Jouluna 2018 Forssa pukeutuu kretonkiin

Forssan uudet jouluvalot syttyvät ensimmäisen kerran tämän viikon lauantaina, 1.joulukuuta, kello 15.30. Jouluvalojen malli on tavanomaisesta poikkeava, sillä niiden aiheet on löydetty forssalaisesta teollisen tekstiilin historiasta, vuosilta 1909 ja 1910.

Flanelettia vuodelta 1909 Forssa-yhtiön mallikirjasta. Teollisen
tekstiilin kokoelma, Forssan museo, 

Kuinka kuosit oikein päätyivät jouluvalojen aiheiksi?

Keväällä 2018 Forssan museossa pääteltiin Tyykistä tulevaisuuteen-hanketta, jossa kaiken muun lomassa testattiin oman yhteisön tahtotilaa forssalaisen painokangasperinnön säilyttämiseen. Osa toimintaa oli taiteilija Tero Annanollin ja ympäristöarkkitehti Ella Kauton Kuoseja kaupungille - konsepti työpajoineen. Myös yleisöltä oli tullut painavia äänenpainoja pitkin vuotta: kuosit pitää saada arkistosta kadulle!

Samaan aikaan Forssan kaupungin tekninen toimi totesi, että katulamppuihin kiinnitetyt jouluvalot olivat tulleet tiensä päähän. Millaiset olisivat uudet jouluvalot? Kauton ja Annanollin työpajojen osallistujien kesken syntyi idea kuositetuista jouluvaloista.

Tekninen toimi pyysi museolta ehdotuksia jouluvaloaiheiksi. Jouluvalotoimikunta tutustui museon ehdotuksiin ja päätyi suosittelemaan kahta kuosiaihetta, helminauha-aiheista flanelettia ja kretongille painettua tähtikuviota. 

Tähtikretonki vuoden 1910 Forssa-yhtiön mallikirjasta.
Teollisen tekstiilin kokoelma, Forssan museo.

Lopputulemana Forssan uudet jouluvalot  ovat maailman ensimmäiset jouluvalot, joiden kuvioaiheet tulevat suomalaisen painokankaan historiasta!  

Jouluvaloaiheita on kaksi. Toinen kuvioaihe on peräisin punapohjaisesta flaneletista vuodelta 1909. Forssa-yhtiön flanellit olivat vuosisadan alussa yksi puuvillatehtaan vientituotteista, joita tilasi muun muassa Venäjän armeija. Ihotuntumaltaan pehmeää flanelettia käytettiin niin alus- kuin päällysvaatteisiinkin. Jouluvaloihin on päätynyt kankaan suurin koristeaihe, kierteinen helminauhakuvio. 

Toinen katuja koristava jouluvaloaihe on peräisin vuoden 1910 kretonkitilkusta. Tuohon aikaan Euroopan vallitseva tyylisuunta oli jugend, ja tyyli levisi myös Forssan kankaisiin. Kuvio ostettiin luultavasti valmiina kuparirullana  Euroopasta, mutta yhtiön molettimestarit lisäilivät valmiskuvioihin omia yksityiskohtiaan. Kun kuosi lisäyksineen oli valmis, kuparirulla asennettiin telapainokoneeseen. Koneen hammasrattaat kolahtelivat toisiaan vasten, kun ohut kretonkikangas kulki painotelojen välissä. Kun kangas oli painettu, höyrytetty, kuivattu, viimeistelty, leikattu ja pyöritelty pakoiksi se matkasi jälleenmyyjille. Ohut kretonki oli käypää yleiskangasta moneen eri tarkoitukseen. 

Jouluvalot syttyvät Hämeentielle, Sibeliuksenkadulle, Kartanonkadulle ja Koskisillalle 1.12 klo 15.30 osana Forssan joulunavausta. Avaussanat lausuu Forssan torilla museonjohtaja Kati Kivimäki. Kynnelle kykenevät, tulkaa paikalle! 

Alkuperäisiin kuoseihin voit tutustua Forssan museon perusnäyttelyssä 1.12 lähtien. Samana lauantaina museolla ja koko Kehräämöalueella vietetään sekä joulunavausta että perhelauantaita. Silloin Kehräämö on pullollaan monenlaista jouluista puuhaa ja askaretta! Kurkista ohjelmaan täältä!

Museo avoinna joulukuussa ti-pe 10-16, la 10-14, su 12-16, suljettu 6.12, 23.-26.12 ja 29.12. 

Tervetuloa! Kuosikasta joulunaikaa!

Teksti: Kristiina Huttunen
Kuvat: Teollisen tekstiilin kokoelma, Forssan museo

10 000 kg - aika painavaa, eikö?

Tekstiilimuseon logistiikkaa Piippuaukiolla.

Vuosi sitten bloggasin pitkään suljettuna olleen tekstiilimuseon pattitilanteesta. Että kuinka tilat ovat epäkäytännölliset, olemme jumissa kokoelmiemme kanssa ja museo on ollut suljettuna jo vuosikausia. Sen jälkeen on tapahtunut paljon – ja ei mitään. Kulissien takana on kyselty, laskeskeltu, täsmennetty ja suunniteltu. Ja vihdoinkin. Syyskuussa Kehräämön Piippuaukiolla ja Patosillalla on voinut nähdä yskiviä ja pölyisiä museohenkilöitä toimeliaina. Käsissään milloin pakkoja, rullia tai pahvilaatikoita.  Mitä oikein tapahtuu?

Tekstiilimuseo Tyyki on lähdössä vanhasta Valimorakennuksesta Kehräämön laidalla. Joulukuun loppuun mennessä olisi oltava pois jaloista. Olemme kuulleet huhuja, että tilasta olisi kiinnostunut joku mainostoimisto. Se sopii museolle, sillä muutostahan tässä on haettu. Ja mikä olisikaan parempi Kehräämön piristäjä kuin elinvoimainen mediayritys!



Näinköhän ne koneet sijoittuisivat Vaunutalliin..



Ennen sitä, käsillä on monta puuhaa. 500 hyllymetriä tekstiiliarkistoa pitää lajitella, pakata ja siirtää väliaikaiseen säilytystilaan. Valimon viiden suuren koneen on ajateltu sijoittuvan entiseen Vaunutalliin eli tilaan, jossa tekstiiliarkisto on ollut vuodesta 1997, mutta jossa sata vuotta sitten asui Sähköpässi. Koneet kestävät krouveja olosuhteita paremmin kuin kankaat. Vaunutallista tulisi vierailuvarasto, jossa voi tutustua tekstiilintuotannon konepuoleen.

Tekstiiliarkiston eli teollisen tekstiilin kokoelman kodiksi on lupailtu Lankavärjäämön myymälätilaa, josta Käsityökeskus Sigrid muutti pois. Sinne Kuosikeskuksemme eli yleisölle avoin palveluarkisto hyvällä suunnittelulla nippanappa mahtuisikin. Suunnittelija aloittaa työnsä näinä viikkoina, ja loppuvuodesta saamme tietää muutostöiden todellisen kustannusarvion. Viime keväänä vielä oli ilmassa ajatus Kuosikeskuksen sijoittumisesta Isonkehräämön kolmanteen kerrokseen Hamkin tiloihin, mutta suunnitelmat päivittyivät kun Sigrid päätti muuttaa muualle.

Vuosi 2019 tulee olemaan varainhankinnan ja järjestelyjen vuosi. Sigridin tilaa käytetään tekstiiliarkiston riippunäytekokoelman järjestämiseen ja arkistokelpoiseen pakkaamiseen ja muihin kuositalkoisiin. Saammeko sen sitten sisustettua suunnitelmien mukaiseksi Kuosikeskukseksi, on rahoituskysymys. Olen luvannut, että museo raapii kokoon 60 % tarvittavasta noin 200 000-250 000 euron rahoituksesta <nielaisu>, jotta kaupungin ei tarvitsisi niukkenevista verovaroista investoida kovin paljon tähän kohteeseen. Johtoportaikossa tunnelmat ovat jo vähän kireät ja vastahakoiset museon hankkeita kohtaan. Eipä silti, onhan kaupungin taloudellinen tilanne katastrofaalinen. Puolentoista miljoonan säästötavoite on kova jo ennestään niukasti elävälle Tyykikylälle. Uskomme silti lujasti, että Kuosikeskus olisi hyvää tekevä elinvoimakohde, eikä edes kovin kallis investointi.


Tiesitkö muuten, että Forssan museon ylläpito maksaa kaupungille vuodessa saman verran kuin yhden lyseon opettajan vuosipalkka sivukuluineen? Museo palvelee vuosittain neljän henkilön voimin noin 10 000 kävijää, 70 000 verkkokäyttäjää ja 140 tiedonhakijaa.


Raha-asiat ovat kiperiä, mutta liidämme toiveiden siivin ensi vuoteen. Sitä ennen siirrämme 10 000 kg tekstiiliarkistoa ja toisen mokoman koneita paikoista toiseen. Tekstiiliarkiston siirtoon olemme saaneet avuksi FAI:n logistiikan opiskelijat, mutta koneiden siirtäminen on vielä suunnittelematta.

Apu olisi muuten tervetullutta: ensimmäinen rasti on koneiden siirron suunnittelu ja toteutus joulukuussa. Toinen rasti on riippunäytteiden lajittelu alkuvuonna.  Kolmas ja vaikein rasti on rahoituksen kerääminen. Monenlaista suunnitelmaa on jo vireillä, mutta toteuttaminen onnistuu vain, jos saamme asian taakse jämäkän iskuryhmän.

Kiinnostaako sinua painokankaan tai vanhojen koneiden säilyttämisen tukeminen eli Kuosikeskuksen jaloilleen saattaminen?  Haluatko lisätietoja asiasta? Ota yhteyttä ja poikkea: Kati Kivimäki, p. 040-1816263.



Tekstiiliarkiston pinkit laput= Sigridiin ja siniset=välivarastoon.



Ministeri työharjoittelussa

Kutsu poliitikko museoon –teemaviikko alkoi Forssassa maanantaiaamuna klo 9 opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen vierailulla. Forssalainen ministeri on toki tuttu kasvo museolla jo ennestään, mutta tällä kertaa vierailu olikin tiivis työharjoittelutuokio.  Työrupeaman aikana Grahn-Laasonen osallistui tekstiilinäytteiden lajitteluun yhdessä museon vapaaehtoisten Irmeli Vaittisen, Maija Uusitalon ja Reika Vesalan kanssa sekä tallensi museon avoimeen kokoelmatietokantaan yhden näytteen. 

Ministeri Sanni Grahn-Laasonen, Irmeli Vaittinen (selin), Maija Uusitalo, amanuenssi Asta Louhelo ja Reika Vesala.

Forssan erityisaarre on museolle tallennettu laaja tekstiilikokoelma, joka sisältää näytteet kaikesta Forssassa painetusta kankaasta. Kankaanpainaminen alkoi vuonna 1861 ja päättyi 2009, joten näytteitä riittää. Museon käsilläoleva urakka on saada riippunäytteet aikajärjestykseen, tunnistaa niiden suunnittelijat, sekä erotella museokokoelmina säilytettävistä pois kakkos- tai kolmoskappaleet.

Ministerin ja apulaisten pöydälle selviteltäväksi oli kipattu keko riippunäytteitä 1960-1990-luvuilta. Tehtävänä oli lajitella ne riippunäytteen pahvikantojen mukaan. Kankaita on kiinnitetty eri vuosina erinäköisiin pahvikantoihin ja niiden mukaan tapahtuva lajittelu jakaa kankaita summittaiseen aikajärjestykseen, josta käsittelyä on helpompi tarkentaa eteenpäin. Kankaiden lajittelu ja vertailu on hauskaa yhteistä puuhaa, jossa menneet vuosikymmenet tulvahtavat pyytämättä mieleen, ja kielenkantimet ovat keveät.

Kristiina Huttunen ohjeistaa.

”Tällaisessa tuulipuvussa lenkkeiltiin varmaan Forssassakin” sanoi Grahn-Laasonen osuessaan Finlayson Nonstoppers -laadun riemunkirjavaan ulkoilukangasnäytteeseen 1990-luvun alusta. Seuraavaksi hän löysi saman aikakauden hillitymmän maalauksellisen näytteen: ”Onpa tässä hienot värit”. 

Tekstiiliteollisuuden ympäristövaikutuksista puhutaan nykyään paljon, ja yhteen tapaukseen osuttiin myös Tyykin työpöydällä. Selviteltävästä pinosta löytyi 1970-80-lukujen vaihteessa valmistettua unelmankevyttä polyesteristä Sheer-laadun vaatetuskangasta. Kankaan kevyt ilmavuus saatiin aikaan prosessissa, jossa kuituja ohennettiin kemiallisella käsittelyllä. Jäämät laskettiin ajan tavan mukaan vesistöön. Sheerin valmistus lopetettiin, kun vihdoin huomattiin aine niin vahvaksi ympäristömyrkyksi, että tehtaan päästöt ylittivät kyseisen käsittelyn takia sallitut arvot reilusti.

”Kangasnäytteisiin sisältyy värien ja tuntuman kautta tärkeitä henkilökohtaisia muistoja. Olen monia näistä kuoseista nähnyt äitini ompelupöydällä.” Ministerin äiti on Forssassa tunnettu käsityöläinen, jonka kierrätyskankaista valmistamat tyylikkäät kesämekot ovat paikallinen muoti-ilmiö.

Kuosinäyte digitoituu.

Työtuokio herutti toisenkin lapsuusmuiston. Pinosta löytyi 1970 -luvun samettinäyte, josta valmistamansa mekon Maija - yksi vapaaehtoisista - oli lahjoittanut museolle. Maija kertoi, että hän olisi halunnut pirteän sinisen kankaan, mutta äiti oli valinnut hillityn beigen. Sisko oli ommellut itselleen mekon samanlaisesta sametista, mutta on helppo tunnistaa, kumpi on kumman. Toinen siskoksista ei päätellyt langanpäitä, toinen taas päätteli.

Ministeri Sanni Grahn-Laasonen, miksi museot ovat tärkeitä?

”On tärkeätä, että nuorille ihmisille kasvaa juuret. Niiden kasvattamisessa ja vahvistamisessa museoilla on tärkeä tehtävä. Kasvatustyö pitää aloittaa jo pienenä.”

Millaisia terveisiä lähetät museoille?

”Museoilla on merkittävä rooli myös kaupunkien maineen rakentajina. Forssalle on ollut arvokasta se, että museomme sai muutama vuosi sitten Vuoden museo –palkinnon, ja osallistui vielä sen jälkeen eurooppalaiseen museokilpailuun. Tällaisilla saavutuksilla ja viestinnällä on museoiden menestykselle suuri merkitys.”

Kiitos vierailusta, ministeri Sanni. Ja tervetuloa uudelleen talkoisiin riippunäytteiden pariin!

Froteekukat sähkökaapissa, mariannekarkit vessanseinässä

Kuosit kaduille! 

Se oli keskeinen toive, kun tiedustelimme viime talvena teiltä, hyvät tekstiiliperinnöstä kiinnostuneet, ajatuksia liittyen tekstiiliarkiston ja teollisen painokankaan kokoelman tulevaisuuteen. 

Keväällä kokoonnuimme Tero Annanollin ja Ella Kauton vetämiin työpajoihin, joiden pohjalta taiteilijat valmistivat konseptisuunnitelman Kuosien kaupunki. Museossa linjattiin rohkeasti, että jo kesällä 2018 olisi saatava kuoseja katukuvaan - lähtölaukauksena tulevalle. 

Kartanonkadun sähkökaappeja koristaa 70-luvun froteepalasta innoituksensa saanut työ. Liisa Lehtimäki, 2018. 

Nyt eletään heinäkuun loppupuolta ja on aika pienelle retrospektiolle. Kiitos Wahren-keskuksen kesätaiteilija Liisa Lehtimäen ja kaupungin eri toimialojen, kuoseja on kaupungilla eri muodoissaan istutuksista maalattuihin sähkökaappeihin. On kiittäminen myös Louneaa, Forssan Verkkopalvelut Oy:tä, Teliaa ja Catellaa jouhevasta yhteistyöstä ja mahdollisuuksista. Piipputerassi lähti ensimmäisenä matkaan kuositoteutuksella terassin aitaan, mahtava juttu! 

Eikä tässä vielä kaikki. Vielä on kesää jäljellä-  niin kuin voimme helteestäkin huomata. Museorakennusta kannattaa seurailla syyskesällä, uutta on tiedossa sinnekin, ja vuoden edetessä jotain muutakin.

Forssan museon uudenuutukaiset kynnysmatot odottavat vierailijoita. Alkuperäinen Aini Vaarin kuosi vuodelta 1968 myös esillä museolla! 

Mistä niitä kuoseja sitten löytää? 

Retrokuoseista kumpuavia somistuksia ja taideteoksia löytyy Forssan linja-autoasemalta (laiturinpuoleiset ikkunat ja entinen Texvex, ikkunanäyttely), Torikatu 4:n ikkunoista, torin yleisen wc:n seinästä, katumaalauksesta Forssan museon päädystä, museon ovimatoista, Kehräämön piippuaukion kahvilan kaiteesta. Matkaa voi, vaikkapa virvokkeiden nauttimisen jälkeen, jatkaa Kehräämön kukkaistutuksia ihaillemaan ja siitä Kartanonkadun ja Kalliomäen Mäkikadun sähkökaappeja ( tässä ja tässä)  tarkastelemaan! Tekstin linkeistä löydät linkin GoogleMapsin vastaavaan sijaintiin ( likimain; kaikki kohteet eivät sijaitse tarkassa katuosoitteessa).  

Mikäli tutkimusmatkan päätteeksi koet vieroitusoireita kuoseista, voit aina hankkia tekstiiliperintöä omaksesi Forssan museon kaupasta julisteen, mikroliinan tai tilkkunipun muodossa! 

Kuosikasta, värikästä kesänjatkoa! Pysykäähän viileinä!

Liisa Lehtimäen asfalttimaalaus museon päädyssä on saanut innoituksensa Aini Vaarin Top Frotesta. 

Vasemmalla Kalliomäen sähkökaappi, oikealla torinkulman wc. Innoituksena on toiminut mm. Katri Mattilan kuosi. Liisa Lehtimäki, 2018.

Takana ja edessä hyvä terassikesä! Aidan kuosi on fragmentti kappalepainetusta essukankaasta, tekijä tuntematon

Yksityiskohta edellisestä. Kahvikuppikuosi on vuodelta 1961. 

Wahrenin rintakuvan ympärysistutus on innoittunut vuosisadan vaihteen pallokuosisesta kretongista.

Teksti: Kristiina Huttunen

Kuvat: Kati Kivimäki, Liisa Lehtimäki, Kristiina Huttunen, Forssan museo

Kuosit: Forssan museon teollisen tekstiilin kokoelma

Kuvataiteilija Liisa Lehtimäki maalaa Forssaa kuosiin

Kankaanpään taidekoulusta kuvataiteilijaksi valmistunut Liisa Lehtimäki on aloittanut Forssassa kesätaiteilijana. Kuosien kaupungin toimeksianto on: laita kaupunkia kuosiin yksin tai yhdessä muiden kanssa. Aikaa on heinäkuu.

Liisa Lehtimäki suunnittelee katumaalausta museon päätyyn. Kuva Kati Kivimäki.

Liisa, mitä aiot tehdä?

Tulen maalaamaan sähkökaappeja kaupungilla ja ohjaamaan työpajoja Kehräämön torstai-iltojen ehtootorien yhteydessä. Aloitamme ensi torstaina 5.7. katumaalauspajalla, jossa museon vierustan jalkakäytävään maalataan iso violetti-puna-valkoinen kukka-aihe. Se sopii alueen väreihin ja piristää yleisilmettä.

Mitä pidät tällaisesta kesätyöstä?

Olen innostunut! Sain toteutukseen vapaat kädet, saan valita kohteisiin kuosit ja värit, ja suunnitella työpajat vapaasti. Voin näin omalta osaltani vaikuttaa kaupungin värikkyyteen.

Miten olet valinnut kuoseja?

Forssan museon verkkosivuilta löytyvässä Kuoseja kaikille –tietokannassa on yli 300 erilaista kuosia. Olen sieltä valinnut ehtootorien teemoihin sopivia aiheita edelleen työstettäväksi. Lisäksi museolla on paljon kangasnäytteitä, joista valita. Sähkökaappien suunnittelu on vielä kesken, mutta niitä aion lähestyä värien kautta.

Liisan voi tavata työssään tulevalla viikolla:

- Heinämessuilla 30.6. ja 1.7. n. klo 13-15 Finlaysonin tehtaanmyymälässä 

- 3.-6.7. ti, ke ja pe Kartanonkadun sähkökaappien luona

- torstain 5.7. ehtootorilla klo 17-19 Kehräämön katumaalaukseen saa myös yleisö osallistua Liisan ohjauksessa.
- työpajoihin voi osallistua myös 12.7., 19.7. ja 26.7. ehtootoreilla. Jokaisella pajalla on oma teemansa ehtootorien mukaan: lasten karnevaalit, liikunnallisia leikkejä, retro. 

Liisa Lehtimäen omien veistosten näyttely Awaken avautuu museon Aulagalleriassa 10.7.2018

Onko Sinulla mielessä jokin sähkökaappi tai vastaava kohde, joka kaipaisi uutta kuosia? Tai haluaisitko tilata työ/kaveriporukallesi Liisan ohjaaman kuosityöpajan?

Ota yhteyttä:

Kati Kivimäki p. 03-4141 5837 tai sähköpostilla

Saammeko luvan astua Rapolan Linnavuorelle?

Keväisenä perjantaina Mullankaivajat hyppäsi linja-autoon Heikan koululta. Kello oli 8.30 aamulla. Suuntasimme tutustumaan Rapolan linnavuoreen ja Päivääniemen kalmistoon. Päivän aikana koululaisillemme tulisi selviämään, millaisina arkeologiset kohteet näyttäytyvät luonnossa. Tunnistaisitko sinä muinaisjäännöksen metsässä?

Suomessa tunnetaan noin 100 muinaislinnaa ja Rapolan linna on yksi niistä. Rapolan linna on osa muinaista linnaketjua. Muinaislinnat ovat yleensä vaikeakulkuisia paikkoja suurine korkeuseroineen, mutta reippaana paikallisen oppaan johdattamana saavuimme linnan porteille ja pyysimme lupaa astua sisään. Hiljaisuus vallitsi. Kieltävää vastausta ei kuulunut, joten astuimme sisään ja aloitimme matkan muinaislinnan tarinaan.

Rapolan muinaislinnaa ovat ympäröineet hirrestä valmistetut vallit, joihin tutustumiseta alkoi matkamme linnavuorelle oppaan johdolla. Kuva: Minna Lehtola

Rapolan linna on ollut käytössä n. 700-1100 jKr. Se on ollut pakolinna, jonne on tultu turvaan vaaran uhatessa. Se on ollut myös käräjä- ja kauppapaikka. Nykyisin monipuolinen ja runsaspuinen luonnonympäristö on linnan käytön aikana ollut täysin puutonta. Puuttomuus on helpottanut paikan puolustamista vihollisia vastaan. Talvella jyrkille rinteille on kaadettu vettä, joka on jäätynyt liukkaiksi jäävalleiksi. Muinaislinnoja on kutsuttu myös jäälinnoiksi.

Harjun näköalapaikan turistiposeeraus. Kuva: Kaisla Haarlo

Vietimme Rapolan linnavuorella tutustuen mielenkiintoisen puolitoistatuntisen. Oppaan tarinat uunimaisista tulisijoista, "hautaroista" eli mahdollisista asumusten jäänteistä, kalmistoista, sudenkuopista ja Harmaasta Rouvasta sekä uhrikivistä pitivät Heikan koulun 5. luokkalaisten kiinnostuksen yllä.

Oppaamme varoitti, että linnavuoren alueella asustaa paljon kyykäärmeitä. Bongasimme yhden opastuksen päätteeksi. Kuva: Kaisla Haarlo

Rapolan linnavuori on lain suojaama, eikä alueella saa leiriytyä, mutta se on tosiaankin kiehtova tutustumiskohde ja avoinna kaikille. Matkalla pois linnavuorelta kaadoimme vielä uhrikiveen vesiuhrimme. Kiitokset oppaalle ja suunta kohti Päivääniemen kalmistoaluetta!

Kuppikiven rekonstruktio, johon ryhmämme uhrasi vettä helteisenä kevätpäivänä. Kuva: Kaisla Haarlo

Päivääniemen kalmisto on Suomen suurimpia ja tunnetuimpia kalmistoalueita. Se sijaitsee Lempäälässä n. 20 minuutin ajomatkan päässä Rapolan linnavuorelta. Alue ajoittuu vuosiin 300-1000 jKr ja sieltä on löydetty monipuolista hautaesineistöä, mm. kuninkaanhaudaksi kutsutusta hautaröykkiöstä löytynyt komea miekka. Kiviröykkiöhaudat ovat muodoltaan pyöreitä, soikeita tai neliskulmaisia. Osaan niistä on todennäköisimmin haudattu useita henkilöitä.

Röykkiöhauta Päivääniemen kalmistoalueella. Kuva: Kaisla Haarlo

Päiväretki arkeologisille kohteille näytti oppilaille, mitä kaikkea luonnossa esiintyvien "kivikasojen ja kuoppien" taakse kätkeytyy. Kasa kiviä voi kertoa menneisyydestämme enemmän kuin usein arvaisimmekaan. Heikan koulun 5. luokkalaisten on nyt luonnossa kulkiessaan helpompi pitää silmät avoinna muinaisuuden mahdollisuuksille. Ei muuta kuin innolla odottamaan omia kenttätöitämme Forssan Yhtiönpuistossa.


Minna Lehtola
Mullankaivajat

Mullankaivajat luokkahuoneessa

Keskiviikkona 18.4.2018 vierailimme ensimmäistä kertaa Heikan koululla Mullankaivajat –hankkeen pilottiluokassa. Tapaamisen tavoitteena oli konkretisoida arkeologiaa koululaisille ja haastaa heitä miettimään, mitä arkeologia on.

Aloitustehtävässä koululaiset saivat määritellä sijaintinsa luokassa. Kävimme läpi ilmansuuntia ja niiden käyttöä arkeologiassa. Ryhmät saivat nimensä ilmansuuntien mukaan.
Kuvaaja: Minna Lehtola

Ennen työpajan alkua koulussa pidettiin yhteinen päivänavaus, jossa käytiin läpi mobiililaitteiden käyttöä kouluaikana ja asiallista käyttäytymistä sosiaalisessa mediassa. Tämä oli hyvä aloitus myös tukemaan Mullankaivajien työskentelyä, jonka yhtenä välineenä on tämä blogi! Kävimmekin aivan alussa oppilaiden kanssa läpi: miksi meillä ohjaajilla on mobiililaite mukana. Selväksi tehtiin myös pelisäännöt kuvien julkaisun suhteen ja oppilaat saivat sanoa, mikäli eivät halunneet kuvaansa julkaistavaksi blogissa. Mullankaivajat -luokka pääsee myöhemmin myös itse bloggaamaan. Ensin kuitenkin käydään läpi arkeologian perusteita.

Työvälineenä tehtävissä käytettiin myös tabletteja.
Kuvaaja: Minna Lehtola

Arkeologia on menneisyyden tutkimista. Se sisältää paljon tiedon etsimistä erilaisista lähteistä. Keskiviikkoisessa työpajassa oppilaille oli suunniteltu 8 erilaista tehtävää, jotka oli piilotettu luokkatilaan. Ensimmäinen tehtävä oli löytää ne. Tehtävissä oli kysymyksiä vihjeineen: mitä arkeologia on, mitä se tutkii, mitkä ovat sen lähteitä, mitä kivakaudella syötiin, mitä meistä jää jälkeen tulevaisuuteen, esineiden tunnistamista. Pohdimme yhdessä myös arkeologiaa yleensä sekä tulevia kenttätöitä Forssassa.

Kuvat ja kirjat olivat avuksi tehtävien ratkaisemisessa.
Kuvaaja: Minna Lehtola

Olimme iloisia siitä, kuinka hyvin koululaiset lähtivät mukaan tehtäviin. Hauskaa oli kuulla myös kommentti ”kiva” palautteen joukosta. Sana ”epistä” lensi myös ilmaan, sillä arkeologisten löytöjen tunnistusrastille ehti muodostua ruuhkaa jonoksi asti. Töitä tehtiin hyvällä energialla ja odotamme jo seuraavaa viikkoa. Seuraavaksi tutkitaan vanhoja karttoja ja valokuvia.


Mullankaivajat
-Minna Lehtola

Mullankaivajat Yhtiönpuiston arkeologista historiaa tutkimassa

On tullut aika tempaista teidät mukaan Mullankaivajien Yhtiönpuiston arkeologiseen tutkimukseen! Yhtiönpuisto on tärkeä osa seutukunnan historiaa. Forssa on yksi Suomen varhaisimmista teollisuusyhdyskunnista ja puiston poluilla ovat kulkeneet A. W. Wahren ja Pumpulienkelit. Oletko koskaan puistossa kävellessäsi miettinyt, miten puisto on muuttunut ajassa? Kenen jalanjäljillä kuljet?





Yhtiönpuiston yhteydessä oli myös puutarha. Avomaalla ja kasvihuoneissa kasvatettiin hyöty- ja koristekasveja niin forssalaisille kuin ulkopuolisillekin. Kuva: Forssan museo

Ennen teollisuutta Yhtiönpuiston alueella viljeltiin maata. Forssan Kehräämön perustamisen yhteydessä puisto sai alkunsa 1850-luvulla ja puistoa lähdettiin kehittämään esteettiseksi iloksi ja hyödyksi, jota se nykyäänkin on. 1800 -luvulla Yhtiönpuistoon tehtiin kasvihuoneita ja höyty- ja kauppapuutarha. Alueella sijaitsi G. Th. Chiewitzin suunnittelema tehtaan pääkonttori (1851), Forssan Klubi (1855), tehtaanlääkärin talo (1856) ja tehtaankoulu (1861-1862). Yli sadan vuoden aikana puisto on muuttunut: hyötypuutarha ei enää ole, tehtaankoulun ja Wahrenin patsaan sijaintia on siirretty ja osa rakennuksista on palanut, jopa puiston polkuverkosto on muuttunut ajassa.

Heikan koulun 5.luokan oppilaiden kanssa lähdetään keväällä 2018 selvittämään arkeologisin menetelmin: millainen Yhtiönpuisto oli 1800 -luvulla, miten polut puistossa kiersivät, mihin keilarata sijoittui? Kysymyksiä ilman vastauksia on lukuisia.


Hankkeen aluksi koululaiset saavat perehtyä siihen, mitä arkeologia on. Lukuvuoden päätteeksi teemme oikean arkeologisen kaivauksen Yhtiönpuistossa. Yhteistyökoulu valittiin hankkeeseen avoimen haun kautta. Hankkeen etenemisestä voi lukea täältä blogista. Järjestämme myös avoimia tilaisuuksia yleisölle - seuraa museon tiedotusta!

Teksti: Minna Lehtola

Forssan Kehräämöalueen ja Yhtiönpuiston käsittävä kartta vuodelta 1871.
Kuva: Elinkeinoelämän Keskusarkisto

Mullankaivajat on Suomen Kulttuurirahaston apuraha arkeologian työryhmille tai alan rekisteröidyille yhteisöille kuten museoille. Hankkeella tarjotaan koululaisille tilaisuus osallistua arkeologiseen tutkimukseen kotiseudullaan. Forssan museo kutsui Kulttuuriyhdistys Kuvio ry:n mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan hanketta Forssan Yhtiönpuistossa. Hankkeesta vastaa Forssan museon arkeologi HuK Tuuli Ravantti ja Kulttuuriyhdistys Kuvio ry:n arkeologi FM Minna Lehtola.

Lue lisää Kulttuurirahaston Mullankaivajat -hankkeesta täältä!

Kuosien kaupunki selvitti: Historialliset ympäristöt ja puistot ❤, puolityhjät 1970-luvun kauppakiinteistöt 👎

Forssan tekstiilimuseon uuden tulemisen toinen kärki eli kuosien levittäytyminen kaupungille starttasi pääsiäisviikolla Tero Annanollin ja Ella Kauton ohjaamilla neljällä KickOff-tilaisuudella. Osallistujia kaupungintalon valtuustosalin, kuviskoulun, kansalaisopiston ja yrityskehityksen työpajoihin saatiin 58. Mukaan tuli kaupunkilaisia erilaisista taustoista: joukossa oli yrittäjiä, kuntapäättäjiä, virkamiesjohtoa, taiteilijoita, lapsia, nuoria ja monenikäisiä aikuisia. Oli hienoa olla mukana keskustelussa, jossa kohtasi niin monenlaisia näkökulmia yhteiseen ja kaikkia kiinnostavaan aiheeseen: meidän kaupunkiimme.

