Jackson Pollock Forssassa

Forssan tekstiiliarkistossa on mallikappaleet kaikesta Forssassa valmistetusta kankaasta. Riemastuttavin osa arkistosta ovat 1950- ja 1960-lukujen kuosit. Finlaysonin Forssan suunnitteluateljee perustettiin vuonna 1951, ja sitä seuranneet vuosikymmenet olivat ennakkoluulottoman kokeilun ja innostuksen aikaa painokankaiden suunnittelussa.

Sacramenton tekstiilimessuilla myönnetyt kultamitalit luovutettiin 26.10.1966 Finlayson-Forssan tehtaiden ateljeen työntekijöille. Henkilöt vas. Solveig Lygdman, Arja  Mattila, Helena Perheentupa, Pirkko Hammarberg, Ulla Perho (myöh. Nummikoski) ja Aini Vaari. Lähde: www.piipunjuurella.fi

Forssassa asuva Aini Vaari (s. 1931) oli ensimmäisten joukossa aloittamassa ateljeen toimintaa. Hänellä on paljon hauskoja ja kiinnostavia tarinoita tekstiilisuunnittelun alkuvaiheista. Aini Vaari valittiin ateljeeseen harjoittelijaksi heti ensimmäisenä vuonna. Forssan tehtaan yhteydessä toimiva ateljee oli se ympäristö, jossa hän sai eväät tekstiilitaiteilijan uralle. Hyvät eväät saikin, sillä Aini Vaari tunnetaan Finlaysonin rakastettujen klassikkokuosien suunnittelijana. Nykyisin tuotannossa olevat kuosit ovat vain murto-osa hänen tuotannostaan.

Viime vuosina Aini on saanut nähdä muutamien 1950-luvun kuosiensa uuden tulemisen. Tiettyyn kangaslaatuun, käyttöön ja aikakauteen suunnitellut kuosit ovat lähteneet elämään omaa elämäänsä. Kuosi on kuin sävellys tai käsikirjoitus, josta luodaan uusia tulkintoja. Kuten Coronnaa vessapaperina. Hämmästyttävintä ja riemastuttavinta on ollut japanilaisten versiointi: on Taimi-kuosia pitsiverhona, kävelykeppinä tai pyyhkeenä ja Coronnaa käyntikorttikuorissa.

Kävimme tapaamassa Aini Vaaria, ja erityisesti kuulemassa ihan tietystä vuoden 1957 kuosista. Se muistuttaa kumman paljon amerikkalaista taidemaalaria Jackson Pollockia… Miksi ihmeessä, Aini Vaari?

Aini Vaarin suunnittelema leninkikangas vuodelta 1957, neljänä eri väriyhdistelmänä. Forssan tekstiiliarkisto.

Olimme hyvin tietoisia taiteen uutuuksista ja kaikenlaista kokeiltiin. Me maalattiin, hierottiin kynttilää, tussattiin, pestiin, ja lopuksi kysyttiin insinööri (Heikki) Houtulta: pystytkö painamaan? ”No jos sä saat tehtyä raportin*, niin kyllä se painaminen onnistuu”. Oli niin ihmeellistä, että sattui yhteen ihmiset, joilla oli samanlainen suhde työhön: koitetaan! Toisen ideoita ei tyrmätty, vaan vietiin yhdessä eteenpäin tyylillä ”Jos saat hiukan muutettua tuota kohtaa, niin eiköhän se onnistu.”

Meillä oli hyvä henki, ja tultiin hyvin toimeen keskenämme. Ateljeen alku oli suuri mahdollisuus. Se oli ainutlaatuista, se kokeiluhenki ja uuden luominen - sellainen ei enää toistu. Olin kerran kolme kuukautta töissä yhdessä pariisilaisessa ateljeessa, ja siellä tehtiin töitä niska limassa. Siellä oli upeita taidekirjoja, joista kopioitiin ideoita. Ne jopa repi taidekirjoista sivuja – meidän ateljeessa ei taidekirjoja tosiaankaan revitty, ne oli kalliita aarteita.

Tämä kuosi on vuodelta 1957, se on kestokäsitelty leninkikangas, jota painettiin useissa väreissä. Käytin siveltimenä heinänkortta. Ei ihme, jos muistuttaa Jackson Pollockia - kyllä me taidetta tunnettiin, ja 1950-luvulla oli sellainen trendi, että hyödynnettiin modernia taidetta.  Kerrankin tehtiin Pollockin tyyliin niin, että yksi piti värikuppia, toiselta sidottiin silmät ja kolmas piti pahvia ylhäällä. Sokko roiski väriä pahville. Lopputuloksesta jopa painettiin kangas – design Clara (Nordfors), Helena (Perheentupa) & Aini!

Vinkiksi muuten Forssassa kulkeville: tämä jacksonpollockmainen leninkikangas on esillä Torikeskuksen käytävän vitriinissä, Forssan Scandicin rakennuksessa.

* raportti = kankaassa toistuva kuvioaihe, joka on sommiteltu niin, että kuvio jatkuu valmiissa tuotteessa katkotta