Kevätkokoelma 2013

Sen Liisa oli ymmärtänyt, että nukeille vaihdetaan vaatteita ja se oli tylsää; vääntää käsiä väkisin ja pujottaa hihoja. Nukke ei ollut yhtään joustava.

Nuken sisällä on levysoittimiakin, Liisa ajatteli. Ne siis puhuvat, mutta niillä on vaan yksi ilme, tai sitten ne nukkuvat ja pitävät silmiään kiinni. Joskus historiassa on kyllä ollut nukkekaappinukkeja, joille oli mahdollista vaihtaa ilmettä päässä olevasta nupista. Niillä oli jopa kolme ilmettä. Jotenkin mekaanista, Liisa ihmetteli.

Sitten on nukkeja, jotka vain seisovat tai istuvat mummojen kirjahyllyissä, eikä niihin saa vahingossakaan koskea. Samanlainen kuin Janne-nukkekin, joka on vanha, Liisa mietti. Villellä saa leikkiä, Janne voi mennä rikki. Onneksi poikanukeilla ei ollut hiuksia, sekin vielä, Liisa ajatteli.

Nuken esiliina 1930-luvulta

Kehittävätkö nukkeleikit juuri tyttöjen taiteellista aistia? Kyllähän kaikki esineet ovat eläviä, Liisa oli mieltä, miksi aikuisten mielestä vain nuket, ainakin siinä yhdessä ohjelmassa, missä nainen ei saanut lapsia.

Onko se leikkimistä, jos ihan matkitaan oikeeta elämistä? Mistä nukkeleikissä on kyse? Miten kauan ihminen on tehnyt nukkeja? Liisa mietti ja ompeli numerolappuja nuken vaatteisiin: esiliinoihin taakse oikealle alas, mekkoihin taakse keskelle alas, housujen vyötärökaitaleelle taakse keskelle.

Vaatteet olivat niin pieniä, että lappua ei saanut ommeltua olkasaumaan. Liisa oli juuri opettelemassa kokoelmatyöskentelyn vaiheita aivan alusta, nyt merkintävaihetta; numero kirjoitetaan nauhaan, sitten neulaa ja lankaa, solmu langan päähän ja muutamalla pistolla nauha kiinni ja päättely. Sitten mitat ja kuvaus.

Osa vaatteista oli ommeltu umpeen; vaikka niissä näytti olevan halkio, se ei ollutkaan avoin, eikä napeilla ollutkaan napinläpiä. Miten tällainen vaate puetaan? Onko nuken oltava kangasta, että vaatemuotoilu toimisi? Sellainen vanulla täytetty.

Vaatteet oli taidokkaasti tehtyjä. Lappuhaalareissa oli paljon yksityiskohtia; taskuja, lenkkejä. Tämä olisi nyt kevään 2013 kokoelma, jossa housujen lahkeet ovat suoria, pituus nilkkoihin tai polviin. Denim on taas palannut housumaailmaan, nyt se on saanut käsittelykseen painokuviot. Paidat ovat saaneet vaikutteita perinteisistä vaarinpaidoista, unohtamatta vaarien vaatekaapista mallinsa saanutta ruudullista villakangastakkia, joka on saanut helmaan ja hihansuihin nykyaikaisesti resorit.

Nuken vaatteet on museolle lahjoittanut kulttuurineuvos Ulla Nummikoski. 

Nuken vaatteet on valmistanut Ritva Salminen.

Mekkojen pituus on alle polven tai nilkkoihin, (tänä keväänä ei mitään siltä väliltä) ja mekot ovat joko helmaan leveneviä tai alaosa vyötäröltä poimutettu. Värejä löytyy kaikille. Kuosit ovat kukallisia tai ruudullisia. Poikkeuksen tekee vain harva vähän abstraktisempi kuvio.

Luvassa siis kansallisromanttinen kausi, josta kertovat juuri naisten hihojen ja helmojen poimutukset, esiliinat, kukat ja perinteiset historiaa kunnioittavat miesten mallit suoraan suomalaisen elokuvan kultakaudelta.

Saksalainen Paul Hildebrandt on sanonut 1900-luvun alussa:

” Sillä naiset, jotka ovat leikkineet nukeilla vain vähän, omaavat kypsässä iässä heikosti kehittyneen taideaistin, ja he ovat jopa tunneköyhiä. Heistä tuskin tulee tunnettujen taiteilijoiden äitejä, eivätkä he osaa oikealla tavalla kasvattaa lapsiaan taiteellisiksi. Sukupolvi, joka on heidän vastuullaan, tulee olemaan pikkuvanhaa, kuivakiskoista, älykästä, sanalla sanottuna taiteellisesti elotonta.”

Näinköhän, mutta silti, ikuisesti eläköön barbit ja actionmanit, Liisa ajatteli jo vanhanaikaisesti. Mutta jonkin lähiajan lähiajan kulttuuriperintöä ne kyllä ovat.