Forssalaisten lempi- ja inhokkipaikat kartalla.

Taiteilijat kyselivät forssalaisilta maptionnaire –karttakyselysovelluksen avulla lempi- ja inhokkipaikoista. Samalla pohdittiin, millaisia mieluisat paikat ylipäätään ovat. Paikkojen merkitsemisen jälkeen kokoonnuttiin ryhmissä miettimään, miten joitakin kehittämisen kohteiksi toivottuja paikkoja lähdettäisiin parantamaan.

Kyselyn ja työpajojen tuloksiin pohjaten taiteilijat luovat huhtikuun aikana visualisoinnin siitä, millä tavoin kuosit voisivat parantaa Forssaa, ja mihin kohteisiin niitä voitaisiin ajatella. Tulisivatko ne piristämään ankeata, vai korostamaan jo kauniina pidettyä?

 

Linja-autoasema ideointipöydällä. Kuva Ella Kautto.

Ideoita tuli hurjasti. Siis todella paljon. Kekseliäisyydestä ei tosiaankaan ole pulaa. Selvää on myös, että kuosien potentiaali avautui osallistujille vaivatta, ja että kuosien kuvittelu kaupunkitilaan on hauskaa.

Tyhjien liiketilojen somistus ikkunakuosein. Ankeiden alikulkujen somistaminen valoin ja kuosein. Kuosi-selfiepiste torille matkailijoita varten. Valokuoseja seiniin ja katuihin. Jouluvalot kuosiin. Jäätelökiskat. Roskapöntöt. Leikkipuistot. Puistonpenkit. Bussit. Harja-autot. Bussiaseman asfalttiin kuviot. Viljasiiloon muraali. Sillanalukset. Yritysten sisustukset. Lukuisat pientuotteet. #ForssaKuosienKaupunki ja instagram-julkisuus.

Kuviskoululaiset uudistavat Säästöpankinkadun lähes tyhjää liiketaloa. Kuva Tero Annanolli.

Kuosit olivat keskustelun lähtökohta, mutta vielä enemmän puhuttiin kaupungin yleiskuvasta. Puhuttiin kauniiden paikkojen kauneudesta ja siitä, millä tavoin rauhattomina tai pelottavina pidettyjä paikkoja kaupungissa voitaisiin parantaa. Miten luoda omaksi koettavia ympäristöjä hengailevalle nuorisolle tai pussikaljaporukoille ja samalla turvata se, että yksinään asioivat muut ihmiset eivät kokisi turvattomuutta sakkeja ohittaessaan.

 

Merja Isotalo esittelee ryhmänsä tori-ideoita Tero Annanollille. Kuva Kati Kivimäki.

Lempi- ja inhokkipaikkojen merkitsemisen jälkeen kartta paljasti, että mieluisia olivat puistot ja historialliset alueet, kun taas tyhjenneet 1970-luvun betoniset liiketilat olivat epämieluisia. Linja-autoasemaa - Forssan porttia - jotkut pitivät kauniina, toiset rumana. Selvää on, että sille pitäisi tehdä jotain, sillä nykyasussaan se ei ole kutsuva, vaikka onkin pari vuotta sitten hienosti kunnostettu. Tuotaisiinko sinne 1950-lukua (rakennettu v. 1957) vahvasti esille ikkunateippauksiin, liikkeiden yhtenäistetetyn mainosgrafiikan avulla ja sisälle näyttelynä? Vai olisiko siellä kulttuurikioski, matkailuinfon ja lippupalvelun yhdistelmä? Vaiko nuorisolle tiloja?

Valaistuksen merkitys tuli esiin monessa ryhmässä. Kahdessa porukassa mietittiin, että mitä jos palkattaisiin taitava valosuunnittelija suunnittelemaan Forssaan kuosikas valaistuskokonaisuus jouluvaloineen ja sitä lähdettäisiin vähitellen toteuttamaan?

Tärkeänä huomiona tuli se, että toteutukselle pitää luoda pitkäntähtäimen suunnitelma ja sitä vähitellen toteuttaa. Kaiken ei tule ole oltava valmiina heti. Yhden mielipide painotti sitä, että on ajateltava isosti: esimerkkinä nyt vaikka piskuinen Mänttä, josta kukaan ei tietäisi ilman Kuvataideviikkoja ja Serlachiuksen taidemuseota. Vaikka Mäntän apuna on upporikas Serlachiuksen säätiö, niin kaikessa ei aina ole kyse rahasta.

Näin juuri. Jotta Kuosien kaupunki oikeasti lähtisi toteutumaan, on meidän sitouduttava vuosien työhön ja yhteiseen tavoitteeseen. Kun jotain rakennetaan, uudistetaan tai hankitaan, muistetaan kuosit ja niiden tarina Forssasta. Monessa paikassa kauniisti kuositettu pinta syntyy lähes samalla rahalla kuin tyhjä pinta, ja samalla se antaa tilaan oman tarinansa. Ratkaisut ovat kestäviä kun ne tehdään tarpeeseen taidolla suunnitellusti eikä päälleliimattuna. Tai jos on tarve liimata päälle, niin tehdään se tyylillä.

 

Ella Kautto kuuntelee herkällä korvalla Antti Niemen ryhmän ideoita alikulkuihin. Kuva Kati Kivimäki.

Työpajojen anti oli todella suuri. Kiitos Ellalle ja Terolle! Oli kiva saada osallistua etevästi ohjattuun työpajaan ja nähdä, miten museon sisällöt voivat elää nykyhetkessä. Ehkäpä vuosia sitten lausuttu visio “Historiassa on Forssan tulevaisuus” voi todella lähteä toteutumaan.

Ennen kuin ensimmäinenkään kuosi näkyy kaupungilla puserrumme irti pullonkaulasta. Kuoseja on satojatuhansia, ellei miljoonia. Mitkä valita, kuvata, antaa graafikon työstettäväksi ja siitä eteenpäin tarvitsijoille? Tämä pulma on nyt työlistan kärjessä.

 

Ella ja Tero Aini Vaarin kuosiluonnoksen ääressä. Kuva Jaana Lindfors.

Vielä ehdit osallistua Kuosien kaupungin suunnitteluun, sillä sähköinen kysely Forssan hyvistä ja huonoista paikoista on auki pääsiäisen yli eli 6.4. saakka osoitteessa: https://app.maptionnaire.com/fi/4041

Hyvää pääsiäistä!

Kuosikuorma heiluu vaan ei kaadu

Tapauskertomus kuoseista lumisella Kehräämöllä alkaa jo viime vuoden puolella. Silloin Forssan museo tiedustelee muotoilualan kouluilta kiinnostusta kehitellä jotain yhteistä tekstiiliarkiston kuosiperinnön puitteissa. Helsingin Metropolia -ammattikorkeakoulusta huikkailee heti kaksi kiinnostunutta tekstiilisuunnittelun lehtoria, Tuiti Paju ja Tiina Karhu. He haluavat tuoda opiskelijansa tutustumaan eri aikojen forssalaiseen - ja siten myös suomalaiseen - painokangassuunnitteluun.   

Vuoden alkukuukausina viestittelemme Metropolian opettajien kanssa sitä, millainen aineisto palvelisi opiskelijoiden tiedontarvetta eniten. Saamme toiveen eri vuosikymmenien kuoseista, joista opiskelijoiden on määrä tehdä ryhmätöitä.

Koska tekstiiliarkiston tilat tällä hetkellä ovat mitä ovat, tarvitaan esittelytila, johon kankaita saa levittää katsottavaksi. Saamme tuurilla käyttöömme Wahren-opiston tekstiililuokan Kehräämön pohjakerroksesta.

Kokoelma-amanuenssi Asta Louhelo etsii aineistoa, kerää pakkausmateriaalia ja pakkaa herkkiä kankaita, mallikirjoja ja luonnoksia ennakoivasti usean päivän aikana. Sähköpostit lentelevät Metropoliaan: tätä ei löytynyt, mutta tällaista löytyi, kiinnostaisiko? Yläpeukku kulkee sähköpostissa edes taas.

Vierailuaamuna lainaamme Forssan pääkirjastolta mahdollisimman tukevan kärryn. Seuraamme tihenevää lumisadetta huolestuneena. Tekstiiliarkiston ja Kehräämön pääoven välimatka on lyhyehkö, mutta huojuva ja tutiseva kuljetus lumisella pihamaalla on riskejä täynnä. Päätyykö 1920-luvun avantgardistinen kuosinäyte sohjolätäkköön? Saadaanko varjeltua 1950-luvun kappalepainettuja pyyheliinoja lumisateelta? Kuplamuovi, silkkipaperi ja pahvi ovat ystäviämme.

Kuljetus kasataan ja tekstiiliarkiston ovi avautuu. Siirtokärryn pyörät jumittuvat heti paksuun sohjolumeen. Eipä hätää: toinen museolainen vetää, toinen työntää! Välillä kerromme huvittuneille sivusta seuraajille, että Suomen painokangashistoria tässä kulkee leveällä kuljetuksella, Helsingistä asti haluavat tulla Forssaan näitä katsomaan.

Kaikista se on tosi hieno juttu! 

Tällä tarinalla on onnellinen loppu. Mikään ei tipu kyydistä. Luonnokset eivät taitu. Kankaat eivät kastu. Mustelmitta ja revähdyksittä selviävät myös kuljettajat. Kun vieraat saapuvat, historialliset museokuosit ovat valmiina esillä Kehräämön alakerran luokkatilassa. Opiskelijat kerääntyvät niiden ympärille ja vetävät museohansikkaita käsiin.

Forssan museossa laaditaan palvelukonseptia sille, kuinka tulevaisuudessa painokankaiden historiaa voitaisiin esitellä. Oli hienoa saada tänne asiantunteva ja kiinnostunut koekäyttäjäryhmä Metropolian tekstiilisuunnittelun opiskelijoista.  

Esiselvitys teollisen kankaan kokoelman tulevaisuudesta on käynnissä. Museo visioi kuosikeskusta, jossa alkuperäisaineisto on järjestyksessä siirtohyllyissä – tilavan ja kiinnostavasti sisustetun esittelytilan välittömässä läheisyydessä. Silloin tämänkaltaisia vierailuja voidaan toteuttaa päivittäin, vailla usean päivän etukäteisjärjestelyjä ja kuljetuksia.

Kehräämön piippuaukio pysyy idyllisenä paikkana, jossa otetaan kuvia historiallisesta ympäristöstä ja vieraillaan eri toimipisteissä – eikä pelätä kuosiperinnön kaatumista sohjoon. 

 psst!... Osa esiselvitystä on myös aloite Kuosien kaupungista. Tsekkaa Kick off-tapahtumat 28. ja 29.3. & tule mukaan potkaisemaan kuosit liikkeelle yhdessä muiden kaupunkilaisten ja taiteilijoiden kanssa!

  

Teksti: Kristiina Huttunen

Tyykistä tulevaisuuteen-hanke suunnittelee tekstiiliarkiston tulevaisuutta. Hanketta rahoittaa

maaseuturahaston Leader-ryhmä LounaPlussa ry.