Muistojen keräämisen vaikeus

Muisteltaisiin elämää ja painokuoseja, hikisiä koulukäsitöitä tai äidin vaatteista säilyneitä nostalgisia kangasmuistoja. Tarinat avaisivat ikkunoita menneisiin maailmoihin, tuokioihin, elämän käännekohtiin, tunteisiin. Tarinoiden kautta arvostus tekstiiliteollisuuden perintöä ja käden taitoja kohtaan vahvistuisi. Saisimme kierrätykselle lisää nostetta. Museon tekstiiliarkistot saisivat meheviä tarinoita. Muistelu yhdessä olisi virkistävää ja voimaannuttavaa. Järjestettäisiin verkostomarkkinointityylillä Tyykikutsuja, joissa tekstiiliä harrastavat ihmisten kutsuisivat omia ystäviään asian äärelle.

Näin visioi Re3 tekstiiliperintöprojektin vapaaehtoisryhmä ja museolaiset yhdessä tekstiilimuistojen keruuta. Muokkasimme muistelulomakkeen museon esineiden luetteloinnissa käytettävän lomakkeen pohjalta. Keruu uutisoitiin, lomake julkistettiin, asiasta innostuttiin. Muistoja saatiin siltä seisomalta melkein jokaiselta forssalaisrouvalta.

Vuosi 1974 oli vihreän värin ja suurten kuvioiden vuosi. Onkohan tämä piparikangas Finlaysonin vai Tampellan?

TÖKS

Keruu on jatkunut pian 2 kk. Käteväksi ajateltu lomake on osoittautunut kankeaksi sekä verkossa että paperiversiona. Harvassa ovat ne, jotka siihen tarttuvat. Suurin osa lomakkeen kohdista on merkityksettömiä muusta kuin museon esinetallennuksen näkökulmasta. Tarkemmin määrittämätön ”tekstiilimuistojen keruu” karsii muistelijoita. Yksi tulkitsee tekstiilimuiston tarkoittavan rakkaita tai inhottavia koulukäsitöitä tai perinnetekstiilejä, toinen arvelee, että kyseeseen tulevat taidokkaasti valmistetut ja muistorikkaat tekstiilituotteet ja kolmas muistelisi teollisesti valmistettua kangasta, kaivaten kuitenkin täsmennystä: onko kyseessä Finlaysonin, Tampellan, Porin puuvillan vai Barkerin tuotanto? Harva haluaa jakaa muistojaan, kun ei ole varma, millaista muistoa halutaan.

ONNISTUMISEN ILOA

Viime maanantaina pidimme museolla ensimmäiset Tyykikutsut, joihin kutsuttiin Re3 -projektin vapaaehtoisia sekä muita aiheesta kiinnostuneita. Paikalle saapui 12 naista, kaikki omalla tahollaan ovat tekstiiliperinnön välittäjiä: mukana oli tekstiili-insinööri, tekstiilitaiteilijoita, kutoja, käsityönopettaja, ilmaisutaidon ohjaajia, tekstiiliteollisuuden tutkija, tilkkuharrastajia ja museon väkeä. Muutamalla oli mukanaan Finlaysonin kankaista valmistettuja muistorikkaita tuotteita. Joukossa oli löytöjä tehtaanmyymälästä, sirosäkistä löytyneistä kankaista valmistettuja tuotteita ja hurmaavan 1970-lukulaista kernituotteita. Tilaisuus alkoi näiden esittelyllä. Kuosien ja kangaslaatujen valmistusvuosia ja suunnittelijoita aprikoitiin. Ihasteltiin kankaiden laatua ja niistä ommeltujen tuotteiden malleja. Kahvien jälkeen kokoonnuttiin tutkimaan museon kuoseja livenä ja verkossa. Heräsi yhteinen ajatus luoda kouluille lainattava materiaalipaketti, joka esittelisi tekstiilimateriaaleja, niiden alkuperää, ekologisuutta ja kierrätettävyyttä.

Tilaisuudesta jäi vahvasti positiivinen jälkimaku. Mukanaolijoilla oli halua sitoutua ja viedä asiaa eteenpäin. Mutta mitä tässä oikein haemme?

YHDESSÄ OPPIEN

Seuraavana aamuna vaihdoimme ajatuksia. Miksipä tekstiilimuistojen keruu ei voisi olla eräänlainen laboratorio: kokeilemme tuota, kokeilemme tätä – katsotaan mikä vie eteenpäin. Tärkeä osa museotyötä sellaisena kuin sen täällä Forssassa näemme, on luoda tilanteita mukavalle yhdessäololle kiinnostavan asian äärellä. Jos siitä saadaan tiedonjyviä tutkimukseen ja kokoelmatietoihin, niin hyvä. Ja mainiota, jos saamme suunnattua laajempaa huomiota tekstiiliperintöömme.

