Naisen kengissä

Naiset kävelevät nykyään sandaaleissa, kumpareissa, korkokengissä ja tennareissa ennen naisia on nähty kulkevan taniaisissa eli virsuissa, pula-ajan kengissä ja koreampia kenkiä on ollut vain varakkailla. Ennen Forssassa maalaispojat lauloivat Forssan tytöistä seuraavasti: ” Toisessa kengässä ei oo korkoo, toisesa ei oo pohjaa”

Moron-/situmi-tossu eli ramelus.

 Jalkineet olivat ennen kalliita ja jo kaksi kenkäparia tekivät tytöstä ns. paremman, nykyään 2000-luvulla kenkäpareja saattaa olla kaapissa tytöllä kuin tytöllä vähintään viisi kappaletta.

Hattuja on myös nykyään enemmän käytössä kuin ennen. Hattu oli aikoinaan ylellisyysesine ja Forssassa ensimmäisinä säädystään hatussa koreilivat Qvarnströmin Tuura, Lönnin Liinu ja Bensinin Sandra.

Henkilöitä on liitettävissä esineisiin ja esineet kertovat käyttäjästään. Kirjavan Kankaan Kaupunki näyttelystä myös esineiden kautta löytää erilaisia tarinoita naisista.

Yhtä merkittävä kuin miehensä on Emilie Wahren, A. W. Wahrenin puoliso. Emilie Wahren oli tyttönimeltään Klebek ja hän syntyi vuonna 1812 Itävalta-Unkarissa. Axel Wahrenin hän kohtasi Wahrenin kisällikierroksilla ja siitä yhteiselo alkoi. Näyttelyssä on esillä Emilie Wahrenin damastisidoksiset pyyheliinat ja perheen rukki.

Näyttelyssä tulee myös esille tehtaannaiset. Keitä siis olivat Träskin Maria, Silanderska ja Vahlbergin leski sekä Holstika? He olivat tehtaannaisia ja heistä käytettiin nimeä ”skööterska”. Skööterskat olivat työväen asuntojen järjestyksen pitäjiä, he herättivät lapset aamuisin töihin, lämmittivät huoneita, huolehtivat siisteydestä ja sängynolkien vaihdosta kerran kuussa. Nämä naiset olivat myös leskiä. Naisista on myös hymyn suulle tuovia muistoja:

”- Meillä oli tehtaan puolesta asunnossamme myös valvoja, ”sööterska”, jonka tehtävänä oli pitää huoli mm. siitä, että heräsimme aamulla ajoissa työhön ja katsoa perään, että elimme ihmisiksi. Sattui kerran niin, että söterska oli nukkunut itse liikaa. Tytöt olivat kylläkin heränneet aikanansa ja lähteneet työhön ja yövuorolaiset puolestaan tulleet nukkumaan, mutta sitä ”sööterska” ei tiennyt, vaan tuli tuohtuneena huutamaan, että miksi ette ole menneet tehtaaseen, pilli on jo aikoja huutanut. Vaivalloisesti heräsimme ja ihmettelimme, miksi oli niin raskasta nousta ylös. Silloin joku puolinukuksissa sopersi, että emmekös me jo olleet työssä?”  Esko Viljani, Miina Sillanpään haastattelu Forssan lehdessä 9.11.1948.

Tehtaassa oli monenlaista työtä tarjolla naisille ja tytöille. Yhtiö perusti Ison Puodin 1855 ja siellä myytin kaikkea tarpeellista elintarvikkeista tehtaan omiin tuotteisiin, joihin naisillakin oli työn myötä varaa laittaa rahaa. Naiset ostivat mm. runokirjoja, kangasta ja teräsvanteita. Vuonna 1902 myynti puodissa keskitettiin ainoastaan tehtaan tuotteisiin ja vuonna 1922 Forssaan perustettiin Osuuskauppa Tammi ja sinne asiakkaita palvelemaan palkattiin Helmi Vuori.

 

Näyttelystä löytyy myös Iida Mäkelän kaappi, Tyyne Määtän avainnippu ja esineitä, joita naiset historiassa ovat käyttäneet työssään. Kenties sinäkin löydät niistä tuttuja esineitä tai kosketusnäyttöjen valokuvista suvun jäseniä.

 

Naistenpäivän kunniaksi Forssan museolla oli lauantaina 8.3 Naisen kengissä -yleisöopastus.

Blogin teksti: Minna Lehtola