*Tupun, Lupun ja Hupun huudahdus eräässä Aku Ankka-tarinassa
Ylläolevan lausahduksen lähes jokainen koululainen oppii viimeistään myöhäisessä alakouluiässä - ainakin jos lukee Aku Ankkaa. Forssan museossa haluamme haastaa tätä lähestymistapaa uusilla museopedagogisilla käytännöillä, joita lähdemme kehittelemään liittyen EAKR-tuettuun Vorssammuseo 3.0. perusnäyttelyprojektiin.
Asiaan liittyen keräännyimme 4.10. kuuntelemaan Mercedes Pugliesea, argentiinalaista museopedagogia ja opettajaa, Forssan yhteislyseolle. Luennon tarkoitus oli avata sekä meille museon työntekijöille, asiasta kiinnostuneille että Forssan ja ympäristökuntien opettajille uusia tapoja, joilla museo ja koulut voisivat tehdä yhteistyötä keskenään. Perinteiset museo-opastukset voivat parhaimmillaan olla innoittavia ja hedelmällisiä vuorovaikutustilanteita, mutta eivät toimi kaikkien ikäryhmien kanssa. Mercedes Pugliesen kokemuksen mukaan niin lapsi kuin aikuinenkin oppii ja omaksuu paremmin, kun tieto välitetään tuomalla oppimistilanteeseen mukaan elämys - käyttämällä hyväksi esimerkiksi aistien, tunteiden tai mielikuvituksen tasoa. Mercedeksen ominta aluetta on tarinallistaminen ja satujen hyväksi käyttäminen museo-opetuksessa.
Mutta kuinka Forssassa? Miten yleisö, etenkin se oma yhteisö, suhtautuu "uudenlaisiin" museo-opastuksiin? Haluaako Forssan museon peruskävijä kuitenkin kaikista mieluimmin itselleen tarinan Forssan historiasta A:sta Ö:hön? Kiinnostaako alakoulun opettajaa eniten faktapitoinen opastussisältö paikkakunnan menneisyydestä ja tuntuvatko puheet mielikuvituksen ja tunteiden käyttämisestä museo-opetustilanteessa silkalta huuhaalta?
Joten: miten olisi tarina Viksbergin kartanon reestä, kun "kuu paistaa keveästi, kuollut ajaa keveästi"? Tai puukolla "Hakalan halvasta" irti leikattu makkaransiivu matkaeväiksi tutustuttaessa Forssan tekstiilitehtaiden työläisten arkipäivään - silloin ennen vanhaan?
Mitä mieltä olet? Olisiko sinulla parempia ehdotuksia?
Ylläolevan lausahduksen lähes jokainen koululainen oppii viimeistään myöhäisessä alakouluiässä - ainakin jos lukee Aku Ankkaa. Forssan museossa haluamme haastaa tätä lähestymistapaa uusilla museopedagogisilla käytännöillä, joita lähdemme kehittelemään liittyen EAKR-tuettuun Vorssammuseo 3.0. perusnäyttelyprojektiin.
Asiaan liittyen keräännyimme 4.10. kuuntelemaan Mercedes Pugliesea, argentiinalaista museopedagogia ja opettajaa, Forssan yhteislyseolle. Luennon tarkoitus oli avata sekä meille museon työntekijöille, asiasta kiinnostuneille että Forssan ja ympäristökuntien opettajille uusia tapoja, joilla museo ja koulut voisivat tehdä yhteistyötä keskenään. Perinteiset museo-opastukset voivat parhaimmillaan olla innoittavia ja hedelmällisiä vuorovaikutustilanteita, mutta eivät toimi kaikkien ikäryhmien kanssa. Mercedes Pugliesen kokemuksen mukaan niin lapsi kuin aikuinenkin oppii ja omaksuu paremmin, kun tieto välitetään tuomalla oppimistilanteeseen mukaan elämys - käyttämällä hyväksi esimerkiksi aistien, tunteiden tai mielikuvituksen tasoa. Mercedeksen ominta aluetta on tarinallistaminen ja satujen hyväksi käyttäminen museo-opetuksessa.
Mutta kuinka Forssassa? Miten yleisö, etenkin se oma yhteisö, suhtautuu "uudenlaisiin" museo-opastuksiin? Haluaako Forssan museon peruskävijä kuitenkin kaikista mieluimmin itselleen tarinan Forssan historiasta A:sta Ö:hön? Kiinnostaako alakoulun opettajaa eniten faktapitoinen opastussisältö paikkakunnan menneisyydestä ja tuntuvatko puheet mielikuvituksen ja tunteiden käyttämisestä museo-opetustilanteessa silkalta huuhaalta?
Joten: miten olisi tarina Viksbergin kartanon reestä, kun "kuu paistaa keveästi, kuollut ajaa keveästi"? Tai puukolla "Hakalan halvasta" irti leikattu makkaransiivu matkaeväiksi tutustuttaessa Forssan tekstiilitehtaiden työläisten arkipäivään - silloin ennen vanhaan?
Mitä mieltä olet? Olisiko sinulla parempia ehdotuksia?
