Aarteita arkistosta!

Olen työskennellyt Forssan museolla Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistyksen arkiston parissa väitöskirjani esitarkastuksen ajan. Vuonna 1923 perustetun yhdistyksen arkisto on ollut iloinen ja pölyinen sekamelska, joten museoasiantuntijana olen työstänyt sitä arkistokelpoiseen kuntoon.

Arkisto ennen järjestämistä. Kuva: Maria Vanha-Similä.

Museo pyysi arkistoprojektistani myös blogikirjoitusta. Keksin heti ainakin tusinan ideoita, sillä arkisto on runsas, rönsyilevä sekä sisältää paljon mielenkiintoisia ykistyiskohtia.

Yhdistyksen arjessa on näkynyt sen toimijoiden innostus, unelmat, mutta myös realismi. On haaveiltu isosti, mutta menty pikkuhiljaa eteenpäin. Yhdistys ylläpiti Forssan museota vuoteen 2010 asti, jolloin se siirtyi kaupungille. Pienellä museolla on siis pitkät juuret, joilla se voi kurkotella yhä ylemmäs.

Olen valinnut tähän kuvia ja pieniä yksityiskohtia yhdistyksen arkistosta, jotka kuvaavat yhdistyksen toiminnan vuosikymmeniä. Täältä löytyy tarkempaa tietoa yhdistyksestä.

http://www.lounaishame.fi/

Yhdistyksen tavoite oli alusta lähtien oma museo. Esineiden keräys museota varten aloitettiin laskiaistapahtumassa Forssan Yhteiskoulussa vuonna 1924. Lounaishämäläiset innostuivat tuomaan paikalle runsaasti vanhoja esineitään. Yhdistyksen museo on toiminut eri paikoissa vuosikymmenien saatossa. Nykyisissä tiloissaan Kehräämöllä museo aloitti vuonna 1980. Yhdistyksen arkistosta löytyi hauska yksityiskohta koskien vanhan puuvillamakasiinin korjaustöitä. Museorakennuksen paikkaustiilet ovat peräisin vanhasta puretusta forssalaisten kaipaamasta Säästöpankki-rakennuksesta. Pieni pala Piparkakkutaloa on siis yhä olemassa Forssan museon seinissä.

Vuonna 1934 Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistys vuokrasi tilat museolle Viksbergin kartanolta. Kuva: Forssan museon kokoelma.

Julkaisutoiminta on ollut keskeinen osa yhdistyksen arkea. Se on julkaissut vuosikirjaa jo vuodesta 1924 lähtien. Tämä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta vuosittain ilmestyvä julkaisu pitää sisällään Lounais-Hämettä koskevia artikkeleita. Julkaiseminen on ollut yhdistykselle iso ponnistus, mutta vuosikirjat ovat herättäneet kiinnostusta. Esimerkiksi 1960-luvulla vuosikirjoja pyydettiin Kongressin kirjastoon Washingtoniin. Tämä maailman suurin kirjasto toimii myös Yhdysvaltojen kansalliskirjastona. 

Tietoa yhdistyksen vuosikirjoista löytyy täältä.

http://www.forssanmuseo.fi/kokoelmat/verkkojulkaisut/

Yhdistys järjesti Lounais-Hämeessä monenlaisia juhlia kotiseutuhengen nostattamiseksi, mutta myös kerätäkseen varoja toimintaansa. Vuosikymmenien saatossa yhdistys piti mm. lukuisia kokko- ja maakuntajuhlia Tammelan Saaren kansanpuistossa.

Lento- ja ilmailupäivät yhdistys järjesti Tammelassa vuonna 1928. Kuvaaja Esko Aaltonen. Kuva: Forssan museon kokoelma.

Yhdistyksen aloitteesta on pystytetty myös patsaita eri puolille Lounais-Hämettä. Esimerkiksi Tammelan kirkon edustalle tuli Hakkapeliittapatsas 30-vuotiseen sotaan osallistuneiden ratsumiesten kunniaksi vuonna 1932. Veikko Kyanderin suunnittelema muistomerkki muurattiin ratsutilojen mailta tuoduista lohkokivistä.

Hakkapeliittapatsaan juhlallinen paljastustilaisuus pidettiin 2.10.1932. Juhlissa puhui mm. kirjailija Jalmari Finne. Hän antoi myös seikkaperäisiä ohjeita juhlien järjestämiseen.

Hakkapeliittapatsasta rakennetaan syyskuussa 1932. Kuva Forssan museon kokoelma. Kuva löytyi yhdistyksen arkistosta.

Yksityiskohta yhdistyksen arkistosta. Vanha ystävänne Jalmari Finne. Kuva: Maria Vanha-Similä.

Suomen ensimmäinen kotiseututalo, Lounais-Hämeen Pirtti, valmistui Saaren kansanpuistoon vuonna 1946. Yhdistyksellä oli myös lukuisia kotiseutukerhoja ympäri Lounais-Hämettä. Omat alayhdistykset toimivat myös Helsingissä, Turussa ja Tampereella.

Turkka Mali esiintyi Forssa-Kerhon vuosikokouksessa vuonna 1985. Kuvaaja Esko Thomsson. Kuva: Forssan museon kokoelma. 

Työ yhdistyksen asiakirjojen parissa on ollut hurjan mielenkiintoista. Arkisto kertoo yhdistyksen pitkäjänteisestä työstä, joka on toisaalta nojautunut perinteisiin, mutta usein työote on ollut myös moderni ja innovatiivinen. Asiakirjojen mukaan yhdistys esimerkiksi pohti jo vuonna 1930, että museon tulisi saada talonpoikaiskulttuurin ohella erikoisen voimakkaasti edustetuksi tehdaskulttuuri.

Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistys on ollut merkittävä paikallinen toimija, jolla on ollut myös kattavat yhteydet valtakunnan tasolle. Siellä on ollut myös esimerkiksi julkaisujen vaihtoa ulkomaisten museoiden ja yliopistojen kanssa. Arkistoprojektin myötä asiakirjat säilyvät myös tulevaisuudessa museon ja tutkijoiden käytössä uusia löytöjä ja tulkintoja varten.

Arkisto valmiina siirtymään museon arkistoon. Ei enää ruosteisia klemmareita ja niittejä, muovitaskuja ja nuhjuisia kansioita. Myös arkistoluettelo on tullut käyttäjäystävällisempään muotoon. Kuva: Maria Vanha-Similä.

Teksti: Maria Vanha-Similä

Lisätiedot: maria.vanha-simila@forssa.fi

16-vuotiaana Platiin

Forssassa 27.10.2016 Sinikka Lehtelän haastattelun perusteella:

Sinikka kehruukoneen äärellä.

- Froteesäkkejä hain Ajoneuvoon ja Terveyskeskuksen vuodeosastolle, Sinikka kertoo. Niistä tehtiin siivouspyyhkeitä, kylvettäjä saumasi ne. Ne oli edullisia ja hyviä käytössä. Froteesäkkejä sai hakee, kun tilasi likoilta (tehtaanmyymälästä).
- Ei froteesäkit mitään harvinaisia ollut, Sinikka kertoo, kun kysyn miten froteesäkkejä sai.
- Froteesta äiti ompeli pyyhkeitä ja tytär Riitta ompeli kylpytakit mökille.
- Froteesäkkejä sai vielä 20 vuotta sitten, kun jäin eläkkeelle, Sinikka sanoo. Laskemme, että 1990-luvun puoleenväliin.



- Tulin tehtaalle töihin 15-vuotiaana, jatkaa Sinikka (s. 1936), olin tehtaalla jo kun kävin rippikoulun. Kun tuli töihin, sai kangaskortteja. Ensiksi olin säättilikkana Kehräämön toisessa kerroksessa. 16-vuotiaana siirryin Platiin, (uuteen osaan, kolmanteen kerrokseen) kehräämään. Hoidin puoltatoista konetta, kolmea sivua, koneet oli sillai peräjälkeen.

Platin henkilökuntaa 1950-luvun alussa. Kuvat Sinikka Lehtelän kokoelmista.

- Tehtaanmyymälä oli sillon torilla, semmonen kivitalo. Muistan kun heti sodan jälkeen jonotettiin äidin kanssa, jono oli pitkä, ei meinannu lapsena jaksaa jonottaa, montaa tuntia pysyä paikallaan.
- Sodan jälkeen jonotettiin kankaita, ei vielä sirosäkkiä, jokainen joka jonotti sai kankaan, sen takia lapsetkin oli mukana, että saatiin enemmän, kun ei mitään mistään siihen aikaan saanu.
- Sirosäkkejä on meillä kotona ollut paljon. Sirosäkki oli tarpeellinen.

Tehtaanmyymälä torilla. Kuva Iris Toivolan leikekirjasta. 

Itse Sinikka ei ole ommellut, mutta äiti ompeli paljon tyynyliinoja ja pussilakanoita.
- Niitä olen repinyt jo matonkuteiksi, Sinikka sanoo. Katson mökiltä seuraavan kerran kun käyn. Tuon sirosäkillisen malliksi.
- Tyttärentytär Sara teki Helsingissä koulussa rykkityykistä hienon takin.
Pyydän Sinikkaa kysymään, olisiko takki vielä tallella.



Kiitos Sinikalle muistelun jakamisesta!

Puuvillapäiväkirjat-näyttely nyt Näyttelytila Vinkkelissä, 

kirjaston toisessa kerroksessa, 

jossa esillä sirosäkkitekstiilejä ja sirosäkkimuistoja.