Mistä jouluntaika on tehty?

Mistä jouluntaika on tehty? 

Onko se tehty hyvästä tahdosta, 

antamisen ilosta ja toisten huomioimisesta? 

Onko se tehty yhteisistä hetkistä, 

yhdessä ahertamisesta ja vanhoista perinteistä? 

Vai onko se tehty 

joulutortuista, joulukuusista ja joululauluista?

Forssan museo on yhteistyössä kuvataidekoulun perheiden ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton kanssa heilauttanut taikasauvaansa ja loihtinut museon Aulagalleriaan joulutaian. Miten museo teki sen?

Forssan museo aukaisi ovet jo perinteiselle tapahtumalle ja antoi tilat yhden viikonlopun ajan Mannerheimin Lastensuojeluliiton tapahtumalle. Tapahtumassa myydään kahvia, torttuja ja äänestyslippuja. Äänestyslipuilla kannattaa MLL:n toimintaa ja saa sanoa oman kantansa sille, mikä kuvataidekoulun perheiden koristamista kuusista on kaunein.

Kuusiäänestyksessä on yhteensä kahdeksan kuusta ja somistajina ovat olleet sekä vanhemmat, lapset että nuoret. Osa on koristeltu perinteisesti, mutta osassa on myös veikeitä yllätyksiä ja ideoita. Tohinaa museolla on riittänyt oikean kuusen ja sopivan paikan valinnasta koristeluun sekä joulumarkkinoiden järjestämiseen.

Museolla on possu, sammakkoprinsessa, pipari, joulukortti... koristeita kuusissa. Luovuutta on käytetty ja perinteitä höystetty uusilla ideoilla. Koristelijat ovat olleet vilkkaita ja äänestäjienkin kenkien kopinaa kaikuu museon tiloissa.

Meno jatkuu koko viikonlopun ajan sunnuntaihin asti. Forssa Eläväksi ja Kauniiksi ry näkyy myös museolla. Tervetuloa tapaamaan heitä ja koittamaan arpaonnea! Jos joulumieli on kateissa, täältä se on löydettävissä! 

Teksti ja kuvat: Minna Lehtola

Olkien havinasta joulukuusen havuihin!

Millaisena sinä muistat lapsuuden joulun? Syventyessä muistoihisi, kuuletko heleän naurun, tunnetko piparien tuoksun ja maistatko makoisan kinkun maun suussa? Kertoivatko vanhempasi tai isovanhempasi, miten heidän lapsuudessaan joulua vietettiin?

 

Perinteinen joulukausi alkaa Tuomaan päivästä 21.12. ja kestää Nuutin päivään 13.1. Joulurauhaa on kunnioitettu jo satoja vuosia. Ennen jouluksi tuotiin tupaan kuten myös kirkkoonkin oljet. Oljilla oli miellyttävää oleskella valvoessa jouluyötä ja perheen leikkiessä joululeikkejä. Oljet edustivat myös uuden satovuoden turvaamista ja Vapahtajan syntysijan pehmikkeitä.

 

Olkien lisäksi asuinhuoneiden seinät ja katto verhottiin puhtailla päreillä ja kattoon ripustettiin himmeli. Paloturvallisuus syistä 1700-luvulla kiellettiin jouluolkien käyttö, mutta osa jatkoi olkien käyttöä kielloista huolimatta. 1800-luvulla olkien sijaan tupaan tuotiin joulukuusi ja joulupukin vierailut ovat vielä nuorempaa perinnettä, joka juontaa Tapanin päivän leikeistä. Ennen joululahjat heitettiin raolleen avatusta ovesta.

 

Lauantaina 29.11. Forssan museossa on joulun tunnelmaa ja joulukuusen havujen havinaa. Tervetuloa ottamaan osaa Forssan museon ja Mannerheimin lastensuojeluliiton järjestämään joulukuusinäyttelyyn!

 

Kurkistus entisajan jouluun Piipunjuurella -tietokannan Esko Aaltosen valokuvien kautta:

Hykkilän Joululeikki esittely kansantieteen keräilijöille 1928. Leikin nimi on Leiskuuminen.

Kuvassa kaksi miestä leikkii joululeikkiä nimeltä leiskuuminen. Leikissä kaksi henkilöä asettuu vastakkain istumaan olkien päälle ja vuorotellen kumpikin heittäytyy taaksepäin, vetäen toisen perässään jalkojensa varaan.

Joululeikki suutarin sohiminen, joululeikki esittely vuonna 1928.

 

Kuvan leikillä on useita nimityksiä: "suutarin silmän puhkaiseminen", sohiminen ja suutarin sohiminen. Kuvan oljista punottu kolmijalkainen ukko on suutari, jonka pistäjä yrittää seipäällä kaataa ja jota varjelija yritti estää suistamalla pistelijän työnnöt nipun ohi.

Humppilan Nuuttiputin (nuuttipukki) esittely 1947.

 

Joululeikkiesittely nuuttipukista vuonna 1928.

"Nuttiputti" eli nuuttipukki on vanhaa perinnettä eli ennen Nuutinpäivänä joulurauhan päättyessä naamioituneet lapset/miehet kiersivät talosta taloon mm. laulamassa. Nuutin päivää on kutsuttu myös hiivanuutiksi, jolloin käytiin naapureitten sahtitynnyreillä. "Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi".
 

Vuoden 1928 jouluesittely kansantieteen keräilijöille.

 

Hiljainen hetki jouluaattona. Jouluaterian jälkeen perheen pää alkoi lukea jouluevankeliumia Raamatusta. Raskas Raamattu on nostettu telineelle, ja luvun välissä isäntä vetää sauhun pitkästä piipustaan. Osa seinästä on peitetty päreillä osoitukseksi siitä, miten ennen mustat seinät jouluksi kokonaisuudessaa valkaistiin.

Hyvää joulun odotusta!


Kuvat: Esko Aaltonen
Teksti: Minna Lehtola
Lähde: Toivo Vuorela, Suomalainen kansankulttuuri

URDIMBRES -Soivat loimilangat

Sanna Mansikkaniemi toimii konsertin tuottajana ja kertoo projektin taustoista.
 
1.       Urdimbres, Soivat loimilangat, kitaramusiikkia 1700-luvulta nykypäivään. Mistä konsertin nimi ja aihe kumpuavat?
 
Konsertin nimellä halutaan tuoda esiin sitä, miten monista erilaisista langoista Perun kitaramusiikki on kudottu. Kitara rantautui Amerikan mantereelle eurooppalaisten mukana 1500-luvulla ja ennen pitkää se saavutti suuren suosion. Jokainen Latinalaisen Amerikan kansakunta räätälöi sekä soittimesta että sillä soitettavasta musiikista omat variaationsa.
 
Soivat loimilangat –konsertin tarkoituksena on tuoda valokeilaan perulaisen kitaramusiikin rikkaus: miten eurooppalaisten siirtolaisten ja alkuperäisväestöön kuuluvien intiaanien musiikilliset vaikutteet ovat sulautuneet toisiinsa. Kuultavissa on jopa häivähdys esikolumbiaaniselta ajalta. Tuloksena on jännittävä ja monisäikeinen kudelma tuttua ja tuntematonta.
 
2.       Keitä ovat konsertin esiintyjät?
 
Kaksi loistavaa muusikkoa yhdistää voimansa tässä konsertissa. Sekä Camilo Pajuelo että Luis Malca ovat perulaissyntyisiä kitaristeja jotka ovat tulleet Eurooppaan jatko-opintojen takia. Camilo asuu nykyisin Helsingissä ja hän on perehtynyt erityisesti Andien alueen kitaramusiikkiin sekä kotimaansa populaarimusiikkiin. Madridissa asuva Luis on tutkinut Perun kitaramusiikkia nimenomaan historiallisista lähtökohdista.
 

Camilo Pajuelo ja Luis Malca

3.       Mikä johdatti perulaiset kitaristit Forssaan?
 
Camilo ja Luis esittivät Urdimbres-ohjelmansa ensimmäistä kertaa Madridissa lokakuun puolivälissä. Luis tulee Suomeen Perun suurlähetystön kutsumana ja heillä on konsertti Helsingissä tällä viikolla. Ohjelman valmistelu on ollut iso työ ja ajattelimme, että olisi mukavaa jos se kuultaisiin myös muualla päin Suomea. Meillä on täällä Forssan seudulla paljon ystäviä ja tuttavia, siksi ajattelimme, että olisi mukavaa järjestää kolmas konsertti juuri tänne.
 
4.       Mikä johdatti erityisesti Forssan museoon?
 
Se oli Camilon idea. Hän on vieraillut museossa aiemmin ja tykkäsi paikan tunnelmasta. Olemme suunnitelleet mahdollista yhteistyötä museon kanssa tangoprojektiimme liittyen ensi vuodelle. Monet langat yhdistyivät tässä konsertissa kuin itsestään: konsertin espanjankielinen nimi ”Urdimbres” tarkoittaa nimenomaan loimilankoja ja mikä olisikaan sopivampi konserttipaikka kuin Loimijoen varrella sijaitsevan tekstiilikaupungin museo. Samoihin teemoihin liittyy sopivasti myös Jenni Kalsolan näyttely ”Langoilla” joka on nähtävillä vielä tämän viikon ajan.
 

Camilo Pajuelo

5.       Mitä konsertilla halutaan sanoa yleisölle ja mikä on innoittaja?
 
Toivomme, että yleisö nauttii ohjelmasta ja saa uusia musiikillisia kokemuksia. Kitara on suosikkisoitin myös täällä meillä ja haluamme esitellä sen rikasta sointimaailmaa. Haluamme myös tuoda tuulahduksen etelän lämpöä ja valoa marraskuun harmauteen!
 
6.       Mitkä langat johdattivat sinut järjestämään konserttia?
 
Camilo Pajuelolla ja minulla on duo nimeltä ”Sininen Tuli” ja teemme paljon yhteistyötä. Minulla oli viime viikolla jälleen vuotuinen 22-vuotispäiväni, mutta juhlat jäivät järjestämättä matkan takia. Mikäpä sen mukavampaa, kuin juhlia hämäläisittäin näin jälkikäteen perulaisen kitaramusiikin tahdissa! En siis tällä kertaa itse esiinny, mutta esittelen ohjelman yleisölle sekä tarjoilen suklaakakkua väliajalla.

Vuosia takana virkeänä arjessa!

Tällä viikolla vietetään senioriviikkoa ja Forssan museo on mukana senioriviikon ohjelmassa esittelemässä kehittämäänsä Siromuistot – viriketuokiomateriaalia. Virikeaineisto on suunnattu senioreille ja heille suunnatun toimintatuokion pitämiseen, tuokion tavoitteena on tuoda paikallinen kulttuuri ja historia lähelle ihmistä, voimaannutta ja luoda hyvää oloa, virkistäen arjessa.
 

Forssan museon virikeaineisto sisältää erilaisia vanhoja Finlayson Forssan kankaita, niitä voi tunnustella ja samalla muistella, onko niitä aikoinaan käytetty oman tai tuttujen kodin sisustuksessa tai vaatetuksessa. Herättävätkö ne muistoja makuuhuoneen liinavaatteista, nuoruusajan mekosta tai tuoko kuosit mieleen, jonkun itselleen tärkeän henkilön? Onko perheeseen haettu aikoinaan Siropussi kaupasta?

Taustalle tuokioon voi laittaa kassin mukana tulleen musiikin soimaan ja sen tahdissa voi jammailla ja jumppailla fiiliksen mukaan. Jos arkeen kaivataan uusia tanssi- ja jumppaliikkeitä niitä voi kehitellä yhdessä materiaalin mukana tulleita työkaluja hyödyntäen. Yhdessä voi miettiä, mikä työkalu on ollut ja miten sitä on käytetty sekä suurentaa työkalun käytössä käytetyn liikkeen jumppaliikkeeksi.

Siromuistot – kassista löytyy materiaali useaan ohjattuun tuokioon, hyvä pituus tuokiolle on noin 30–45 minuuttia. Kankaiden ja työkalujen lisäksi materiaalista löytyy tuoksupurkkeja, valo- ja mainoskuvia sekä seniorit voivat kokoontua yhteen pelaamaan kuoseista tehdyillä muistipelikorteilla. Tavoitteena on herätellä kaikkia aisteja.

Yhdessä tekeminen, koskettaminen ja muisteleminen rikastuttavat arkea. Aineisto on monipuolinen ja mielikuvitus on rajana, miten ja kuka sitä voi hyödyntää. Tärkeintä viriketuokion pitämisessä on, että sen jälkeen osallistujalla on hyvä olla. Materiaalia luodessa, ajatuksena oli, että se on suunnattu senioreille, mutta emme näe estettä, että sitä ei voisi hyödyntää eri-ikäisten toimintatuokioiden materiaalina. Siromuistot – viriketuokiomateriaalin voi pyytä ensi viikosta lähtien lainaan maksuttomasti Forssan kirjastosta ja viriketuokiomateriaalia esitellään perjantaina klo 10–15 Ystävän Kammarin seniorimessuilla, tervetuloa tutustumaan ja juttelemaan.

Teksti ja kuvat: Minna Lehtola

Vihdoin se on täällä! www.piipunjuurella.fi

Forssan, Valkeakosken ja Varkauden museoiden yhteinen kokoelmatietokanta avautui yleisölle tänään perjantaina 10.10.2014 klo 10 osoitteessa www.piipunjuurella.fi

Tätä hetkeä on odotettu. 

Tavoitteenamme on edistää pienten teollisuuskaupunkien museokokoelmien saatavuutta. Kolmen museon hallussa on merkittävä määrä Suomen teollisuusperintöaineistoa. Kokoelmamme kertovat kolmen teollisuuskaupungin tehtaiden ympärille rakentuneita tarinoita ihmisistä, yhteisöistä, tehdastyöstä ja vapaa-ajasta. Varkauden erityispiirre on yksi Suomen suurimmista valokuvakokoelmista, Forssalla 90-vuotisen kotiseututyön tuloksena syntyneet tietovarannot ja Valkeakoskella Visavuoren museosäätiön Kari Suomalaisen pilapiirrosten kokoelma.

Julkaisuhetkellä piipunjuurella.fi –tietokannassa on 22966 kuvaa, 13359 esinettä ja 12700 taideteosta. Digitoitu kokoelma karttuu ja tarkentuu koko ajan kokoelmatyön edetessä - yhteensä museoillamme on yli miljoona kuvaa, yli satatuhatta esinettä ja taideteosta. Nyt käynnissä oleva yhteishanke tuo lisää aineistoja tietokantaan runsaasti vielä tämän kuluvan vuoden aikana.

Tietokannan kuvia ja tietoja saa käyttää vapaasti koulutuksessa, tutkimuksessa ja yksityisessä käytössä. Julkisen tietokannan kuvat ovat verkkoympäristöön hyvin soveltuvia pieniresoluutiokuvia. Tulosteen tai painokuvan haluava voi tilata kuvia tai valmiita julisteita helposti käyttöönsä tietokannan koritoiminnan avulla. Koritoiminnon avulla kuviin tai esineisiin voi myös antaa lisätietoja tai palautetta, jotka välittyvät suoraan tallentavaan museoon.

Aikaisemmin tapahtunutta...

Forssan museo otti käyttöön selainpohjaisen E-kuva –kokoelmanhallintajärjestelmän alkuvuodesta 2011. Siitä lähtien ovat skannerit surisseet, salamavalot välähdelleet, kuva- ja esinetiedot tallentuneet objekti toisensa jälkeen. Hitaasti mutta varmasti kokoelma täydentyi. Tavoitteena on siintänyt tulevaisuus - tämä päivä - jossa yleisö, tutkijat, harrastajat ja opiskelijat voisivat vapaasti tutustua digitoituun aineistoon ja käyttää sitä omiin projekteihinsa.

Alkuvuodesta 2013 Museoalan yhteistyöverkosto TAKOn seminaarissa istuin Varkauden museoiden Hanna-Kaisa Melarannan vieressä ja supattelimme kokoelmajärjestelmistä. Alkoi hahmottua idea pienten teollisuuskaupunkien museoiden kokoelmayhteistyöstä. Toukokuussa mukaan oli tullut myös Valkeakosken museot, ja teimme yhteenliittymisestä sopimuksen E-kuvapalvelun tarjoavan Eduix Oy:n kanssa.

Yhteenliittymästä seurasi työntäyteinen vuosi konvertointeja. Siirtyminen yhdestä järjestelmästä toiseen ei aina suju kuin Strömsössä. Museoväki ja koodaajat puhuvat samasta asiasta eri sanoin.

Asiakasliittymän  ulkomuodon suunnittelun tilasimme Mainossynergialta. Esikuvana hyödynsimme Vatikaanin ja Finnan ratkaisuja. Lopputulokseen haettiin selkeyttä, visuaalisuutta ja toimivuutta.

Voilá! Tässä se on. www.piipunjuurella.fi Pienten teollisuuskaupunkien museokokoelmia internetissä. Kaikkien nähtävillä. Kaikkien kommentoitavana. 

Ei niin hohdokas, silti arvokas!

Mennään museoon! – viikko alkaa ensi viikolla ja Forssan museo tarjoaa koululaisille mahdollisuuden MediaMysteeri -kierrokselle. Ajat luokkien kierrokseen on pitänyt varata etukäteen museolta.

Museoliitto on haastanut museoita Mennään museoon! -viikolla myös pohtimaan koululaisten kanssa, mitä museon esineet kertovat, arvioimaan yhdessä eri näkökulmista museoesineiden taustoja ja merkitystä. Jo tämän vuoden keväällä, koululaisryhmien vieraillessa Forssan museossa, osa ryhmistä sai tehtäväkseen etsiä näyttelystä houkuttelevinta museoesinettä.

Esineen löydettyään he saivat miettiä sen ikää ja pohtia sen käyttötarkoitusta sekä loihtia mielikuvitusta käyttäen esineelle uuden tarinan siitä, miten esine on päätynyt museoon. Valikoiduksi esineeksi valittiin mm. vanha juustovuoka ”taikamerkkien” johdosta ja luovat koululaiset keksivät, että ”se löydettiin leipomosta, joka purettiin.” (Salla, Sofia ja Elsi) Juustovuoka ei ollut hohdokas, mutta merkit siinä houkuttelivat lasten mieltä.

Koululaisten mielipiteet hajaantuivat siitä, mikä on museon houkuttelevin esine, mutta kenenkään listalle ei päätynyt museon nurkassa seisova puinen, jykevä esine, vaikka se on juustovuokaa kookkaampi ja siinäkin on koristelua. Oletko sinä huomannut sitä?

Se on keskiaikainen osmansolmupöydänjalka, joka Unto Salon mukaan vuonna 1959 oli yksi kalleimmista museoaarteista, ”kansanomaisten” huonekalujemme komeimpia tuotteita ja kiehtoi mielikuvitusta arvoituksellisen alkuperänsä vuoksi.

Nimi pöydälle tulee sen jalkojen keskiosassa olevasta nauhapunosveistoksella koristellusta pallosta ja siihen on kuulunut irrallinen kansi. Unto Salon mukaan osmonsolmupöydät ovat olleet kiltatupien pöytiä, juhlahuonekaluja ja pöydän osmansolmukoriste voi viitata pöydän pyhään merkitykseen.

