Vorssammuseo 3.0

perjantai 26. helmikuuta 2016

Säeseppo, poliisin harmi ja korvenraivaaja

Sylviini on Tammelassa
vallesmanni fiini.
Monesta törkeästä rikoksesta
on Sylviini saatu kiinni.
Linikkalan kylän takana
on rutapohja lammi.
Voi kuinka kurja virkamies
on Tammelan vallesmanni.


Tammelan pitäjästä irronneen Forssan kauppalan Rautatienkatua 1920-luvulla. Kieltolain ajoissa ollaan. Kuva: Piipunjuurella.fi. 
Elämme helmeilevää kevätkuuta ja vesi tippuu räystäiltä. Muutama kuukausi sitten odotimme joulua. Vesisateista joulunodotusta piristivät Forssan museon Jouluetkot, vuorovaikutteinen jouluopastus. Jouluetkoilla kerroimme tarinoita paikallisista ihmisistä, mm. Armaksesta ja makkarasta sekä Tammelan nimismies Sylvinin kaappikellosta.  Opastukseen kuului tämän blogipostauksen aloittava pilkkalaulu, jossa yhtenä aiheena on paikallisen vallesmannin mustamaalaus. Mutta kuka oli laulun tekijä? 

Oskari Mäkilä Kydöstä
tämän laulun teki,
joka ennen Mustialan herroja 
Vorssan likoille veti.

Mäkilä oli Tammelassa ja Koijärvellä maatiloja pitänyt ja peltoja raivannut uudistilallinen. Mäkilä purki elämänsä tapahtumia lauluiksi, joiden säkeissä ei riitakumppania – heitä oli useita – armahdettu.  

Kauhia asia Kaukjärveltä
tuli laulettavaksi
Tarrin vaari kun puntaria
tappeluaseena raksi

Tarrin vaarin puntarissa
on pitkä juohee nokka.
Tarrin vaari se valehtelee,
mut minä puhun totta!

Mäkilä oli usein käräjillä sekä pilkkalaulujensa että niihin johtaneiden tapahtumien takia. Kieltolakiaikaan Oskari Mäkilää vaivasi vallesmannin löysä suhtautuminen pimeän viinan myyntiin. Mäkilä myi viinaa tahallaan niin näkyvästi, että poliisin oli siihen pakko puuttua. Kun poliisit ratsasivat Mäkilän kotitilan, hän asettui syötiksi - mutta kirmasi sitten pakoon.

 Oskari, vartoos vähän, olisi asiaa! huutelee lautamies.
–  Tulkaa tänne kertomaan! vastaa Oskari.

Puisia, läkkisiä viinaleilejä
kantelin selässäni.
Niillä mä Tammelan kruunun
miehiä juoksutin perässäni.

Oskari Mäkilän tarina löytyy Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistyksen kirjasarjasta Kotiseutukuvauksia Lounais-Hämeestä.  Sarja sisältää Forssan Lehdessä julkaistuja kotiseutuaiheisia artikkeleita. Oskari Mäkilänkin tarina on alunperin julkaistu Forssan Lehdessä vuonna 1945. Tietoja artikkeleista löytyy Finnasta, itse niteitä mm. Lounais-Hämeen kuntien kirjastojen kokoelmista-  ja Forssan museolta. Yksi Forssan museon  Kokoelmat kuntoon – ja vapaaehtoistyöohjelman keskeisistä tehtävistä on kotiseutuartikkeleiden digitointi, jotta ne saataisiin helposti kaikkien kiinnostuneiden ulottuville. Mikäli haluat edesauttaa asiaa, olet tervetullut ilmoittautumaan vapaaehtoisrinkiimme.

Kotiseutukuvausten mehukkaita sattumia pääset myös kuuntelemaan käsitöiden teon lomassa 15.3 klo 17-19  järjestettävässä Forssan museon Kehruukuppilassa! Pysy linjoilla ja seuraa ilmoitteluamme!

Lähde: 

Viljanen, Esko: Säeseppo ja korvenraivaaja. Julkaistu ensimmäisen kerran Forssan Lehdessä 27.12.1945. Kotiseutukuvauksia Lounais-Hämeestä XXVII, Lounais-Hämeen Kotiseutu-ja Museoyhdistys. Forssa. 1946. 

Teksti: Kristiina Huttunen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti