Museoliitto on haastanut museoita Mennään museoon! -viikolla myös pohtimaan koululaisten kanssa, mitä museon esineet kertovat, arvioimaan yhdessä eri näkökulmista museoesineiden taustoja ja merkitystä. Jo tämän vuoden keväällä, koululaisryhmien vieraillessa Forssan museossa, osa ryhmistä sai tehtäväkseen etsiä näyttelystä houkuttelevinta museoesinettä.
Esineen löydettyään he saivat miettiä sen ikää ja pohtia sen
käyttötarkoitusta sekä loihtia mielikuvitusta käyttäen esineelle uuden tarinan
siitä, miten esine on päätynyt museoon. Valikoiduksi esineeksi valittiin mm. vanha
juustovuoka ”taikamerkkien” johdosta ja luovat koululaiset keksivät, että ”se
löydettiin leipomosta, joka purettiin.” (Salla, Sofia ja Elsi) Juustovuoka ei
ollut hohdokas, mutta merkit siinä houkuttelivat lasten mieltä.
Koululaisten mielipiteet hajaantuivat siitä, mikä on museon
houkuttelevin esine, mutta kenenkään listalle ei päätynyt museon nurkassa
seisova puinen, jykevä esine, vaikka se on juustovuokaa kookkaampi ja siinäkin
on koristelua. Oletko sinä huomannut sitä?Se on keskiaikainen osmansolmupöydänjalka, joka Unto Salon mukaan vuonna 1959 oli yksi kalleimmista museoaarteista, ”kansanomaisten” huonekalujemme komeimpia tuotteita ja kiehtoi mielikuvitusta arvoituksellisen alkuperänsä vuoksi.
Nimi pöydälle tulee sen jalkojen keskiosassa olevasta
nauhapunosveistoksella koristellusta pallosta ja siihen on kuulunut irrallinen
kansi. Unto Salon mukaan osmonsolmupöydät ovat olleet kiltatupien pöytiä, juhlahuonekaluja
ja pöydän osmansolmukoriste voi viitata pöydän pyhään merkitykseen.
Haastan teidät kaikki lukijat, seuraavalla kerralla, kun
tulette Forssan museoon varta vasten etsimään pöydänjalan ja katsomaan sitä.
Siinä on arvoa, vaikka siitä ei löydy hohtoa.
Hyvää Mennään museoon! –viikkoa!
Teksti: Minna LehtolaKuva: Forssan museon kuva-arkisto, Unto Salmi 1957
Lähde: Lounais-Hämeen kulttuurihistoriaa, Maakuntamuseon opas, 1959.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti