Vorssammuseo 3.0

perjantai 2. helmikuuta 2018

Kohti kuosikeskusta – kukon askelin, suden askelin, jättiläisen askelin?



Viimeisen reilun puolen vuoden aikana Forssan museossa on selvitetty sitä, millainen on museon tekstiiliarkiston tulevaisuus. Ja ennen kaikkea: kuinka parhaaseen mahdolliseen tulevaisuuteen päästään.
Kukonaskel: nimestä miestä, sarvesta härkää?
Tekstiiliarkisto, atshih! Pölyä! Tekstiiliarkisto on yhtä kuin Kehräämön varastotila, jossa säilytetään museon hoitamaa forssalaisen tekstiiliteollisuuden, erityisesti painokankaan tuotantoon liittyvää historiallista aineistoa. Karkeapiirteisimmillään aineisto koostuu esineistä, paperista ja kankaasta.  Sen yhteinen nimittäjä on forssalainen tekstiiliteollisuus ja suomalaisen painokankaan historia. (Kurkista yksityiskohtaisempaan esittelyyn täältä!)
Forssan museon toimintaohjelmaa tulevalle 5-vuotiskaudelle luonnosteltaessa tekstiiliarkisto-nimeä päätettiin selkeyttää. Aineistoon viittaamme jatkossa sanalla tekstiiliteollisuuskokoelma. Visiota paikasta, jossa aineistoa säilytetään tulevaisuudessa, kutsutaan kuosikeskukseksi. Eli: kuosikeskus ja tekstiiliteollisuuskokoelma, olkaa hyvät!  
Sudenaskel: Kuosien kaupunki!  
Lokakuussa 2017 veimme halukkaita tutustumaan tekstiiliarkistoon ja kysyimme mukanaolijoilta ideoita aineiston esiintuomiselle.

Osallistujat toivoivat lisää näkyvyyttä värikkäille kuosisuunnitelmille. Jo samana vuonna museon perinteisen joulukalenterin aiheeksi valittiin kuosiperintö. Vuoden 2018 alusta Instagramista, Forssan museon tililtä, löytyy joka keskiviikko uusi kuosi tarinoineen. Seuraa hastagia #kuosikeskiviikko.

Entä miten saada värikkäät, arkistokoteloiden sisälle säilytetyt kuosisuunnitelmat ulos arkistotilasta? Parhaillaan museo hakee kuukaudeksi kaupunkitaiteilijaa, muotoilijaa tai arkkitehtia suunnittelemaan ensiaskeleet siihen, että Forssasta saataisiin aito kuosien kaupunki – myös rakennetussa ympäristössä.
Voisiko Kehräämön kuosittaa? Entä Viksbergin? Miltä se näyttäisi? Muokkauksen alla oleva alkuperäiskuva: Tanja Härmä, Forssan museon kuva-arkisto. 



Jättiläisenaskel? Yhteistyötä ja neuvotteluja
Museon kahvihuoneen pöydän ympärille kokoonnutaan monenlaisten neuvonpitojen yhteydessä. Tänä syksynä ja keväänä paikassa on ideoitu tekstiiliperintöön liittyen niin alukehitysasiamiehen, kulttuurialan toimijoiden, eri koulutusorganisaatioiden opiskelijoiden ja opettajien, tekstiiliyrittäjien, matkailutoimijoiden kuin monen muun tahon kanssa. Mitä yhteistä voisimme tehdä niin, että yhtenä tärkeänä tekemisen aineisosana olisi tekstiiliperintöaineisto?
Tärkeitä neuvottelu- ja yhteistyökumppaneita matkalla kohti konkreettista kuosikeskusta  ja sen järjestämistä ovat kaupunkiorganisaation virkamiehet ja asiantuntijat.  Neuvotteluja käydään monenkeskisessä yhteistyössä, positiivisella asenteella.
Tällä välin voinemme luvata seuraavaa: jo ensi kesänä Forssa pukeutuu kuoseihin. Ottaako kaupunkitila ujoja värillisiä varvasaskelia kohti kuositettuja bikineitä vai jotain rohkeampaa -  sen näyttää aika.
Tälläkin tavalla kulttuuriperintö voi näkyä arkiston tai museotilan ulkopuolella. Forssan Citymarketin käytävässä 2000-luvun alussa olleet tulosteet kertoivat kutomon tarinaa.  Kuva: Lauri Pohjakallio. Forssan museon kuva-arkisto.
Osallistu kyselyihin: 

Tekstiiliarkiston tulevaisuutta suunnitellaan  Tyykistä tulevaisuuteen-hankkeessa. Hanke on saanut rahoitusta maaseuturahastosta  Leader-ryhmä LounaPlussa ry:ltä. 







Teksti: Kristiina Huttunen


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti