Nyt se on täällä! Art Häme ja Re3 vieraat kolkuttelevat ovella!

Forssan museolla on elokuun aikana ollut monenlaista tohinaa. Työntekijät ovat ahertaneet kuin pienet muurahaiset järjestäessään Art Häme ´14 -tapahtumia, Vinkkelin ja ArtSiro -kilpailun näyttelyä sekä valmistautuessaan ottamaan vastaan kansainvälisiä Re3 -tekstiiliperintöprojektin vieraita.

Hei! Me ollaan mukana Re3 -tekstiiliperintöprojektissa.

Huomenna tapahtuma alkaa ja me olemme valmiina! Re3 -tekstiiliperintöprojektin vieraat saapuvat Forssaan keskipäivällä ja meitä museontyöntekijöitä voi nähdä sekä kaupungilla että Art Hämeen tapahtumissa 19 henkisen ryhmän mukana. Ryhmämme koostuu 11 puolalaisesta ja 8 saksalaisesta. Ryhmämme on lämminhenkinen, joten älä kainostele tervehtiä meitä. Tule ottamaan osaa iloomme ja harjoittelemaan kielillä puhumista. Me emme pure!

Muoti, perinne ja tekstiilin uusiokäyttö kiinnostavat.

Olemme vieraidemme kanssa mukana Art Hämeen tapahtumissa, torstaina ottamassa osaa moron-tossujen työnäytökseen (klo 14-16 Forssan museolla) ja kuvataidekoulun kukka -työpajaan (klo 14-16 Kuvataidekoululla). Olemme myös mukana kukittamassa Wahrenin patsaan illalla klo 18, sen jälkeen siirrymme vieraidemme tervetuliaisjuhlaan museolle, jonne olette tervetulleita ottamaan osaa, mutta älkää unohtako, että kukituksen jälkeen teillä on mahdollisuus myös osallistua Kehräämöalueen Pumpulienkeli -opastukseen.

Perjantaina olemme järjestäneet vieraiden ohjelmaamme aikaa teille! Teillä on mahdollisuus saada selville, millaisia ihmisiä 19 jäsenisessä ryhmässämme on mukana. Vieraamme esittäytyvät klo 14-16 Forssan museolla ja kertovat omista Re3 toimistaan maassaan. Teillä on myös mahdollisuus nähdä, mitä he ovat keksineet luoda ArtSiro -haasteen Finlayson-Forssan pussikankaista. He tuovat mukanaan omat työnsä ArtSiro -näyttelyyn, joka on yleisölle avoinna 27.9.-7.9.

Re3 Apoldassa, Saksassa. Kuvat Tanja Härmä.

Art Hämeen -ohjelma on täynnä monenlaista tapahtumaa ja eri-ikäisille. Lauantaina klo 10-12 Forssan museo järjestää yhteistyössä kirjaston kanssa lapsille seikkailuretken, jossa duunataan Kehräämöaluetta 2000-luvulle. Iltapäivällä lähdemme vieraiden kanssa katsomaan Korteniemen perinnetilan tapahtumia. Korteniemellä on yleisöllekin koko päivän tarjolla suomalaista perinnettä, savusaunan lämpöä ja ruispuuroa.

Sunnuntaina kansainvälinen ryhmämme ottaa suunnan Tammelaan, Forssan juurille, ja tutustuu paikalliseen tekstiili- ja keramiikkakoulutukseen sekä historiaan. Samaan aikaan Forssan museolla yleisöllä on mahdollisuus ottaa osaa klo 13 Kirjavan Kankaan Kaupunki -opastuskierrokseen.

Huh hei, tapahtumaa ja tekemistä riittää... Toivottavasti nautitte luomistamme tapahtumista, meille on ilo elävöittää Forssan kulttuurielämää!

teksti Minna Lehtola

Yhdessä tekstiiliperintötossun jäljillä!

Viime lauantaina 16.8. Re3-tekstiiliperintöprojektin myötä Forssan museo järjesti pilottikurssin moron -tossun valmistamisesta. Jo viime vuoden joulukuussa, projektin toteutusta suunniteltaessa, mietittiin, mitä vorssalaista tekstiiliperintöä halutaan elvyttää. Yhteisessä ideointilaisuudessa yleisöltä tuli toivomuksena morontossujen valmistaminen.

Moron -tossukurssin materiaalia. (Kuva Minna Lehtola)



Lauantain kurssi oli täynnä ja tarjolla oli moron -tossu kokoja lastenmallista isojalkaisen miehen tossuun. Puisia lestejä, joita valmistukseen tarvitaan, teetettiin 20 kappaletta Forssan Nuorten työpajalla. Tossut voi tehdä erilaisista kangassuikaleista kuten farkkusta, mutta kurssilla käytetyt suikaleet olivat enstexiä, trendivihreää Forssaa. Enstexsuikaleet kurssille lahjoitti Foxa Oy ja kangassuikaleet ompeli Nuorten työpaja.

Moron -tossun aloitustekniikka. (Kuva Minna Lehtola)

Kurssilla oli lämminhenkinen tekemisen meininki ja moron -tossujen valmistaminen ei jää tähän. Seuraavan kerran morontossujen historiaan ja tekoon voi tutustua Art Hämeen aikaan torstaina 28.8. klo 14-16 Forssan museolla. Tällöin paikalla on myös Re3 projektin kansainvälisiä yhteistyökumppaneita Puolasta ja Saksasta. Sinulle on tarjolla mahdollisuus sanoa heille "Moron!" kurssilla tai seuraavana päivänä klo 14-16, kun he esittäytyvät museolla.

Teksti Minna Lehtola



Tididididi... Batman! Museoalueella on lemmikki!

Pilvien peittäessä hetkeksi hellejakson auringon ja Kehräämöalueen hämärtyessä, museotyöntekijän ääni kiljahtaa: ”IIK!”

Tapahtuma pohjautuu tositarinaan (Kuva Minna Lehtola)

Mikä siinä lensi? Minne se lensi? Tekeekö se tuhoja?

Mustat siivet liihottivat ohitseni, otus laskeutui museon ovelle ja pieni pyöreähkö karvapallo puikahti museon seinäkoloon.

Uusi museoystävämme! (Kuva Minna Lehtola)

Se oli lepakko, se lensi museon seinän uumeniin ja museotyöntekijänä ongelma oli minulle ainutlaatuinen. Mitä minun pitää tehdä? Vahingoittaako se meidän kokoelmia?

Lepakot ovat Suomessa suojeltu lailla kuten myös kulttuuriperintömme. Kumpaa on tärkeämpi vaalia harvinaista lajia vai kulttuuriperintöä? Vai voisiko nämä kaksi elää rinnakkain sovussa?

Lepakot elävät kymmeniä vuosia, ne lisääntyvät hitaasti ja ne käyttävät vuodesta toiseen samoja suojapaikkoja ja saalistusalueita. Vanhassa puuvillamakasiinissa lepakkoja ei ole aikaisemmin havaittu, mutta Kehräämöalueella kyllä. Säikähtikö siis saalistava lepakko kirkuvaa museotyöntekijää yhtä paljon kuin museotyöntekijä lepakkoa ja puikki piiloon lähimpään koloon?

 Kehräämöalue on kotini. (Kuva Minna Lehtola)

Rauhoituttuani ajatukseen lepakoista alueella ja selvitettyä enemmän otuksesta, rupesin miettimään ongelmaa toiselta kannalta eli onko lepakosta haittaa meille?

Lepakot talvehtivat horroksessa, jolloin ne eivät häiritse ketään. Se ei ole jyrsijä eli se ei hajota paikkoja, se ei sytytä tulipaloja sähköjohtoja rikkomalla ja mikä tärkeintä, ne eivät hyökkää ihmisen kimppuun. Ainoa ongelma voisi olla papanat. Löytämieni tietojen mukaan lepakon papanoista ei ole rakennuksille haittaa, se ei haise ja se on kuivaa sekä murenee ympäristöön. Mikä tärkeintä lepakot syövät hyönteisiä, joista museolle on haittaa eli voisiko sanoa, että lepakko on museolle hyödyllinen lemmikki?

Pääsin siis ajatuksissani kirkuvasta museotyöntekijästä, joka ei ollut koskaan aikaisemmin nähnyt lepakkoa, museotyöntekijäksi, joka pohtii lepakkopöntön rakentamista. Miksi vain linnuille tehdään koteja?

Teksti: Minna Lehtola

 

Runo Ronttismäestä ja ampiaisista

Ronttismäen tehtaalaismuseo oli eilen kesän viimeistä päivää auki. Kiitos kesätyöntekijät Kasper, Miika ja Iida kun jaksoitte leikata ruohoa, kitkeä nokkosia, teilata lehtokotiloita ja esitellä museota vieraille. 

Ronttismäen museon rakennukset museoitiin 1970-luvulla, ja siitä pitäen kesien ohjelmassa on ollut kesäteatteria, yhteislaulutuokioita, pihatalkoita, puutarhanhoitoa, perinnerakentamista ja torkahtelevia kesätyöntekijöitä. Tapahtumat ovat suosittuja, mutta muina aikoina museohiljaisuuden halkaisevat vain satunnaiset kävijät. 

Kuva Tanja Härmä.

Kesäkuun blogissa kuvailtiin Ronttismäkeä kesätyöpaikkana. Ampiaiskesän päätteeksi pyysin Iidalta runomuotoista tuokiokuvaa Ronttismäen päivästä. Tässä, olkaa hyvä:

Runo Ronttismäestä ja ampiaisista

Ajatusten mylly jauhaa

kaunista maisemaa mukaan kauhaa

Vanhoja taloja ihailemassa

käy kokenut sielu jos toinenkin

Tunnen olevani 

kovin yksin

Korviin kantautuu kova surina

herättää yksinäisen unesta

ikkunalaudalla

viisi pörriäistä

eloisaa ampiaista

Pörriäisten käytös kummastuttaa

taukoamatta lentävät päin ikkunaa

Haluaisivat olla ulkona

Niiden epätoivo saa minut surulliseksi

haluaisin taas tuntea itseni vain

yksinäiseksi

Sääliksi käy

Monen tovin

katselun

kuuntelun

mietiskelyn

itkeskelyn

jälkeen päätän vapauttaa ne

päästää kärsimyksistään

Nyt ovat pörriäiset vain raatoja

hurjuuteni kaatoja

Iida Jokinen

Museotyöntekijä supersankarina!

Säällä kuin säällä museotyöntekijänä mennään ja toimitaan! Keskiviikkona jokin aika ennen luentoani dendrokronologiasta Ronttismäen tehtaalaismuseossa sadepisarat koskettivat maata, mitä lähemmäksi kello tuli kuutta, sitä uhoavammin taivas jymisi ja kumisi, ukkonen teki tuloaan. Sadepisarat suurenivat ja piiskasivat maata tihenevään tahtiin. Oli luentoni aika ja en ollut yksin. Jyrinän pauhatessa taustalla keskustellessani ajoittamisesta, olo tuli kuin olisi Wonder Women. Oman alansa supersankari. Niin suuren taustatehon ukkonen antoi.

Wonder Women
(kuvalähde: http://media.comicbook.com/wp-content/uploads/2013/12/wonder-woman-2.jpg)

 

Kuulijakunta ei ollut suuri, mutta se tehosti olotilan efektiä, eihän sitä tarvita kuin yksi teko ja maailma pelastuu.

Mitä dendrokronologia siis on? Dendrokronologia on puun ajoitusmenetelmä, jolla esineelle tai rakkennukselle saadaan ajoitus vuoden tarkkuudella.

Puun kasvuvuosirenkaat. Kuva Minna Lehtola

 

Tiivistettynä ajoittamisen idea on seuraava: eri alueilla kasvuympäristö ja ilmasto vaihtelee, nämä vaikuttavat puun kasvuun ja jättävät siihen jäljen. Samalta alueelta olevilla ja samaa lajia edustavilla puilla on yhtäläiset kasvuvuosirenkaat. Vertailemalla vähintään puunäytteen 50 lustoa toisiinsa, se voidaan ajoittaa ja paikallistaa tietylle ajanjaksolle ja alueelle. Näyte voi olla kairauslastu, poikkileikkauskiekko, hiilen pala tai jopa rautakuonan pintaan valostunut vuosilustorakenne. Näyte otetaan kohteesta kairaamalla tai sahaamalla. Tärkeää on, että näytteenoton jälkeen se säilytetään kosteassa.

Kuvassa vuosilustot mikroskoopin kautta. Kuva Minna Lehtola

 

Valmis näyte ajoitetaan Suomessa Joensuun yliopiston dendrokronologian laboratoriossa. Sieltä minäkin olen saanut oman tietämykseni ja siellä tietokannassa lustosarjaa löytyy 7600 vuodelta.

 

Yleisön pyynnöstä huolimatta luentoani ei striimattu nettiin ja vaikka kuinka olo on kuin supersankarilla, ääneni olisi hävinnyt ukkosen jylinään.

Teksti: Minna Lehtola