Haastan teidät kaikki lukijat, seuraavalla kerralla, kun tulette Forssan museoon varta vasten etsimään pöydänjalan ja katsomaan sitä. Siinä on arvoa, vaikka siitä ei löydy hohtoa.

Hyvää Mennään museoon! –viikkoa!

Teksti: Minna Lehtola
Kuva: Forssan museon kuva-arkisto, Unto Salmi 1957
Lähde: Lounais-Hämeen kulttuurihistoriaa, Maakuntamuseon opas, 1959.

Lähellä sydäntä!

Aikoinaan Forssan toi kartalle tekstiiliteollisuus, Arja Mattilan suunnittelema Onni kangas sai nimen Miljoonasydän, kun sen myynti kasvoi kasvamistaan. Miten voimme luoda Forssaan tämän hetken Onnen, joka kasvaa miljooniksi sydämiksi?



Vorssasta miljoonien sydämien kaupunki! Kuva: Minna Lehtola

Sitä keräännyimme joukolla pohtimaan Miljoonasydän sykkimään! – Forssa matkailun kartalle seminaariin Kehräämöalueelle. Forssan museo järjesti seminaarin yhteistyössä Forssan Seudun Kehittämiskeskus Oy:n kanssa ja se oli osa museon Lähimatkailun kehittämisprojektia, johon avustuksen on myöntänyt Opetus- ja kulttuuriministeriö.

Näin seminaarin jälkeen voi todeta, että ideoista ja luovasta hulluudesta ei ole puutetta. Se mitä kaipaamme, on yhdessä tekemistä, kommunikaatiota ja jo olemassa olevan jalostamista. Tarvitsemme kunnon signaalin matkailijoille, täällä on Vorssa ja me ollaan ylpeitä siitä!



Jonna-Marleena Härö: Luuppi, Oulun museot ja tiedekeskus muutoksessa.

 Mitään neonväristä valotaulua emme kuitenkaan kaipaa vaan syke löytyy tapahtumista, tuotteistamisesta, Wahren-leivoksesta ja sekaleivästä makkaralla. Lisäksi emme houkuttele vaan matkailijoita vaan tarjoamme ainutlaatuisen miljöön erilaisten tapahtumien järjestämiseen mm. häiden, tarjoamme palveluita konferenssien järjestäjille ja mikä parhainta yhteisöllisyyttä vorssalaisille.

Seminaarin annista voidaan pohtia, tulisiko Forssaan kehittää Luupin Lulun tyylinen hahmo seikkailemaan Forssan tapahtumiin ja tiedottamaan sosiaaliseen mediaan tai voisimmeko yhdessä järjestää Kehräämöalueelle osallistavan draaman tai lähdetäänkö kaikki mukaan järjestämään viikon pituista kulkuneuvo -tapahtumaa Do Dad´s väen kanssa. Mahdollisuuksia on!

Projektivastaava Minna Lehtola kokoaa seminaarissa esiin tulleet ajatukset yhteen.

Jokaiselle oma koti ja asuinympäristö ovat rakkaita, ne ovat täynnä muistoja, kohtaamisia ja joka päivä syntyy uusia tarinoita. Usealle saattaa syntyä huoli, ajatelleessaan tulevaisuutta, säilyykö alueella tarvittavat palvelut, onko tarpeeksi töitä ja millainen tulevaisuus on lapsille?

Meitä yhdistää halu luoda hyvä asuinalue ympärillemme, halu viedä Forssaa eteenpäin, olotila, että Forssa on hyvä paikka asua ja valtteinamme ovat herkut, tekstiilit, kulkuneuvot, teatteri ja holja mentaliteetti.

Meiltä löytyy tiloja, meiltä löytyy asennetta, pitää vain nostaa hihat ylös ja alkaa töihin!

Teksti: Minna Lehtola