Kallellaan

Kalle Aaltosen hauta on Forssan hautausmaalla; osasto 7, rivi 13.

Kaarlo Mikael Aaltonen s. 2.8.1900 k. 3.1.1983

Kalle vei minut ensimmäistä kertaa (16.5.2013) tutustumaan Forssan hautausmaalle, istumaan osasto 7 nurmikolle ja katsomaan miltä taivas näyttää porttien sisäpuolella.

Kallen taulujen taivaalla ei koskaan satanut. Ei niinäkään toukokuun päivinä kun sain pienen raapaisun verran tutustua ”Kallen matkassa” hänen teoksiinsa ja ihmisiin, joiden seinillä taulut nykyisin ovat.

Kalle Aaltonen: liitutyö.

Ja sitä kautta Kalleen; 

Mieheen, joka sai syreenit ja omenapuut kukkimaan keskellä talvea. Joka otti pesästä hiilenpalan, kävi kovalla pakkasella nopeasti ulkona luonnostelemassa, ja istui sisälle lattialle maalaamaan. 

Mieheen, joka osasi keskustella, joka luki, kävi katsomassa uutiset ja elokuvat, mutta lähti heti niiden loputtua. Joka söi puuroa tuulikaapissa, eikä tullut peremmälle, ja pannullisen kahvia päälle. Ja joka joi taas pannullisen plöröä, mutta ei syönyt toista voileipää. Saattoi kahvinjuonnin jälkeen siirtyä hetkeksi seinänviereen ja ottaa nokoset.

Joka baarin pöydässä avasi sanomalehtikäärönsä, jonka sisältä löytyi kala tai silakoita. Mieheen, joka kuori perunat sormillaan. 

Jolle kengännauhat ovat vain hankalia. Joka sitoi pomppansa paksulla narulla, repi aina ihmisiltä saadut uudet vaatteensa, sillä jos hänellä olisi ehjät vaatteet, niin kukaan ei ostaisi häneltä tauluja. 

Mies, jonka ohi ajettiin pysäkillä, kun hän oli Helsinkiin taidenäyttelyyn mennessään pukeutunut siististi pukuun.

Pieniä yksityiskohtia ja lukuisia tarinoita.

Kalle Aaltonen: talo Kalliomäen XI linjalta, öljymaalaus.

Kalle jätti meille jälkeensä sadoittain, ehkäpä tuhansittain teoksia; värejä, kotiemme seiniä. Joita vieläkin putkahtaa esiin talojen vinteiltä sahanpurujen keskeltä ja parrujen päältä. Piirroksia, jotka jokaiset muistavat ulkohuussien seiniltä.

Pitäkää huolta ”kalleistanne” ne ovat kuin ”alttaritauluja”, joiden kautta osaa nöyrtyä ja tuntea tyytyväisyyttä elämää kohtaan. Jokaisesta väriliidun vedosta voi aistia innokkuuden, tulla iloiseksi. Talomaalausten äärellä tuntea uteliaisuutta, kysymyksiä ihmisistä. Maisemassa työntää veneen vesille, nojata koivunrunkoon ja sulkea silmänsä. Elää hetkessä, jokaisen matkan keskellä.

Kalle Aaltonen: asetelma, öljymaalaus.

Seuraavana päivänä kävin väliaikaisesti lunastamassa 2 neliömetriä forssalaista maaperää 25 vuodeksi. Syynä Kallen hautapaikkaan eivät olleet sukulaissuhteet eikä oma hautapaikkaoikeus, vaan kirjoihin merkittiin, jos joku kysyisi - taiteellisista syistä.

Siksikö, että pääsisin silloin tällöin lähemmäksi taivasta, josta ei sada, lähemmäksi jokaisen siveltimen vedon hetkellisyyttä. Savupiipusta tulevaa savua. Ja mietin, että päivänkakkaroita, tien poskesta kaivettu rupsas päivänkakkaroita, niitä voisi istuttaa…, ja silloin tällöin viedä puketin eli semmosen kukkakimpun.

Kalle Aaltonen: "Puketti", öljymaalaus.
Kaikki kirjoituksen taulut ovat esillä näyttelyssä.
Kuvat Tanja Härmä.

Kalle Aaltosen –näyttely Ostatteks tei töhryi? 
Forssan kirjaston 2.krs Vinkkelin näyttelytila 
to 6.6. klo 16 alkaen – pe 28.6.2013 
kirjaston aukioloaikana ma-to 11-19, pe 11-17 
sekä kahtena sunnuntaina 9. ja 16.6. klo 12-17. 
Näyttelyssä myös muutama ”oikea tarina” Kallesta.

P.S. Kirjottaja on asunut Forssassa viisitoista vuotta, eikä ole koskaan nähnyt Kallea oikeasti, Kallen teoksia kerätessä kuullut Kallesta lukuisia tarinoita.