Pauliina ja minä maailmalla

Viime viikolla Bolognassa Italiassa järjestettiin  Learning  Museum -projektin loppukonferenssi, johon saapui 167 osallistujaa 30 maasta. Suomea edustivat Museoliiton Pauliina Kinanen ja kirjoittaja.

Kolmivuotisen LEM-projektin teemat olivat Avaintrendit 2000-luvun museossa, Museot oppimispaikkoina – oppimisen paikat museoissa, Museot ja ikääntyvä väestö, Yleisötutkimus, oppimistyylit ja asiakkuuksien hallinta, Museot ja kulttuurien välinen vuorovaikutus. Näistä teemoista on julkaistu seitsemän raporttia ja järjestetty viisi suurta kansainvälistä konferenssia sekä lukuisia pienempiä tapahtumia eri puolilla Eurooppaa.

Hifistelyä Museo della Storia di Bolognan näyttelyssä: etsauksesta suurennettu huoneenmittainen lasi-installointi. 

Päällimmäiseksi konferenssista jäi tunne, että olemme yhtä suurta museoperhettä: samat on murheet ja ilot museoissa eri puolilla Eurooppaa. Samoissa aiheet kiinnostavat isoja ja pieniä. Maailma muuttuu ja museot sen mukana. Virallisissa puheenvuoroissa puhuttiin paljon tästä muutoksesta: Hyvällä museolla on rooli yhteisössään - Museo on muuttunut kulttuurin esittelijästä  luovan toiminnan paikaksi ja lähteeksi –Tärkeintä on kokoelmien tulkinta ja niistä viestiminen – Museosta on tullut yhteiskunnallisen muutoksen tekijä.

Kahdenkeskisissä keskusteluissa museot vaihtoivat vinkkejä hyvistä toimintatavoista. Cambridgen yliopistomuseo 500 vapaaehtoistyöntekijän armeijoineen antoi mielihyvin käytännön vinkkejä piskuiselle Forssalle. Madridin yliopiston museopedagogi kuunteli korvat höröllä Forssan esimerkkiä teini-ikäisten kanssa. Joukolla kehiteltiin luovan kokoelmatyön konseptia.

Kiitos LEM -projekti  innoittavasta konferenssista! Ja kiitos Museoliittoon, sillä Pauliinan ansiosta Forssan museon uudistuminen pääsi mukaan 6. LEM-raporttiin: Audience research as an essential part of building a new permanent exhibition.  

Kuva Kati K.

Last week I participated in the Final Conference of Learning MuseumProject in Bologna, Italy. 

167 participants from 30 countries learned about Key Trends in Museums in the 21^st Century, Museum as Learning Places – Learning Places in Museums, Museums and the Ageing Population, Audience Research, Learning Styles and Visitor Relation Management (including Case Forssa!), Museums and Intercultural Change.

The message of the conference was that a new museum is no more a mere preserver and cataloguer of objects, but an agent of social change, an interpreter and communicator of  the collections, a resource of creative work. For me, the conference was a comforting experience.  In Forssa we are part of the European museum family, sharing the same aims and obstacles. Thank you LEM!

Tarvitaan: tippa konservaattorin sylkeä ja ...

Tiesittekö, että sylki ja pumpulipuikko ovat konservaattorin tärkeimmät puhdistusvälineet? Jossain vaiheessa ehdollistuu kuulemma niin, että pumpulipuikon näkeminen herauttaa veden kielelle.

Museon kokoelmiin kuuluva Armfeltille kuulunut reki on ollut Kollaasin hoivissa viime keväästä lähtien. Rekeä hoitavat huonekalukonservaattori Anu Iltanen, tekstiilikonservaattori Jenniina Siira ja taidekonservaattori Nina Broadstreet. Vuosisataiset liat puhdistetaan, kankaan repeytymät paikataan hienolla pellavapalttinalla ja maalipinnan naarmut retusoidaan.

Konservaattorit työssään. Kuva KK.

Uudenkiiltävää reestä ei tehdä, esineen arvet ja ajan jäljet sekä aiemmat konservoinnit saavat näkyä. Tärkeintä on pysäyttää esineen turmeltuminen ja siistiä se kauniiksi katsoa. Puhdistukseen ja korjailuun ovat käytössä sylki, etanoli, pumpulipuikot, skalpelli, kuituliinat, deionisoitu vesi ja Lascaux -akryyliliima. Hurmaavat metsästäjä ja kentauri -aiheiset grisaille-maalaukset reen kyljissä ovat säilyneet kautta vuosisatain erinomaisesti. Pohdinnassa Anulla on vielä, poistaako vanhaa lakkaa, joka on kellastuessaan muuttanut reen yleisvärin sinervästä viherväksi.

Reestä oli juttua blogissamme viime marraskuussa, jolloin konservoinnin mahdollistamiseksi reen omistava Lounais-Hämeen Kotiseutu-ja Museoyhdistys aloitti yhteistyössä Vorssammuseo 3.0:n ja Forssan museon kanssa Pelasta reki –varainkeruukampanjan. Keräysrahaa kertyi reilun yhdeksän kuukauden aikana noin 5000 euroa konservoinnin hintahaarukan ollessa 5000-7000 euroa.

Kiitokset teille, lukuisat yksityiset lahjoittajat ympäri Suomea. Kiitokset myös LC Kuha ja Sirkka ja Kasper Lindholmin rahasto, Mainossatama, Forssan Ammatti-instituutti, Hämeen Ammattikorkeakoulu. Kiitokset myös myyntipaikoille Käsityökeskus Sigrid, Forssan kaupunginkirjasto, Antin konditoria, Q-kirjakauppa ja Forssan Elävienkuvien teatteri.  Ilman panostanne reen konservointi näyttelykuntoon ei olisi onnistunut.

Restauroitu reki on nähtävillä Forssan museon uusitussa perusnäyttelyssä 23.11.2013 alkaen.

Puhelin, jolla voi soittaa Jumalalle

Neljätoista vuotta sitten, pidin viimeksi käsissäni puhelinkorttia, siinä oli moottoripyörän kuva (olin juuri tullut äidiksi). Muutamia vuosia siitä taaksepäin kumarruttiin kupolin alle koulujen auloissa, kioskeilla ja pudotettiin markkoja ja pennejä laitteen sisään. Ilmoitettiin äkkiä kotiin, että ”mä oon nyt tässä, soita takaisin tähän numeroon” (nykysuom. häly/häläri).

Jos ei kaikkea voinut siinä sanoa, kirjoitettiin kirje, missä omat ajatukset tulivat samalla läpikäydyksi ja elämä tärkeysjärjestykseen.

Nyt profilointia ei tarvitse hirveästi harrastaa – kuuntelemme toistemme pienet tarinanpalat kassajonossa, bussissa, odotustiloissa – kännykkään puhuttuna. Onks vähä tylsää? Vai vähä jännittävää? Ja mitä me oikeastaan sanotaan. Siis oikeesti? Ollaanko vain opittu puhumaan liikaa jokapäiväisyyksiä vai vain silloin kun on oikeasti asia-asiaa, elämänkäännekohta. Onko ympärillämme tiedottamaton avoimuuskampanja? Puhutaanko omaelämänkerrat luurissa? Kuuleeko kukaan? Onko tämäkin suhteessa 20/80?

Lohduttavaa on se, ettei kaikilla sen ihmeellisemmin ole, ajattelee. Tai sitten se on ihmeellisempääkin, oikeenkin ihmeellistä.

Jos puhelimella ei enää voikaan soittaa jollekin? Miten me kuulemme toisiamme? Onko puhelin jolla soitetaan Jumalalle kullanvärinen?

In the Oliver Stone movie, Jim is brought to the Factory to meet Andy who greets Morrison like the returning prodigal son. The camera focuses on a golden telephone, which Warhol picks up and holds out to Morrison saying:  "Somebody gave me this telephone... I think it was Edie... yeah it was Edie... and she said I could talk to God with it, but uh... I don't have anything to say... so here... (giving Jim the phone) this is for you... now you can talk to God."

Löydä elämäsi puhelimet Vinkkelistä (tää on niinku nopee mainoslause). 

Eli Sinulla on nyt viikko aikaa soittaa. 

Mitä sanot?

Elävää kuvaa ja elävää musiikkia

Pariisi, joulukuu 1895

Projektorin rahina taustalla, valokiila halkaisee savuisen ilman, yskähtelyä, hämmästys on käsin kosketeltava. Kuva elää! Lumiérèn veljekset esittävät Pariisissa elokuvia tehtaasta poistuvista työläisistä ja asemalle saapuvasta junasta. Noihin aikoihin Pariisissa asustaa myös Albert Lindfors (1860-1922). 

Forssa-yhtiön lasimestarin poika oli taiteillut itsensä Forssasta Turun ja Tukholman kautta Italiaan, Sveitsiin, Saksaan – ja nyt Ranskaan, Pariisiin. Lahjakas taidemaalari liikkui kansainvälisissä piireissä ja suomalaisen taiteen etujoukoissa. Maailmalta ei silti löytynyt paikkaa. Ehkä liikaa ideoita? Poikamaista innostusta? Juna toi Lindforsin takaisin lapsuuskaupunkiinsa Forssaan.

Elokuvajulisteen yksityiskohta. Kenties Albert Lindforsin käden jälkeä? Kuva Jaana Lindfors.

Forssa, elokuu 2013

Projektorin surina taustalla, valokiila halkaisee pimeyden, yskähtelyä yleisön joukosta, hieman epämukava penkki, kitara, cembalo... Laulua!? Musiikki elää, kuva elää! Olen Forssan Mykkäelokuvafestivaalien myöhäisnäytöksessä. Festivaalin isäntä Ville Koivisto kehottaa yleisöä verryttelemään kelojen vaihtamisen välissä. Rakennus on sama, jonka Albert Lindfors rakennutti Elävienkuvien Teatteriksi vuonna 1906. Elokuvat ovat liki samanikäisiä – vanhin vuodelta 1912.

Elokuvamies Koiviston ja Forssa Eläväksi ja Kauniiksi -yhdistyksen ansiosta Elävienkuvien teatteri saatiin 2001 kunnostettua entiseen muotoonsa, ja varustettua sekä vanhalla että uudella tekniikalla. Siitä vanhasta tekniikasta on blogissamme kirjoittu aiemminkin. Viime viikonloppuna teatterissa järjestettiin jo 14. Mykkäelokuvafestivaalit. Ainutlaatuinen tapahtuma. Ainutlaatuinen ympäristö. Varaa nyt jo allakkaasi ensi vuoden elo-syyskuun vaihde ja tule katsomaan! Muina aikoina Elävienkuvien teatteri esittää uusimpia laatuelokuvia Suomesta ja maailmalta. 

The international Forssa Silent Film Festival offers you a unique movie experience in genuine atmosphere. Elävienkuvien teatteri (Theater of Moving Pictures) was founded in 1906 by painter Albert Lindfors (1860-1922). As talented painter, Lindfors had made his way from Forssa via Turku and Stockholm to European big cities and came to know moving pictures in the 1890s Paris where Lumiérè brothers showed their first films. Now, theater has been restored and equipped with both traditional projector and newest digital technology.