Forssan museo ja joukko aktiivisia tekstiiliperinnön vaalijoita ottivat tekstiilimuistojen keruuseen tiukasti epävarman otteen. Katsotaan mitä tästä tulee. Kehitytään palautteen myötä. Kysyn palautetta nyt Sinulta, lukija. Mitä haluaisit tekstiilistä tietää? Mikä on  muistelutyön perimmäinen tavoite?

Muistojenkeruu on suosittua. Varkauden museo kerää muistoja teollisuuden tekijöistä. Hotelli- ja ravintolamuseo kerää ravintolamuistoja. Työväenmuseo Werstas kerää feminismin muistoja. Museoiden yhteistyönä syntyi katsaus suomalaiseen talvipäivään vuonna 2011.Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralla on monta eri aiheista keruuta käynnissä, ja omaa työtään tekee Marttaperinneliitto.

Tie miehen sydämeen käy vatsan kautta.

Naistenpäivän pian koittaessa museonjohtaja pyysi kirjoittamaan naisaiheisen blogitekstin. Olen viimeaikoina luetteloinnissa keskittynyt museon astia ja keittiötarvikekokoelmaan – naisten työkaluihin. Kokoelmiin kuuluu keittiöesineitä laidasta laitaan: englantilaisia keksi- ja piparkakkumuotteja, hyydyke- ja kakkuvuokia, kauniita posliiniastioita ja arjen keittiövälineitä perunansurvimista teesiivilöihin. Esineet, jotka ovat peräisin aina 1800-luvulta lähtien, istuvat yhä mainiosti tämänkin ajan keittiöihin. Astioiden joukosta voi tunnistaa muun muassa vanhaa Arabiaa, jota on lapsesta asti käyttänyt, niin arkena kuin juhlana. Kirjavan kankaan kaupunki -näyttelyssä on myös esillä tätä samaa esineistöä museoon rakennetun kaupan hyllyillä. Sieltä voi astioiden lisäksi bongata lapsuutensa suosikki karkit, sekä suklaakääreet ja äidin keittiössä käyttämät mausteet alkuperäisissä pakkauksissaan.

Arabian maitokannu Forssan museon kokoelmista. Kuva: Tanja Härmä

Nykyajan keittiö on monijakoinen. Ei ole olemassa enää vain taitavia ruoanlaittajia vaan ihmiset, miehet ja naiset voi oman kokemukseni mukaan jakaa karkeasti kahteen kategoriaan – leipojiin ja kokkaajiin. Itse lukeudun jälkimmäisempään kategoriaan. Tunnistatko itsesi tästä kahtiajaosta? Radikaalimpaa, mutta ei mitenkään mahdotonta nykypäivänä olisi tehdä ihmisten kesken vielä jyrkempi jako niihin joilla pysyy kauha kädessä ja niihin joiden toivookin pysyvän kaukana keittiöstä.

Vaikka jako miesten ja naisten töiden välillä on aiemmin ollut aikalailla selkeä, ei kunniaa ruoanvalmistuksesta voi antaa pelkästään naisväelle. Miehet ovat osallistuneet talon töihin läpi historian, ehkä tosin fyysisempiin ulkotöihin painottuen. Ei kuitenkaan voi olla kuin ihmettelemättä, mitä nykymaailmassa tapahtuisi, jos perinteisen sukupuolittuneen työnjaon asetelma laitettaisiin uudelleen täytäntöön. Moniko puuro palaisi pohjaan, moniko leivos lässähtäisi? Kuinka moni nykynainen todella tuntee itsensä kodin hengettäreksi, keittiötaitajaksi, siksi kuuluisaksi jauhopeukaloksi. Keittiö ei ole enää ainoastaan naisten valtakunta. Monissa perheissä mies viettää enemmän aikaa hellan äärellä ruoanlaitosta nauttien ja mikäs siinä, itse en ainakaan valita moisesta. Mikä olisikaan ihanampaa, kuin valmiina tarjoiltu Naistenpäivän ateria!

Elokuvamaailmassa miehet yllättävät treffikumppaninsa romanttisilla koti-illallisilla kynttilänvalossa ja komeat julkkiskokit taistelevat uusien ruokatrendien puolesta televisiokanavilla parhaaseen katseluaikaan.

Kaunis kakkumuotti Forssan musoen esinekokoelmista. Kuva: Tanja Härmä.
Lisää esineitä osoitteessa www.piipunjuurella.fi

Nykyään kodin roolit ovat liudentuneet ja perheen mestarikokki voi olla myös talon isäntä. Jos vanhan sanonnan mukaan tie miehen sydämeen käy vatsan kautta, naistenpäivä on oiva tilaisuus testata toimiiko sanonta myös toisin päin. Voiko tie naisen sydämeen käydä vatsan kautta? Kirjoittajan mielipide on, että KYLLÄ VOI! Siinäpä teille miehille pieni vinkki sunnuntaista naistenpäivää ajatellen.

Hyvää naistenpäivää kaikille ihanille naisille!

Forssan museo on mukana lauantaisessa Naistenpäivän tapahtumassa Forssan Lyseolla kello 10.00 alkaen!

Kirjoittaja: Tuuli Ravantti