Riktigin Vilhelmiina Jokioisista

Vilhelmiina Riktig syntyi Jokioisten Ojaisilla, vuoden 1866 kesällä, keskelle katovuosia. Hän oli köyhän torpparin lapsi. Lapsia tähän Sillanpääksi nimettyyn torppaan syntyi kaikkiaan yhdeksän, Miina oli järjestyksessä seitsemäs. Vanhemmat sisarukset auttoivat lastenhoidossa ja kävivät paimenessa. Ajan tyylin mukaan kukin lähti myös vuorollaan ansiotyöhön, joko Jokioisten suuren kartanon hommiin, taikka seudun tehtaille. Miinakin meni puuvillatehtaaseen Forssaan spinnflickaksi jo 12-vuotiaana.

Forssan Tehtaiden puuvillakehräämö vuonna 1879 Jokioisten rannalta kuvattuna. Tältä rannalta 12-vuotias Miina katseli tulevaa työpaikkaansa aloittaessaan tehtaalla vuonna 1878. (Kuva: Forssan museo)

Tehtaassa työ oli rankka ja päivät pitkiä. Työvuoron alkaessa ovet laitettiin lukkoon, eikä pois päässyt ennen vuoron päättymistä. Viikot asuttiin muiden lasten kanssa yhteisissä asuntoloissa ja syömässä käytiin Kosthollin ruokalassa. Koulua käytiin yötyöviikoilla työvuorojen välissä. Forssan tehtaiden koulu rakennettiin vuosina 1861-62 ja se aloitti toimintansa vuonna 1867. Miinan aloittaessa kehräämössä vuonna 1878 päästiin mm. suomenkieltä, laskentoa, kirjoitusta, luonnonoppia ja uskontoa opiskelemaan tässä G. TH. Chiewitzin suunnittelemassa Tehtaankouluksi nimetyssä rakennuksessa. Tehtaankoulu on edelleen paikallaan Forssan Yhtiönpuistossa.

Miina kävi tehtaassa töissä ollessaan Tehtaankoulua. Rakennus sijaitsee Forssan Yhtiönpuistossa. (Kuva: Forssan museo)

Yhtenä päivänä tehtaassa Miinalle sattui vahinko. Hän loukkasi jalkansa tehdassalin lattialla lojuneessa lankussa pystyssä törröttäneeseen ruosteiseen rautanaulaan. Ongelmia oli myös yksipuolisen ravinnon vuoksi, eikä nuoren tytön terveys ollut kohdillaan. Kipeän jalan kanssa ei päässyt kulkemaan kotoa tehtaaseen ja lopulta 3,5 työvuoden jälkeen Miina jäi kokonaan pois Forssan tehtaalta.

Töihin oli kuitenkin palattava, tällä kertaa lähemmäs kotia Jokioisten naulatehtaalle. Uutena tulokkaana Miina joutui naulojen lajittelijaksi ja naulapussien leimaajaksi. Lajittelu rasitti käsiä ja ennen työhön tottumista nuoren tytön ranteet turposivat ja kädet kipeytyivät. Tämän huomatessaan tuli työnjohtaja Miinan luokse ja neuvoi: "Halkase silakka ja pane päälle ja pysy kotona, kunnes käsi on terve". Näillä ohjeilla särky helpotti kolmessa päivässä. Vaikka työhön tottui, ei se silti ollut mukavaa ja Miina halusi pois tehtaasta.

Mahdollisuus tähän koitti, kun eräänä päivänä Miinalle saapui kutsu lähteä Povooseen piikomaan. Kutsujana oli Jokioisilla syntynt Alma Suppanen (os. Bonsdorff), joka kaipasi kotiapulaista taloonsa. Alman syntymä oli vaatinut tämän äidin hengen. Vastasyntyneelle Almalle oli tarvittu sijaisäiti vauvaa imettämään. Tähän kutsuun oli vastannut Miinan äiti Leena Riktig, joten Miinan ja Alman perheet olivat jo entuudestaan tuttuja. Miinan isosisko Fiiukin oli ollut Suppasten piikana.

Miinan perhettä. Vanha Leena-äiti istuu kuvan eturivissä toisena vasemmalta. Miina on äitinsä oikealla puolella alarivissä. (Kuva: Työväen arkisto)  

Niin Miina pakkasi vähän omaisuutensa - matkassa mukana oli yksi alusvaatekerta ja työpuku. Lähtiessään Jokioisilta Miina kävi kylän pappilan kautta ja haki mukaansa muuttokirjeen. Tähän dokumenttiin kirjattiin Jokioisten tytölle ensi kertaa nimi, jonka hän omien sanojensa mukaan osaisi jopa itse lausua. Matkaan lähteväksi kirjattiin papereihin Miina Sillanpää.

Vuosi 2016 on Miina Sillanpään juhlavuosi! Kesäkuun 4. päivä tulee Miinan syntymästä kuluneeksi 150 vuotta ja merkkipäivää juhlistetaan erilaisin tapahtumin ympäri vuoden. Kulttuuriyhdistys Kuvio ry järjestää Miina Sillanpään juhlavuoden kunniaksi huomenna 14.4. Jokioisten Tietotalolla Lastenkulttuuriseminaarin.

Lisää juhlavuoden tapahtumia löytyy Miina Sillanpään seuran verkkosivuilta.

Kummaa kolinaa kolmannessa kerroksessa...?!

Museon kolmannesta kerroksessa riidellään kovaan ääneen. Välillä tanssitaan ja flirttaillaan. Sitten pohditaan bisneksiä. Joojoo, tiedetään että ajat ovat ankarat ja museoiden rahoitus huolettaa, mutta jotain rajaa sentään, palveluammatissa... Onko museoväki kokonaan seonnut? Tuuli Ravantti, mitä ihmettä täällä on tekeillä?

Museossa on tänä vuonna draamaa. Kirjaimellisesti, sillä kolmannen kerroksen mölystä vastaa kolmesta näyttelijästä, äänimiehestä ja ohjaajasta koostuva ryhmä, joka esittää Forssan yläkoululaisille Axelin kapsäkki- nimistä museodraamaa. Esityksessä seurataan nuoren Axelin matkaa kotoa Tukholmasta Euroopan kautta Suomeen, Jokioisille ja Forssaan. Tarinassa käsitellään 1800-luvun maailmaa, perhesuhteita, matkustamista, rakkautta, työtä ja vastuuta osallistavan draaman keinoin.

Nuori Axel (Markku Ihamäki) matkallaan Euroopassa.

Kuka näytelmän on ohjannut, ja ketkä siinä näyttelevät?

Näytelmän on ohjannut Titi Lillqvist ja rooleissa näyttelevät Minna Tiirikainen, Markku Ihamäki, Taruanna Haarlo, Johannes Keskinen ja Tuuli Ravantti. Tekniikasta vastaa Jukka Virtanen.

Harjoitukset aloitettiin talvella 2015 ja esityksiä on ehtinyt pyöriä useamman viikon ajan. Matka on ollut nopeatempoinen alkaen heti ensimmäisistä treeneistä ja käsikirjoitusluonnosten läpikäynnistä viime vuoden puolella. On tanssittu, kaatuiltu ja naurettu. On myös hermoiltu koe-esitystä ja ensi-iltaa, joissa vuorosanat, pukujen ja roolien vaihdot, musiikkien ajoitukset tai yksinkertaisesti näyttelijän omat askeleet voivat mennä vahingossa sekaisin ja solmuun. Kaikesta on selvitty hymy huulilla.

Koska näytelmää voi tulla katsomaan?

Esitysten aikatauluista ja mahdollisista avoimista yleisönäytöksistä on tullut runsaasti kyselyitä. Kevään olemme varanneet Forssan yläkoululaisten esityksille, mutta kesä ja syksy näyttävät minne Axelin tarina meitä kuljettaa.

