Ronttismäen auringon alla

Tämä tarina alkaa sanoilla: Onpa kerran;

Järvisen talon edestä on näkymä Forssan kirkolle.

Onpa kerran kesä ja Ronttismäki: kaksi punaista ja yksi keltainen puutalo. Kirkon kellot lyövät varttin välein vain yhden linjan päässä, Kauppatorille on viiden minuutin matka, ostoskeskukselle samoin. Kolmen puutalon; Järvisen, Färmin ja Sirenin sisäisessä pihapiirissä olemme kuin mummolassa, autuaan tietämättömiä ajasta ja paikasta, portin avattuamme olemme jälleen palanneet lapsuuteen, koskaan kuulletkaan sanaa urbaani tai keskeinen sijainti. Täällä on aina kesä ja kärpäset ikkunoiden välissä. Jutellaan oravien ja harakoiden kanssa, kysytään etanoilta tuleeko huomennakin pouta, syödään mansikoita aidan vierestä.

Täällä valmistaudutaan kesäteatteriin, yhteislauluiltoihin, rentoutumaan,  kuuntelemaan tarinoita. Ollaan keskellä vähän aikaa sitten mennyttä aikaa; Vain 36 vuotta sitten mäen päällä Järvisen talossa on vielä asuttu.

Tarina on kuitenkin alkanut tien viereisestä keltaisesta Sirenin talosta, joka on museoalueen vanhin ja yksi koko Ronttismäen/Kalliomäen vanhimmista. Kuten muutkin talot, se on pystytetty huone kerrallaan. Ensimmäinen talon kirjoihin merkitty asukas oli tehtaalainen Joose Linde perheineen. Mutta talo on saanut nimensä viimeisen asukkaan nuohoojamestari Sirenin mukaan.

Morontossut.

Suutari Mannerin lestihyllyä.

Räätälin huonetta Färmin talossa.

Nyt kun Ronttismäen tehtaalaismuseo on tauon jälkeen auki kolmatta kesää, löytää Färmin talon siivestä katsauksen räätälin huoneeseen. Ja suutari Mannerin lestihylly on vielä pystyssä talon keskiosassa. Myös Järvisen talon puusepänverstas viestii siitä, että Kalliomäessä on ollut paljon käsityöläisiä.

Färmin talon 70-luvun elämästä kertoo sähköhella puuhellan vieressä. Niin kuin mummolassakin, muistikuvat alkavat puhumaan. Ja samaan tarinaan yhtyvät astiat, huonekalut, matot sekä laskiämpäri. Ja nykyisessä kuivakäymälässäkin on yhtä hämärää kuin mummolan ulkohuussissa, se ei vain ole sen kulman takana.

Tehtaanlikkojen pöksästä.

Tervetuloa Ronttismäen tehtaalaismuseoon; palaamaan aikaan vähän ennen tätä päivää. Kaksi punaista ja yksi keltainen talo löytyy Kalliomäen 2. linjalta 5-7. Avoinna olemme ti-to 12-18 ja su 12-16. Keskiviikkoiltaisin ohjelmaa, usein sunnuntaisinkin. Seuraathan ilmoittelua.

Tanja Härmä -Kirjoittaja ei olisi kaksi vuotta sitten nurmikolla istuessaan ja ajatellessaan ajatusta; Miten museo rauhoittaa, uskonut, että viettää täällä seuraavia kesiään töiden merkeissä. 

Viittä vaille valmista!

Eilen vietettiin Forssan museon saneerauksen harjannostajaisia. Remontti käynnistyi maaliskuussa ja valmistuu heinäkuun alussa. Arkkitehti- ja valaistussuunnittelutoimisto TAKTin Taina Väisänen ja Seija Kuusinen ovat suunnitelleet muutoksia vanhaa kunnioittaen ja rakennusliike Timo Pekka Oy on toteuttanut suunnitelmat rivakasti ja ammattitaidolla. Remontin aikana museorakennus päivitettiin tähän päivään. Vuoden 1979 sähköjärjestelmä uudistettiin, katto paneloitiin ja lämpöeristystä parannettiin. 

Taina Väisänen ja Seija Kuusinen tarkastelevat kattoa. Kuva Kati Kivimäki.

Edellisessä remontissa talon keskelle avatussa valoaukossa kohoaa nyt sininen hissi. Sininen tietysti siksi, että aikana ennen luonnonsuojelua Loimijoki lainehti milloin sinisenä, milloin vihreänä sen mukaan, millä värillä lankoja kulloinkin värjättiin.

Kuva Kristiina Huttunen.

Hissin lisäksi näkyvimmät muutokset tehtiin alakerran toimisto- ja wc-tiloihin. Toimiston ja wc-tilojen väliset seinät kaadettiin ja entiset hukkaneliöt ovat nyt kokoustila. Kokoustilaa voi hyödyntää työpajoihin, kouluvierailuihin, pienimuotoisiin kursseihin ja tietysti kokouksiin. 70 senttiä  paksu tiiliseinä piti puhkaista uutta ikkunaa varten . Jätelavalta noukimme museon kokoelmiin muutaman tiilenmurikan – ties vaikka itsensä Wahrenin leipomia!

Museonjohtajan käytössä ollut toimisto on muuttunut kaupungin kauheimmasta kauneimmaksi! William Morrisin vuonna 1864 suunnittelema Fruits –seinäpaperi antaa huoneelle oman erityisen tunnelmansa. Uudet tilat inspiroivat ja haastavat: mitä kaikkea kokoustilassa voikaan tehdä? Millaiset toiminnot uuteen viehättävään toimistotilaan nyt sopivat?

Kati Kivimäki ihastelee tapettia. Kuva Kristiina Huttunen.

Uusien tilojen tuomalla innostuksella on hyvä jatkaa näyttelytuotantoon. Muista tilata valaisimet, tarkista kalustesopimus, kysy Tainalta tuvan materiaalit, lähetä graafisen aineiston tarjouspyynnöt ennen lomia…

Yesterday we had roofing celebration of Forssa museum. The renovation is almost finished, and we can already admire the new facilities: meeting room, elevator, beautiful wallpapers in the office. How do these new facilities affect on how and what we shall do at the museum? 

Luuranko ja sisäelimet

Blogi on seurannut Forssan museon perusnäyttelyuudistusta vuoden 2011 lopusta saakka. Blogin aihepiiri on kuin huomaamattaan laajentunut, koska  perusnäyttelyn rakentaminen kulkee tiiviissä käsikynkässä muun museossa tehtävän työn kanssa. Niinpä blogin määrittely on syytä saattaa ajan tasalle: blogi kertoo Forssan museosta. Kaikesta siihen liittyvästä, ei enempää, ei vähempää.

Kuva Vintage printable, CC-BY-SA

Luita kokoamassa - mitä puuttuu?

Näyttelyn luuranko on luotu. Värttinäluu soviteltu kuoppaansa, solisluu löydetty paikoilleen. Projektipäällikkö pitelee rakennelmaa ylhäällä kaikin voimin, huolehtien siitä, ettei pikkuruisinkaan luun palanen pääse putoamaan maahan. Etsien jollain yliluonnollisella aistillaan puutuvat palaset. Amanuenssi huolehtii näyttelyluurangon tärkeistä sisäelimistä, esineistä. Tutkija säntäilee siellä täällä kasailemassa ja istuttamassa lihaksia eli sisältöjä luurangon ympärille. Muut museotyöntekijät antavat arvokasta osaamistaan ja ovat paikalla silloin kuin jokin, jotain, on romahtamaisillaan. Näyttelyarkkitehti on huolehtinut siitä, että jokaiselle sisäelimelle on se oma ontelonsa hyvin suunnitellussa näyttelyluurangossa. Häntäluu on niksautettu paikoilleen. Turkin väritys päätetty.  

Asiantuntijat työssään, kaikki hyvin? Toisaalta...onko lihaksisto vähän surkastunut? Ja noilla jaloilla ei kyllä kunnon Näyttely pysty kävelemään! Tässä vaiheessa ei voi kun kiittää vapaaehtoisia, ihmisiä ympäri Suomen, jotka ovat antaneet aikaansa ja asiantuntemustaan sisältöjen kokoamistyöhön Forssan museon uuteen perusnäyttelyyn. Heidän ansiostaan runo vuodelta 1918 löytyi ja kuvatunnistukset saivat vahvistuksen. Heidän ansiostaan Kannaksen Karjalan kuudestasadasta kuvasta valikoituu käsiteltävämpi valokuvakokonaisuus. Kotiseutuaihe sai oman hyvin toimitetun verkkosisältönsä. Elementtitehtaan kuvat kulkevat itse siellä työskennelleen ja sisällöt hyvin tuntevan vapaaehtoisen käsien lävitse, Forssa silloin ennen-kokonaisuus saa kommentoinnin kuvaajaltaan. 

Ja te kaikki muut, jotka jaksatte vielä kiinnostuneenä kysyä, että milloin museo aukeaa, milloin rakennustelineet poistuvat. Jaksetaan yhdessä vielä puoli vuotta, te siellä, me täällä, vähän yhdessä ja vähän erikseen. Museon ovet aukenevat joulukuussa 2013. Tervetuloa katsomaan sitä, mitä me kaikki yhdessä olemme saaneet aikaiseksi.    

The structural skeleton of the new exhibition is already ready. We are filling it with the museum objects and contents: stories to be watched, read, heard. Things to be figured out, hands-on -activities for the visitors.  But... something is still missing. Have we time or expertise to do all the necessary things? Collect all the information, select all the photographs?  Luckily we have help. Volunteers. People around the country, who have connections to Forssa. And eagerness and expertice to help us. Thanks to them we have receved some unseen contents to the exhibition: pictures and original manuscripts from the civil war era. Selection of photographs for certain era or specific field of local history, based on our collection.  In the beginning of December the exhibition of Forssa history is ready and Forssa museum opens. Then we all can see what we all have done. Together. Wellcome!

Kallellaan

Kalle Aaltosen hauta on Forssan hautausmaalla; osasto 7, rivi 13.

Kaarlo Mikael Aaltonen s. 2.8.1900 k. 3.1.1983

Kalle vei minut ensimmäistä kertaa (16.5.2013) tutustumaan Forssan hautausmaalle, istumaan osasto 7 nurmikolle ja katsomaan miltä taivas näyttää porttien sisäpuolella.

Kallen taulujen taivaalla ei koskaan satanut. Ei niinäkään toukokuun päivinä kun sain pienen raapaisun verran tutustua ”Kallen matkassa” hänen teoksiinsa ja ihmisiin, joiden seinillä taulut nykyisin ovat.

Kalle Aaltonen: liitutyö.

Ja sitä kautta Kalleen; 

Mieheen, joka sai syreenit ja omenapuut kukkimaan keskellä talvea. Joka otti pesästä hiilenpalan, kävi kovalla pakkasella nopeasti ulkona luonnostelemassa, ja istui sisälle lattialle maalaamaan. 

Mieheen, joka osasi keskustella, joka luki, kävi katsomassa uutiset ja elokuvat, mutta lähti heti niiden loputtua. Joka söi puuroa tuulikaapissa, eikä tullut peremmälle, ja pannullisen kahvia päälle. Ja joka joi taas pannullisen plöröä, mutta ei syönyt toista voileipää. Saattoi kahvinjuonnin jälkeen siirtyä hetkeksi seinänviereen ja ottaa nokoset.

Joka baarin pöydässä avasi sanomalehtikäärönsä, jonka sisältä löytyi kala tai silakoita. Mieheen, joka kuori perunat sormillaan. 

Jolle kengännauhat ovat vain hankalia. Joka sitoi pomppansa paksulla narulla, repi aina ihmisiltä saadut uudet vaatteensa, sillä jos hänellä olisi ehjät vaatteet, niin kukaan ei ostaisi häneltä tauluja. 

Mies, jonka ohi ajettiin pysäkillä, kun hän oli Helsinkiin taidenäyttelyyn mennessään pukeutunut siististi pukuun.

Pieniä yksityiskohtia ja lukuisia tarinoita.

Kalle Aaltonen: talo Kalliomäen XI linjalta, öljymaalaus.

Kalle jätti meille jälkeensä sadoittain, ehkäpä tuhansittain teoksia; värejä, kotiemme seiniä. Joita vieläkin putkahtaa esiin talojen vinteiltä sahanpurujen keskeltä ja parrujen päältä. Piirroksia, jotka jokaiset muistavat ulkohuussien seiniltä.

Pitäkää huolta ”kalleistanne” ne ovat kuin ”alttaritauluja”, joiden kautta osaa nöyrtyä ja tuntea tyytyväisyyttä elämää kohtaan. Jokaisesta väriliidun vedosta voi aistia innokkuuden, tulla iloiseksi. Talomaalausten äärellä tuntea uteliaisuutta, kysymyksiä ihmisistä. Maisemassa työntää veneen vesille, nojata koivunrunkoon ja sulkea silmänsä. Elää hetkessä, jokaisen matkan keskellä.

Kalle Aaltonen: asetelma, öljymaalaus.

Seuraavana päivänä kävin väliaikaisesti lunastamassa 2 neliömetriä forssalaista maaperää 25 vuodeksi. Syynä Kallen hautapaikkaan eivät olleet sukulaissuhteet eikä oma hautapaikkaoikeus, vaan kirjoihin merkittiin, jos joku kysyisi - taiteellisista syistä.

Siksikö, että pääsisin silloin tällöin lähemmäksi taivasta, josta ei sada, lähemmäksi jokaisen siveltimen vedon hetkellisyyttä. Savupiipusta tulevaa savua. Ja mietin, että päivänkakkaroita, tien poskesta kaivettu rupsas päivänkakkaroita, niitä voisi istuttaa…, ja silloin tällöin viedä puketin eli semmosen kukkakimpun.

Kalle Aaltonen: "Puketti", öljymaalaus.
Kaikki kirjoituksen taulut ovat esillä näyttelyssä.
Kuvat Tanja Härmä.

Kalle Aaltosen –näyttely Ostatteks tei töhryi? 
Forssan kirjaston 2.krs Vinkkelin näyttelytila 
to 6.6. klo 16 alkaen – pe 28.6.2013 
kirjaston aukioloaikana ma-to 11-19, pe 11-17 
sekä kahtena sunnuntaina 9. ja 16.6. klo 12-17. 
Näyttelyssä myös muutama ”oikea tarina” Kallesta.

P.S. Kirjottaja on asunut Forssassa viisitoista vuotta, eikä ole koskaan nähnyt Kallea oikeasti, Kallen teoksia kerätessä kuullut Kallesta lukuisia tarinoita.