotyöntekijät antavat arvokasta osaamistaan ja ovat paikalla silloin kuin jokin, jotain, on romahtamaisillaan. Näyttelyarkkitehti on huolehtinut siitä, että jokaiselle sisäelimelle on se oma ontelonsa hyvin suunnitellussa näyttelyluurangossa. Häntäluu on niksautettu paikoilleen. Turkin väritys päätetty.  

Asiantuntijat työssään, kaikki hyvin? Toisaalta...onko lihaksisto vähän surkastunut? Ja noilla jaloilla ei kyllä kunnon Näyttely pysty kävelemään! Tässä vaiheessa ei voi kun kiittää vapaaehtoisia, ihmisiä ympäri Suomen, jotka ovat antaneet aikaansa ja asiantuntemustaan sisältöjen kokoamistyöhön Forssan museon uuteen perusnäyttelyyn. Heidän ansiostaan runo vuodelta 1918 löytyi ja kuvatunnistukset saivat vahvistuksen. Heidän ansiostaan Kannaksen Karjalan kuudestasadasta kuvasta valikoituu käsiteltävämpi valokuvakokonaisuus. Kotiseutuaihe sai oman hyvin toimitetun verkkosisältönsä. Elementtitehtaan kuvat kulkevat itse siellä työskennelleen ja sisällöt hyvin tuntevan vapaaehtoisen käsien lävitse, Forssa silloin ennen-kokonaisuus saa kommentoinnin kuvaajaltaan. 

Ja te kaikki muut, jotka jaksatte vielä kiinnostuneenä kysyä, että milloin museo aukeaa, milloin rakennustelineet poistuvat. Jaksetaan yhdessä vielä puoli vuotta, te siellä, me täällä, vähän yhdessä ja vähän erikseen. Museon ovet aukenevat joulukuussa 2013. Tervetuloa katsomaan sitä, mitä me kaikki yhdessä olemme saaneet aikaiseksi.    

The structural skeleton of the new exhibition is already ready. We are filling it with the museum objects and contents: stories to be watched, read, heard. Things to be figured out, hands-on -activities for the visitors.  But... something is still missing. Have we time or expertise to do all the necessary things? Collect all the information, select all the photographs?  Luckily we have help. Volunteers. People around the country, who have connections to Forssa. And eagerness and expertice to help us. Thanks to them we have receved some unseen contents to the exhibition: pictures and original manuscripts from the civil war era. Selection of photographs for certain era or specific field of local history, based on our collection.  In the beginning of December the exhibition of Forssa history is ready and Forssa museum opens. Then we all can see what we all have done. Together. Wellcome!

Kallellaan

Kalle Aaltosen hauta on Forssan hautausmaalla; osasto 7, rivi 13.

Kaarlo Mikael Aaltonen s. 2.8.1900 k. 3.1.1983

Kalle vei minut ensimmäistä kertaa (16.5.2013) tutustumaan Forssan hautausmaalle, istumaan osasto 7 nurmikolle ja katsomaan miltä taivas näyttää porttien sisäpuolella.

Kallen taulujen taivaalla ei koskaan satanut. Ei niinäkään toukokuun päivinä kun sain pienen raapaisun verran tutustua ”Kallen matkassa” hänen teoksiinsa ja ihmisiin, joiden seinillä taulut nykyisin ovat.

Kalle Aaltonen: liitutyö.

Ja sitä kautta Kalleen; 

Mieheen, joka sai syreenit ja omenapuut kukkimaan keskellä talvea. Joka otti pesästä hiilenpalan, kävi kovalla pakkasella nopeasti ulkona luonnostelemassa, ja istui sisälle lattialle maalaamaan. 

Mieheen, joka osasi keskustella, joka luki, kävi katsomassa uutiset ja elokuvat, mutta lähti heti niiden loputtua. Joka söi puuroa tuulikaapissa, eikä tullut peremmälle, ja pannullisen kahvia päälle. Ja joka joi taas pannullisen plöröä, mutta ei syönyt toista voileipää. Saattoi kahvinjuonnin jälkeen siirtyä hetkeksi seinänviereen ja ottaa nokoset.

Joka baarin pöydässä avasi sanomalehtikäärönsä, jonka sisältä löytyi kala tai silakoita. Mieheen, joka kuori perunat sormillaan. 

Jolle kengännauhat ovat vain hankalia. Joka sitoi pomppansa paksulla narulla, repi aina ihmisiltä saadut uudet vaatteensa, sillä jos hänellä olisi ehjät vaatteet, niin kukaan ei ostaisi häneltä tauluja. 

Mies, jonka ohi ajettiin pysäkillä, kun hän oli Helsinkiin taidenäyttelyyn mennessään pukeutunut siististi pukuun.

Pieniä yksityiskohtia ja lukuisia tarinoita.

Kalle Aaltonen: talo Kalliomäen XI linjalta, öljymaalaus.

Kalle jätti meille jälkeensä sadoittain, ehkäpä tuhansittain teoksia; värejä, kotiemme seiniä. Joita vieläkin putkahtaa esiin talojen vinteiltä sahanpurujen keskeltä ja parrujen päältä. Piirroksia, jotka jokaiset muistavat ulkohuussien seiniltä.

Pitäkää huolta ”kalleistanne” ne ovat kuin ”alttaritauluja”, joiden kautta osaa nöyrtyä ja tuntea tyytyväisyyttä elämää kohtaan. Jokaisesta väriliidun vedosta voi aistia innokkuuden, tulla iloiseksi. Talomaalausten äärellä tuntea uteliaisuutta, kysymyksiä ihmisistä. Maisemassa työntää veneen vesille, nojata koivunrunkoon ja sulkea silmänsä. Elää hetkessä, jokaisen matkan keskellä.

Kalle Aaltonen: asetelma, öljymaalaus.

Seuraavana päivänä kävin väliaikaisesti lunastamassa 2 neliömetriä forssalaista maaperää 25 vuodeksi. Syynä Kallen hautapaikkaan eivät olleet sukulaissuhteet eikä oma hautapaikkaoikeus, vaan kirjoihin merkittiin, jos joku kysyisi - taiteellisista syistä.

Siksikö, että pääsisin silloin tällöin lähemmäksi taivasta, josta ei sada, lähemmäksi jokaisen siveltimen vedon hetkellisyyttä. Savupiipusta tulevaa savua. Ja mietin, että päivänkakkaroita, tien poskesta kaivettu rupsas päivänkakkaroita, niitä voisi istuttaa…, ja silloin tällöin viedä puketin eli semmosen kukkakimpun.

Kalle Aaltonen: "Puketti", öljymaalaus.
Kaikki kirjoituksen taulut ovat esillä näyttelyssä.
Kuvat Tanja Härmä.

Kalle Aaltosen –näyttely Ostatteks tei töhryi? 
Forssan kirjaston 2.krs Vinkkelin näyttelytila 
to 6.6. klo 16 alkaen – pe 28.6.2013 
kirjaston aukioloaikana ma-to 11-19, pe 11-17 
sekä kahtena sunnuntaina 9. ja 16.6. klo 12-17. 
Näyttelyssä myös muutama ”oikea tarina” Kallesta.

P.S. Kirjottaja on asunut Forssassa viisitoista vuotta, eikä ole koskaan nähnyt Kallea oikeasti, Kallen teoksia kerätessä kuullut Kallesta lukuisia tarinoita.

Telineillä Harald

Joskus asiat menevät nappiin ihan sattumalta. Eräänä sateisena iltapäivänä, kun  Kuhalankoski kohisee ja taivaalta sataa vettä, amanuenssi Asta saa rouvasvieraan Naantalista. Forssassa sukujuuret omaava rouva haluaa lahjoittaa museolle äidinäitinsä todistuksen Forssan tehtaankoulusta. Ohessa tulee nippu valokuvia ja tarinoita sukulaisista, jotka liittyvät Forssassa tehtaankoulua vuosisadan alussa käyneeseen Rauha-tyttöön.

Projektitutkija on tilanteessa puoliksi läsnä, näppäillen tietokoneella samalla omiaan. Tiedättehän: iltapäivä, ikkunaan ropisee sadetta, näytöllä auki noin kymmenen dokumenttia, joista vain kaksi liittyy, asiallisesti ottaen, työn alla olevaan asiaan. Lievää uupumusta. Taustalla kuuluu ihastuttavaa puheensorinaa, josta erottuu yhtäkkiä sana

Harald

ja:

kuskina kartanolla

Padang podong. Avoimeksi sisältödokumentti, joka matkaa kuun lopulla tulevan perusnäyttelyn graafikoille. Sieltä esiin kohta: Borgströmin polkupyörä.

Borgströmin polkupyörä. Pyörät ja pinnat ovat puiset, pyörän ulkokehät raudoitetut.

Tämä vanha 1800-luvun loppupuoliskon polkupyörä kuului Forssa-yhtiötä isännöineelle August Borgströmille. Aivan 1800-luvun viime vuosina Borgström antoi ajoneuvon hevosajurilleen Oskar Koskiselle.  Esinetekstiluonnoksen mukaan  ”Tällä pyörällä ajurin poika Harald opetteli ajamaan vuoden 1900 tienoilla”

Harald ja Rauha olivat sisaruksia. Rouva Naantalista kertoo, että ajurinpoika Haraldista kasvoi vartuttuaan melkoinen tasapainoilija ja temppuilija. Harald oli intohimoinen telinevoimistelija, joka esiintyi rekillä Forssan Alun näytöksessä vielä viisikymmenvuotiaana. 

Rouva nostaa esille laukustaan myös järeät rautamorttelit, jotka Koskisen perheen toiset nuoret miehet valmistivat työpaikassaan Forssa-yhtiön valimossa. Morttelit viisas rouva sujauttaa takaisin kassiinsa - ne ovat matkalla jälkipolville perinnöksi, kun taas kuvat ja todistukset saavat jäädä digitoitaviksi. 

Rouvan lähdettyä tutkimus Koskisen ajuriperheestä jatkuu siihen tulehduksenpunaiseen pisteeseen, jossa Forssan historia aina seisahtuu eli vuoteen 1918. Olivatko ne juurikin nämä morttelinvalmistajat, jotka saivat surmansa toukokuussa 1918 Forssassa ja Riihimäellä? Joka tapauksessa Forssan kartanon ajuri Oskar Koskiselta tapettiin kaksi sotatoimiin osallistumatonta poikaa, punaisia tai sellaiseksi luettuja, ilman oikeudenkäyntiä. Vanha ajuri kääntyi asian johdosta senaikaisen oikeuskanslerin puoleen ja sai lausunnon, jonka mukaan syylliset tulisi selvittää ja asettaa edesvastuuseen. Niin ei kuitenkaan koskaan tehty.  

Forssan Kartanon ajuri Oskar Koskinen. Kyydissä herrasväkeä. Forssan museon kuvakokoelma.

In one rainy afternoon an old lady visits museum office. She shows an old document. The document is diploma form Forssa Tehtaankoulu, the school Forssa Company used to run in Forssa in 19th and the beginning of the 20th century. The document belonged to the grandmother of this old lady. Father of the grandmother was coach driver Oskar Koskinen. We hear that the grandmother had a brother, Harald. Suddenly we realize that an old lady is telling stories around and important museum object to be shown in future exhibition: an old velocipede that used to belong to the director of Forssa Company, August Borgström. We know beforehand that it was given by Borgström to his coach driver Koskinen at some point of history. And that son of this Koskinen, Harald, learnt to ride a bicycle with that old vehicle. Thanks to this old lady we get to know more about Koskinen family and the life of coach driver´s family in the 19th and 20th century Forssa. Some pieces of the puzzle called Forssa history find their places.

Iloinen ipanapäivä

MLL:n Forssan osaston perinteinen Ipanapäivä järjestettiin lauantaina 18.5. Ronttismäen tehtaalaismuseo oli osa päivän ohjelmaa, ja mukana ideoinnissa ja järjestelyissä oli myös Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistys. Kirkkopuistossa oli tarjolla poniratsastusta, pomppulinnaa, ongintaa, puffettia ja museolla keppihevostyöpajaa, kuvasuunnistusta ja satuhetki Aatu-koiran kanssa. Ideointi tapahtui kevään mittaan yhteisissä palavereissa, ja käytännön toteutus kellahti MLL:n tehonaisille.

Mikähän paikka tämä on...?

Tapahtuma toi museolle parissa tunnissa 223 vierasta, mikä on meidän mittakaavassa IHAN TOSI PALJON! Viime kesäkauden koko kävijäsaalis oli 667 kävijää…  Päivän fiilis oli energinen, iloinen ja vilkas lasten juostessa innoissaan tapahtumapisteeltä toiselle. Lämmin pilvipouta kruunasi päivän.

Se, että MLL:n Ipanapäivää järjestettiin nyt yhdessä, liittyi Jyväskylän yliopiston hallinnoimaan Kuulto - Kuntien Kulttuuritoiminnan kehittämishankkeeseen, jossa Forssa on mukana. Kuulto tutkii, miten tuottaa kulttuuria pienissä kunnissa, joissa ei ole ihmistä sitä varten - kuten ei Forssassakaan ole ollut vuoden 2010 jälkeen. Ratkaisua haetaan yhteistyöstä, synergiasta ja päällekkäisyyksien karsimisesta. Mitä kansalais- ja kulttuurijärjestöt tekevät parhaiten, mitä kuntatoimijat voivat siihen lisätä? Miten kunta voi auttaa järjestöjä näiden tehtävässä ja samalla palvella kuntalaisia?

