Sitä ennen olemme hikoilleet ( sananmukaisesti ) parisen viikkoa puuvillamakasiinin kerroksissa tallentaen ja inventoiden nykyistä perusnäyttelyä, joka on esillä vuoden loppuun saakka. Hikoilu ei niinkään johdu työn raskaudesta vaan siitä, että vanhan tiilirakennuksen yläkerroksissa oli helteillä lähes kolmenkymmenen asteen lämpötila. Tänä kesänä siitäkään ei tosin ole saanut liikaa nauttia, että sikäli.
Kuinka siis välittää esineen läsnäolo, se taianomainen materiaalin tuntu asiakkaalle, joka ei, parhaalla tahdollakaan, voi nuuhkaista siitä huokuvaa vanhaa imelää sikarinkäryä tai nähdä se murtuneen nahan värien kirjoa aivan, aivan lähietäisyydeltä?
 |
| Puupohjasaappaat suutarin verstaasta |
Täydellistä keinoa ei lie vielä keksittykään. Vaihtoehtoja ja kädenojennuksia aidon esineen lähelle pääsemiseksi onneksi on. Kuten museoesineen lähelle sijoitetut käteen otettavat jäljennökset. Tai ympärikierrettävät, ajanmukaiset ja hyvin valaistut vitriinit, runsauden karsiminen, valittujen museoesineiden esteettinen esillepano. Tai joidenkin museoesineiden kosketusmahdollisuus suojahansikkaat kädessä, tuoksulaatikot ... Tuleeko mieleen muita keinoja, joita ei tullut tässä lueteltua?
Sillä niin monta maagista hetkeä ja kaukaista menneisyyden kuiskausta koimme inventointikierroksen aikana jo ihan vain ottamalla esineitä yksitellen esiin valokuvausta varten, että ne kokemukset mielellään haluaisimme jollain tapaa jakaa tulevan näyttelyn museovieraiden kanssa.
Past two weeks Vorssammuseo 3.0 -project has focused on cataloguing the old exhibition, which in some parts is over 30 years old. We have found out how very magic every museum object is - seen outside its protective glass case. How could we share the magic of museum object and feeling of its unique presence, when we have to protect the objects as well - by shutting them ( at least some of them ) behind glass walls?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti