Vorssammuseo 3.0

sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Mullankaivajat luokkahuoneessa

Keskiviikkona 18.4.2018 vierailimme ensimmäistä kertaa Heikan koululla Mullankaivajat –hankkeen pilottiluokassa. Tapaamisen tavoitteena oli konkretisoida arkeologiaa koululaisille ja haastaa heitä miettimään, mitä arkeologia on.



Aloitustehtävässä koululaiset saivat määritellä sijaintinsa luokassa. Kävimme läpi ilmansuuntia ja niiden käyttöä arkeologiassa. Ryhmät saivat nimensä ilmansuuntien mukaan.
Kuvaaja: Minna Lehtola
Ennen työpajan alkua koulussa pidettiin yhteinen päivänavaus, jossa käytiin läpi mobiililaitteiden käyttöä kouluaikana ja asiallista käyttäytymistä sosiaalisessa mediassa. Tämä oli hyvä aloitus myös tukemaan Mullankaivajien työskentelyä, jonka yhtenä välineenä on tämä blogi! Kävimmekin aivan alussa oppilaiden kanssa läpi: miksi meillä ohjaajilla on mobiililaite mukana. Selväksi tehtiin myös pelisäännöt kuvien julkaisun suhteen ja oppilaat saivat sanoa, mikäli eivät halunneet kuvaansa julkaistavaksi blogissa. Mullankaivajat -luokka pääsee myöhemmin myös itse bloggaamaan. Ensin kuitenkin käydään läpi arkeologian perusteita.


Työvälineenä tehtävissä käytettiin myös tabletteja.
Kuvaaja: Minna Lehtola
Arkeologia on menneisyyden tutkimista. Se sisältää paljon tiedon etsimistä erilaisista lähteistä. Keskiviikkoisessa työpajassa oppilaille oli suunniteltu 8 erilaista tehtävää, jotka oli piilotettu luokkatilaan. Ensimmäinen tehtävä oli löytää ne. Tehtävissä oli kysymyksiä vihjeineen: mitä arkeologia on, mitä se tutkii, mitkä ovat sen lähteitä, mitä kivakaudella syötiin, mitä meistä jää jälkeen tulevaisuuteen, esineiden tunnistamista. Pohdimme yhdessä myös arkeologiaa yleensä sekä tulevia kenttätöitä Forssassa.


Kuvat ja kirjat olivat avuksi tehtävien ratkaisemisessa.
Kuvaaja: Minna Lehtola
Olimme iloisia siitä, kuinka hyvin koululaiset lähtivät mukaan tehtäviin. Hauskaa oli kuulla myös kommentti ”kiva” palautteen joukosta. Sana ”epistä” lensi myös ilmaan, sillä arkeologisten löytöjen tunnistusrastille ehti muodostua ruuhkaa jonoksi asti. Töitä tehtiin hyvällä energialla ja odotamme jo seuraavaa viikkoa. Seuraavaksi tutkitaan vanhoja karttoja ja valokuvia.


Mullankaivajat
-Minna Lehtola

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti