Kaksi viikkoa sukkahousut päässä

 ja muita pimeitä kertomuksia

Forssassa on jo vuonna 1887 ryhdytty toimiin sähkövalon hankkimiseksi. Elokuussa 1888 kaikki Forssan Kehräämön laitokset siirtyivät kaasuvalosta sähkövaloon. Oudosteltiin kovin, kun ”tyhjä paloi”. Aikoinaan suurena ihmeenä pidetty kaasuvalo tuli vanhanaikaiseksi ja kaasumiehet joutuivat muihin töihin. Sähkövalo oli paljon halvempaa kuin kaasu, ja sähkövalo tuli myös Wiksbergin tehtaisiin (Kutomolle) 1889.

Vuonna 1907 yhtiön sähkövaloverkosto ulotettiin hotelliin, puotihuoneistoon, sairaalaan, kirjastoon ja kartanon talousrakennuksiin. Lisäksi sähkövaloa sai saivat kohtuullista maksua vastaan yhtiön virkamiehet ja muut paikkakuntalaiset. 

Kauppakatu yöllä. Kuvaaja Esko Aaltonen. 

Yllättäen 127 vuotta myöhemmin, syksyllä 2015 Forssan museolla Kehräämöllä, sähköt olivat kaksi viikkoa pois. Pyysimme pimeään avuksi esi- ja alakoululaisia taskulamppujen kanssa, sillä museon henkilökunta oli jäänyt perusnäyttelyyn pimeän keskelle.

Sytytetään tasku- ja otsalamput ja kivutaan varovarovasti museon toiseen kerrokseen:

- Löyty, joku huutaa. 

- Täälä se on. 

- Tai ei ookkaan. 

- Tää on nukke. 

- Sillä on jalat ihan väärään suuntaan. 

- No onhan se. 

- Ei oo. Kato ny. 

- Mua vähän pelottaa.

- No täällä se ainakin on. Mä löysin.

Ensimmäinen museotäti on löytynyt Kirjavan kankaan kaupungin kätköistä. Joukko kerääntyy pöydän ympärille kuulemaan mitä tädillä on sanottavaa.

- Haluatteko kuulla tarinan, museotäti kysyy.

Sillä välin kolmannessa kerroksessa on melkein ihan pimeää. Kuunnellaan kun ryhmä siirtyy etsimään toisen kerroksen toista tätiä. Rättäkitti tai Tuulispää tarinat kuuluvat hyvin lattian alta. 

Aikaa kuluu, sitten jostain kauempaa tulee valoa. Taskulamppujoukot lähestyvät. 

Tuvassa kuullaan tarina Mekliinistä, joka johdattaa museotontunkin jäljille. Se on jättänyt jälkeensä syödyn omenan ja viuhahtaa nopeasti luukusta.

Vielä yksi museotäti löydettävänä. Missä se on?

- Mennään yhtenä ryhmänä, kuuluu opettajan ääni.

Täti löytyy joko krinoliinien luota tai välillä kaupasta. Joukko pysähtyy, sammuttaa valot ja kuulee uuden tarinan.

Kaupassa punnitsemme vanhalla vaa´alla paljonko taskulamput painavat. Vaaka menee vaateriin kun toisella puolella on puolen kilon punnus ja toisella puolella viisi taskulamppua. Taskulamppujen kilohinta on kymmenen euroa, joten lamput maksavat vain viisi euroa.

- Mustakin tuli pissijä.

- Mä oon klupu.

Ammattionnenpyörässä on jonoa.

   Pimeässä museo ja esineet näyttävät vähän erilaisilta.

 Kuudesluokkalaisten kanssa kokeillaan valomaalausta:

Kierros kahdessa pimeässä museokerroksessa on koettu. Palataan varovasti portaat ala-aulaan. Esikoululaiset saavat rintaansa roikkumaan Kirjavan kankaan kaupungin pimeyden ritareiden urhoollisuusmitalit. Eskarit kantoivat mitaleitaan monta päivää museossa käynnin jälkeen:

Vihreät saivat vihreäsävyiset urhoollisuusmitalit.

Sähköt palasivat. Pimeät viikot ovat ohi. Valkeus tuli. Mustat säkit kootaan pois peittämästä ikkunoita, museotonttu Wilhelm siivoaa omenanrankansa pois.

- Lapset ovat välillä niin huonoja uskomaan, että jotain todisteita on jätettävä, Wilhelm pohtii.

Mutta jotain jää, vielä hetkeksi, ei niin pimeää, mutta kuorsaavaa; Heteka-Erkki jää vielä hetkeksi alivuokralaiseksi Muolaa-osastolle. Sen villasukan pohjassa on reikä, Wilhelm sanoo ja kutittaa reiästä. Erkin kuorsaus katkeaa hetkeksi.

Ne tarinan sukkahousut: