Vorssammuseo 3.0

perjantai 6. toukokuuta 2016

Äidit, teille omistetaan tämä päivä juhlineen ja muistoineen


Onkin oikein, että omistetaan edes yksi päivä vuodessa äideille, jotka useimmiten unohdetaan, vaikka he huolehtivat kaikista, ovat koko perheen sielu, mutta samalla palvelija, huolehtien perheenjäsenten tarpeista ja hyvinvoinnista. Vasta sitten, kun äidin pää kaatuu, huomataan, mikä aarre äiti oikeastaan on ollut, kun kaikki työt jää tekemättä ja perheen sisäinen järjestys hoitamatta.

Toivottavasti yleinen äitienpäivän vietto herättää niissä perheenjäsenissä, jotka eivät ole aikaisemmin kiinnittäneet huomiota äitien asemaan, lämmintä kunnioitusta äitiä kohtaan.
- Miina Sillanpää 1945

Miina Sillanpään 150-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Vorssammuseo 3.0 osallistuu juhlintaan blogikirjoitusten muodossa. Viime kerralla tutustuimme nuoren Miina Riktigin tarinaan, jonka lopputulemana Jokioisilta matkansa kohti Porvoota, ja toisenlaista elämää, aloitti nuori 18-vuotias Miina Sillanpää.

Piikavuosiensa aikana Miinan tie vei pääkaupunkiin Helsinkiin. Palvelijataryhdistyksen ja Sosiaalidemokraattisen Naisyhdistyksen kautta Miina päätyi asettumaan ehdolle Suomen ensimmäisiin, myös naisille avoimiin vaaleihin, ja tulikin valituksi vuoden 1907 eduskuntaan.

Nyt käsillä oleva äitienpäivä tarjoaa meille oivallisen tilaisuuden sukeltaa yhteen Miinan sydäntä lähellä olleeseen aiheeseen, nimittäin äitien ja lasten hyvinvointiin.

Miinan kenties kaikkein pitkäaikaisin päämäärä oli aviottomien lasten ja heidän äitiensä auttaminen. Tähän tarpeeseen vastaamaan perustettiin Miinan aloitteesta vuonna 1942 ovensa avannut Suomen ensimmäinen Ensikoti Helsingin Vallilaan. Ensikoti toimii alkuperäisellä paikallaan yhä tänäkin päivänä.

Helsingin Ensikoti tarjosi tukea, turvaa, opastusta ja majapaikan yksinäisille äideille, joita tuon ajan yhteiskunnassa hyljeksittiin. Miinan ja ensikotien toiminnan taustalla on ajatus, jonka mukaan pelastamalla äiti, voidaan pelastaa myös lapsi. Ja Miinan omien sanojen mukaan, jokainen lapsi on pelastettava elämälle.

Helsingin Ensikoti oli lajissaan ensimmäinen, mutta sen jälkeen perässä seurasivat pian Oulun, Tampereen, Turun, Jyväskylän, Lahden, Imatran ja Rovaniemen Ensikodit.


Kevään saapuessa

Jo auringon kehrä käy korkealle
ja kinos sen loisteessa kimmeltävi.
Jo tuulonen kuiskivi metsikön puille:
Jo kohta on voitettu pakkasen valta,
jo kohta taas nietosten hankien alta
käy esiin tuore, tuoksuva multa.
- Kevät pohjolaan kohta jo saapuvi.

Jo kohta nestehet, mahlajat virtaa,
käy hiirenkorvalle koivu ja vaahder
ja lehdikkö muukin. Kohta jo soittaa
kultaista soitinta leivot ja rastaat.
Satakielet, pääskyset, käköset armaat
lemmenlaulunsa laulavi parhaat.
- Saa kukkasvaipan kohta taas auer.

Luo kohta jo jäisen peitteensä järvi
ja sininen laine taas vapaana välkkää,
ja ulapan ulpu taas aukaisevi
terälehtensä, päivyen hyväiltäväksi;
käy joutsenlaulut taas kiehtoviksi,
ja aallokon allit käy  armastaviksi.
- Kevään kantelo heljänä helkkää.

(Katkelma vuoden 1935 Toveritar -lehdessä äitienpäivänä julkaistusta runosta. Miina toimi tuohon aikaan Toveritar-lehden vastaavan virassa.)


Muistakaa äitiä, pojat ja tyttäret. Ei vain tänään, vaan vielä huomennakin.
- Miina Sillanpää, äitienpäivänä 13.5.1945

Teksti: Tuuli Ravantti



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti