Aallonreunakuohua - yhdessä yritysten kulttuuriperinnön äärellä

Kulttuuriperintöä Suomessa tallentavat museot, kirjastot ja arkistot.

Arkistoaineistoa tyypillisimmillään, Elka, Mikkeli.

Karkeasti tyypitellen kirjastot tallentavat julkaistua, museot esineellistä kulttuuriperintöä, kun taas arkistoissa säilytetään asiakirja-aineistoa. Voisi ajatella että tallennusalojen erot ovat helppoja. Mutta ovatko ne?   

Kulttuuriperinnön pelastuksen ABC-hankkeessa tutkitaan pelastusdokumentoinnin käytäntöjä museoissa. Kuinka toimia tilanteessa, jossa tallennusalan tai -alueen yritystoimija muuttaa toimintaansa tai jossa toiminta kokonaan loppuu. Haaste ei koske yksin museoita vaan myös arkistoja.  Oman alansa tai alueensa yritysten perintöä tallentaa moni museo Suomessa.  Yritysten arkistot sijoittuvat sen sijaan pääosin yhteen arkistoon - Mikkelissä sijaitsevaan Elinkeinoelämän keskusarkistoon.

Jarmo Luoma-aho

”Yritysten aineistojen vastaanotto ja käsittely on meidän perustoimintaamme. Tänäkin vuonna on ollut jo yli 50 yhteydenottoa. Ja lisää tulee – viikottain”, vastaa Jarmo Luoma-aho, Elkan johtaja, kysymykseen Elkan toiminnan painopisteistä .  ”Yritykset tarjoavat usein aineistojaan itse. Mutta jatkuva palvelujen markkinointi on tärkeää.”

Joskus arkistojen ja museoiden rajapinnalla kohdataan tehtäväkenttien määrittelyyn liittyvää aallonreunakuohua. Forssassa tämä koettiin vuonna 1984, kun Forssan Oy:n arkistot siirrettiin Suomen Elinkeinoelämän Keskusarkistoon esineiden jäädessä Forssaan. Arkistonsiirtoa vastustettiin Forssassa voimakkaasti.  Tämän päivän näkökulmasta siirto ei ollut huono asia. Mikkelin olosuhdevalvoituissa tiloissa säilytettyjen arkkitehtuuripiirustusten digitoidut kopiot vilahtavat tietoverkoissa Mikkelistä maailmalle lyhyemmässä ajassa kuin tutkija istahtaa alas tuolille.  Digitalisaatio auttaa voittamaan maantieteelliset esteet – jos ei aina niin monesti.  

"Elka ottaa vastaan asiakirjoja kohderyhmältään, käytännössä yrityksiltä”, Jarmo Luoma-aho toteaa asiasta puhuttaessa. “Jos yritysaineistoa halutaan säilyttää jossain muualla, toki se käy. Olennaista on se, että vastaanotettava aineisto olisi asianmukaisessa hoidossa, arkistoperiaatteiden mukaisena kokonaisuutena.”

Museokentällä arkistojen seulontaperiaatteet mietityttävät.  Pelkona on se, että kun arkisto seuloo aineistoa, eli valikoi epäolennaiset ainekset pois säilytettävistä, katoaa ei-sanallista mutta museoille tärkeää, tutkittavissa ja tulkittavissa olevaa tietoa tallennettavasta kohteesta.    

”Seulonta on aina hankalaa”, Jarmo Luoma-aho myöntää. ”Mutta kyllä se pyritään tekemään objektiivisilla reunaehdoilla. Kaiken kaikkiaan pitäisin parhaimpana ratkaisuna sitä, että sekä museot että arkistot kävisivät tärkeän molempia kiinnostavan aineiston läpi omien periaatteidensa mukaisesti, yhdessä sopien. Tällöin myös arkistojen kokonaissäilytykseen liittyen voitaisiin tehdä harkittuja ratkaisuja, jossa molempien organisaatioiden tallennustarpeet ja -periaatteet tulevat kuuluksi.”  

Yhteistyössä on siis voimaa. Mutta mitä muuta museot voisivat arkistoilta oppia – tai arkistot museoilta? Myös niitä asioita käsitellään nyt meneillään olevassa hankkeessa.  Lisää museokentältä nousevista pelastusdokumentointeihin liittyvistä oivalluksista, kipukohdista tai ratkaisumalleista Tekniikan alan museopäivillä Tekniikan museossa Helsingissä. 30.11. Ilmoittaudu ja tule mukaan keskustelemaan! 

Teksti ja kuvat: Kristiina Huttunen