Eihän tuolla ylhäällä ole mitään katsomoa tai näyttämöä - missä te oikein esiinnytte? Ja mihin yleisö mahtuu?

Näyttämö lavastetaan Forssan museon kolmannen kerroksen torille jokaista esityspäivää varten erikseen ja matkaa tehdään musiikin evästämänä roolinvaihtojen ja puvustuksen kutta. Katsojien oppaana matkalla toimii Forssan tehtaan sööterska (Minna Tiirikainen). Yleisö pääsee esityksen aikana keskustelemaan nuoren Axelin kanssa ja auttamaan häntä matkallaan kohtaamissaan vaikeuksissa. Tarkoitus on luoda kytkös menneen ja nykyisen välille ja herättää ajatuksia 1800-luvun ihmisten elämästä ja Forssan syntyhistoriasta.

Voitko tehdä juonipaljastuksia?

Axel  Wilhelm Wahren aloitti rakennustyöt Kuhalankoskella vuonna 1847. Paikalle kohosi tehdasalue, jossa kehrättiin puuvillasta lankaa. Lankoja värjättiin, kudottiin kankaisiin ja kankaisiin painettiin kauniita ajan muodin mukaisia kuoseja. Tehtaan tuotteita myytiin lähelle ja kauas, aina ulkomaita myöten. Tehdas työllisti alueen ihmisiä ja sen ympärille syntyi työläisten kansoittama kauppala, josta myöhemmin kasvoi Forssan kaupunki. Forssan ja sen tehtaiden historia alkaa Axel Wahrenista, mutta mistä alkaa Axelin tarina? Siihen vastataan näytelmässä.

Axelin eno Adolf  ja isä Wolff kinaavat Tukholman tehtaalla pieleen menneistä kaupoista (Minna Tiirikainen ja Taruanna Haarlo)

Vastaukset: Tuuli Ravantti, haastattelija Kati Kivimäki

Järkyttävä löytö

- Apua!, amanuenssi huutaa. Sellaisella äänellä etten ole koskaan aiemmin hänen äänensävyissään kuullut.

Kun pääsen paikalle, näen valurin koneiden takaa jalkoja, enkä halua nähdä enempää. 

Olemme siivonneet ja järjestäneet säilytystilaamme Iäisyyttä uuteen uskoon viime syksystä lähtien. Nyt olemme päässeet kohtaan, jossa siirrämme suuria, jo vuosia samassa kohden olleita kaappeja ja työkoneita uusille sijoilleen. Tilassa on voinut olla yhtäjaksoisesti korkeintaan 45 minuuttia, jonka jälkeen ilma on niin huonoa hengittää, että on pakko siirtyä hetkeksi ulos. 

Tilan oven vieressä on laatikollinen hengityssuojia, joita vierailijat ovat aina suosiolla käyttäneet. Viime viikkoina apunamme olleet logistiikan oppilaat ovat myös kaikki halunneet suojautua hengityssuojaimilla, viimeistään hetken tilassa olemisen jälkeen.

Syytä huonoon ilmaan olemme etsineet ja etsineet. Olemmekin jo pitkään, Iäisyydenkin innoittamana, miettineet nykydokumentointihanketta, joka liittyy hajuihin.

Nyt Iäisyys on nimensä mukaan muuttunut iäisyydeksi. Kokeilemme tikulla tuota laatikon takana näkyvää ruumiinosaa. Ei, se ei liiku. Soitamme apua, vaikka se onkin auttamattomasti myöhäistä.

Ruumis haetaan pois paikalta.

Huhtikuussa 1984 museolla työskenteli Pauli, Pate Rauhalinna, joka sitten eräänä päivänä ei enää palannutkaan töihin, eikä häntä löydetty mistään. Ennen kuin nyt. Silloin ajateltiin, että hän on lähtenyt matkalleen, sillä hän oli pitkään säästänyt palkastaan osan matkakassaan. Niin luultiin. Osittain oltiinkin oikeassa...