Koiviston neidit ratsailla Kirkkopuistossa.

Jos museo olisi yksinään järjestänyt avointen ovien puuhapäivän lapsiperheille, olisimme saaneet vieraiksi tutut 20 uskollista ystävää. MLL:n siivellä saimme kymmenen kertaa enemmän vieraita, pääsimme esittelemään museotamme uusille kävijöille ja kuulimme kerran jos toisenkin ”mikä viehättävä paikka ja näin lähellä, en ole koskaan käynyt!”. Kiitos MLL, kiitos Museoyhdistys!

Ipanapäivä avasi Ronttismäen tehtaalaismuseon kesän, joka on täynnä yhdistysten järjestämiä tapahtumia. 

Pienen pojan onnea: kesä, pappa, keppihevonen ja Salama-lippis!

On Saturday the 18th Mannerheim League for Child Welfare arranged their traditional KIDday in the church park, and  the Ronttismäki Factory Workers' museum was part of programme. Ride the pony, bounce in the castle, catch the fish, make your own hobby-horse and listen to the story of Aatu the dog! The sunny day brought to museum 223 visitors within couple of hours - last year the total amount of visitors in this museum was 667. For this we can thank the attraction and energetic presence of MLL

Tapaus Chepstow: älykkäitä projekteja museossa

Pieni arvokas pylväikkö kaareutuu sisäänkäynnin ympärille.  Sisälle ahtauduimme pikkueteisestä, josta avautuvan pienen hallin täyttää museokaupan hyllyt.

Vorssammuseo osallistui maaliskuussa maaseutuverkoston järjestämällä kulttuuri- ja opintomatkalle Walesiin.

Walesiläinen Chepstow’n museo toimii rakennuksessa, jonka kauppias ja apteekkari Warren Jane rakennutti perheelleen vuonna 1796. 1900-luvun alussa rakennus palveli tyttökouluna ja I maailmansodan aikana Punaisen ristin sairaalana. 1920-luvulla rakennukseen sijoitettiin Chepstow’n aluesairaala, ja vuonna 1982 rakennus muutettiin museoksi. 

Rakennus tarjoaa museolle kodikkaat, joskin ahtaat näyttelytilat. Ensimmäisen kerroksen pienessä näyttelytilassa näimme Wye –joen inspiroimaa taidetta 1800-luvulta. Toisessa kerroksessa sairashuoneiksi sisustetut tilat kertoivat rakennuksen historiasta ja laajempi näyttely esitteli museon kulttuurihistoriallisia kokoelmia. Näyttelyssä oli useita kosketusnäyttöjä, joihin oli valmistettu Wye-laakson historiasta kertovia informatiivisia ja havainnollisia sisältöjä. Vielä keskeneräinen näyttelytila rekonstruoi Wye-joen pittoreskin kokemuksen: taiteilija katetussa jokiveneessään, seinillä graafisia maisemia, maalattu taivas, kurkistusluukuissaan lintuja ja viserrystä… Museon takapihalla, osin ulkotilassa esiteltiin paikallista kalastusta vapaaehtoisten toteuttamana nykydokumentointiprojektina. Vintage-projektissa vapaaehtoiset työskentelevät tekstiilihistorioitsijan kanssa. 

Sekavaa? Kotikutoista? Paikoin, mutta ennen kaikkea Chepstow’n museo oli hämmästyttävä 

voimannäyte siitä,  miten pieni museo voi olla tiiviissä suhteessa yhteisöönsä ja omaan historiaansa ja samalla uudistua ajan hermolla.

Ja kaikki tämä kahden vakinaisen, projektihenkilöiden ja vapaaehtoisten voimin. Miten ihmeessä? ”Suunnitelmallisella vapaaehtoistyöllä ja projektirahoituksella”, sanoo museonjohtaja Anne Rainsbury. ”Vielä kun saisin projektipäällikön..”

Bussissa pääsin tenttaamaan paikallista rahoittajaa. Hän hykerteli tyytyväisenä saadessaan kertoa: Chepstow’n salaisuus piili johtajansa älykkäissä ideoissa, perinpohjaisessa museonsa tuntemuksessa, kyvyssä luoda verkostoja ja nähdä oleellinen sekä taidossa saada ihmiset yhdessä työskentelemään tavoitteita kohti. Kotiintuomisina tästä kohteesta sain vapaaehtoistyön organisoinnin mallin: vapaaehtoinen rekrytoidaan, perehdytetään ja sitoutetaan. 

Anne Rainsbury esittelee dokumentointiprojektia. Kuva Kati Kivimäki.

Vorssammuseo 3.0 travelled in Wales in March. Little in size but lively and remarkable in activities was this Chepstow museum. We learned about intelligent projects and well-organized volunteer work from. Inspiring, great work they done!

YLIOPPILAAN KOSTO

Forssan elokuvahistoria kiteytyy museokokoelman kahteen esineeseen, Pathe Freres-merkkiseen elokuvaprojektoriin sekä vanhaan gramofoniin. Kun esineitä uudistettavaan perusnäyttelyyn valittiin, Pathe Freres oli ensimmäisiä mukaanvalittuja esineitä. Tämä siksi, että Forssaan perustettiin elokuvateatteri, Elävien Kuvien Teatteri, jo vuonna 1906. Eikä oltu edes missään suurkaupungissa vaan ”ihan täälä Vorssassa vaan”.*

Alkuvuosina koneenkäyttäjä veivasi projektoria käsin. Notkearanteinen koneenkäyttäjä lisäsi filmin nopeutta jännittävissä kohdissa. Ja toisinpäin.

Amerikkalaisvalmisteinen gramofoni on ollut käytössä samoihin aikoihin kuin Pathe Freres- elokuvakamera. Se kuului Svante Yrjölälle, joka piti kauppaliikettä elokuvateatterin naapurustossa.  Mutta toki  Elävien kuvien Teatterissakin oli gramofoni. Koska elokuvat olivat mykkiä, teatterin vahtimestari kampesi elokuvien säestykseksi grammarista saksalaista teräväpoljentoista marssia. Joskus vähän oopperaa.  

Elokuvayleisö ei marssimusiikista innostunut. Enemmän se tykkäsi ruotsalaissyntyisestä Rikhard Olssonista, jonka elokuvateatterin omistaja, taiteilija Albert Lindfors, palkkasi säestämään elokuvaesityksiä.  Olssonin perheorkesterista tuli hyvin suosittu. Joskus kuuntelemaan ja katsomaan tultiin nimenomaan sitä. Mitä välii mitä siellä taustalla pyörii.

Varhaisen elokuvateatterin lisäksi ( joka toimii yhä,vuoden huipennuksena mykkäelokuvafestivaalit syyskuussa) Forssassa on yhtä sun toista muutakin historiallisesti arvokasta. Enkä nyt tarkoita monet kehaisut saanutta 1800-luvun rakennusperintöä vaan Suomen ehkä pisimmän nimen omaavaa kotiseutuyhdistystä. Nimen lisäksi yhdistyksellä on jotain muutakin pitkää, nimittäin julkaisusarja, joka on jatkunut lähes keskeytyksettä vuodesta 1926 saakka. Tämänkin blogikirjoituksen asiatiedot on kammattu museon kokoelmatietojen lisäksi Lounais-Hämeen Kotiseutu-ja Museoyhdistyksen vuosikirjasta vuodelta 1995. Kiitos emeritus museonjohtaja Lauri Pohjakalliolle hyvästä artikkelista.




Ja se ylioppilaan kosto. Se ei ollut ollenkaan mikään vapunjälkeinen tragedia. Vaan Forssassa esitetyn ensimmäisen mykkäfilmin nimi.

* Elokuvan tekoon ja elokuvien näyttämiseen liittyvää aktiviteettia forssalaisittain löytyy runsaasti.Mainittakoon tässä vaikka Pääesikunnan Filmilaboratorio teatteritalolla 1940-luvulla, josta runsaasti kuvia täällä (hakusanaksi Forssa) , kotiseutuyhdistyksen tilaamat filmit sekä vaikkapa Aki Kaurismäen Pidä Huivistas Kiinni Tatjana, jota kuvattiin Hotelli Maakunnassa. 

Silent movie projector "Pathe Freres" used to belong to the Forssa´s first movie theater, founded in 1906. The old projector will be displayed in the new exhibition. The gramophone added the music to the film, because the movies were silent. The doorkeeper, who was responsible of playing music, played march music and opera. The audience, however, preferred swedish klown Rikhard Olsson and his family orchestra, who were time to time hired to make the music to the film. Olsson band was so popular that sometimes people came to see them – no matter what film was played. 

http://www.elavienkuvienteatteri.fi/in_english/