Esipuhe siitä, että enää ei yläkoulussa tehdä kansallispukua, sillä ihminen
on nuori ja vartaloltaankin muuttuvainen
Back to 1980´s eli kauan sitten
urjalanmailla:
Jos yläkoulussa/yläasteella valitsi
valinnaisaineeksi käsityöt, se tarkoitti sitä, että kahden seuraavan vuoden
aikana valmistaisimme itsellemme kansallispuvut. Tuossa 14-vuoden iässä,
meidän vuosiluokkamme uhmasi käytäntöä, ja vain yksi valmisti itselleen Hämeen puvun.
Me muut saimme pakollisen revinnäistyön (minimikoko 10 x 10 cm) ja pirtanauhan
jälkeen tehdä muita käsityöllisiä tuotteita, yleensä vaatteisiin liittyvää.
Kansallispuvut kuuluivat vielä aivan toiseen maailmaan: Akseli Gallen-Kallelan maisemiin,
Paulig-kahvipaketin ja Elovena-kaurahiutalepaketin kylkeen. Nyt Paulankin tyyli
on muuttumassa: http://paulantyyli.paulig.fi/flora. (Ja miten Flora-nimi tuokaan mieleen margariinipaketeissa olleet keltaruskeat
auringonkukkatarrat jääkaapin ovessa.)
 |
| Pakollisia käsityöllisiä kokemuksia: pirtanauha ja se minimikokoinen revinnäistyö. |
Jatko siitä, että Forssankin yläkoulussa luetaan vielä Kalevalaa
tarinamuodossa nykykielellä (Kirsti Mäkinen: Suomen lasten Kalevala), eli miten
kansallispuvut ovat syntyneet ja millaisia kansallispukuja nykyisin
suunniteltaisiin, kun tuulipuvut ovat jo lähihistoriaa, vaikka Suomessa
pukeudutaan edelleenkin mukavasti, mutta rikkaat eivät ole enää ainoita, jotka
koreilevat vaatteilla (?). Vai ovatko ylellisyysasetukset vieläkin hengittämässä kansallispuvun kaavoissa ja askeleissa?
Suomen kansallispukukeskuksensivuilta lyhentäen, kansallispuvut perustuvat kansanpukuun. Kansallisromantiikan
aikana, 1800-luvun jälkipuoliskolla, koottiin ensimmäiset puvut. Tänä
päivänä kansallispukumalleja on nelisensataa.
5.8.1885 keisari Aleksanteri III ja
keisarinna Maria Feodorovna olivat vierailulla Lappeenrannassa. Suomen naisten
lahjana keisarinnalle annettiin soutuvene.Veneen souti juhlapaikalle kahdeksan neitoa kansallispuvuissa, perää piti rouva
Jääsken puvussa. Soutajien puvut edustivat Suomen eri säätyjä ja maakuntia.
Hallitsijaparia oli vastassa rannalla yli satahenkinen kansallispukuinen
joukko. Tätä päivää pidetään kansallispuvun syntymäpäivänä. Eli tänä vuonna kansallispuku on 130-vuotias - suomalaisuuden viivakoodi.
Helsinkiläissivistyneistön aloittama kansallispukuharrastus levisi 1930-luvulla
maaseudulle. Huippukausia ovat olleet 1930- ja 1950-luvut. 1970-luvun
puolimaissa puvut alkoivat jälleen kiinnostaa 1960-luvun vähäisen kansallisen
innostumattomuuden jälkeen.
 |
| Jurvan puvun korjausta. Alunperin puku on teetetty vanhojen päiville 1983. Pukuun tehdään mm. kokonaan uusi paita. Kuva Wahren-opiston kansallispukukurssilta keväällä 2015. |
 |
| Kuva Forssan Kansalaisopiston opistolaiskunnan albumista 1930-luvulta. |
Forssan Wahren- opistossa (entinen
on edelleen kansallispukukurssi. Nuorimmat kurssilaiset ovat nelissäkymmenissä, vanhimmat eläkeläisiä. Wahren-opiston tekstiilitöiden opettaja Marja-Leena Kangasniemi-Saari kertoo, että eniten Forssassa tehdään Etelä- Keski- ja Itä-Suomen pukuja. Juuret vaikuttavat siihen, minkä paikkakunnan puvun tekee. Lähiseudun pukuja on tehty paljon, esim. Tammela, Koijärvi, Janakkala, Hämeen puku ja Jokiläänin puku. Hämeen puvun suosio on kuitenkin hiipunut. Tällä hetkellä opistossa tehdään mm. Helsingin pukua, Munsalan pukua, Jurvan ja Kaukolan puvun osia, Tuuterin pukua, yhtä muinaispukua ja Antrean puvun säppäliä. (Säppäli on keskiajalta peräisin oleva naisen päähine, joka nykyisin kuuluu moneen karjalaiseen kansallispukuun naimattoman naisen päähineenä. Tyypillinen säppälin pohja on punainen verkanauha. Siihen ommellaan usein tinasta tehtyjä koristenastoja.)
Puvun tekee vuodessakin, jos on ahkera. Riippuu tietenkin siitä, kuinka työlään puvun tekee (kirjailut ja koristelut) ja kutooko itse vielä kankaatkin. Opistossa on voinut aina kutoa itse kankaat. Kankaita tilataan valmiinakin; materiaalit pystyi hankkimaanviime syksyyn asti Helmi Vuorelmalta, mutta syksyllä 2014 Vuorelma teki konkurssin. Myös Brage välittää kansallispukumateriaaleja, Kangasniemi-Saari kertoo.
Kansallispuku tulee huomattavasti halvemmaksi, kun sen tekee itse. Valmiit puvut maksavat 1400-3600 euroa, materiaalit 700-2000 euroa, puvusta riippuen. Eli monessa puvussa itse tekeminen tulee noin puolet halvemmaksi. Ja itsetehdyn puvun arvostus on paljon suurempi. Joskus puvun tekemiseen on syynä se, että sitä ei edes saa valmiina. Esim. Längelmäen puvun mallia ei ole kirjoissa, se oli tehtävä itse, kertoi yksi kurssilainen.
 |
| Kuva: Esko Aaltonen. |
Puvun valmistamiseen on ennen ollut
monesti syynä se, että kansallispukua käytettiin Forssassakin lukion penkkariasuna aina 2000-luvun puoliväliin asti, eikä pukuja ollut aina
mahdollista lainata tai vuokrata. Kansallispuku on ollut myös paikallisen
kuoron esiintymisasuna. Nyt lapsuudessa rakkaat kansallispuvut inspiroivat
tekemään itselle pukua, tai halutaan valmistaa lapsuuden haavepuku, juuri
sellainen kuin haluaa. Ja pitäähän puku olla, jos tulee kutsu linnan juhliin.
 |
| Kaski-malliston nauha. T.Härmä. |
Tein 1998 opinnäytetyön Helmi Vuorelma Oy:lle, jossa tein tutkimuksen suomalaisuudessa, ja kyselin mm. ajatuksia kansallispuvusta. Kansallispuku koettiin aikuisväestön osalta positiivisesti: se on vertauskuva menetetystä ja katoavasta kotiseudusta, kertoen arvokkaasti historiasta. Isänmaata kunnioittava, perinteinen juhlapuku, joka sopii kaikkiin juhliin. Se on arvokas ja kaunis, persoonallinen juhla-asu. Vanhemmat arvostavat perinteen säilymistä ja toivovat puvun käyttöä enemmän kuin nykyisin. Kesäkäytössä puku on kuitenkin kuuma.
 |
| Suomalaisuutta ilmentävän Kaski-malliston esimerkki Katrin asukokonaisuudesta. T.Härmä. |
Nuorista vastaajista (14-16 -vuotiaita)
suhtautui kansallispukuun positiivisesti 70% 174 vastaajasta. Mielipiteet
jakaantuivat karmeasta ja rumasta, kauniiseen ja perinteiseen juhlapukuun.
Kansallispukuun pukeutuisi itse 32% nuorista. Itse puvun omisti 10 nuorta.
Kuvittelen, että nämä näkemykset
eivät ole paljoa viidessätoista vuodessa muuttuneet. Suomalaisten
pukeutumisessa on kyllä tapahtunut muutoksia, vaikka edelleenkin ilmastoa
ajatellen pukeudutaan lämpimästi ja järkevästi. Pukeutuminen on rentoa, mutta
mukaan on tullut kyllä hiven tyylikkyyttäkin.
Jokaisessa ajassa halutaan silti
kuulua johonkin ryhmään ja juuri suomalaisilla on kautta aikojen ollut suuri
tarve viestiä vaatetuksella yhteenkuuluvuutta kuin joukosta erottumista. Onko
kyseessä sitten poikkeavuuden pelko, olihan koreilu aikanaan rangaistava teko.
Ylellisyysasetukset, joissa kiellettiin tavallisen rahvaan liian koristeellinen ja poikkeuksellinen pukeutuminen kumottiin vasta vuonna 1800. Tämä
itsekontrolli jatkui kuitenkin vielä vuosisadan jälkeenpäin.
 |
| Kuva: Esko Aaltonen. |
"Me ollaan samiksii" eli rinnastus ajatukseen samanlaisista iltapuvuista samassa juhlassa
Vieläkin ylipukeutumista pelätään. Jos suomalainen pukeutuminen mielletään harmaaksi, ovat suomalaiset kansallispuvut osoitus erittäin rikkaasta värikäsityksestä. Etiketit ja säännöt tekevät kansallispuvusta helpon juhlavaatteet, uuden mustan, jolloin ylipukeutumista tai muita pukeutumisrikkeitä ei tarvitse pelätä. Kaikkia puvun osia on lupa käyttää erillisinä asun osina, kunhan ymmärtää kunnioittaa kansallispuvun arvoa, kertoo kansallispukukonsultti Taina Kangas.
Tämä "mahdollisuus" käyttää vain jotakin osaa, saa "kansallispuvusta" persoonallisen tavan erottautua muista. Onhan kansallispuvun esikuvatkin haettu yksittäisistä vaatekappaleista. Tämä varmasti herättää enemmän positiivisia ajatuksia kuin kokonaisen puvun käyttö, joka voi joskus asiaan täysin vihkiytymättömältä tuntua jopa koulu- tai virkapukumaiselta jäykkyydeltä, johon ei sääntöjen ja rajoitusten vuoksi tartu (vrt. ylellisyysasetukset).
Millainen olisi suomalainen kansallispuku
nyt, jos sellaista ei olisi koskaan ennen suunniteltukaan?
Tietoa kansallispuvusta:
http://www.craftmuseum.fi/kansallispukukeskus/http://www.kansallispuvut.fi/
https://www.facebook.com/groups/kansallispuku/?fref=ts
http://kansallispuku.blogspot.fi/p/kansallispukujen-tuuletuspiknik.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti