Aini Vaari: Aamutakkikangas, 1967, Tekstiiliarkisto, Forssan Museo |
Viime viikon torstai oli jännittävä päivä. Näyttelyarkkitehti Taina Väisänen omisti koko päivänsä Forssan museolle ja saimme projektipäällikkö Sannan kanssa ensi kertaa käsityksen siitä, kuinka kokenut, pätevä näyttelyarkkitehti työskentelee - miten näyttelykäsikirjoitus alkaa muokkautumaan konkretiaksi eli Forssan museon uudeksi perusnäyttelyksi.
Ensi vaikutelma suunnitelmaluonnokseen liittyen oli tilan tuntu. Miksihän olemme valittaneet pitkin vuotta että "on niin vähän tilaa"? Arkkitehti sai vähän vaikuttamaan paljolta. Toinen vaikutelma: rytmitys. Joitain käsikirjoituksen osa-alueita oli nostettu esiin toisten kustannuksella, ja yllättäen se näytti näyttelyn kokonaisrytmissä hyvältä.
Moni asia hakee vielä muotoaan liittyen sekä konkreettisiin keinovalintoihin sekä aihealueiden painoarvoihin. Mihin asettuu tärkeä vuosi 1918? Minne näyttelyn lopetukseen suunnitellut tulevaisuuslaatikot? Forssassa suunnitellut ja painetut Forssa-yhtiön ja Finlaysonin tekstiilitehtaan kuosit tulevat olemaan isossa roolissa tulevassa perusnäyttelyssä - mutta millä tavalla? Ehkä jopa näyttelyrakenteissa?
Olemme myös pohtineet, mitä digitaalisia sovelluksia tarvitsemme näyttelyyn ja mihin meillä on varaa. Paljon avoimia kysymyksiä, mutta ratkaisut luuraavat tuolla jossakin. Sitä ennen: pienoisgallup blogin lukijalle sivupalkissa. Kiitos jo etukäteen vastauksestasi!
Last Thursday was a very important day for Vorssammuseo 3.0 -project. We had a visitor. The visitor was exhibition architect Taina Väisänen, who is going to make the architectural design for the forthcoming exhibition. She presented us a rough drafts of exhibition space. The first impression: feel of space. The second: the marvellous rythm of different spaces and themes. There are still a lot of questions open. What contents do we present digitally, what not? How the textile designs of Forssa textile company and Finlayson-Forssa Ltd will be shown in the exhibition? We will have our answers in time. Before that, we have a question for blog readers. How do you prefer texts in museum exhibition? Do you like to read them from exhibition catalogue, from the wall, from touch screens? Or do you like most digital voice guidance? We are glad for all kinds of answers!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti