Vorssammuseo 3.0

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Breitholtin kaasunaamari




K. Breitholt lahjoitti keväällä 1945 museolle nahkojen käsittelyyn tarkoitetun vuolimen ja kaasunaamarin. 

Miksihän? 

Pelkäsikö B. venäläisten invaasiotota, lahjoittiko viimeisetkin rippeet omaisuudestaan ennen kuin pakeni Vapaaseen Länteen? Tai ehkä sittenkin valikoi lahjoittamansa esineet huolellisesti lähettäen omanlaisensa viestin tulevaisuuteen. ( Kuka tuntee forssalaisen K.Breitholtin tarinan? Käsi pystyyn ja viestiä postilaatikkoon! ) 

Esineiden taustatiedot ovat museoissa supertärkeitä. ( Esimerkki hyvin taustoitetusta museoesineestä löytyy täältä. ) Mutta minkäs teet, kun kaasunaamarin vastaanottaja 40-luvulla ei ole kirjannut ylös ”metadataa”? Tai ehkä tietoja ei vain ole saatu? Ehkä lahjoitus on jätetty museonhoitajan oven taakse pehmustetussa laatikossa kuin hylätty lapsi.

Kaasunaamari on ehjä esine. Mallinuken päälle puettaessa varsin vinkeä. Mm. verkkolähteiden ansiosta näyttää vahvasti, että kyseessä on Tampereen Kumitehtaan valmistama rintamasotilaan kaasunaamari. Ehkä Breitholtin oma?

Tulevassa perusnäyttelyssä kaasunaamari on esillä yhdessä jalkarättien, sotatarviketeollisuus- merkkien ja muun pikkuesineistön kanssa. Naamari kumppaneineen esineellistää Forssan 40-lukua. Se kuvittaa kaasuhyökkäyksen torjuntaharjoitusta kauppalan ytimessä toukokuussa 1939, kuten myös tietoa kahdestakymmenestä suojanaamarista, joilla Forssan kauppala siviilinsä varusti. Ennen kaikkea Breitholtin kaasuaamari kertoo ilmapiiristä sodan alla, kun pelättiin uutta kaasusotaa ensimmäisen maailmansodan taistelukaasujen muiston varjossa.

Kaasunaamari on toiminut yhtenä inspiraationlähteenä Forssan Keskuskoulun kahdeksasluokkalaisille, jotka maaliskuussa opettelivat esinekuvausta Tekstiilimuseo Tyykin esinekaaoksessa. Ne teinit. Taitavampia saa hakea. Kevään kuluessa toivomme saavamme nuorten tuotoksia esiin digitaalisesti. Pinterestiä viritellään. Pysykää kanavalla! 

*Päivitys 25.4.2013

Kaasunaamarin lahjoittaja on saanut lisää valoa auraansa - tai sitten ei. 

Amanuenssi Asta Suomisen tiedonlouhinnan sivutuotteena nousi esiin anekdootti Hämeenlinnassa syntyneestä Helmi Breitholtzista, joka toimi Forssan Yhteiskoulussa opettajana 1900-luvun alussa.* Sekä Helmi että hänen sisarensa Aini menivät naimisiin Forssa-yhtiön virkailijoiden kanssa. Breitholtzin sukupuun eri oksien vilistessä silmissä löytyi viimein tieto Helmi Breitholtzin toisen sisaren, Lillin, pojasta, hämeenlinnalaisesta everstiluutnantista Kaarlo Breitholtzista (1899-1951). Tämä K. Breitholtz toimi vuosina 1943-44  Erillinen pataljoona 6:n komentajana. Mahtaako Kaarlo Breitholtz olla kaasunaamarin lahjoittaja? Olisiko kaasunaamari ollut matkassa inkeriläissyntyisten pataljoonan sotilaiden kanssa Kannaksen taisteluissa? Vahva epäilys on, mutta ei vieläkään varmaa tietoa. Niin tai näin, kaasunaamari on oiva esimerkki siitä, miten vuosikymmentenkin jälkeenkin esinetiedot voivat parhaimmillaan täydentyä - pelkän sattuman kautta. 



*Pääkirjan lahjoitussarakkeen nimi Breitholt on epäselvästi kirjoitettu. Se voidaan lukea myös Breithol / Breitholx - tai Breitholz. 


An old gas mask from our collection have no other information than the name of the donator and the year when the gas mask was donated. The year was 1945, just after the war against Soviet Union had finished. The donator’s name was K. Breitholt. He or she? Probably he. What he did in Forssa? Had he been a frontier solder himself? No idea. We can just guess. The mask will be displayed in our new permanent exhibition anyway. Along with it there will be information about war time in Forssa. And a story about people who feared gas attacks. There were none during the  wars in 1940's. But the fear existed.Town clerks bought 20 masks for the use of Forssa citizens. Where are they now? 

Students from Forssa Keskuskoulu photographed some items from Forssa museum collection last month. The gas mask, too. The results will be shown later this spring. Stay in tune! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti