Vorssammuseo 3.0

torstai 8. elokuuta 2013

Vuoden kesätyöntekijä valittu!

Hämmentynyt, mutta nopeasti tilanteen haltuun ottanut  palkittu
ja palkintokirja Rimppa soi - opas Forssan
kehräämöalueelle.
Onneksi olkoon Liisa Sinivaara, sinut on valittu Forssan museon vuoden 2013 kesätyöntekijäksi! Kerropa vähän itsestäsi.

Kiitos... kiitos vain! Olen lukiossa, menen toiselle luokalle, kirjoitan jo tänä vuonna. Haaveena on päästä opiskelemaan tulevaisuudessa kemiaa.

Liisa kertoo olevansa myös Forssasta ja 17 vee. Miten Liisa päädyit tänne Ronttismäen tehtaalaiskotimuseoon töihin?

Mulla on sellanen tavoite, että yritän säästää niin, ettei tarvitsisi koskaan ottaa opintolainaa. Ensin en ajatellut hakea kaupungille kesätöihin. Mutta sitten kaveri sanoi, että kaupungilla on vielä peruutuspaikkoja. Niin soitin kaupungille, tulin museolle haastatteluun ja sain paikan. Olisi mulla ollut toinenkin kesätyö loppukesäksi, mutta tämä tuntui paremmalta.

Millaiset fiilikset työstä?

Mukavaa on ollut. Paljon porukkaa käy päivisin verrattuna omiin odotuksiin. Kirkon esittelijänä kesätöissä ollut kaveri sanoi, että voi olla päiviä, jolloin ei käy ketään. Mutta täällä kyllä käy. 

Millainen on normipäivä Ronttismäessä?

Asiakkaiden opastusta. Ja sitten otan joka päivälle jonkun suuremman työn. Esimerkiksi yhtenä päivänä leikkaan nurmen tai hoidan pihaa. Huomenna ajattelin siivota.

Mikä on kivaa tässä työssä?

Tämä on kokonaisuutena tosi hyvä paikka. Vaihteleva. Yksin jos olisi koko ajan, niin vois olla tylsää. Ja se on kivaa kun oppii koko ajan jotain uutta. Esimerkiksi täällä käy ihmisiä, jotka kertovat asuneensa täällä. En kyllä silloin mitään yritä opastaa, kuuntelen vain.

Mikä on ollut kauheinta?

Ei… ei täällä mikään kauheaa ole. Mutta haasteellista oli se, kun pidin ruotsiksi kierroksen. Eikä se kauheaa siis ollut, mutta jos nyt jotakin pitää keksiä tähän.  

Mitäs tä meinaat tehdä, kun kesätyö päättyy? Aiotko käydä museossa tulevan talven aikana vai pysytkö niin kaukana kuin pippuri kasvaa?

Sunnuntaina työt loppuvat, maanantaina alkaa koulu. Kyllä varmaan käyn museossa, me käydään äidin kanssa usein, esimerkiksi Kotkan Merikeskus Vellamossa. Yhden meidän sukulaisen vene on siellä näyttelyssä.

Haluatko sanoa blogin lukijoille vielä jotain?

No että tämä [Ronttismäen tehtaalaismuseo] on yllättävän mielenkiintoinen paikka. Kannattaa käydä!

Kiitos haastattelusta Liisa! Ei kun jatkamaan asiakaspalvelua & puutarhatöitä. Hyvää jatkoa ja koulunalkua, sitten kun se aika koittaa! Ja onnea kirjoituksiin!

Forssan museo valitsi vuoden kesätyöntekijän ensimmäistä kertaa. Aika näyttää, jatkuuko traditio. Kaikki kesän kesätyöntekijät ovat olleet parasta A-laatua ja kisa kärkikolmikon kesken oli todella tiukka. Kiitos siis Vili, Venla, ja Liisa! Tavataan ja moikataan!


We congratulate 17 year old Liisa for winning  the title ”The Forssa Museum Summer Employee 2013”. In the interview Liisa reveals that even though she´s going to study chemistry in the future she likes museums and history quite much. Maritime Museum Vellamo in Kotka is one of her favourites. Of course she likes Ronttismäki, where she works, as well, and  she recommends the visit to RonttismäkiFactory Workers´ Museum for everyone.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti