Taannoisessa kolumnissaan Katja Kettu pohti osallistumisen dilemmaa. Hän, kuten ei moni muukaan, pidä väkisinosallistumisesta. Siitä, että revitään mukaan leikkiin, kun haluaisi olla tarkkailijana taustalla. Tämän tunteen jokainen varmasti tunnistaa. Osallistumisen paloa olemme miettineet myös tämän projektin aikana.
Mitkä sitten ovat niitä tapoja, joilla museo osallistaa? Ensimmäinen lähtökohtamme on ollut vapaaehtoisuus. Toinen lähtökohtamme on helppous, osallistuminen ei vaadi akrobaatin lahjoja taikka verbaalista tykitystä. Osallistamisella tarkoiteaan enemmänkin positiivista aktivoitumista asiakaskunnan suhteen, mahdollisuutta vaikuttaa tai olla vaikuttamatta.
Osallistuvien ihmisten avulla olemme saaneet tietoa asiakkaita kiinnostavista näyttelysisällöistä, ideoineet tapahtumia ja tapaamisia. Olemme miettineet, mikä osallistumisen määrä ja laatu on hyvää, onko parempi luoda spontaaneja tilanteita kuin järjestää varta vasten tilaisuuksia. Molemmille on paikkansa, tärkeintä on, että museo sitoutuu osaksi yhteisöänsä. Museon tekevät ihmiset.
Osallistuminen on jännä juttu. Sen tekee kun tuntee tarvetta, silloin kun joku asia on läheinen ja koskettava. Ihmiselle läheisyys ja kosketus ovat elintärkeitä - niinkuin apinallekin, mutta fyysisen läheisyyden lisäksi osa ihmisen tarvitsemaa läheisyytta on oman ympäristön ja historian kosketus. Osallisuus siihen syntyy jakamalla.
VastaaPoistaKiitos mielenkiintoisesta näyttelykäsikirjoituksesta! Jo sen perusteella forssalainen voi sijoittaa itsensä ja oman aikaansa osaksi historian kulkua. Tiesimme osallistuvamme tai sitten emme - olemme mukana.
Terveisin Eliisa ASikainen
Näinhän se juurikin on - osallisuus syntyy jakamalla joten on syytä luoda sekä mahdollisuuksia että motivaatiota osallistumiseen. Siinäpä työsarkaa ja tutkimista. Hieno juttu. Käytännön ehdotukset ja kokemukset tervetulleita!
VastaaPoista